KOTKA

KOTKA

Ryppyiset kasvot rypistyvät entisestään
kun viri käy yli kaltion tumman kuvastimen;
koura kaapaisee pivollisen viileää
ja huiskauttaa kasvoille - virkistää,
sanoo hymyilevä aukko naamassa ääneen tuulelle.

Ei vielä tulia,
vaikka hyvän matkaa on taivalta takana;
tunturin kuvetta kiertävä rannio vetää
eikä maisemienkaan puolesta voi valittaa,
jyleitä pahdasseinämiä,
rotkomaisia kuruja tämän tästä.

Helwetin syövereitä ja -koluja;
sanoisi Lars Levi vainaa,
hirmuinen susi siellä matkamiestä vaanimassa,
tämän maailman rietas lasimestari,
irstaine houkutuksineen.

Seireenit kyllä puuttuvat,
mutta kallaan takaa ponkaisee yllättäin rietas kotka,
on lentää pahki;
suhahtaa niin liki, että silmänvalkuaiset erottuu
on tietenkin ollut vastapuolen termikissä nousussa.

Eipä se vaan kotkakaan nää haukankatseellaan
kumpareen taakse tahi läpi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!