lauantai 4. syyskuuta 2010

PUNTARi


PUNTARi
 
Pimeä ei lyö leiville,
vain kapeneva kuunsirppi häämöttää,
kun paluu kairasta sujuu tunnustellen,
hämärän rajamailla,
aihkipuiden välissä mutkittelevaa ranniota myöten.

Rannio on kuin runo,
pikemminkin noro - polveileva puro;
väliin sik-sakkia, taapäin, eespäin.
Tuntuu että pysähtyy,
mutta edessä onkin vain rakka tai viltto rova,
pirunpelto jonka yli sanat - askeleet,
on keksittävä taiten,
muuten matka tyssää.

Ja on nilkutettava loppumatka,
kipua sietäen,
tietäen - varottava kaikenlaista nilkan mutjauttelua

On siinä ja siinä viitsiikö pysähtyä,
höllentää rensseleitä sen verta
että kaivaa otsalampun jostakin liki samasta paikkaa
(ja muuttuu loppumatkan ajaksi kykloopilksi)
kuin sen kuuluisan puntarinkin,
aina mesikämmenen kohdatessaan.

Sitten häämöttää jo harmahtava harmaata vasten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi