keskiviikko 15. syyskuuta 2010

KRiiiiiK!


KRiiiiiK!
 
Hämärä valuu hiljalleen koin tieltä;
huomenen harmaa, valju maailma
paljastuu utuisten pöllähdysten lomasta,
jotka yhtäkaikki etsivät sijaansa,
viimehetken pako- ja suojapaikkaa tuokioksi,
ennen kuin aurinko haihduttaa ne tiehensä.

Ne ovat yön yli eläjiä,
kuin päivänkorennot ikään;
niiden elämä syntyy illan autereena,
ehtyy aamun kultaisen kehrän kuoleman syleilyyn.

Puut valmistautuvat jatkamaan lehtien värjäystä.
Hätäisimmät ovat jo alkaneet ripottelemaan,
kutovat kirjavaa mattoa maaruskan lomaan.

Kurkien haikeat huudot melankolisina kajahduksina
puhkovat ilmaan linnun lennettäviä aukkoja.
Rakkaus synnyinmaahansa on niillä suurempi
kuin useimmilla ihmisillä.

Laheaan äänivaippaan kietoutuneen huomenkoin
rikkoo, pilkkoo ja viipaloi palokärjen KRiiiiiK!

Selkäpiitä riipivä kirku varisuttaa viimeisetkin
unihiekan rippeet ja paluu Höyhensaarilta vaihtuu
kiehisten vuolemiseen ja tulen tekoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Kaunista, niin kaunista. Kaikinpuolin. Ihan selkäpiitä väristää!
    vatukka

    VastaaPoista
  2. Aamu on täällä erilainen. Naapuritalon ikkunassa on ollut joulutähti viime joulusta saakka. Ei kunnioiteta perinteitä, elämä on liian hektistä. Ainakin minä tarvitsen nyt juuri aikalisän.

    VastaaPoista
  3. Oot vaan päässyt syvemmälle tapaasi kuvata - hienoa lyriikkaa.

    VastaaPoista
  4. Vatukalle:
    Voih - kiitän kauniista sanoistasi.

    Luonnonlapselle:
    Kävely metsässä, luonnon keskellä ja hiljaisuudessa lataa voimaa.

    PeeÄR-miehelle:
    Kiitän kommentista, elämä opettaa, sanotaan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi