Tänään Kalevan päivänä joutuu taas kerran miettimään mihin sitä on tultu tässä nosteen hullussa huumassa. Yhä useammin humeetti pysähtyy tyhjäkäynnille; käsittelemään Tavarataivaan julistamaa ikuista onnea, jossa rupusakille kipataan kaupustelijoiden toimesta kaikki ylimääräinen paska kermavaahdolla ja mansikkahillolla kuorrutettuna.
Turkkulaisten Sanomisien mukaan ynnä Eviran kertomana elintarvikkeiden takaisinvedot ovat yleistyneet. Niitä on ollut tänä vuonna jo noin 40 eli neljännes enemmän kuin koko viime vuonna.
Takaisin on vedetty muun muassa vokkivihanneksia, joista löytyi hiiri, mannasuurimoita joiden joukossa oli metallipalasia ja makkaraa josta löytyi muovia.
Että sillä lailla.
~~~~~~~~~~~~
Kun minä pääsen elintarvikeministeriksi Sika-Anttilan sijalle, kiellän kauttaaltaan ja vedätän marketeista pois kaikki kevyt-tuotteet, luontaisen kaltaiset aromit ja -aromivahventeet, ynnä muutkin keinotekoiset ruumiin säilöntäaineet ja hilisvitkut- ja ketkuttimet.
Sekä lisäksi kaikki valmisateriat, jotka on nyt tieteellisesti todistettu täydeksi humbuugiksi muuaassa erä-, metsästys- ja kalastusasian konferenssissa kaukana kaukana, hyvin kaukana sivistyksen kyllästämästä Lannanmaasta.
Iltanuotiolla maisteltiin useampia laatuja em. tavaraa ja havaittiin tyystin inimis- ja koiranravinnoksi kelpaamattomaksi. Hyvä emäntä ei syöttäisi moista moskaa edes sioilleenkaan.
Kaupoille jätän oikeuden myydä vain ruuan raaka-aineita ja jonkin verran säilykkeitä, jotka nekin on oltava todistetusti kamarasta vapaita. Makkaroiden ja vastaavien muovituubien lihaprosentin täytyy olla vähintään 85%. Tosin harkitsen vielä sallinko makkaran muovittamistakaan.
Tehköön jokainen singeli ja ruokakunta oman ruokansa itse, varakkaimmat teettäköön kokeilla, keskiluokka piioilla.
Kaupoille jätän oikeuden myydä vain ruuan raaka-aineita ja jonkin verran säilykkeitä, jotka nekin on oltava todistetusti kamarasta vapaita. Makkaroiden ja vastaavien muovituubien lihaprosentin täytyy olla vähintään 85%. Tosin harkitsen vielä sallinko makkaran muovittamistakaan.
Tehköön jokainen singeli ja ruokakunta oman ruokansa itse, varakkaimmat teettäköön kokeilla, keskiluokka piioilla.
Kyllä se siitä taas pikkuhiljaa käynnistyy, rupusakillakin, ruuanlaittotaito - nälkä tekee nöyräksi. Sitä joutuu iniminen noloon asemaan jos ei ruuan valmistusta hallitse - joutaa kuolla pois muiden niskoilta harmittamasta.
~~~~~~~~~~~~
Iniminen se kummasti tervehtyy melki heti humeetiltaan kun pääsee ensin totuteltuaan joltisenkin ajan mättämään kotiruokaa säännöllisesti käkättimeensä.
Parissa viikossa täydellä kotiruokakuurilla jo oppii inhoamaan markettien länsimaista hapatusta, valmisruokaosastoja ja kokee oksettavaa tunnetta jos edes huvinkaan vuoksi horjahtaa lukemaan niiden tuoteselosteita.
Takaisin aitoon kotona valmistettuun ruokaan tottuneet inimiset käyttäytyvät samoin kuin Pavlovin koirat - oksentavat marketin valmisruokahyllyille harhautuessaan jo kolmannella (3) kerralla. Eikä kyse ole muotitauti bulimiasta tai anorakista vaan silkasta inhosta huijausta kohtaan.
Kotihygienia ynnä laitteisto on kehittynyt vuosien saatossa huippuunsa moniin Ambomaihin verrattuna ja sitä myöten kylmäketjuista on tullut oikeastaan lähes katkeamattomia. Kuin että myös jää-, viileä- ja pakastekaapit ovat sitä luokkaa, jotta varsinaisten ruuan raaka-aineiden säilytyksessä ei ole juuri kellään isompia ongelmia. Pikemmin jollakin kansanosalla on ongelmia hankkia tulojensa perusteella ylipäänsä mitään ruokaa.
Kovin yleistyneet puheet siitä, että ruoanlaittotaito on mukamaste hukkumassa muun urbaanin taidon selättäessä sen, näyttää olevan kyllä jo osittain totta. Rankka, manipuloiva mainonta saastuttaa mielen.
Vedotaan kiireeseen, mukavuudenhaluun jne. ja ostetaan kaapit täyteen muovilla, säilöntä- ja lisäaineilla dumpattua ruoan kaltaista massaa (moskaa).
Kaikkein onnettominta tässä fyysisessä, mutta yhtäkaikki henkisessä itsensäsaastutusprosessissa on se, että sama meininki opetetaan myös vastaanpanemiseen kykenemättömille lapsukaisille. Se on rikos ihmisyyttä vastaan.
~~~~~~~~~~~~
Kysymyshän on kuitenkin lopulta ja wiime kädessä maalaisjärjestä niinkin tärkeässä asiassa kuin eine, jota jokaisen on säännölliseen nakeltava käkättimeen mahdollistaakseen wanhenemisensa ja sitä myötä elämän.
Olen pannut hyvin runsaasti merkille, että täyspäiset eivät osta valmisruokia, ellei kyseessä ole sitten joku veto, testaus tai muu jekku. Täyspäiset ovat hokanneet että sitä kuuluisaa laatuaikaa voi viettää kernaasti mieluummin keittiössä kokaten ja hääräten kuin lukitun laatuajantemppelin yksinäisyydessä ähkien.
Tänään, edelleen Kalevan päivänä, nostan kateederille täydellisen, kuitenkin inimisen valmistaman luontokappaleen; lanttukukon.
Sydämeni pamppailee niille karjalais-savakkolaista juurta oleville ammoisien aikojen naisille ja äideille, jotka muinoin kehittelivät päätöikseen elämyksiä, täydellisiä ruokia - tosin muitakin kuin em. lanttukukon.
Joku muukin on ohellani sanonut, että yksinkertainen on kaunista. Mutta on se myös pihkuran hyvää, maailman 2. parasta - Lanttukukko.
Lanttukukko - Alfa ja Omega, silkkaa ruista, vettä ja suolaa, muodon vuoksi kipene lanttua ja sikaa (yksi/yksi). Voidaan avata lämpimänä tai syödä kylmänä. Estää nälän. Kestää pakastuksen eheänä sekä viipaloituna.
Wuotamaton, avaamaton lanttukukko voidaan jättää lukittavan keittiön pöydälle viikoksi huoneenlämpöön. Toimii avattaessa oiwallisesti. Ja on niin vietävän hyvää, terveellistä ja ravitsevaa "miehen tiellä pitävää" voin kera. Orastavat kalkkikset tosin mainitsevat myös maidon sen lisukkeena.
Säilytyksessä on yksi ainoa ongelma - pieni. Joku väärä- ja asiaankuulumaton henkilö voi hokata vartioimattoman kukon ja hotkia sen napaansa, jättämättä muille mitään.
Siinä kaikki - täydellinen sumeanlogiikan lopputulema, jonka kehittivät kalevalaista sukua olevat muinaiset naiset ennen €U:n keksimistä, reilut tuhat vuotta ennen ruuanjalostustehtaita.
Heille hatunnosto ja tunteikkaat, suolaisen kosteat kyyneleet valumassa poskieni ahavoituneita ryppyisiä uomia myöten permannolle makuelämystä muistellesani.
Aina ei kaikkea wanhaa voi kehua hyväksi, on kuitenkin asioita jotka voisi kääntää ylösalaisin, takaisin oikeille paikoilleen.
Kotiruoan valmistuksesta sitä soisi tulevan normaalitilan että tolan ja valmisruuista vain pelkän harrastuksen, jos sitäkään.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
No nyt tuli pelkkää asiaa ja hauskassa muodossa. Eräs asia kuitenkin kirjoituksessasi mättää. Nimittäin kotona yksin asuvat vanhukset. He jotka pystyvät jotenkuten hoitamaan taloutensa. On tärkeää että heille on valmisruokaa, jos ei itse jaksa tehdä ja seisoskella keittiössä huonoilla jaloillaan. Itse hoidan erään iäkkään immeisen kauppa-,pankki- muut aisat että pystyy olemaan kotona eikä esim. palvelutalossa tai sairaalassa. bai dö vei, sain erinomaisen lanttukukon postissa Lieksasta ja vakuutan että hyvää oli.
VastaaPoistaJa mie paan eriävän mielipiteen. Mieluummin eineksiä kuin ei mitään tämmösen masisdepisnuutuneen perheelle. Hyvä kun jaksaa ne makaroonit välillä keittää. Mukavuudenhalulla ei ole siinä mitään tekemistä, kun mennään voimien äärirajoilla pelkän arjen kanssa.
VastaaPoistaNytpä puhui Susj ASIAA! Loistava juttu! Ja erityispinnat hyvistä sukujuurista...niistä karjalaisista....KYLLÄ! Sanoo Akka
VastaaPoistaSannan kommentista selviää hyvin miksi einesbisnes jyllää. Siitä on kiireen myötä tullut tapa, joka lisää ruoantekotaitojen heikentymistä kaikesta kotitalousopetuksesta huolimatta. Olemme sitä ikäluokkaa, jolla ei sitä opetusta ollut, mutta toisaalta nyt on aikaa. Olipa mukava eilen käydä hakemassa kuusikosta lampaankääpiä ja paistaa niitä.
VastaaPoistaLuonnonlapselle:
VastaaPoista* Aivan, mutta piikkini osuukin valmisruoilla voiton maximointiin, surkean laadun kustannuksella. Mukaruokaa - jota on syötävä koska joillakin ei ole muuta vaihtoehtoa. Se mättää.
* Miksi ihmeessä et tee itse lanttukukkoa?
Sannalle:
No laita!
Ei ole kysymys itse ruuasta, vaan ruoan laadusta "voimattomien" kustannuksella. Ei sellainen voi ikuisesti jatkua.
10. syyskuuta 2010 8.26
Liisalle:
* Tokihan muissakin kulttuureissa on eineitä kehitetty, mutta harvoin yhtä vähätöistä kuin karjalainen paisti. Se on ehkä ruoanlaiton huippu.
* Erityispinnat pistetään kirjahyllystöön.
Pasaselle:
* Totta, mutta kyllä täyspäisten pitäisi herätä vaatimaan paskan sijasta laatua.
* Kuusikosta tapaa myös Juo- ja Naitattia, saattaapa siellä asustella Ryypätkääpä.
Juu, "lihapullia" eli teurasjäte-täyteainekökköjä ei meilläkään syödä, eikä samasta nahkamössöstä tehtyjä pihvejä. Porkkanalaatikko lienee yleisin eines, mitä ostetaan, ja hodarit, joista esikoistyär tykkää. Ai niin, kananuggetit myös.
VastaaPoistaNythän ne on kehitelleet laboratorioissa "tekolihaa", eli lihassoluja, jotka lisääntyy elatusaineessa tai jonkinlaisella rungolla, joka toimittaa elatusainetta niille soluille, ilman eläimessä olemista. Jossain vaiheessa me saadaan syötäväksi lihaa, joka ei ole koskaan varsinaisesti elänyt...
Sannalle:
VastaaPoista*No porkkana-, lanttu- ja pottulaatikko vielä jonakin menee.
(Sen takia kun ei yhtä lootaa viitsi tehdä)
* Saatetaanhan sitä "tekolihaa" panna tyrkylle. Luulen että otan vasta viimeisten joukossa.