sunnuntai 7. marraskuuta 2010

PUOLiNEEKERi KAHViLLA


PUOLiNEEKERi KAHViLLA
 
Tuuli se on joka pyyhkii kostealla rääsyllä kasvojani;
viehättävä kosketus jostakin kaukaa,
näkymättömän maan tuolta puolen, tuota tuonnempaa.

Sen aistii - sanottakoon se vielä kerran, kosketuksen,
ja sen erottelee erilleen tuoksusta
joka erottuu meren väkevästä aromista
kun seisoo vihmovassa tuulessa murtajalla;
kahden toisiaan lähestyvän pimeyden
ahtuvassa välissä keskipäivällä,
räntäisten läystäkkeiden läimäytellessä päin kasvoja.

Kuohuvan meren sylin yli katsoo maanpiiriä pitkin
autiuden suureen tyhjyyteen,
tilaan joka viimeksi täyttyy,
käy ahtaaksi ja ahdistamaan.

Vähitellen sitä omaksuu ymmärrysten hitusten
joukosta kokonaisuuden, joka selittää
tutkimusmatkailijoiden sielua polttavan halun,
kiivaan vimman saada konstilla millä hyvänsä alus
ja varustaa se matkalle tuntemattomaan.

Sateen pieksämässä mielessä syntyy ajatus
nyt ensihätään takkatulesta,
kenties annoksesta vahvaa kahvia puolineekerillä.
Itse tutkimusmatkasta on neuvoteltava puolison kera.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ei MiKÄÄN KOPERNiKAANiNEN


Ei MiKÄÄN KOPERNiKAANiNEN
 
Maan kamara on puettu valkoiseen silkkiin,
tilkitty tarkoin jokainen kolo ja käänne;
linnikon lailla pounikon yllä tasoittava kaapu
verhoamassa yksityiskohdat hangen katveeseen.

Talvi on tullut - yllättämättä, ajallaan,
puree viidentoista asteen pakkasen voimin poskipäitä
ja panee seisomaan keskellä vaatteita.

Laivaston sininen kansi öisin täynnäns´ pisteitä,
ripoteltuna sikin sokin sinne tänne tasaisesti,
kuin kameli Bostonkakun taikinaan.

Luotan Kopernikuksen sanaan,
että nuo pisteet kiertävät suurimman osan aikaa
omien napojensa ympäri, mutteivät tuijota,
ja että ne vain kerran kuussa kokoontuvat suureksi
keltaiseksi kiekoksi taivaanpiiriä vaeltamaan.

Muutoin on näillä seuduilla ollut rauhallista.
Muutama pienempi ja yksi napakampi myräkkä,
siinä kaikki - ihan tavallinen arktinen talvi,
ei mikään kopernikaaninen, kuten Lannanmaassa.

Kesto puoli vuotta; lunta, pyryä ja pakkasta,
jäämeren tuulta ja kaamoksen sineä.
Tilkka kermaa ja kyllä maistuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 5. marraskuuta 2010

PiERU SAHARAAN


PiERU SAHARAAN 

Ilmastoinninmuutos on haihtunut kuin pieru Saharaan viimeistäänkin silloin kun huivikaulojakin alkaa paleltaa pitkäksi venähtäneen toveri-illan päätteeksi ennättäneessä maailmanparannuskaljan pöhnässä.

Yleensäkin koko tunnetun maailmankaikkeuden eräässä älyn wiisaimmista osioista - Telluksella, käy useinmiten niin, että totuus selviää vasta jälkikäteen - loppupeleissä. Kun on jo housussa.

Sitten vasta kun on oikeasti aikaa ajatella kokonaisvaltaisesti kaikkea asiasta esille nostettua hölynpölyä ja epäolennaista sekä niiden alla piilevää pragmaattista totuutta.
"Mielipidesodassakin" ensimmäisten hävinneiden joukkoon kuuluu aina totuus!

Mutta kyetäänkö siihen? Kuorimaan asian todellinen tola kerros kerrokselta kaiken päälle heitetyn moskan alta? On tutkittu tosi, että inimisen on vaikea myöntää itselleen sortuneensa vedätykseen. Humeettivesi pistää kovasti kampoihin, hakee selityksiä vaikka mistä juuttaasta kunhan vain jutskausta ei tarvitse myöntää tapahtuneeksi.
Tietty, vielä vaikeampi sitä on myöntää lajitovereilleen, jopa lähimmäisilleen. Puolisolleen nyt wihonviimeksi. 

Siihen kaiken maailman jäsenyydet ties vaikka minkä sortin karvaisiin kuppikuntiin perustuvat; yhteenkuuluvuuden tunteeseen, samaistumiseen, laumasieluisuuteen. 

Toiset lajitoverit ovat herkempiä ennättämään tähän lankaan tai pikemminkin voisi nykypäivänä sanoa seittivyyhteen, kuin toiset. Siksi tarvitaan pödyntuottajia ja tarinamaakareita jotka karismallaan muuttavat työkseen valheita todeksi, joskus oikeinkin oiwallisesti, osin tosin vaihtelevin tuloksin.

Pikkuhuppelissa - soppelissa nousuhumalassa, -huumassa, on helppo sortua siihen tyhmyyteen jolla taitavat Pillipiiparit osaavat vedättää omaa etuaan silmällä pitäin; saaden inimisryhmiä mölyämään joutavanpäiväisiä joutavanpäiväisistä. Kuluttamaan, uhraamaan aikaansa turhanpäiväiseen kinasteluun mitättömistä asioista sillä aikaa kun maailma kusee alleen.

Monellekohan korviaan höristäneelle on selvinnyt kenen ennen kaikkea taloudellisista eduista ilmastoinninmuutoskaplakassa muuten on kyse sitten loppujen lopuksi? Tuulimylly- vaiko bensakauppiaiden? 

Tavallisen rupusakin edustajan, asuttipa se mitä mannerta tahansa, ei ainakaan, jos eduksi ei lasketa sitä että saa maksaa koko lystin.

Rahaa ja aikaa tuohon hölynpölyyn ainakin laitettiin jo heti kerralla rutkasti. Kööpenhaminassakin heti yhden ilmastoinninmuutoksen verran pelkkiin lentolippuihin ja turvajärjestelyihin. Nyt pöly on laskeutunut, vain sitkeimmät enää jatkavat.

Otan yhden esimerkin, enkä perustele sitä sen kummemmin - silkkaa maalaisjärkeä vain. Virheiden ilmastoinninmuutoshuoli on jäänyt yllättäen tyystin taka-alalle verrattuna lähes vuodentakaiseen silmittömään vouhkaamiseen. 

Sen sijaan ensimmäiselle tilalle Virheisiin hurahtaneilla haihattelijoilla heidän maailmaparannusoperaatiossaan onkin kivunnut tulevissa kevätvaaleissa uhkaava tappio persuksille. 

Siinä ei paljon neekerimaiden huono ilmastointi paina, jos oma ministerin tuoli alkaa yllättäin huojumaan ja vaara päätyä marginaalirääkyjäksi Persujen tilalle nousee galluppi gallupilta yhä todennäköisemmäksi.

Ei tuo Soinikaan nyt niin täysin ällikällä lyö, enkä edes usko tällä istumalla, että Persusten vauhti Soinista johtuu, vaikka kyllä nokkelampi onkin tämä otus sanakäänteissään vaikkapa vastuullisesti päin naamaa valehtelevaan Kävelevään Kataistrofiin nähden.

Pikemminkin galluppien tuloksissa lienee kyse ihan vain tavallisesta vittuuntumisesta lööperinpuhujien liirumlaarumiin. Muutosta tuskin kummosta tulee, valittiinpa minkä puolueen ykkösmurjaanit tahansa rupukansaa edustamaan.

Puolueiden vallankaappaus kyllä pitää edelleen, vaalin tuloksesta huolimatta, eikä siitä siis - kansalta huijatusta vallasta, yksikään niistä luovu ilman väkivaltaa.
Astalon, kartun ja pertuskan käyttämiseen taas tavalliset rupu-absurdistanilaiset ovat liian nahjuksia, joten se siitä.

Kenties paras muutos valoon päin olisi kai se, että koko korruptoitunut, läpeensä mätä paskasakki vaihtuisi kerralla uusiksi. Kaikki alkaisi puhtaalta pöydältä. 
Tosin siinä piilee vaara, että kasvoton virkakoneisto - byrokratia kaappaa ne viimeisetkin vallanrippeet jotka ns. kansaa edustavilla on tällä erää ollut.

Selvähän se, että tuollainen toive haihtuu kuitenkin kuin pieru Saharaan heti kun pistää asiat järjestykseen palattuaan takaisin lupaavalta taivaanmaalauskeikalta.
Tämä on tätä.

Ainoa lohtu tällä erää on, että YK:n kehitysohjelman juhlaraportin maailman paras paikka Norja, sijaitsee vain n. parinkymmenen poronkuseman päässä.

Akkurat, niin liki että suorastaan pakko oli aloittaa norjan kielen opiskelu ja ehken fordampe sitten joskus kuin fis til Sahara.
(Absurdistan oli vasta på 16. seng.)



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Demokratiasta on tullut varasvallan, kleptokratian, hatara kulissi.

torstai 4. marraskuuta 2010

!


HUUTO


HUUTO
 
Se hätkähdytti ensin,
mutta saattoi pian syönalassa kouraisun
joka tuntui koskettavan munaskuita myöten,
leviävän siitä samoilla tunnoilla koko kehon yltä,
kiirestä kantapäähän.

Toisen tunturin takaa vastasi toinen,
samoin vivahteikkain melankoolisin sävyin.
Aloitti matalalta nousten, vahvistuen,
jatkuen ties kuinka kauan.

Kurujen pahtaseinistä poukkoileva kaiku kertasi;
nostatti aaltoilevan sävelen ajelehtimaan
maanpiirin yli taivaankaarien taitse.

Ja se sisältä oli niin vakavaa,
niin raskasta kerrontaa menneiltä vuosituhansilta.
Koko suvun loputonta tarinaa peloista ja uhista,
lisääntymisen paineesta ahdistuksen alla
yhä kapenevien elinolojen tiimoilta.

Suden hetkellä kuuntelin huutoa mykistyneenä,
tulvivat tunteeni pursuivat silmäkulmista,
pusertuivat pisaroiksi,
kastelivat ahavan paahtaman ihoni
ja valahtivat aallokon yli pomppien hangelle;
serkkujensa joukkoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

SANANEN ESTERiN PERHEESTÄ


SANANEN ESTERiN PERHEESTÄ
 
Vaihtelevaa,
ei lainkaan yksitoikkoista,
yksinkertaisen ihmisen yksinkertainen elämä
yksinkertaisessa, kauniissa maassa.

Otetaan vaikka eilisen hurjapäinen myrsky,
joka yltiöpäänä ravisteli koko maailmaa,
vieden kesän tuhkatkin pesästä.

Nyt sitten pysähtynyt,
paikoilleen juuttunut hiljaisuus niin,
että kapsahdan hereille,
ja soutelen kiiruusti rantaan
kun pölyhiukkanen jysähtää permannolle,
taittaa niskansa lysähtäen;
siinä sen viimeinen tomumaja - lattianrajassa.

Itse virkkuna kuin persuksille ammuttu karhu;
hipsin hautarauhaa kunnioittaen,
kirjavaa mattoa myöten porstuaan,
avaan uksen - kurkistan.
Lunta ripsii, tulee taivaan täydeltä,
ehken hieman ylikin - koko Esterin perheestä,
eli lumenpuutteeseen ei ainakaan kuolla täällä.

Tyyntyneenä palaan pirtin lämpimään,
kirjoituspöydän tykö ja jatkan matkaani.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 2. marraskuuta 2010

SKÀBMAMÀNNU


SKÀBMAMÀNNU
 
Tuuli käy yli aution läntisen tunturimaan,
ulisee lakkapäissä, jylisee kuruissa,
kiistää kivet, haastaa pahtaat.
Viistää jängän reunan vitelikköjä raivopäisin puuskin;
liistää korret lumenpäältä lysyyn,
volahtelee piisivalkean hormissa - uinujan korvissa.

Säpistä karannut uksi pieksää vajan kamanaa.
Riistää unen - on pakko selviytyä ulos.
Kauhtana ylle - vilulla karauttaa
kun kylmä vaate osuu lämpimään ihoon.
Nutukkaat jalkaan ja porstuan läpi rantteelle.

Vinkka sivaltelee,
pyrkii helman alle atimaan niin,
että kyyryyn on mentävä,
muuton nakkaa persielleen keskelle siljoa,
istuu päälle ja käy astumaan.

Vajan nurkalla kurkotan pinosta jyleän pöngän,
telkeän uksen, suoritan katselmuksen pilkkopimeässä,
vaakasuorassa tuulessa ulkomuistista.
Kaikki kunnossa.

Kipitän pihan yli, tartun otteella kuistista
ja pujahdan sisälle - permannon poikki wällyn alle.
En herätä, ehätän takaisin Uinulaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 1. marraskuuta 2010

JÄÄN LAULU


JÄÄN LAULU

Iini asusteli Vuáidâšjävren länsipuolen ahdetta. Yksikseen. Ei ollut sitä oikeaa vain kohdalle sattunut, yrittäjiä sitäkin enemmän, väliin ihan haitaksi asti. 
Lemmot luulivat syrjässä asujaa puutteessa eläjäksi ja siksi humaltuessaan keksivät usein lähteä tarjoamaan siementään hyvään koskemattomaan maahan.
 
Vaan tulisen lähdön olivat sisukkaimmat vonkaajat saaneet savupilven ja tussahduksen myötä ja haulien ropinan vitelikössä korvan läystäkkeiden tienoilla kun Iini oli hurauttanut Husqvarnan lankapiipullisen Ei-kiitoksia sinnikkäimmille sisupusseille. Pois oli lähdettävä, pois tulitaisteluarenaalta, maata myöten ryömien, polvilla könyten kuni tievan nypykän taitse pääsi laskemaan rantakiville jäähdyttelemään liiaksi yltynyttä kiimaansa.

Mutta nyt oli ihan toinen hetki ja aika, Vuáidâšjävri oli kierään jäähän karahtanut yöllä. Korkeintaan keskisellä selällä taisi vielä muutava uve usvaa pukata kuorrutukseksi koko näkymälle.

Iini oli heräillyt normaaliseen tapaansa, toimitellut aamutoimet omaan tuttuun tahtiinsa, isommin hoppuamata. Hokasi sitten porstuassa pistäytyessään että laskiämpärissä oli riite samoin kuin kesäkauden pisoaarissa. Siitä kiepsahti takaisin pirtin puoleen ja samaan syssyyn suikautti tulen honkasiin piisin alle. Vasta sitten kurotti pöydän yli järven puolen akkunaan ja siitä kurkisti näkymää.

Mikä valo, mikä tyyni - ääretön liikkumaton hiljaisuus, joka liiteli äänettömänä sijoilleen pysähtyneen järven hyytyneellä kannella. Ensimmäiset railot olivat jo päästäneet vettä ja se viirutti lakeaa siloa.

Iinille tuli kiire, vilkaisi mittaria. Se näytti liki pariakymmentä astetta pakkaselle. Se antoi lisäpotkua hopulle. Yöpaita leijaili kiikkustoolin selkänojalle. Tissiliivit saivat nyt jäädä oven päälle odottelemaan parempia aikoja. Laamapaita vaan keholle, pellavaiset kaatiot samaan syssyyn, pässinpökkimät niiden päälle, yläkertaan harmaa tikkuri.
Alakertaan päällimmäiseksi Fjällräveniä, yläkertaan sarkainen lyyssi. Jalkaan syylingit, heiniin ei ollut aikaa, sitten nutukkaat ja ulos.

Ohimennen vilkaisu setvittyihin reeskaverkkoihin, jotka roikkuivat porstuassa odottamassa työmääräystä ja komennusta jään alle hommiin. Nyt ei sen enempää aikaa niille uhrattu. Oli tähellisempää.

Naisiniminen kapsahteli ketterästi rantaan hieman lumettuneella polulla kunnes saavutti tavoitteensa, maan ja jään kohtaamisen. Siihen tyssäsi. 
 
Pysähtyi ja haparoi katseellaan siintävää jäänpiiriä. Kallisteli päätään, käänteli ja kuulosteli. Sitten. Ensimmäinen epävarma. No nyt sen jo tunnistaa. On se. Varmasti on. Jää laulaa. Jää laulaa niin ihanan melankolisella sävyllä mollissa. Ja niin kauniisti.
Kertakaikkiaan jäljittelemättömästi. Ei sitä vaan aikaiseksi saa yksikään nuottisopan sekoittaja. Ei sellaista minkä luonto saa aikaiseksi yksinkertaisin välinein, yhteensattumien seurauksien oikkuina.
Jo se yksistään antaa oikeutuksen asua täällä jumalan selän takana, kenellekkään muulle haittaa tuottamatta, luontoa isommin haavoittamatta ja kuormittamatta.

Yksinoleva, ei yksinäinen katsoja tuudittautuu niin jään laulun lumoihin, että vapauttaa mielensä vaeltelemaan pitkin pituuttaan tuntemattomien maailmojen sfäärejä. Eikä se tahtoisikaan enää niin vain palata takaisin, pikemminkin  jäädä leijumaan uhkarohkeasti jonnekkin oudon tuntemattoman ylle olemattomaan olevaan.
 
Ensimmäinen selkäpiitä valuva vilunväristys palauttaa kuitenkin sielun hellän väkivaltaisesti takaisin tomumajaansa. Humeetti kirkastuu, selkenee kuin porokahvi vesitilkalla ja tilalle astuvat suunnitelmat ja kaavailut reeskaverkkoin saattamiseksi juomuksiksi jään alle. 
 
Vereksistä reeskoista tehty kalapottu saa veden herahtamaan kielelle kun Iini sitä muistelee palaillessaan pirtilleen hyvin ansaitulle nokipannukohveelle.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Jään laulun kuuleminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

KÄY VARJO PUUSTA PUUHUN


KÄY VARJO PUUSTA PUUHUN
 
Maanpiirin yli tähystän ehtyvää,
päiväpäivältä hiutuvaa hehkua;
ikuista valoa joka kuihtuu kuihtumistaan
pyyn lailla maailmanlopun edellä.
Lakatakseen lopulta toviksi olemasta vaikka onkin.

Näköpiirini - ja se suinkaan ei ole pienistä pienin,
jos ei suurista suurin,
sen taaimmaisilla rajoilla ensimmäiset nuutuneet,
nääntyneet mielet näivettyvät.

Raukeavat aloilleen,
tyrehtyvät ja käyvät sisimmässään riutumaan,
kuni niin ovat uuvuksissa,
että lysähtävät, sammuvat tyystin
ja matka mustiin aukkoihin alkaa;
syvälle sielun monimutkaisiin loukkoihin poukkoilemaan.

Joskus yhtyen joukkoihin,
jotka sinne hamassa muinoin jäivät häivinä häilymään;
synkkien päivien tummina varjoina,
pitkinä rankkoina sarjoina arkoihin mieliin purien.

Vaan kaartuu päivä tunturin kallaassa illansuuhun,
käy varjo puusta puuhun.
Lakkaan tähyämästä - noustava joustavasti on,
hopulla alettava johonkin muuhun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 30. lokakuuta 2010

KUULLE TUOKSUVA POROKEiTTO


KUULLE TUOKSUVA POROKEiTTO
 
Revontulet viivähtävät häilyvänä huntuna yllä,
liukenevat luoteesta lipuvan pilvimassan kohtuun,
joka massiivisena imee harmauteensa tähtivalon,
kahmaisee hangen heijastukset;
ehtyvän kuun viimeisen hehkun.

Kipakka pakkanen rapsaa puissa yhä,
jaksaa tehdä yölläkin töitä,
mutta ensimmäiset autereet hiipivät jo,
äänettöminä mykkinä.
Kuin ikään tunnustellen parahultaisesti herkkää maata,
alinomaan muuntuvilla longillaan,
varovasti, sijaansa vaihdellen - muotoaan muutellen.

Nuotion loimun raukaisevan unettavasta sylistä
toviksi karanneen lapsen levoton,
kehosta erkaantunut sielu
loihtii tyystin villintyneen mielenkuvituksen toimesta
uudesta näkemästään väkevän toisen maailman.

Aikuisille näkymättömän maanpiirin,
kaiken kummajaisia,
monitahokkaita otuksia täynnäns' tulvillaan.

Ja ne lennättävät avaruuksien halki maailmoista toisiin,
kunnes nälän voittaessa palauttavat nuotion piiriin
kuulle tuoksuvan porokeiton tykö.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. lokakuuta 2010

KAVALLUKSiA JA PÖTYPUHEiTA


KAVALLUKSiA JA PÖTYPUHEiTA 

Hihtoliitto jolla näyttää olevan nyt kertakaikkiseen kaikki jauhot märkinä on kovin eriskummallinen valtio valtiossa. Ei kovinkaan monella julkista yhteiskunnan tukea nauttivalla instanssilla ole samanlaista hanhenrasvalla siveltyä kuorta yllään josta kaikki sisäpiirin henkilöiden töpeksinnät ja rötöstelyt tuntuvat liukuvan jonnekkin ja kääntyvän päinvastaisiksi - kullekkin CV:nsa täytteeksi.

En enää viitsi kerrata syntilistaa jolle ei näytä toista päätä tulevan. Tuleneeko koskaan? Katkeria, yhteiskunnan Hihtoliitolle tolkuttomasta  rahanjaosta osingotta jääneitä "syväkurkkuja" taitaa riittää sivakointiliiton hautajaisiin saakka, vaikka sitäkin kyllä epäilen - siis hautajaisia, kaatuneeko tuo lempolainen edes ilmastoinninmuutokseen. Kaikki tarpeelliset ja tarpeettomatkin teot - koko syntikuorman, on media listannut ja vatvonut useaan otteeseen.

Ei ole mikään ihme siis, jos rupusakki pitää Hihtoliittoa jonkinlaisena KEPULIEN syövän saastuneena etäpesäkkeenä. Jokaiselle tuttuja kun ovat julkisuuteen annetut Vanhasamaiset termit: ei tietoinen, muistamaton, wanha asia jne.

On esimerkiksi käsittämätöntä ja julkiskuvan kannalta kestämätöntä, että kavallustietoa pimitettiin vuosi siitä huolimatta, että vastuulliset tiesivät asian pilkulleen ja näyttää että myös kavalluksen kohteet tiesivät asiasta lähes kaikki ja silti asiaa hyssyteltiin. Aivan tismalleen samaan tapaan kuin korruptoituneiden kansanedustajien taholla.

Orgasminkaltainen huipennus saavutettiin kai sitten kuin asia oli Hihtoliiton sisällä rahallisesti saatettu "kuntoon" ja kavallusrikos katsottiin loppuunkäsitellyksi nuijankopautuksella. Säästöä ne on käräjäkulutkin tiukkana aikana.

Härskimmillään röyhkeä liiton johtokunnan jäsen puolusteli julkisuudessa toimintaansa kuvaamalla tarkoin sanakääntein rikoksen, jonka nimi on kavallus, vaikka se nyt on itsestään selvää että takaisinmaksaminen ei poista rikosta.

Herää kysymyksiä, miksi virkamiehistölauma hyväksyy moisen? Pitäisikö saattaa ilmoille kenties uusi julistus jossa kerrotaan ketä kaikkia rikoslaki koskee?
Jos syntyy sivakat jalassa ja porkat kourassa, pääseekö pälkähästä pelkällä uutisjutulla?

~~~~~~~~~~~~

Jopa entinen hihtäjä Marjo Matikainen sortui omaan näppäryyteensä kommentoidessaan tätä viimeisintä kaplakkaa eli doppausta.
Selvin sanoin, oletettavasti myös selvin päin, hän väitti toimittajan Mikki-hiireen:  
"En ole koskaan käyttänyt, enkä edes kuullut asiasta".

Huono on kuulo Marjolla ja huono oli siksi esitys lakiasäätävältä KOKOMUSTAN kansanedustajalta, jos ei ole kuullut muka mitään koko hihtomaailmaa kuohuttaneesta MM-Lahden dopping-kaplakasta. 

Pikemminkin Matikaisen esityksestä sai sen kuvan että sisäisessä myllerryksessään, kenties itse itseään onnitellessaan ei kyennyt antamaan ulos täyspäistä kommenttia.
Joten vielä jäi satunnaista kuulijaa epäilyttämään, josko sittenkään oli puhtaat jauhot pussissa.

Päätän lähetykseni tähän, myyn sivakat mäystimineen päläineen, porkat saa sompineen kaupanpäälle. Ostan lumikengät.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Koko Hihtoliitto tulisi saattaa harakoinnin kohteeksi!

torstai 28. lokakuuta 2010

mahdoton paikka


MAHDOTON PAiKKA


MAHDOTON PAiKKA
 
On se olemassa;
aivan mahdoton, mielettömän lumoava paikka
kaiken kiireen ja hökellyksen keskellä niille,
jotka vaeltavat myrtyneinä epätoivon uurtamissa
kurjuuden laaksoissa vilvottavaa lähdettä hakien.
Synkkinä, mieli mustuneena ja sieluns' janoten,
alinomaan - lakkaamatta, uutta parempaa.

Taikka sitten kuten itsekullekkin,
paikka, nurinkurisen sietämätön, herkän viehkeä,
tunteita ravistava henkinen yhteys kaiken ykseyteen;
mielen ehdoton tasapaino siellä juuri,
ei missään muualla - sovussa kaikkeen olevaiseen.

Mausteena ymmärtämisen,
yhteensovittamisen lahja;
kaiken näkemänsä kokemansa suhteen.

Ja sullekkin tavattoman tolkuton,
tuskastuttavan huikea sielun kosketus - jos sallit,
niin erilainen, viehättävän mystinen Ultima Thule.

Kerrassaan pistämätön,
sarjassaan lyömätön todella monella näkökulmalla;
hiljaisuuden, kauneuden ja luonnon olevaisen kehto
sinisten sävyjen hämmästyttävässä valossa,
utuisen autereen läpi siilautuen kuin unessa hereillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

iLLANSUUSSA


iLLANSUUSSA
 
Eilen,
orastavan talven eessä - ehtoon korvalla,
sinistyvän illansuussa,
kuin sattumalta ihan aivan;
eräs tietty,
muudan puolituttu lapinpöllö,
taasen möllöttelee puussa.

Vastapäätä vaillinaista kuuta tuijottelee maata.
Näyttää hiukovan
kun aukoo vähäväliin suuta.

Maassa,
hangen alla mättään kolos', sammalpatjan päällä,
köllöttelee loikomassa sopuleita kaksi.

Ukko akan kyljes',
kiehnäämässä, vaatimassa, suunnitelmaa laatimassa;
on pian tehtävä se lapsi,
heti nyt - vaikk' ilman esileikkiä ja sinun meikkiä.

On suvun jatkuttava, sinun annettava,
ei sovi natkuttava akka tähän - vähän kiirus,
ennen kuin tuo hullu pöllö nappaa tappaa.

Siin'  suku sillä kurin pian ehtyy,
jos ei äkin uutta saada tehtyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. lokakuuta 2010

SiELU TULViEN SiNiSiÄ

 
SiELU TULViEN SiNiSiÄ
 
Ensimmäinen talvelta tuntuva pakkasyö vähään aikaan
hiipii huomaamatta, muinamiehinä,
ilmestyy vaivihkaa paikalle ja on.

Kuin ilmanaikujaan huurtuu ruutu akkunassa;
se mistä kitti on lohjennut.
Omissa ajatuksissaan sitä valitsee hällan kupeesta
jyleämmän honkapölkyn
ja tarjoaa uhrin nälkäisen tulen ahmittavaksi;
siirtää yksin tein mustan kanan varimasta keskemmä.

Samoilla nutukkailla kohentaa lavitsalta noustessa
erilleen ajautuneita porontaljoja.
Oikasee punakirjavan raanun - asettuu aloilleen;
sielu tulvien sinisiä ajatuksia.

Napsahdukset nurkissa säpsäyttävät,
niihen kyllä tottuu;
oikeastaan valmistautuu siihen jo silloin
kun ensimmäiset rapsahdukset pikkulassa käydessä
kuuluvat jängän laidan koivuista.
Pakkasen kiristyessä illoin.

Sen verta on humeetissaan jokaisella hiljaista tietoa,
eikä se liukene sieltä koskaan,
jos on joutunut hirsikehikossa öitänsä viettämään,
tekemään töitänsä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. lokakuuta 2010

POPULiSTi JA VASTUULLiNEN

 
POPULiSTi JA VASTUULLiNEN

Tarinamme alkaa jossakin Absurdistanin takamailla, pöheikköisellä seudulla jonne ei ole montakaan kelvollista tietä koska siltarumpali asuu toisaalla, keskempänä maata.
Molemmat edellä, otsikossa  mainitut, rumpalin lisäksi ovat tarkasti ottaen kotoisin samasta paikasta jos niin halutaan sanoa ja asiaa tulkita. 
 
On toki ollut jälkikäteen, myöhemmin, myös tosiasioiden valjettua,  sellaistakin puhetta ja epäilyä mm. välikäsien kautta,  että Vastuullinen olisikin jostakin syystä poikkeuksellisesti muiden mainittujen sijaan ei juuri prikulleen ihan samasta paikkaa, mutta että kuitenkin siitä välittömästä läheisyydestä.
Saman perän miehiä kaikki tyynni, kuten sanotaan, vaikkeivat sukua olekaan kuin Aatamin kautta vain.

Niin nämähän ne siis lähtivät, nämä kaksi alusssa mainittua otusta: tämä Populisti ja se Vastuullinen, heti ensimmäisten syysjäiden tultua pilkille, kannen alta kalastelemaan. 
 
Ja heikoilleppa jäille tietenkin, mikä ettei - wanhaan ja perinteiseen absurdistanilaiseen tapaan.
 
Pakkasivat vermeensä, oikoivat kravattinsa ja suorivat lähes piikaiselle metsälammen jääkannelle saalista narraamaan lyömänsä vedon päältä. 
 
Kisasta oli odotettavissa kova ja tiukka, koska toinen oli kouluttautunut ihan sitä tehen makeiden syöttien valmistamiseen; kaikin tavoin, kaikista saatavilla olevasta materiaalista.
 
Toinen sen sijaan oli lyhyen matikan mies, käytännössä siis täysin kelvoton tällaiseen mies miestä vastaan kisaan. Kaikkien onnettomuudeksi hänellä oli kuitenkin erittäin varakas mesenaattiryhmä taustalla, joten tämä toinen teetätti kaiken narrausmateriaalin eräällä kaupungin mainostoimistoista.

~~~~~~~~~~~~
 
Kävivät järjestäjän tarjoaman kahvittelu- ja kuvaushetken jälkeen poraamaan reikiä jäähän. No moottorikairalla tietenkin, ruåtsalaisella Huskilla Populisti, metsurien suosikkimerkillä. 
 
Vastuullinen puolestaan usalaisella Eskimolla, Nato-yhteen sopivalla. Eipä siinä juuri hikeä kummaltakaan päässyt tuiskahtamaan.
Huski meni kierään jäähän kuin naskali voihin ja Eskimokin ryypytettynä sai aikaiseksi joltisenkin reiän, jos niin voidaan sanoa, mutta reiän kuitenkin, avannon. Sellaisen kuin pommi pudotessaan suutarina tekee.

Kävivät sitten pilkkimään, Vastuullinen tyypilliseen tapaan haavi hieman auki, valmiina kaikkeen. Populisti ulkoisesti tyynenä, pilkettä silmäkulmassaan.
Molemmilla rei'illä näykittiin, se oli varma merkki siitä, että jos siellä kannen alla meinaa elää, on pakko niiden pirulaisten jotain täkyä syödä. 
Harvakseltaan tuli silti saalista ja sen verta pieniä, jotta mahtuivat tulitikkuaskissa ropisemaan. Se enteili työlästä kisaa.

Populisti pönötti tukevasti pilkkijakkarallaan, oikoi näppärillä sutkauksillaan Vastuullisen pötypuheista ja hölynpölystä koostuvia ulkoa opittuja litanioita.
Se sieppasi Vastuullista ja heti kun todistajia ei ollut kuulosalla, se haistatti. Haistatti oikein perinteiseen absurdistanilaiseen tapaan sillä vekottimella mitä naisten sanotaan tarujen mukaan kantavan katseilta piilossa hameensa alla.
Haistatti ja punotti, sanoivat sittemmin nähneet.

Etenkin oli Vastuullinen riemastunut siitä kun Populisti oli verrannut hänen älykkyyttään erään muinaisen kuuluisan savolaisen sanoin: "Mies jonka pääluutkin on tehty niin ohuista tarpeista, että tyhmyys suorastaan paistaa läpi, ei pitäisi koskaan sotkeutua yhteisiin varoihin, sen paremmin kuin sen velkoihinkaan."
 
Oli lähes kurkkuun karahtanut tästä laukauksesta Populistille  Vastuullinen. Nimittellyt onnenonkijaksi.

~~~~~~~~~~~~
 
Nooh - sitten aikanaan kyllästyivät jaakaamaan, nousivat ja liukastelivat punnituspaikalle. Populistin saalis oli 1430 grammaa, Vastuullisella ropisi kopassaan 2170 grammaa, kaikesta keskinäisestä karonkasta huolimatta.
Sehän nyt on selvä että tämä ei tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta ja kisa päätettiin ottaa uusiksi keväthangilla.
Uusin konstein, uusin kujein.

Molemmat läksivät eripäälleen. Vastuullinen nakkasi mennessään käytetyt kilpailuvälineensä tiehallinnon ylläpitämän täpötäyden Moolokin viereen, kaasutti ja vei perävalot mukanaan. 
 
Mutta Populistipa huomasi sen ja toppuutti kohdalla. Kuin ikään uteliaisuuttaan hän koppasi Vastuullisen käyttämän vavan hyppysiinsä, tarkasteli hetkisen sitä kunnes asia valkeni yhen äkin. 
 
Suupielestä toiseen ulottuva leveä virnistys kasvoillaan hän tuumasi ääneen myhäillen:
"Vai niin. Vai tällä konstilla sinä sait sen voiton kelmi. Tämähän on lempo soikoon sellainen vapa että tämä vaatii lieron molempiin päihin siimaa. Ilmankos pärjäsit!"

Ja niin onkeensa ottaneena Populisti nousi kyytivälineeseensä ja kaasutteli pohtimaan tulevaa kisaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä on 17.4.2011 tai sitä ennen.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

PELKKÄ KUU


PELKKÄ KUU
 
On koolla jälleen tinkimätön rinki,
joka tälleen,
jättimäisen latvan alla kuolpunalla,
aukiolla, muuten autiolla - vain yksi kelo;
odottelee merkkii herkkiin korviin.
Joutavana siksi lorvii;
maassa makaa, aikaa toisillensa jakaa.

Kuu - taivaan kuu, täysikuu,
vähitellen voimistuu, hunnun alta paljastuu;
kamuu ylle kelon,
häätää hiiteen ihmispelon.

Uskottunsa koolle hamuu,
antaa yölle elon, tekee selon työlle,
jot' sakki harmaa harrastaa.

Ja eikös pian - lempo soikoon,
jängän yli kanna jostain kaukaa kairan takaa,
woimistuva oiva, soiva - suden joiku haikee,
vakaa, matkijoille vaikee.

Sen kaiku toistaa vastarantaa,
nostaa innon hukkasakin sieluun;
pala tarttuu jonkun nieluun
ja kohta uusi uljas huuto raikuu, kaikuu,
kiirii ympär' elon piirii.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. lokakuuta 2010

HOPEiSET PARVET

 
HOPEiSET PARVET
 
Wanhan miehen ahavoituneet,
aaltoilevat kasvot;
harmaan taivaan alla,
harmaan virran harmaalla törmällä,
eräänä syksyn harmauden wiimeisistä päivistä,
kuin ikään tuulenviri hyytynyt,
karkealle ois' iholle.

Laiskasti mataa vuo luomassaan uomassaan,
vielä tällä erää hereillä - vapaana,
mutta jo valmistautuneena ottamaan siloisen kannen
ylleen heti kun sopiva hetki koittaa.

Hopeiset parvet pyrkivät yhtenä huttuna
sinnikkäästi vastavirtaan,
niiden kyljet välähtelevät ahteella vahtaavan silmään,
saaden kauas menneisyyteen hautautuneet muistot
jälleen pintaan.

Silmien ummistuissa joelle palaa kiihkeä meteli,
nuottamiesten kireät ilmeet heidän kiskoessaan,
porkkaajien epätahtinen lotina,
hälisevän penikkalauman juoksentelu rannan sannalla
eeskahtaalle ei mihinkään.

Savun tuoksu purkaa höyryävän muuripadan alta;
saaden veden herahtamaan kielelle ennen aikojaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. lokakuuta 2010

SiTÄ ON VAiN KAiKENLAiSTA


SiTÄ ON  VAiN KAiKENLAiSTA

Tuli vaan eilen ehtoolla kirjavia likoonpannessa mieleen että meinaavatkohan nämä näköjään ilman äänenvaimentajaa rekisteröityneet ja toisinaan EI-rekisteröityneet parisuhteiset tämän avioliitonomimisvaatimuksen jälkeen yltyä tasa-arvokiimassaan puuhamaan kimppakumppaneilleen vielä aviovaimon ja -miehen titteleitäkin?

Vastako sitten oltaisiin täydellisesti onnellisessa parisuhteessa kun vaimontitteliä kantaisi jollekkin satunnaiselle Kaleville Heikki-niminen mieshenkilö ja Kaija-naisihminen olisi Lissulle aviomiehenvirkaa toimittamassa täyspäiväisesti  ja kokonaisvaltaisesti. Molemmissa tapauksissa ihan yökunnissa könyten. Tietty.

Jotensakin vaikuttaa tällaisesta tyhmemmästä pyykkäävästä lihansyöjäheterosta, että näiden äänensä ja itsensä korottaneiden lajitovereiden hinku heteromalliseen avioliittoon kertoo jostakin kätketyistä sisäisistä, syvällä piilevistä ambivalenttisista ambiitioista.

Vai piileekö jokaisessa homoseksuaalissa sittenkin pieni hetero? Vastavuoroisesti - koska olen lukenut wiimeaikojen kirjoituksista, että jokaisessa heterossa löytyy ripaus, no ainakin kipene homoseksuaalia; riippuen miten kysyy.
Ja miten kysyttyyn vastaa.

Sitten kun vielä tähän lemmon  kakofoniaan on sekoitettu uskonto; tässä nimenomaisessa tapauksessa kristinusko ja sen lisäksi "kansankirkko" eli luterit, niin ei enää paremmasta väliä. "Kansankirkko" ja uskovaiset tietysti vastustavat homoseksuaalien liittämistä/yhdistämistä (integroitumista) avioliitto-termiin uskonsa ja uskontonsa pohjalta. Sehän on selvä pyy. 

Minä suon ennakkoluulottomana ja avarakatseisena sen heille tuosta vinkkelistä kaikin mokomin.
Tulkoon jokainen uskossaan autuaaksi.


Mutta minun täytyy nyt pakanana kiiruhtaa kysymään, uskovatkohan edes em. asian tiimoilta mainitut jumalatkaan enää toisiinsa? Saattaa olla että osoittelevat sormella syyttäen toisiaan.
Tällaisen riepottelun jälkeen. 
Oikeassa olijoita kun tuntuu riittävän pilvin pimein, aivan loputtomiin. Ja jokaisella erilainen, hieman edellistä fiilatumpi näkemys ja mielipide asiaan.

 ~~~~~~~~~~~~

Pakanana, hyvin runsaassa ja erinomaisen hyvässä uskossa siihen, että lumeen kun kusee, niin reikä tulee - vastustan tuota yllä mainittua integroitumisvaatimusta vain pelkästään omahyväisistä syistä. Heterot keksivät avioliitto-termin ensin, siksi heillä on oikeus pitää siitä kiinni kynsin ja hampain.

Sehän tietysti Ei TARKOiTA sitä, että homoseksuaaleja pitää, pilkata, ivata, väheksyä tai asettaa muutoin vähempään tai huonompaan arvoon. Ei tarkoita sitä, ei-ei. 

Mutta samalla tavoin kun muitakin ryhmiä pistetään, on pistetty valjaisiin, suitset suuhun ja sitten omalle paikalleen, näin on myös heidänkin otettava lusikka kauniiseen kätöseen ja tyydyttävä omaan valintaansa. Viimekädessä jopa keksittävä omalle liitolleen termi joka miellyttää ensisijaisesti heitä ja johon muiden on tyydyttävä.
Simppeli juttu. Ei kahta puhetta.

Tämä karonkka alkaa jo liikaa muistuttaa hiekkalaatikkopoikasten ja -tyttösten kinaa laatikon parhaasta lelusta, joka nyt onnettomasti valittuna sattuu olemaan avioliitto-termi.

Demokratiassa tätä dilemmaa ei voida ratkaista, koska enemmistön päätös on oleva epäävä. Olisiko siis joku muu tie asiaan? Vaikkapa toisenlainen malli ratkaisuun; katsoa asiaa ratkaisusta ongelmaan päin. 

Heterothan ovat ratkaisseet asian globaalisti kulttuureissaan jo aikain saatossa, tuhansia, tuhansia vuosia sitten määrittelemällä hyvin yksinkertaiset kriteerit avioliitto-termille; mies ja nainen (tai siis eri sukupuolet) ja sillä hyvä. 

Harvoin noin yksinkertaisia määreitä edes löytää sosiaalisesta,  yleensä hyvin monimutkaisesta ja kimuranttisesta kanssakäymisestä. 

Avioliitto-termistä ei ole tulkintoja, eli mikä on homman nimi. Kaikki, lähes lapsista aina dementoituneisiin vanhuksiin, tietävät mistä asiassa on kyse. Vain transsukupuoliset saattavat aiheuttaa päänvaivaa niin henkilökohtaisella kuin asiantuntijatahoilla, mutta käsitykseni mukaan sekin alkaa olla jo lainsäädännön mukaan joltisellakin tolalla.

Olen antanut itselleni luvan sallia epäillä tässä homoseksuaalien ja heteroiden kaplakassa sitä, että kyseessä on vain pienen pienen Narkissoksen tautiin sairastuneiden porukoiden itseitseään kiihottavasta ja itseriittoisuutta lisäävästä hölynpölystä jota kumpikin osapuoli nyt käyttää tilaisuuden tullen hyväkseen.
Muiden rupusakkihomojen ja -heteroiden katsellessa vaitonaisina sivummalta.

Lunta tuli illalla ja yöllä taivaan täydeltä ja siksi minä laitan nyt nuotion ja nautin kuksan tai pari Café Brutal'a ennen kuin avaan siljon kolalla ilman Jallua. 



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.