AMANDA OCTOBER, iLOSOFiAA
Lokakuun viimeisen viikon perinteinen maanantaitarina on siis perinteisesti lyhyt ja tyhjänpäiväinen, mitäänsanomaton kertomus ei oikein mistään - vähäpätöinen hölpötys. Onko tuskin edes siitäkään, minä vaan kysyn, sopii epäillä.
Joskin tarinan pääroolissa olevan henkilön saattaa joku wankan mielikuvituksen omaava omassa mielessään yhdistää johonkin jo elossa olevaan epeliin tahi pikemminkin otukseen, sillä inimisistä on aina jotain kuvaavaa sanaa käytettävä etteivät kaikki hukkuisi samaan harmaaseen massaan joka aina vaan sallii itseään kusetettavan kaikella tapaa vaikkei edes kusetakkaan.
Jos luvallanne niin saan laittamattomasti sanoa.
Tämä on tarina suuresta typeryksestä joka on lähes lapsuusvuosistaan saakka kuvitellut olevansa suuren suuri johtaja, tiennäyttäjä, Isä Aurinkoiseen verrattava neropatti jolle mikään ei ole vierasta tai mahdotonta. Kyse on pölhöstä jolle ei sanota ei. Joka valehtelee suut ja korvat täyteen jäämättä siitä koskaan kiinni. On harmaampi kuin harmainkaan ladonseinä ja eminenssi.
Tämä on tarina epatosta josta ei ole enää mitään sanottavaa, sillä tämän tarinan tuntevat lähes jo kaikki moniaitten vuosien ajalta. Asia herättää yhä keskustelua suuressa väkijoukossa - etenkin, mutta etupäässä vain kuiskintaa ja hymähtelyä.
Sisäpiirissä sen sijaan pureskellaan hampaita ja puristellaan munia housuntaskuissa, siis ne joille kyseiset vekottimet on suotu.
Ja suljetussa, turvallisessa tilassa inimiset saattavat hörähtää nauramaan ääneen tälle omituiselle ilmiölle ja myös itselleen.
Lopuksi muistutan lukijalle, etten se suinkaan ole minä joka tuon nimen tuon humeettiisi leijumaan. Syytön olen minä siihen, kovin syytön ja viaton, puhdas kuin pulmunen. Eikä minun takiani kukaan revi esirippua, eikä kolmasti kiellä, vaan myöntää, että asia todella on niin kuin itse itsessään humeetissaan ajattelee.
Silloin, sittemmin kun sielu on avartunut niin paljon että sanottava pyrkii jo kielelle ja siitä loikatakseen ulos, ilmaistakseen asian ääneen, kehotan minä :
"Sano se nyt! ÄÄNEEN!"
Ja olet tervetullut Absurdistaniin!
Lokakuun viimeisen viikon perinteinen maanantaitarina on siis perinteisesti lyhyt ja tyhjänpäiväinen, mitäänsanomaton kertomus ei oikein mistään - vähäpätöinen hölpötys. Onko tuskin edes siitäkään, minä vaan kysyn, sopii epäillä.
Joskin tarinan pääroolissa olevan henkilön saattaa joku wankan mielikuvituksen omaava omassa mielessään yhdistää johonkin jo elossa olevaan epeliin tahi pikemminkin otukseen, sillä inimisistä on aina jotain kuvaavaa sanaa käytettävä etteivät kaikki hukkuisi samaan harmaaseen massaan joka aina vaan sallii itseään kusetettavan kaikella tapaa vaikkei edes kusetakkaan.
Jos luvallanne niin saan laittamattomasti sanoa.
Tämä on tarina suuresta typeryksestä joka on lähes lapsuusvuosistaan saakka kuvitellut olevansa suuren suuri johtaja, tiennäyttäjä, Isä Aurinkoiseen verrattava neropatti jolle mikään ei ole vierasta tai mahdotonta. Kyse on pölhöstä jolle ei sanota ei. Joka valehtelee suut ja korvat täyteen jäämättä siitä koskaan kiinni. On harmaampi kuin harmainkaan ladonseinä ja eminenssi.
Tämä on tarina epatosta josta ei ole enää mitään sanottavaa, sillä tämän tarinan tuntevat lähes jo kaikki moniaitten vuosien ajalta. Asia herättää yhä keskustelua suuressa väkijoukossa - etenkin, mutta etupäässä vain kuiskintaa ja hymähtelyä.
Sisäpiirissä sen sijaan pureskellaan hampaita ja puristellaan munia housuntaskuissa, siis ne joille kyseiset vekottimet on suotu.
Ja suljetussa, turvallisessa tilassa inimiset saattavat hörähtää nauramaan ääneen tälle omituiselle ilmiölle ja myös itselleen.
Lopuksi muistutan lukijalle, etten se suinkaan ole minä joka tuon nimen tuon humeettiisi leijumaan. Syytön olen minä siihen, kovin syytön ja viaton, puhdas kuin pulmunen. Eikä minun takiani kukaan revi esirippua, eikä kolmasti kiellä, vaan myöntää, että asia todella on niin kuin itse itsessään humeetissaan ajattelee.
Silloin, sittemmin kun sielu on avartunut niin paljon että sanottava pyrkii jo kielelle ja siitä loikatakseen ulos, ilmaistakseen asian ääneen, kehotan minä :
"Sano se nyt! ÄÄNEEN!"
Ja olet tervetullut Absurdistaniin!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Tämä aivan päätön kertomus - oikeastaan johdanto tarinaan jota ei koskaan tullutkaan - viehättää minua kovin, luin sen kolmesti.
VastaaPoistaDemetriukselle:
VastaaPoistaTällaista saa aikaan amanda october - rakastettava lokakuu.
Ja kyllä se johdattaa, jokaisella johonkin johon kriteerit sopivat.
Niitä ajattelin udella, että kuka kellekkin tuli mieleen.