RAASU

RAASU

Meri velloo levottomana eeskahtaalle,
ettei olisi valumassa onneton kuiviin;
uurteista santaista rantaa,
sitä on paljastunut jo reilu viitisenkymmentä syltä
ja lisää Ahtolaa tuntuu olevan vielä tulossa julki.

Kohina on hiipunut, muuttunut tuhinaksi - tyyntyy yhä,
haipunee lopuksi kai lopullisesti kokonaan pois
ennen suuren Emonsa kuolemaa.

Merilintujen äänet kuuluvat tavallista ankarampina,
kuulevatko edes toisiaan polot,
nyt kun pohjakohina on tyyten vaimentunut,
laimentunut tuulen vähäpätöisen ryppyiseksi hymyksi
vähenevän veden rasvaiselle kalvolle.

Selän takana vankka vuori,
kallioista kyhätty - seisoo tanakasti aloillaan,
ei näytä olevan vähimmässäkään määrin ehtymässä.

Päin vastoin vaikuttaa hanakasti ylpistyvän entisestään,
jököttää tulevien myrskytuulien kiusana
ryhdikkäämpänä kuin koskaan.
Tahi sitten vain horisen.

Meri meri!
Tulee jo utakasti takaisin - ei osaa raasu päättää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!