maanantai 21. marraskuuta 2011

YÖKYNTTiLÄN SYDÄN



YÖKYNTTiLÄN SYDÄN

Ovi narahtaa, tolaltaan pois olevat saranat antavat sen verta perään, että ovi avutuu huolimatta porstuan tasanteella olevasta jäätyneestä polanteesta. Wanhan miehen raato huojuu haparoivin askelin lököttävissä raappahousuissa nurkan taakse kuselle. Yläkertaa kuorruttaa lammasturkista ratkottu vuoriosa ja koko komeuden kruunaa karvareuhka vinksallaan takaraivon päällä. Honteloissa koivissa nutukkaat.
Suomalaisen wanhan miehenrötiskön perikuva - stereotypia joka kelvannee monen muunkin pohjoisen kansan makuun.

Pää pyörii kuulaassa säässä tuulia haistellen. Jostakin osuu rypistymään alkaneelle ahavoituneelle iholle kosteanoloinen hipaisu - vaikka on selvästi vielä pakkasen puolella. Vuoren varmasti siinä oli erilainen sävy kuin rapsakassa pakkasilmassa. Myräkkääkö se piru siellä kiehnää ja valmistelee, pujahtaa heti miehen mieleen.

Entistä tarkemmin ja hitaammin peilaa kaulan varassa oleva päämötikkä. Pyörii periskoopin lailla, virittää aistimet suurimmalle herkkyydelle ja koettaa onkia korvillaan ensimmäiset tuulen suhinat, hamuaa hitaalla syväänhengityksellä haistimeensa vesimolekyylejä ja siristää suden hetkessä silmiään nähdäkseen puiden latvoissa paljastavaa liikettä.

Mitään ei kuitenkaan erotu, mutta yhä jäytää mieltä se ensimmäinen tunne, kosketus, kosteuden aistiminen iholla.
Yleensä nahka ei erehdy.

Kahvihammasta kolottaa, vedenheitto katkeaa; polvien nitkautus ja homma on selvä. Ukko käännähtää ja lähtee kamuamaan rantetta porstuan ovelle ja siitä tupaan.
Ensimmäinen nattura, kuin varkain ikään - leijuu ja tanssahtelee omissa pirueteissaan aikansa, kunnes vihdoin päättää päättömän harhailunsa ja päätyy lumessa olevaan keltaiseen sohjoon ja sulahtaa siihen.

Pirtissä lisätään tuores koivupöllin pötikkä kaminaan ja hieman vetoa syttymiseen. Sytytetään kaasuliekki ja sille syötäväksi nostetaan nokinen pannunkuva, monissa liemissä keitetty.
Kynttelin valo tarvitaan, jotta aamuaskareista selvitään kunnialla.

Sillä aikaa kun pannu kerää lämmintä vesisisukseensa ukko pujottelee ylleen ulkona liikkumistamineet; topatut housut housunkannattimilla, raappapaita ja sille flanellia kaveriksi. Koko komeuden ylle harmaa tikkuri. Koipiin villasukat ja syylingit. Siinä kaikki. Noilla pärjää. Ulos lähteissä lyyssi ja kurpposet. Jo vain on hyvä.

Pannun nokka käy puuskuttamaan ja muutama pisara sihahtaa kylkeä hyväillen. Pukija havahtuu ja harppaa muutamalla askeleella permannon yli, nostaa pannun pois ja asettaa tilalle paistinpannun. Sille tirisemään pari kourallista savustettua sian sivua, sitä ihtiään - yökynttilän syäntä, johon norjalaisten mieliksi on jätetty kunnon annos läskiä kyytipojaksi.
Sillä vielä tulee kuivettuneeseenkin rummakkoon notkeutta ja liikettä.

No joo, mikäpä se siinä. Lämmintä, einestä ja höyryävä kohvi kuksassa sierainonteloihin tuoksumassa, pannulta leijuu maailman toiseksi ihanin tuoksu. Ei muuta kuin käydä tuokioksi kiikkustooliin kuksa kourassa, kohvetta hörppien, antaen siankyljen hautua muhevan rapeaksi aamiaiseksi.
 

Ei kahta puhetta. Aamu sukeutuu sinamoisenaan. Eines täyttää vatsan ja toinen kuksallinen kuittaa koko koreuden. Lyyssi ovenpielen naulasta, koivet kurpposiin ja ulos.

Ensimmäinen hiutaleparvi leijailee nokan korkeudella maata kohti.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

3 kommenttia:

  1. Näläkä tul jo ko katto kuvvooo...läskiä pannuun ry.!!
    Hienoa, Huovismaista tekstiä pukkaa, ilokseen tät lukoo..

    VastaaPoista
  2. Yökynttilän syäntä pisti isäkin leivälleen, eikä me mukulat heti tajuttu mitä erikoista siinä oli ehtaan läskiin verrattuna. :)

    VastaaPoista
  3. Suelle:
    Niinpä sitten vuan kaappaan
    ja het perrää naattimmaa.

    Tiitsalle:
    No kyllähän siinä winha perä onkin, syämmessä.
    Tänksis.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi