VÄRiT

VÄRiT

Meri näyttää kaikki kasvonsa yhdellä kertaa,
eilisen raastava vestapohjonen ylängön yli
on tällä haavaa elpymässä jossain.
Jänekset aallonharjoilta kadonneet.

Vesi on rannan vihertävästä harmaan kautta siniseen,
taittuu ulapalle ulottuessaan mustaksi;
pilvenlongat vuotavat,
päivän peilien kohdalla aava siroutuu hopeiseksi.

Tyven, hiljaisen viehättävä elementti.
Jos uskoisi sen osaavan ajatella - ja osaahan se tietty;
tämä kaikkien vesien esiäiti,
niin olisi kai ounasteltava nyt että se hautoo jotakin.

Jopa havsfruuatkin ovat tyyten vaiti,
Ahtolassa on tuumaustalkoot ja sillä hyvä;
eipäs syyttä kouhotella.
Kyllä tämä tästä äityy ärjymään ihan omin päin;
on se nähty.

Mustan veden siipiniekat poikasineen
ovat lipuneet smaragdinvihreälle,
erottuvat oivallisesti näkimiin meren tuoksun läpi.

Kengän kärjellä santaan hutaistu runo elän tuokion,
tasoittuu vuoksen toimesta siloksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!