RYTYYTYSTÄ

RYTYYTYSTÄ

Mustavalkeat ensilumen maat lipuvat ohitse kahtaalla,
tasaisena vuona kuin filminauhan positiivit.
Nostalgiaa a´la film noir.
Tämä ei ole kuitenkaan uusinta;
on elettävää elämää preesensissä, sanoisin.
Ja ihanaa.

Monimutkainen,
lumen silottama koskematon hiekkatie
uurtuu renkaiden alla yhä syvemmälle,
aina rannattoman selkosen kohtuun,
se on määränpää.

Ura kapuaa niin varovasti,
että vasta tovin kuluttua - ehken puolivälissä,
hyvän matkaa rytyytettyään,
huomaa ajavansa ylämaan tunturikoivikossa,
männyt ovat jääneet lähes tyyten,
satunnaisia huimapäitä lukuun ottamatta.

Melkoinen tokka kavahtaa makuuksilta,
lähtee tormaamaan aidan sivussa juoksevaa ranniota;
nämä varmajalkaiset eivät tuiskahtele turvalleen
ensilumen kuorruttamassa rakassa.

Ihmiselle moinen olisi turmaksi,
hyvä kun kestää neljän pyörän päällä pystyssä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!