KEiKALLA

KEiKALLA

On maaliskuun oloinen lokakuun päivä,
valkean yllä auringosta yhä kalpea häivä.
Minä poloinen tipua vahtaan ahtaan suojan alla,
maankamaralla.

Aika kuluu aika tahmeasti,
jok'ikinen ikuinen minuutti kestää vähintään tunnin,
tunti ainakin puoli päivää;
viisi minuuttia varrottuani on jo sunnuntai.

Tätä menoa ehdin kuolla ennen kuin se tulee.
Meillä ei ole sovittua aikaa koska sillä ei ole puhelinta,
se on Universumin ainut kännykätön otus,
mutta oletan ja odotan sitä päivänäöllä.

Huuto kiirii pitkin pakkasrapsakkaa kuolpunaa.
Maa rahisee korvissani jokaisen henkäyksen alla.
On oltava kieli keskellä suuta, henkeä pidätellen.
Maattava liikkumatta niin taiten,
etteivät kylmät vaatteet hipaise ihoon.

Kelon kylkeen kapsahtaa tikka,
seuraan mitä siitä seuraa.
Lyö päätään että napsahtaa
ja lentää lastu, wanha kikka, kiehisiä tekee.
Vaan mistä kipenen meinaa ottaa
pakkasessa tämä veitikka?
Lyökö nokkaa kiveen?

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!