KEiKALLA

KEiKALLA

On maaliskuun oloinen lokakuun päivä,
valkean yllä auringosta yhä kalpea häivä.
Minä poloinen tipua vahtaan ahtaan suojan alla,
maankamaralla.

Aika kuluu aika tahmeasti,
jok'ikinen ikuinen minuutti kestää vähintään tunnin,
tunti ainakin puoli päivää;
viisi minuuttia varrottuani on jo sunnuntai.

Tätä menoa ehdin kuolla ennen kuin se tulee.
Meillä ei ole sovittua aikaa koska sillä ei ole puhelinta,
se on Universumin ainut kännykätön otus,
mutta oletan ja odotan sitä päivänäöllä.

Huuto kiirii pitkin pakkasrapsakkaa kuolpunaa.
Maa rahisee korvissani jokaisen henkäyksen alla.
On oltava kieli keskellä suuta, henkeä pidätellen.
Maattava liikkumatta niin taiten,
etteivät kylmät vaatteet hipaise ihoon.

Kelon kylkeen kapsahtaa tikka,
seuraan mitä siitä seuraa.
Lyö päätään että napsahtaa
ja lentää lastu, wanha kikka, kiehisiä tekee.
Vaan mistä kipenen meinaa ottaa
pakkasessa tämä veitikka?
Lyökö nokkaa kiveen?

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiKA, SiKA JA SiKA - PiAN TULEE JOULU

SiKA, SiKA JA SiKA - PiAN TULEE JOULU

Ihan yksiselitteisesti, jetsulleen, ei tämä HoneNone, sikalentsun informadeeraus ole sujunut, ei silleen vettä valaen. Kyseessä ja hidasteena on tavallisen rupusakin luottamuksen horjuminen.
Enää kaikki mikä ylhäältä tulee, ei olekkaan suoraan "jumalan sanaa", vaan puhujan paikalle inimiset yhä useimmin laittavat omissa mielikuvissaan jonkun ahneen, omaa etuaan tavoittelevan roiston.
Jonkun ketkun joka on milloisenkin tarpeen mukaan rehellisyyden viittaan itsensä pukenut; milloin lääkäriksi, professoriksi, wuoristoneuvokseksi, ministeriksi tms.

Ja joka useinmiten, sittemmin, perästä käsin, yhä entistä tihiämpään nykyisin jo paljastuukin kaikenmaailman kaikkoseksi tai vanhaseksi.

Ne jotka ovat eniten puolueettomasti koettaneet jakaa informaatiota esim. juuri nyt tästä puheena olevasta sikalentsusta, ovat joutuneet syytettyjen penkille. Sanomisia on vääristelty, sanoja asetettu suuhun median toimesta ja samaan kuoroon ovat vielä yhtyneet aina arkkiatri Pelkosta myöten koko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jopa sen päämannekiini Pekka Puskaa myöten.
(Terveyden ja hyvinvoinnin laitostahan epäillään tietyissä piireissä hyvin runsaasti lääketeollisuuteen kytkyissä olevaksi... Ei enää virastoksi. Istu ja pala)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Pieni intermezzo:
Tämä jo mainittu Puskahan se juuri keksi, lempolainen, kieltää tavallisilta kuolevaisilta ja etenkin oman kotiseutunsa asukeilta kaikki suussa hyvältä maistuvat eineet: Voin, läskisoossin ja kerman ynnä muut suussasulavaiset kylläisyyden tunteen antajat.

Kun inimiset hupsuuksissaan sitten alkoivat kaiken maailman kevytruokavalio-humputuksia kitoihinsa lappamaan, niin allergiatpa ynnä muut omituiset kulkutaudit, aina masennuksista lähtien puhkesivat kukkaan.

No sehän nyt selvä on, jos oikein ahnaalle ja raavaalle urokselle nostetaan hitunen terveysruokaa lautasen reunalle orpona kököttämään ja odottamaan oikeaoppisia toimenpiteitä niin selvähän se, kyllä se alle vuodessa alkaa masentamaan wahvempaakin mieltä.
Masentavan näköinen ja akuutin anemian aikaansaava läjäke on jo itseasiassa koko kyseinen terveysannos. Ei siis ihme että masennuksesta on tullut niin yleinen tauti.

Masennuksesta johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Viime vuoden lopussa työkyvyttömyyseläkkeellä oli masennuksen vuoksi eläkkeellä oli viime vuonna lähes 40 000 henkilöä.
Se siitä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mutta vielä sananen tuohon oiwalliseen sikalentsuun. Muualla maailmassa on päivitelty herraskansanosan erilaisella rokotteella, rokotusjärjestyksillä ja ties vaikka millä. Meillä Absurdistanissa kukaan ei ole maininnut edes halaistua sanaa siitä, missä vaiheessa meidän politikat ja muu parempi väki rokotetaan vai rokokootetaanko niitä ollenkaan.

On rupusakille hyvin epävarmaa tietoa, että tarttuuko sikalentsu edes politikkasikoihin. Ei ole informadeerattu että tarttuuko politikkoihin mikään muu pasilli lainkaan, paitsi yhteiskunnan taskuun työnnettyyn käteen seteleiksi naamioituneet pöpöt.

Sikalentsusta on kirjoitettu oikein kahmalokaupalla ja välillä on vaikuttanut siltä että, sikalentsukomitea on kuoliaaksisurrut itsensä, kun odotettu vieras ei ole saapunutkaan aikataulun mukaan. Kvarttaaaliyhteiskunnassa pasilliloillekkin on puukattu hyvin selkeä aikataulu milloin sopii tulla, ettei virkamiehen tarvitse sitä kesä- tai potunnostolomalta käsin hoitaa.

Samoinhan kävi lintulentsun kera. Pitkään eläteltiin toiveita josko edes yksi sorsan ruipelo sattuisi Absurdistanimme kinkerpiiriin töllöämään. Mutta ei, ei tullut kaihottua lintulentsua, ei vaikka rokotetta ostettiin isolle sakille. Kaiken wiisain osa, kansasta, päällykerma tohtoreita ja professoreita, vakuutti rupusakille maksua vastaan tietty, että tosi on nyt kyseessä, piru merrassa ja kanat pidettävä kanaloissa.

Onneksi taitaa tämä sikalentsu armahtaa nyt nämä pahanilmanlinnut. Joitakin aivan erinomaisia tartuntatilaisuuksia on saatu kartoitettua ja medialle ilmoitettua. Jopa yksi vaikeavammainen on saatu pestattua sikalentsumartyyriksi, vaikka kuolinsyy olikin ihan muu virallisenkin lähteen mukaan. Kuolleet kun eivät väitä vastaan, se on lännen laki.

Arvovaltaisella taholla on povattu parhaimmillaan jopa 6000 raatoa. Se panee kyllä jonottamaan vaikka matolääkettä tai muuta korviketta, etenkin kun sen saa vielä ilmaiseksi.
Eilen jo kuului huhuja, että jossakin pitäjässä olisi pieni etuoikeutettujen joukko saanut välistä vedettyä sikapiikin, Hyvä Veli-järjestelmän kautta, tietty. Rotaryissa ja Lionsseissa saattaa olla myös lompakon paksuuden mukaista järjestelyä olemassa. Mene ja tiedä. Sitä runsaasti eppäillään.


Joka tapauksessa lentsu riivaa inimisiä, saivatpa he tartunnan viruksesta tai rokotteesta tai mediasta. Ja näillä näkymin vielä pitkään.

Sairaat jatkavat sairastamistaan ja lääketehdas rikastumistaan. Usan entisen puolustusministerin Donald Rumsfeld'n entinen Gilead-niminen firma tuottaa ja myy yksinoikeudella, maailman patentilla pönkitettynä Tamiflu-lääkettä kaikille tarvitseville. Tamiflu-lääkkeen vaikuttava aineosa kun on maailman kattavalla patentilla suojattu oseltamivir.

Pirullinen huomautus lopuksi:
Ensimmäistä Absurdistanilaista nuorta sikalentsu-uhria lääkittiin nimenomaan Tamifluulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

vuorenpeikon luolassa

Tästä samasta kalliosta koloineen on ollut kuva aiemminkin,
joskus 2007 syssyllä, hieman toisella tapaa rajattuna.
Mutta mistä Lemmosta tähän luolan nyt heti aamunkoissa nappaa?
Lähin olisi ollut Myössäjärvellä, Karhunpesäkivi,
50km Ivalon suuntaan.

KAiKKi KUNNOSSA

KAiKKi KUNNOSSA

Häät on suojassa,
luolassa syvällä hyvässä huomassa.
Ei niistä media jyvällä,
vaikka kynäniekkoja pyöriikin tiheään kylällä.

Paikalla ovat sattumalta:
Eräs kreikkalainen keikkaleikkaaja, todistamassa;
muudan suomalainen Lotto-veikkaaja.
Niin ikään todistamassa.
Sekä yks' tietty venäläinen meikkaaja,
jonka huvia on ottaa kuvia.
Ja tietysti hääpari lisäksi,
joista toinen muuten tulossa pian isäksi.
Ynnä peikko.

Kaikki kunnossa,
ylkä voimiensa tunnossa suittuna.
Siveä impi huntunsa alla,
tiineenä, maha pystyssä,
rystyset valkeina puristaa sulhonsa kättä,
pinnistää palkeita - ehken polttoja?

Katselee viileenä peikkoa
joka purasee palan pihkasta
ja tuumii:
Aletaanko vihdoinkin vihkasta - olis kiiru,
jo seuraava pari aukolla aktia oottaa?

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YKSiNÄiNEN LASiKENKÄ

YKSiNÄiNEN LASiKENKÄ

Ja kauneuden tähden teen mitä vain,
silmin nähden unissain lähden astumaan umpihankeen.

Otan palan taivaankannen ammoista muistumaa mukaan;
liimaan sen sinipunakeltaisella wiimalla
utuisten harmaiden tuntureiden ylle
ja ihastelen kuin pieni paitaressu kaunista maanpiiriä,
joka piirtyy jänkien yllä okrapurppuraan vivahtaen,
sulavasti keltaiseen livahtaen.

Kultaisen kurran jättisuudelman jäljiltä nolona,
ujona polona uinuu, herkkänä raasuna lepää;
tuo koko valtaisan maailman utra puettuna taattiin.

Kurkotan lisää yhä nähdäkseni
ja imaraan lumeen tuiskahdan.
Hiljaisuudelle kuiskaan nietoksesta kuorsausten läpi:
En välitä.
(Etteivät nukkujat herää kun liikkuvat kukkujat.)

Nousen, kahden askeleen päässä löydän lasikengän,
kinokseen unehtuneen.
Toista jälkeä ei näy lähistöllä, ei yksijalkaista Tuhkimoa.
Ehken innoissani lankeen hankeen toistumiseen,
haen kuumeisesti toista kenkää.
Tai toista jalkaa.

Todisteeksi.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiTSiHUMALA

PiTSiHUMALA

Huurteisen tienoon vanki omasta tahdostaan,
ilman pyristelyä,
kun pysähtyy polulla ihailemaan lumisokerista pitsiä

Jo itse ahkeruus on mykistävä - henkeä salpaava;
mitään tai ketään ei ole uneutettu.
Kuorrutettu on jokainen ritvas
jokainen neulanen, silmu - korsi, orsi ja piippa,
yksin ja erikseen,
tarpeita - vaivoja säästämättä.
Tasalaatuisesti.

Sitä vaan pysähtyy.
Eikä äkkää lähteä pois,
jatkaa matkaa.

Kaikki on tummanpuhuvan vuolteen taidetta.

Kirpakassa pakkassäässä se paneutuu kauneuteen;
kehkeytymättä ehtymätön vuolas uoma hengittää,
kuorruttaa samalla koko seudun
alvariinsa muuntuvaksi lumoavaksi pitsirunoksi
johon silmä sattuu ja pidättää.

Se ottaa haltuunsa kulkijan liikkeen,
loihtii taian. Hallitsee - juovuttaa.

Heläjää ajussa Konevitsan kirkonkellot.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AMANDA OCTOBER, iLOSOFiAA

AMANDA OCTOBER, iLOSOFiAA

Lokakuun viimeisen viikon perinteinen maanantaitarina on siis perinteisesti lyhyt ja tyhjänpäiväinen, mitäänsanomaton kertomus ei oikein mistään - vähäpätöinen hölpötys. Onko tuskin edes siitäkään, minä vaan kysyn, sopii epäillä.

Joskin tarinan pääroolissa olevan henkilön saattaa joku wankan mielikuvituksen omaava omassa mielessään yhdistää johonkin jo elossa olevaan epeliin tahi pikemminkin otukseen, sillä inimisistä on aina jotain kuvaavaa sanaa käytettävä etteivät kaikki hukkuisi samaan harmaaseen massaan joka aina vaan sallii itseään kusetettavan kaikella tapaa vaikkei edes kusetakkaan.
Jos luvallanne niin saan laittamattomasti sanoa.

Tämä on tarina suuresta typeryksestä joka on lähes lapsuusvuosistaan saakka kuvitellut olevansa suuren suuri johtaja, tiennäyttäjä, Isä Aurinkoiseen verrattava neropatti jolle mikään ei ole vierasta tai mahdotonta. Kyse on pölhöstä jolle ei sanota ei. Joka valehtelee suut ja korvat täyteen jäämättä siitä koskaan kiinni. On harmaampi kuin harmainkaan ladonseinä ja eminenssi.

Tämä on tarina epatosta josta ei ole enää mitään sanottavaa, sillä tämän tarinan tuntevat lähes jo kaikki moniaitten vuosien ajalta. Asia herättää yhä keskustelua suuressa väkijoukossa - etenkin, mutta etupäässä vain kuiskintaa ja hymähtelyä.

Sisäpiirissä sen sijaan pureskellaan hampaita ja puristellaan munia housuntaskuissa, siis ne joille kyseiset vekottimet on suotu.
Ja suljetussa, turvallisessa tilassa inimiset saattavat hörähtää nauramaan ääneen tälle omituiselle ilmiölle ja myös itselleen.

Lopuksi muistutan lukijalle, etten se suinkaan ole minä joka tuon nimen tuon humeettiisi leijumaan. Syytön olen minä siihen, kovin syytön ja viaton, puhdas kuin pulmunen. Eikä minun takiani kukaan revi esirippua, eikä kolmasti kiellä, vaan myöntää, että asia todella on niin kuin itse itsessään humeetissaan ajattelee.

Silloin, sittemmin kun sielu on avartunut niin paljon että sanottava pyrkii jo kielelle ja siitä loikatakseen ulos, ilmaistakseen asian ääneen, kehotan minä :
"Sano se nyt! ÄÄNEEN!"

Ja olet tervetullut Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
On haalittava kokoon pikaisesti Älynvapautusrintama joka laatii pikaisesti munauksenestostrategian.

KARSiNTA

KARSiNTA

Viikkoja sitten - uuden elämän luomisen taian aikaan,
kirpakoiden ensihallojen rapistessa anturain alla,
on jänkiä, kuolpunoita, auttoja kierretty miehissä.
Kiehisiä vuoltu, pannuja nuoltu, istuttu tulilla,
koottu veitallaan eloa kiihkoa tihkuvan rykimän lopulla.
Kiihtyvällä hopulla.

Syöty, yövytty jängillä, kämpillä päivästä päivään.
Katsottu kallailta parttion liittyvän toiseen ja toiseen;
tokan vyöryvän elävänä massana lopulta kielaiden väliin,
vuomeneen - siitä kaarriin.

Elämä ja kuolema alkaa yhtä jalkaa.
Korske, rouhke, roudan töminä, harittavat katseet,
puuskutus, hengityshuurut kontona lauman yllä.
Koparoiden ehtymätön naksu kun tokka liikkuu.
Miesten kiljahdukset, koirien haukku, yleinen meteli.
Kopan rytinä kun elo pakkautuu tiiviiksi massaksi
vauhkoontumisen rajoilla.

Kirnu täyttyy, liike alkaa, suopungit sujahtavat.
Leaba bahás beana!

Konttorin portilla Kharon, elämän ja kuoleman kirjuri;
minkä merkitsee, sen merkitsee.
Tuomio pitää ja niin jatkuu toisella elämä,
kippa ovesta käy mis' oottaa vain ikuinen pimeys,
perässä kisura, kurtsa, kermi, rautsa tai morri.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiLJAiNEN SEiTA

HiLJAiNEN SEiTA

Jostain kaukaa kallaasta kuuluu porokellon ääni,
savun kiehkura leijailee verkkaisaan salkojen myötä.
Se sieppaa mukaansa pivoon
oksan napsahduksesta innostuneen kipenen,
pyöräyttää piruillessaan muutaman piruetin
ja pujahtaa sitten savuaukosta tiehensä.

Heittäytyy tuulen selkään pelkäämättä.
Hyvästiä heittämättä.
Tuoksuaan peittämättä.

Eittämättä tulee mieleen olemisen vapaus.
Tapaus on sellainen joka kiihottaa mieltä
kun savu liihottaa kodan pieltä ja karkaa ulos.

Tulos on että säälin arkaa savu parkaa
kun herään torkusta.
Muistan hyvin,
ja kovin päätäni tovin puistan;
kaikki on varmaan harhaa.

Hiljainen seita valvoo tolaa.

On sudenhetki, nukkuu koko lääni,
tavaraa rahdattu, tuliketun jälkiä vahdattu pitkin yötä.
Ei mitään - koko työ on valunut kaivoon,
mutta lämmintä on ja kystä kyllä,
turkki yllä hiki kihoo pienellä kävelyllä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

Oi MAAMME ABSURDISTAN, SYNNYiNMAA...

Oi MAAMME ABSURDISTAN, SYNNYiNMAA...

Elämme kovin vaihtelevia, valehtelevia aikoja. Suomi on sodassa jossakin helewetin kuusessa, eikä yläkerta tiedä miten toinen käsi pelaa. Kumpi raapii persikkaa ja kumpi niskaa.
Joku mättää. Pelkääkö sotaministeri Hökämies että rouva Halonen huitasee halolla, jos sotaministeri paljastuu typerykseksi, typerykseksi & typerykseksi?

Tähän aikaan kuuluu ihan normaalina että politikat valehtelevat ja unohtelevat suorassa lähetyksessä kansalaisille silmät ja korvat täytteen pötyä. Pääministeri änkyttää suustaan sellaisia sammakoita joita heimo on tottunut kuulemaan vain suuruudenhulluilta idiooteilta.
Hölynpölyä on ilmassa niin runsaasti että jos totuus ei käyttäisi ehkäisyä se tulisi huomaamattaan tiineeksi valheesta.
Ja Mooseskin vielä hourii ääneen mediassa.

On kai se lopultakin uskottava että sikalentsu on tehnyt nyt vuorostansa pesän Arkadian mäelle kun lintulentsusta pääsivät juuri eroon.

Onneksi - toistaiseksi onneksi sotahommat sentään ovat vielä niin kaukana, ettei muun heimon tarvitse alkaa juosta löysät housuissa ruåtsalaista kinkerpiiriä ja Onnen valtakuntaa kohden kun ylipäälliköt sössivät.
Sieltähän se viimeksikin tosisuuressa hädässä, 60-luvulla, ystävä löytyi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Juuri kun rupusakilla alkaa olla tietoa kyseisen sodan kaikista tarkoitusperistä niin esiin tulee julkisuuteen tieto että rauhanturvaaminen ei enää kiinnosta täyspäisiä. Että reilussa kymmenessä vuodessa sotaanhakijoiden määrä on pudonnut kymmenestätuhannesta pyöreesti noin tuhanteen kommandoon.

Annettujen tietojen mukaan tämä viimeinenkin satsi, eli Afganistaniin heinäkuussa lähteneestä 86 sankarpojasta, että heistä suurin osa oli Porin prikaatista tulleita, juuri varusmieskoulutuksensa päättäneitä märkäkorvia. Nämä saivat kolmen viikon erikoiskoulutuksen kansainväliseen riisinhallintaan.

Tähän siis on tultu. Suomen kansikuvamaineen ylläpitämiseksi sotaministeri Hökämies on valmis uhraamaan korvantauksiltaan märkiä ja sankartekoihin helposti ylipuhuttavia yltiöpäisiä hölmöjä pyssy kourassa tuhansien kilometrien päähän vieraalle maalle.
Sitä vastaan tietysti yhdelläkään suomalaisella ei ole, että Hökämies, Hökämies ja Hökämies sekä Stuppinen ja Haloska itse astuisivat Afganistanin koneeseen torrakot kädessä.

En usko että koskaan, että missään olosuhteissa näillä vellihousuilla on niin paljon itsekuria ja -tuntoa että uskaltaisivat itse rintamalle mennä. Turvallisinta on huudella ja neuvoa käpykaartin kirjoituspöydän takaa neuvoja muille siitä miten toimitaan. Pelkureita kaikki tyynni.

Afganistanissa on meneillä kovan luokan kommandohomma, sinne on turha mennä rauhankyyhkyt kainaloissa viittoilemaan puheenvuoroa. Vastauksena on suolenpätkiä, roiskuvaa aivomassaa, irtonaisia raajoja ja verilammikoita.
Kerroppa siinä Halosen terveiset YK:lta sitten ystävällismieliseen sävyyn. Kiihtymättä

Toisaalta Kanadan entinen puolustusministeri, kenraali Rick Hillier ennustaa sotilasliitto Naton hajoavan, mikäli Afganistan-operaatio epäonnistuu:
"Afganistan on paljastanut, että Nato on enää mätänevä ruumis".

Siksikö, siinäkö on perus syy että NATO-uskovaiset omassa Absurdistanissamme ovat niin innolla lähettämässä sinne kuoleman uhan alle heimon nuorisoa?

Sodan ensimmäinen uhri on totuus. Ei sille mahda jumalatkaan mitään.

Tervetuloa Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

tie ulos

TiE ULOS (Tunturi tankaa № 3)

TiE ULOS (Tunturi tankaa № 3)

Sivakat jalkhan,
sitten vaan kohti jänkää,
umpi hankea päin.
Jo vain se killa alkaa
hikhen lyyssiä pukhaamhan.

~~~~~~

Herkästi sitä
vastasessa käy väänthön,
pakkaa väsymhän
ja koko reissu mättää,
alkaa hinku pirtille.

~~~~~~

Siinä vaiheessa
muistuu mielhen se joka
oottelee sielä,
kuuma syli avoinna,
valmiina lämmittämhän.

~~~~~~

Yön hautuneena
pyytää aamulla ensin
juotavaa kithan,
pyyhkii hihhan nokkasa
ja tutkii tietä ulos.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiENi ON PiENi

PiENi ON PiENi

Kavuta tunturin laelle ja katsoa alas, ympärilleen,
yksin - ypöyksin, tietoisena siitä että,
vaikka ylhäällä puhaltaa aina,
niin jalat huolella, tukevasti mannulla seisten
sieltä voi silti nähdä hetkessä,
muutamalla vilkaisulla isomman osan elintilaa
kuin kerrassaan pystyy omaksumaan.

Ja se on vain murto-osa,
mitätön itikan paska siitä kokonaisuudesta,
missä pitäisi osata elää tasapainossa
muun vallitsevan elämän kanssa.

On jo saavutus että sellainen asia yleensä
juolahtaa päähän, että siis lähteä kamuamaan,
puhumattakaan jotta panee toimeksi
ja suoriutuu itse itselleen antamasta tehtävästä kunnialla.

Kun on sitten kerran kiivennyt,
aikansa tarkkaillut ympäröivää maanpiiriä,
sitä vain jotenkin ymmärtää,
kuinka pieni yksi tavallinen ihminen on
suurten kokonaisuuksien joukossa.

Ei siinä suuruutta lisää arvot eikä tittelit,
ikä tai koko, rahat tai omaisuus,
pieni on pieni.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LOSKA ON MENNYT

LOSKA ON MENNYT

Yksinäinen hiutale pölähtää silmäripselle lepäämään.
Muutaman askeleen jälkeen,
hienoinen ripaus utuista lunta hivelee kasvojen
ahavoituneella iholla.

Pian jo valuu kuin untuvaputous,
ryöppyää runona taivaanpiirin pyrymaljasta,
ehtymättömänä,
valkoisesta pitsistä kudottuna vitinä.

Hiutaleet tempaavat mukaansa tanssiin,
kiidättävät, pyörittävät,
heittelevät ajatusta tuulenpuuskien mukana
pitkin lumen valtakuntaa,
peittelevät hetkeksi oksan tynkään.

Sammaleinen maa tasoittuu hiljalleen pumpulista,
varvut saavat sokerikuorrutuksen,
puiden hiljaisuus valun pyryn mukana maanpiiriin,
ripsahdukset vaimenevat,
rapsahdukset laimenevat.

Kaikki tyynni,
koko luomakunta, koirukin,
kaikki tyyntyy odottamaan,
myräkän lakattua pakkasen kiristymistä,
ilmapiirin piristymistä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiViSTYKSESTÄ TURHUUDEN WALTAKUNTAAN

SiViSTYKSESTÄ TURHUUDEN WALTAKUNTAAN

Lokakuu kääntyi voiton puolelle. Lumet oli tullu ja lumet oli menny. Niin kuin arvata saattoikin. Jänkä oli kuitenkin sen verta rapsahtanut jäähän, että osan matkaa se kantoi - kuivemmat osat. Ilmiselvä suo oli kuitenkin vielä oijustamaton paikka. Kotiin lähtöä silmällä pitäen. Niitä pitäsi vältellä mahdollisuuksien mukaan, astua kuivia maita pitkin.

Piekka-Anselmi heräili aamutouhuilleen normaalisesti, ennen sianpierasua. Vaki homma, oli tehnyt niin jo iät ja ajat, eikä se enää siitään tekemällä parane, hyvin pitkälti aikuinen ukon ryötti. Ei parane, ei vaikka kuin olisi terveystieteet ison harppauksin edenneet kolmenkymmenen vuoden aikana.

Miten hyvä voi enää siitään parata - kehveli? Jos iniminen on ollut terveyden perikuva siitä lähtein kun alkoi omia eineksiään kitaansa lappaa, semmoisia jotka maistuvat suussa hyvältä. Semmoisia jotka antavat aistinautinnon, tyytyväisyyden- ja kylläisyyden tunteen kunnon toviksi. Niin että suoli ei ole kurnimassa heti puolenpäivän yli päästyään.

Ei siitä mihinkään pääse, jotain mätää täytyy järjestelmässä olla kun inimiset sairastuvat entistä herkemmin, entistä useammin, vaikka käytettävissä on wiimeisin tieto, kalliit ihmelääkkeet, terveelliset ruuat, elämäntavat, runsas liikunta, kevyempi työ ja mitä kaikkea siihen kuuluukaan - nykyelämään? Katto päänpäällä, wiimeisimmät viihdykkeet, seksielämä kunnossa, samoin parisuhteet sun muut. Tosin velkasuhde taitaa aika monella olla nurinkurinen, sekö siinä rassaa?

Noo, toisaalta velkasuhde on suurimmaksi osaksi silkkaa omaa tyhmyyttä, hengissä olemiseen ja pysymiseen kun ei kyllä tarvitse tehdä velkaa sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta mukavuudenhalusta kyllä, laiskuuden takia myös ja jos Narkissoksen tauti tahi silmitön ahneus on vaivoina, niin tietty silloin, semmoisissa tapauksissa kyllä. Ilman muuta. Siis velkaa. Joutuu tekemään.

Kaikenlaista kerkesi ja ehti humeetissa Piekka-Anselmilla pyörähtää sillä aikaa kun sikanautaa purkillisen lappoi puukonkärjellä kitaansa, joka toisen haukkapalan ollessa voilla kuorrutettua ruisvanikkaa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Eineet olivat melko vähissä, vain perusvarasto enää koskematta. Hiillosmakkaraa ei ollut ollut enää pariin kuukauteen, palvattu siankylki oli loppunut reilu kuukausi sitten ja kananmunatkin pari viikkoa sitten. Sen jälkeen päiväruuaksi vain kalaa: keitettynä, paistettuna ja palvattuna. Pannussa ja laatikossa tai kattilassa.
Pottuja milloin milläkin tavalla, muttei soseena, siihen oli Anselmi liian laiska vaikka muuten kyllä ruoan perään hakki.

Aamuisin sikanautaa ja brassihärkää vuoron perään voin ja vanikan kera. Brassihärkää oli kenkännyt muudan Susi. Se oli tiennyt ja tuonut sitä Ruotsinmaalta, Haapakaupungista ja hyvää se oli, ei moittimista lain.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tälle päivälle olisi verkkojen puhdistus ja ripustaminen tuultumaan ja sitten liiteriin hämärissä - odottamaan uutta tulemista.
Siihen jossakin välissä tahi rakosessa veneen kumous ja rantteen talvikuntoon saattaminen vaikkei siinä kummosia laittamisia ollutkaan - silti.

Sitten päivän päälle tupa ja ilta-ateria, kirjallinen inventaario elintarvikkeista takin rintataskuun, sekä toinen lista nippeleistä ja nupeista, kaiken maailman pikkuasioista joita pitäisi haalia talven aikana kauppareissuilla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Piekka-Anselmin päivä kului suunitelmien mukaan suuri piirtein, niin kuin oli itsensä kera sopinut, jyrkempää sanaa ei tarvinnut käyttää muussa kuin venettä telutessa kun se kerran luiskahti silkkaa huolimattomuuttaan pukin päältä. Vahinkoa ei tullut kun yhden ruokottomuus-litanian verran.
No, sillä samalla manauksella karkotettiin papit ja Belsebuubit niiltä rantteilta ja tanhuvilta samalla kertaa kun tuli puhallettua suurimat paineet ilmoille. Kulutushömpötykseen palaaminen, se luo paineita yksinkertaisellekkin inimiselle.

Päivä kallistui ehtoolle ja pihapiiri hiljeni, sisällä ruodittiin päiväseksi wiimeinen palvattu harri ja se oli siinä - tämä syyskesä. Nahkapussissa joka kamusi triippusmattoon ja alkoi ajatella suuria ajatuksia.

Seuraava aamu oli niin tavallinen kuin vain voi olla. Ei mitään mainittavaa. Ei mitään erikoista. Ovi hakaan ja luuta ovelle. Luukut akkunoihin, reppu selkään ja matkaan. Suolakalatiinut sitten kelkalla lumien tultua.

Täältä tullaan - Turhuuden waltakunta!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Illuusion menettämiseen yhdistyy aina jonkin totuuden saavuttaminen.

JUOKSEVAA HOPEAA

JUOKSEVAA HOPEAA

Kerrassa onnekas tapaus.
Olo nyt jo tyyni ja rento.
Kaikki lopulta minun syyni, muille siis suotakoon vapaus.

On pehmeä, perin arkinen, kehkeä tihkusadepäivä,
sellainen läpeensä eheä.
Juhlaa siinä vain hento häivä, mitätön ripaus,
en sitä vähääkään tuhlaa vaan soudan,
sade nääs uhkaa.

Seestyvän päivän eestä väistyy äkin harmaja pilvi
kun tulee ilmi ja äkkään;
sadin juoksevaa hopeaa täynnä.

Ja siitettä tihuuttaa.
On toimittava nopeaan etteivät jäädy
ja mierojen suihin hopeiset päädy.

Innolla soudan, viuhdon ja riuhdon,
rantaan huudan, airoista kiskon,
vettä köliltä viskon kun vihmoo.
Lasit huurussa puuhaan poukaman suuntaan.

Vihdoin karautan pehmeään santaan notkuvin tuhdoin.
Onnesta halkean, viritän valkean
ja kuluu vain tuokio, ahteella räiskyy nuotio.
Kana musta porisee lieskojen yllä.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiVELEVÄ TERVAAN TUOKSU

HiVELEVÄ TERVAAN TUOKSU

Istun tulilla - toista vasten;
silmät kiinni lasken,
avaruutta kuljen, ajatuksiin suljen.
Taivaanpiiriin lennän,
linnunrataan kanssaan ennän.

Täyttäpäätä täytän päätä mielikuvilla ja huvilla,
kuin muinoin illoin silloin - tuhat vuotta sitten.
Muistan tarkallensa tovin milloin;
päätä puistan kovin.

Asiasta luistan;
kuiskaan hänen korvaan,
kuinka norjaan nilkkaan katseen ensin lasken,
mut' korjaan tuijotuksen pian uumaan,
sorjaan, kiehtovaan ja kuumaan.

Siis silkkaan kiihkoon astun,
nousen lailla jousen;
heitän liekkiin tervaslastun.

Leimahdus - tervan tuoksu, sekoo järjenjuoksu;
huumaan putoan ja ylös hamuan,
takas' tulen ääreen kamuan.
On sillä siisti.

Mietin: Mik' saikaan intoon moisen vietin.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

METSÄKANA

METSÄKANA

Jotakin posetiivariakin pitkästä aikaa, vaikka lumesta on enää rippeet jäljellä. Hiiteen nyt myös tästä jutusta komeljanttarit, hämäränhenget, rötösherrat ja heimon kassalle pesänsä tehneet politikka-ketkut.

Ensimmäiset, lupaavat merkit, todella valoisat, havaitsin joskus syyskuun puolivälissä Ailigastunturin Skalon Juoccan kurussa kun olimma siellä ihastelemssa maaruskaa.
Kurun ahteella istuskellessamme näin kaksi riekkoparvea lähes yht'aikaa. Molemmissa oli seitsemän yksilöä. Ei, ei, kyseessä ei ollut sama parvi koska toinen pesua pyrähti Sulaojan suuntaan ja toinen Karigasniemen, lähes peräkanaa oli startti ja kiihdytyksen aikainen paheksunta.
Niillä oli varmaan ollut kokoontumisajot tai marjastustalkoot siinä liepeillä, koska siinä oli aika reippaasti mustikkaa ja kaarnikkaa lyhyessä varvusa tarjolla.

Olimme kyllä jo Ukonjuhlan tienoilla hokanneet yhden pesän niillä tienoilla, mutta siihen ei voi luottaa, sillä ketut tai kaarneet saattavat hyvinkin verottaa munia. Tuhota jopa kokonaan - napata hautovan emonkin (repo). Kettuja on alueella runsaasti.

Muutama muukin paikallinen tuttava on kertonut huomanneensa riekon suvulla (Lagopus) liikekannallepanoa eri puolilla Tunturi-Lappia liikuskellessaan.

Saattaa olla että laji vielä elpyy, mikäli pyyntimiehet malttavat pitää mielensä muutamia vuosia. Eihän tuo pahaa tekisi omassakaan padassa ja suussa mutta nyt pitää niiden antaa olla "happamia" jonkun vuoden.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Alkuviikosta sitten tuli vieläkin iloisempi yllätys. Aivan talviruokintapaikkamme läheisyydestä, noin kilometrin päästä huomasin riekon jäljet lumessa. Ensin en ollut uskoa silmiäni, luulin että korppi tai vares siinä olisi tallonut kuolpunan rikkumatonta pintaa.
Kun sitten läksin niitä seuraamaan niin riekoksi tekijä sitten lopulta valmistui, oli pysähdellyt einehtimään koivun silmuja matkallaan.

Parisensataa metriä tallusteltuani "syyllinen" pomppasi lentoon ja tervehti häiritsijöitään huutamalla "kopek-kopek - ka-ka-ka-ka!"

Eipä tuo pitkälle lennolle innostunut, sadan metrin päässä jo keksi sopivan paikan ja tuiskahti lumiseen kuolpunaan jatkamaan puuhastelujaan.

Kamera pysyi tietenkin visusti taskussa. Tietenkin. Mitä sitä tyhjää kädessä pitämään, saataisi joutua kuvan ottamaan. Tämä on tätä.

Siinäpä onkin tälle vuodella havaitut kanalinnut. Kiirunoista ei mitään havaintoa, vaikka useammallakin tunturilla tuli kuitenkin käytyä. Metsäkanalinnuista nyt puhumattakaan.

OobS!
Pyyn poikueen olin uneuttaa. Tämä epelilauma pyrähti lentoon erässä Pielaveden saaressa elokuun loppupuolella mökkireissulla. Olivat vissiin menoissa jonnekkin pitoihin.

Päätän lähetykseni tähän.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

rakkaus

POLULLA (Tunturi tankaa № 2)

POLULLA (Tunturi tankaa № 2)

Sie eellä mehet
ja mie vahtaan peräsä.
En taho mahtua,
en sitte milhän houshun
ko sie olet niin soma.

~~~~~~~~

Nyt sie pysähyt
ja mie lasken siut jänkhän.
Humhautan hamhen,
muutuma pian yheksi
ja lennämä avaruuthen.

~~~~~~~~

Silmätki nurin,
ko mie tahon sinuksi
sinuhun tulla.
Ja se voihkaisu sulla
se on onnena mulla.

~~~~~~~~

Sivelen huulia,
hymys onneksi arvhan,
met yhtä olhan.
Josko katsoma silmhin
met näemmä syälle sielhun.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!