skip to main |
skip to sidebar
KAATUVA MARRAS
Väistyvät toviksi pilvet,
käy rusoksi taivaanranta
ja sinisen mereksi kansikin muuttuu.
Ristiriitaisen syksyn nääntyneet katseet vääntyvät,
kääntyvät rujoina tulevaisuuteen.
Häivähtää rinnassa ripaus lupausta - toivosta valosta;
särkyneiden toiveiden kujalla,
linnunradan suurella kaarella,
Ultima Thulen saarella.
Seestyvät haaveet, väistyvät aaveet,
mielen niin herkäksi saaneet,
vaik' odottaa edessä pitkä hämärä;
kaamoksen sumea siimes.
Syliinsä kietova,
poveensa sulkeva,
ajun lävitse kulkeva.
pohjoisen laaja pimeä;
tähtinen yö.
Joka toiselle vuodelle yltää
ja sitten vasta hylkää
kun niska on talvelta taitettu
ja pihat...
valolle valmiiksi laitettu.
Oh-show-tah hoi-ne
ALAMAiSSA
Laskeuduin taas alas,
että näkisin onko mikään muuttunut.
Ei mikään - ikään kuin hulluus vain lisääntyy ja wimma.
Tiesin kyllä, mutta halusin uudemman kerran varmistua
ja harmistua - kuten niin usein ennen.
Tuttu läävä, sama lätti, kiire ja hoppu,
ahdistuneita - oneita, apeita kasvoja kapeilla käytävillä.
Sumuisten, loskaisten kujien hämärät syöverit
ammottavat ahnaina ahmaistakseen kaiken
elämänilon, valoisuuden ja tulevaisuuden kitoihinsa.
Avunhuutojen sijaan näyteakkunat kirkuvat:
OSTA-OSTA, OSTA ViELÄ TÄMÄ JA TÄMÄ!
Kuraiset lumiläikät raiskaavat uuden,
kaiken wanhan peittämistä yrittävän
neitseellisen lumen hetkessä.
Eivät edes anna mahdollisuutta näyttää,
millaiseksi maa, kulutettu, muuttuisi,
jos puhdas valkoinen saisi vallan.
Kärsivällisyys taittuu muutamassa
havaitussa hetkessä.
Pakkaan akkani, kerään kimpsuni ja kampsuni
Ja kapuan takaisin ylös.
Oh-show-tah hoi-ne
KEVYTTÄ ELÄMÄÄ
Eipä se ole, päivän aikaan, mikään Unni-Sikká Rosnakoff'n elämässä oikeastaan muuttunut. Muudan kunnanvaltuutetuksi itsensä esitellyt kenokaula kävi kukkoilemassa työmaalla. Sille olisi pitänyt rynnätä ovet aukomaan ja jalkoja suutelemaan. Etenkin tuo vallasta pöhöttynyt menetti lopullisen luottamuksen yhteiskunnan köyhienpalveluun kun joutui muiden tavoin jonottamaan kirjojen ylöspanoa. Oli pari sen verta ravakkaa kaveria edellä jonossa että ei tämä rotta hirvinnyt kyynerpäitä käyttää, alkoi vasta sitten sättimään kun olivat poistuneet.Unni-Sikká antoi tulvan mennä toisesta korvasta suomeksi sisään, toisesta saameksi ulos. Näitä paskapäitä riittää maailman sivu. Ei ole pelkoa että ehtyvät vallastaan kusipäistyneet.Vaan kun ehtoo koitti, Unni-Sikká pukkasi ja pakkasi kampeensa sosiaalitilassa ja hivautti itsensä Matkahuollon eteen Eskelisen pikaa odottelemaan. Sopivasti sattui kyyti, kerkesi pistäytyä Siwasta leivän nappaamassa.Hyvin kerkesi.Linja-autossa normaaliset rutiinit ja tunnin päästä jo jäi pysäkillä pois ja sipsutteli syrjemmälle parkatun Linksinsä luo. Pakkasta semmoinen 5-7 astetta, joten kohtu pukemisella selvisi loppumatkasta. Sen verta oli mutkaa, että eipä siinä kerennyt juuri vilulla karauttaa. ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Puolen tunnin kuluttua neiti Unni-Sikká Rosnakoff karautti pirttinsä rantteelle. Sorhasi Linksin lähtöasentoon, väänsi hanikan kiinni ja kampesi satulasta. Tarkisti polttoaineen. Kävi hakemassa aamunkoissa viikkaamansa hupun ja levitti sen kelkan päälle. Vilkaisi ympäristöön ja astui sitten porstuaan ynnä pirttiin.Ensimmäiseksi ovenpielessä sytytti kynttelin. Sille oli paikka ihan sitätehen pihtipielessä. Sitten ripusteli kamppeensa asiaan kuuluville paikoille. Tämä neiti ei ollut sitä naarastyyppiä joka hujautteli riepujaan minkä millekin toolin selkänojalle hujalleen. niin kuin silloin tällöin on joku saattanut nähdäkin jossakin toisessa taloudessa. Tissiliivit toolin karmilla, kaatiot toisen, sukkahousut mytyssä tiskikomuutin päällä tai siihen suuntaan. Ei, tämä Unni-Sikká oli järjestyksen iniminen, alukamppeet, jos ne ei olleet päällä, olivat ne sitten yhtä täsmällisessä järjestyksessä jossakin sopivassa paikassa kuin ikään työmaallaan kirjastossa kirjat hyllyssä.Kun kerrospukeminen oli purettu ja lepposta angoravillaa oli saatu tilalle, kävi Unni-Sikká hällan kimppuun. Latasi pesän ja siirsi heti 10 litran kattilan varimaan levylle. Sitten heti perään latasi leivinuuniinkin pesällisen ja tuikkasi siihenkin tulen. Nyt vasta oli aikaa istahtaa kiirumpi aika pois ämmin perintöä olevassa kiikkustoolissa. Pyöritteli aikansa päivän sattumuksia, pieniä pilkahduksia, päästi lievän huokauksen, hartiat tuskin kohosivat. Laski sitten rentoutuneena pahentunutta ilmaa ja alkoi suunnittelemaan kevyttä einestä, oikeastaan pelkkää iltapalaa. Oikeastaan oli havaittavissa hämärässäkin valon ja ilon pilkahdus kasvoilla. Unni-Sikká muisti nimittäin ostamansa kokojyväisen vehnäleivän.
Vehnäleivän? Naarasiniminen? Ehtoolla? Saattaa joku lukija mielessään tätä pähkäillä, mutta kyllä tämä naaras oli omista tykötarpeistaan hyvin perillä, lukenut iniminen kun oli ja muuten täyspäinen. Vaikka istumatyötä etupäässä tekikin, niin liikuntaa tuli ilman erillistä hölkkäkuuria tai jumppasalia ihan vain elämäntapansa varjolla.Niin että eipä siinä pari-kolme viipaletta kokojyvää ehtoollakaan isommin punkeromahaa pukkaa tekemään. ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Suoraan sanottuna Unni-Sikká oli perso kaikelle sellaiselle joka maistui hyvälle suussa. Näihin leivänpäällisiin kuuluivat: paremmin suolattu voi, kermajuustot, metsästäjämakkara, suolaliha, uunikinkku, tönkkösuolattu lohi, savustetuista pallas sekä ankerias, hätäpäissään willi-siikakin, mutta kun elo-syyskuussa savustetun tammukan järjesteli voinpitotelineen päälle ja haukkasi, niin myönnettävähän se oli. Kyllä silloin tuntui olo hyvin prinsessamaiselta.
Ehken se punainen matto puuttui, mutta tilalla oli siitä edestä syvä hiljaisuus, kurjen huuto rimmillä, luohtan perällä. Perkele. Silloin oli Unni-Sikká Rosnakoff onnensa kukkuloilla. Sellaisen tunteen joka oli vain omiaan vahvistamaan käsitystä oikean elämäntavan valitsemisesta.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Näistä humeetin huuruisista muisteluista, joihin ämmin kiikkustoolissa saattoi hyvinkin herkästi livahtaa, Unni-Sikká palasi takaisin tuvan todellisuuteen. Nousi ja lisäsi hällaan puun tai pari, vilkaisi leivinuunin tolaa ja pienensi vetoa. Sytytti sitten pöydän päällä roikkuvan öljylampun ja alkoi puuhastelemaan pieniä asioita järjestykseen, nakkasi kahvipannun siinä sivussa hällan levylle myös.Näpräsipä äänen myös pienen transistoriradioon ja antoi YLEn ykköseltä tulvia klassista puuhiensa lomaan.Pistäysi porstuan konttorissa ja palasi kädet täynnä mieltäkiehtovaa pöydän ääreen. Tekaisi voileipänsä ja haukkoi somaan suuhunsa, tällä erää vain Baltian prinsessaa, Wurstin suolalihaa ja Kotivaran venäläistä. Jälkiruuaksi veteen sekoitettua kaakaota. Ei jälkipuheita.
Kaakao oli hyvin tähellinen tarvike, sillä pysyi verenpaineet ja kolesteroolit apteekinhyllyssä. Näin oli tehnyt itselleen selväksi Unni-Sikká ja piti päänsä, eikä ollut työterveyslääkärillään asiaan ensimmäistäkään poikkipuolista sanaa.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Ehtoo oli taas kiertynyt hyvän matkaa. Neitokainen nousi, otti taskulampun lipaston päältä, sujautti pienet jalkansa huopatossun teriin ja pujahti portuan kautta rantteen perälle huussiin. Sihisi aikansa voimallisesti, niin että pihan yli kontiainen suussa kiiruhtava portimokin pysähtyi tuokioksi ihmettelemään ääntä, mutta jatkoi sitten matkaansa rossipohjan alle.Unni-Sikká palasi pirttiin. Otti kauhalla varinutta vettä suuresta kattilasta. Kaatoi sen komuutinpäällä olevaan pesufatiin. Riisuutui sitten ilkosilleen ja kurotti pesasemaan sienellä kainalonsa. Saunominen tapahtui sivistyneesti viikonloppuna. Hujautti toimituksen tehtyään veden wanhan ajan kaatoviemäriin, sen verta oli mukavuutta sentään laitattanut.Otti sitten uudemman kauhallisen, kokeili sopivaksi, laski pesufatin lattialle ja kykistyi ylle ja pesaisi alakerran. Kumosi tähteet viemäriin.Kuivasi itsensä, kiikutti tissiliivit ja kaatiot pyykkikoriin, otti kaapista uuden setin ja viritteli ylleen. Jäljellä oli enää uunin hiillostus ja yökuntoon laitto. Sitten vaan pujahdus ämminperua olevan lammaswällyn alle ja soutelemaan Höyhensaarten suuntaan.Näin oli suurinpiirtein erään Unni-Sikká Rosnakoff'n vuorokausi lähes umpeutunut. Vain unimaailma oli enää elämättä. Jotenkin tuntuu että silloin oltaisiin jo liian intiimillä aluella jos me peiton alle kurkistaisimme, joten antaapa olla. Ei muuta kuin hyviä unimatkoja Unni-Sikálle. Minä sytytän kuun loimottamaan maisemaa, näkeepähän paremmin liikkua.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Lähetä tarina ystävällesi!....
....
JOS VAiN ViiTSii KATSOA
Niin monta maailmaa kuin on ihmistä.
Sieltä taaimpien, laajimpien maailmojen takaa
pilkistää vielä yksi.
Minun maailmani.
Tasapainoinen - hiljaisuutta, kiireettömyyttä
sisältävä onnen ja kulttuurin kehto.
Kyllä se näkyy.
Jos vain viitsii katsoa.
Ei teerikään lennä pataan pyytämättä,
kyllä sen eteen on viitsittävä nähdä vaivaa,
tehtävä töitä.
Se on suurenmoinen paikka,
semmoinen elämysten satumaa,
se on jotenkin semmonen seutu että,
ei sinne ole puhelinta.
Eikä suoraa, ei kieroa tietäkään,
mutta silloin kun se tulee päähänpinttymäksi;
se on parasta vaan mennä.
Ettei jää nuolemaan näppejään
Siinä maailmassa on sellainen takuu että,
jos ei ole oikeassa maailmassa sen kyllä huomaa.
Sieltä älyää lähteä tyhmempikin pois.
Ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan.
Oh-show-tah hoi-ne
Ai MUiSTANKO?
Muistan.
Pyysin saada pienenä ostaa pienen pullon nostalgiaa;
armoa ei annettu vaikka oli jano.
Suu pölisi, kieli liimattuna kitalakeen anoin janooni,
ei myyty elämän vettä päihtyneelle.
Eikä osamaksulla - viisi penniä puuttui.
Ja ikääkin.
Haavikon.
Muistuma Paavosta,
kuninkaitten tuolissa,
nahkaisessa tornissaan sättimässä suomalaista
irstasta vallanpitoa.
No muistan.
Alussa oli se maitolaituri,
sitten vintti oli pimeä ja luhdin parvi ahdas.
Rannikon soolo Hopeisessa kuussa:
Kosketti,
kuin olisi selkäpiitä jääpalalla sivellyt tulinen käsi.
Sormet eivät tienneet mihin ei saa koskea.
Ullakko pani miettimään,
ollakko vai eikö olla tosikko,
kun sormille läppästään siitä ettei tiedä.
Oh-show-tah hoi-ne
YLi-iHMiNENOn se suorastaan niin erinomaisen somaa kun inimiskunta on muka ongelmia ratkoessaan saattanut alulle vain uusia, itseään suurempia ongelmia. Kerta kerran perään. Siitähän tässä on kyse, tässä ilmastointihaihattelussakin, vaikka tällä erää tarkoitan kaikkia maapalloon kohdistuvia inimiskunnan tuottamia uhkia ja ongelmia. Lohdullista moinen on huomata kun tutkiskelee suurempia kuvioita sortumatta johonkin pikkunäppäryyteen, kuten ilmastoinnin muutokseen, jolla näköjään pohjimmaisena tarkoituksena vaikuttaisi olevan tehdä rahaa jollekkin poppoolle pikemminkin kuin suojella koko inimiskunnan kinkerpiiriä lämpenemiseltä. Semminkin kun on tässä ajassa näköjään niin helppo saada hölynpölyn taakse laumoittain vakavakatseisia ja -puheisia hyödyllisiä idiootteja.
Jos vain omistaa osuuksia tai voi vaikuttaa median pötyjakamoihin.Syyllistämällä tavallinen rupusakkilainen tumpelo saadaan auliiksi puhe- ja maksumieheksi mihin vaan. Mustakaapujen aivopesu istuu suurimmassa osaa operaation kohteissa niin syvällä lepässä, että omatunto alkaa kalkattaa muutamasta dramatisoidusta pötyuutisesta ja kukkaroiden nöörit kiskotaan kiimasta hinkuen poikki.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Inimisen päässä on syntynyt aikojen saatossa, humeetin yhä vaan kehittyessä ajatus jostakin yli-inhimillisestä älystä. Se on johtanut itsen ylentämiseen luonnon- ja maailman valtiaaksi. Joillakin oman humeettiin manipuloidun jumalansa tapaiseksi, joillakin omaan Narkissokseensa ihastuneena. Mielen ja älyn sairautena kaikki tyynni.Ja tälle ei ole saatu kenenkään toimesta tolkkua, eikä tämän absurdin mielettömyyden ehtymiselle ole mitään ennusmerkkejä havaittavissa. Tämän päivän valta-ajatus on mielipuolinen; kaikkiin ongelmiin ajatellaan inimisen kaikkein jalostuneimpien aivojen löytävän ratkaisun. Tässä typerässä uskossa ja toivossa jokainen katsoo omaksi oikeutuksekseen käyttää surutta maapallon voimavaroja holtittomasti.(Kyllä yli-iniminen ratkaisee)~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Ratkaisu on kuitenkin koko ajan silmiemme edessä. On ollut jo aikain alusta saakka, aina henkisen kehityksen siitä vaiheesta asti kun iniminen alkoi oiwaltaa hyvän sekä pahan, oikeuden ja vääryyden välisen eron.Ja monihan sen on nähnytkin mutta aina on jäänyt näkevien osio tappiolle kun on ollut päätettävä minkälaiseen ratkaisuun näissä päälle kaatuvissa ongelma-asioissa päädytään.
Aina on ollut ahneuteen- ja vallanhimoon sairastuneita enemmistö. Aina on ollut poimittavissa hyödylliset idiootit ahneiden takuumiehiksi.Ahneus ja vallanhimo on tähän saakka ollut se inhimillinen voima joka näitä ongelmia on tuottanut. On tyhjää alkaa niitä yksilöimään, erittelemään, se olisi mahdoton tehtävä, mutta nyt niputettuna ne yhteen tässä vaikka ilmastoinnin ongelmaksi, olemme saman perimmäisen tekijän (sairaan mielen) armoilla.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Missään muussa elämänmuodossa ei ahneutta esiinny, siksi muu luomakunta ei pysty samalaatuisia ongelmia tuottamaan. Väitteet muusta ovat vain eläinkunnan alitajuista inhimillistämistä, oman alitajunnan pimein tarkoitusperin.Iniminen lajina on siitä erikoinen otus, että sen kyky ajatella on loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä oleva sen lajin tuho.Vaikka ajattelukyky, -taito on antanut ja mahdollistanut meille pitkässä juoksussa elämänlaadun kohentamista äärimmilleen, esim. verrattuna muuhun eläinkuntaan, on se samalla, (ajattelutaito) myös luonut inimisotukselle sellaisen ikeen jota joudumme kantamaan niskassamme maailman tappiin ja lopulta sen alle lyyhistymään.Inhimillisyydessämme olemme tyystin kykenemättömiä tekemään niitä ratkaisuja joita ahneuden hävittäminen väistämättömästi edellyttäisi.On olemassa wanha suomalainen sanonta:”Ahneuden sairastuttamat pitäisi panna turkin hihaan ja nussia uudelleen, muuten asiaa ei voi ratkaista.”Kun riesana on ajattelun sivutuottena kehittynyt inhimillisyys, niin asia jää ratkaisematta. Niin yksinkertaista se on. Emme kykene eliminoimaan ahneutta vaikka tiedämme sen olevan ongelmien alku ja juuri. Syöpäpesäke joka on ulottanut lonkeronsa kaikkialle inhimilliseen elämään.On haihattelua, suoranaista typeryyttä uskoa johonkin ”kansainväliseen yhteistyöhön”, €uvostoliittoon taikka muuhun vastaavaan liittoutumaan, koska ne eivät ole kykeneviä ajamaan koko inimiskunnan etua. Niiden johtajat ja komissaarit ovat juuri sitä em. mieleltään ahneuteen ja vallanhimoon sairastunutta eliittiä.Jokainen katsokoon kohtansa. Se on luonnonlaki ja sehän se tulee loppupeleissä olemaan wiimeinen toimiva laki.Haloo! Missä munii Älynvapautusrintama joka laatii Tellukselle pikaisesti munauksenestostrategian.Tervetuloa Absurdistaniin!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
KAiKKi TAPUTTAVAT
Minä juoksen lumimaan pikkuväelle kertomaan:
Rikkaruoho on lakastunut
puut ovat alkaneet kasvaa;
ja niitä nousee kaikkialta maasta kuin sieniä,
ihmettelemään sormi suussa, katoaako lumi kokonaan.
Kallistelevat päätään hassunkuriset tuulihatut päässään.
Väkeä tulvii rosoisten kallioiden raoista,
louhien onkaloista, pirunpelloista,
harmaasta sammaleisesta rakasta.
Jyleiden pahtaiden alta kallaita pitkin juoksevat.
Muutama äkeä raapii päätään ontuen jonoon.
Minne käännänkin pään,
näen väen kipittävän vuomissa, norojen uomissa
ja kurujen puroissa peräkanaa kiiruhtavat yhtäjalkaa.
Tunturien laetkin pulppuuvat kaltion tavoin niitä.
Ja kaikki taputtavat niin hartaasti,
paneutuen asiaan valveutuneen väen tapaan,
että joku äkimpi luulisi kaikkien maailman
poronkoparoiden naksuvan yht'aikaa.
Vaan ei, kyllä ne käsiä ovat.
pieniä käsiä, käsiä jotka ovat ikuisuuden alusta saakka
tehneet keskeytymätöntä työtä maan hyväksi.
Oh-show-tah hoi-ne
MUSTAN TALVEN AiKA
Kuun wiimeiset rippeet lojuvat joutilaina,
hujan hajan mustalla jäällä.
Kaikki on niin kuin pitääkin,
uusi kuu kyllä valmistuu puolen kuun maissa.
se ei petä, nouhätä.
Sää vain vaihtelee,
ihmiset ovat levottomia.
On harvinainen mustan talven aika,
vihreä on kadonnut muista kuin joistakin puista,
korsien sakea wiidakko tuhisee pienestäkin tuulesta.
On kuin olisi varpaillaan koko hereä luonto,
kernaana odottamassa pilvien purkavan kuormansa,
kippaavan valkoisen untuvalastinsa pulleista povistaan.
Varistaen tanssivan pyryn kieppuvina hitusina maankamaraan.
Herkkä, odottava tuokio.
Otollinen on palturille aika nyt,
kerrassaan oiwallinen hetki pukea päähänsä huivi,
ylleen tumma pitkähelmainen kauhtana
ja alkaa höpisemään pötyä joutavasta.
Nyt juuri kun suuri osa lajitovereista pohtii
huulipyöreänä talven roolia yhteistyökumppanina
ilman lumen hiventäkään.
Tyhjää - hölynpölyä!
Kun huominen tulee, talvi tulee, lumi pöllyää.
Kiristelemme hampaita täysin normaalisti.
Oh-show-tah hoi-ne
HUURUT VALUVAT TYVENESSÄ
Kirkkaan tähtitaivaan alla virkkaa pitsiä halla.
Kipakaksi äityvä keli häivyttää haaveet lumesta,
kuin lammaswälly kuunaan - aaveet unesta.
Huurut valuvat tyvenessä omine aikoineen,
silkan maan vetovoiman pyynnöstä,
alavien maiden suuntaan,
kuten tapana on.
Koettavat takertua viimeisillä voimillaan,
kynsin hampain koivujen ritvoihin, pajujen karahkoihin,
törröttäviin korsiin, harmaisiin orsiin,
sillä lakeuden saavutettuaan edessä on loppu;
jää suutelee hyytyvää ilmaa,
valmistaa kylmyyden huurteisen pesän.
On kuulas hiljaisuus,
äänettömyyden murtaa epätahtiin virittyvä jääkansi
joka vahvetessaan vonkuu ja mylvii jännityksiä ilmoille.
Harvakseltaan rapsahtelevat jäähtyvät puut jos muistavat.
Niskat kenossa tuijotan syvänsinisen taivaankannen
huomassa näytelmää joka ei noteeraa aploodeille,
ei seisten, ei istuen.
Tähtiä sataa niin runsaasti ettei kaikkea keksi toivoa.
Hukkaan mennyt on mennyt hukkaan.
Oh-show-tah hoi-ne
iSKURiTYÖLAiNEN
Rutiinilla sitä tässä huushollissa herätään ja valmistaudutaan aina päivän puhteisiin. Myöhään ehtoolla on jo suoritettu osa aamun tehtäviä. Varimassa ollutta vettä on kattilasta lapettu ja sillä läträtty kasvot ja alakerta nukkumakuntoon. Sitten on pistetty tuokioksi kyntteliin tuli ja on silmäilty jotain osia V. Huovisen tuotannosta.
Yleensä ei kauaa, varttitunti, joskus kymmenkunta minuuttia kun jo unihiekat ryöpsähtää silmille, kirja mahalleen ja tuli sammuksiin isohkossa hiekkaruukussa tököttävästä kynttelistä ja läskit silmille.Tuokion kuluttua kuuluu jo vaativat, syvään uneen kaatumista enteilevät henkäykset, käännähtäminen kyljelleen ja se on siinä.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Joinakin aamuna saattaa olla niin, että kello ehtii tirahtaa muutaman värssyn, kun jo kämmen ropsauttaa napin kiinni. Useinmiten kello ei kuitenkaan herätystyöhönsä ehdi lain. Niin on täydellistä nukkumarauha täällä kaukana teistä ja sivistyksestä, että sitä jo ihan mielellään herää suden hetken aikoihin - viimeistään sianpierasulta.
Vene- tahi peltipailakkakelillä viiden aikoihin, kelirikkona neljältä. Näin se on ollut jo toistakymmnetä vuotta tällä selkosen asujalla.Mutta kun herää, niin eipäs siinä silmät tupellaan enää lojuta postelilla. Heti jalat lattialankulle ja huopateriin. Ylös seisaalleen liki pilkkopimeässä. Reitti on tuttu ja siksi ei kannata hukata aikaa tyhjänpäiväiseen tulitikkujen raapimiseen. Sen kun oijustaa hellan ääreen vain. Pesä on ehtoolla valmiiksi ladattu. Tikkuaski hellan ranssilla. Siitä tuli tuohen käppyrään ja peli alkaa.Lieneekö sitä maailmassa niin juroa tai luonteeltaan jyrkän pahasisuista ärripurria joka ei heltyisi kun aamuiseen pirttiin pelmahtaa hellan rinkuloiden raosta tuohensavun tuoksu, johon vielä sekoittuu tervaksisten kiehisten aromi. On se vaan anhittoman hyvä tapa alkaa päivänsä, vaikka ehtoolla olisi viimeksi, ennen radion sulkemista tullut kuunneltua uutisista jonniijoutavaa hölympölyä.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Kun tuli alkaa hoitaa omaa hommaansa, niin samalla alkaa aamiaisen teko. Tässä huushållissa on miellytty pottuvelliin kertakaikkisseen. Ei semmoista aamua toistakymmeneen vuoteen, etteikö elämää olisi aloitettu pottuvellin voimin. Niin nytkin tänään. Teflonkasari liedelle, samoin syvä lautanen ranssille ruokalusikan kera. Astiakaapista nostetaan ranskalainen Metaltex-pottulumipuristin ja viritetään, myös vispilä nostetaan vartoomaan operaatiota.
Sitten tutut askellukset porstuan konttorille. Siellä hyllystä toiseen käteen keitetty muna, hieman reilumpi keitetty pottu (jauhoinen), sekä voipaketti. Toiseen käteen maitopurkki. Porstuan konttori on samalla aivan mahdottoman hyvä paikka laskea yöllä vatsaan kertynyt ilma maailmalle ilmaston lämpenemistä auttamaan. Ja onpa se aamutuimaan mukavampi töihin paarustaa kun ilmakin on leppeämpi. Hällan lämpö alkaa levitä pirtin interiööriin. Voipaketista ruokalusikalla aimo könttä, unssi ainakin, kattilaan sulamista harjoittelemaan ja sitten vain tiskikommuutin ovi auki, laskiämpäri näkösälle. Muna kopautetaan pöydän reunaan ja kuoret rapsitaan roskiin. Laitetaan samantien ranskalaiseen Metaltex-pottulumipuristimeen ja painetaan sihdin läpi kattilaan.
Samaan syssyyn, peräperää, tuppipottu päästetään nahkastaan, lohkaistaan ja puristetaan kasariin munalle kaveriksi. Hyppysellinen karkeaa merisuolaa ja lorhaus maitoa tölkistä.Siinä se on pätevä niesta aamutoimiin.Kasari keskemmä hällaa ja vispilän kera vahtaamaan ja vatkaamaan. Maidolla on pahat vinkeet karata hällalle heti kun silmä välttää, siksi on tähdellistä uhrata aamusta aina tämä pari-kolme minuuttia vain pelkästään eineeseen.
Mieluummin kuin että ottaisi itselleen ehdoin tahdoin myrtsin mielen siitä että velli karkaa liedelle.Kun homma on valmis, aamuhenkilömme liruttaa vellin lautaselle ja laittaa tykötarpeet pesufatiin likoamaan, odottamaan kotiin palaamaista ja illan tiskiä.Pottuvellin tämä aamuvirkku eläjä lappaa kaikella hartaudella - sillä tarkalleen, mikä hyvälle atrialle kuuluu. Syötyään kippaa lautasenkin likoon ja kaataa pannusta kuksallisen mustaa kohvetta, nappaa palan sokeria suupieleen ja hörpää jälkiruuan kätevästi yhdellä vaivattomalla liikkeellä.Miettii samalla sarastavan koin mukana varttuvan päivän tehtäviä.
Kun kohvet on kipattu, laskee toisen kuksallisen odottamaan ja nousee pukemaan. Alusrensselit hällä on käytännön syistä olleet jo yön yli valmiiksi päällä. Nyt vain kerrospukemaan. Lunta on sen verta maassa, että peltipailakalla tästä tien varteen joutuu menemään. Odottelemaan Eskelisen pikaa viisi yli seitsemäksi.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Ulkona rantteella töihinlähtijä viikkaa kelkan hupun ja nykäsee Linxin vorest voksin pörisemään. Täällä selkosessa ei leluilla pärjää, ei sitten alkujaan, pitää olla semmonen peli millä Mooseskin kiipeää vuorelle nappaskengissä. Työnsankari katsahtaa ympärilleen, kapuaa pukille ja puristaa kahvasta. Linksi parahtaa ja kääntyy uralle, katoaa sukkelaan kuostoista jänkää pitkin näkymättömiin. Mökki asettuu omaan rauhaansa, nurkissa saattaa rapsahtaa satunnaisesti, ei kovin usein.Amanuenssi (FM) Unni-Sikká Rosnakoff, muudan ranta-asukas Inarinjärveltä, lähti hoitamaan kirjastotoimenvirkaansa maalikylään. Niin kuin on tehnyt jo itseasiassa toistakymmentä vuotta.
Kesät ja muu sulanveden aika Terhi 440 & Yamaha 9,9Hp:lla. Kelirikot jalkapatikassa ynnä talvet primäärisesti Linksillä, sekundäärisesti, joskus sattumoisin, keväthangilla, suksipelillä.
Eikä minkäänlaisia vaikeuksia tai paineita elämänlaadussa.Elämä vaan on. Sellanen minkälaiseksi sen tekee.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
KAUHTANA
Vasta jossain tuntemattoman maan tuolla puolen
nuolen haavojani.
Pysähdyn, oion raajoja ja varistan ohuenohuen
sivistyksen kauhtanan vihoissani iholtani.
Näin on lämpimämpi tässä polttavan hyisessä wiimassakin.
Ne vaatteet jotka sain opettajiltani,
ovat pitkässä juoksussa osoittautuneet humpuukiksi.
Ne olivat liian sivistyneet.
Silmäni aukesivat sokeutuessani tyystin.
Tuhatvuotisen aihkipuun juurella kumarrun nöyränä.
Sokeana hapuilen ahavoituneilla kourilla;
ryhmyisillä sormilla hyväilen ja raastan sen wäkeviä,
suonikkaita elämän juuria - itseni haastan.
Anon neuvoa niiltä jotka juurtuneet kiviseen maahan;
eivät ole päästäneet irti.
Ei - vaikka kehityksen hullut tuulet wäkivaltaisesti
niitä kiskoa yrittäneet;
viskoa puolelta toiselle repien, raastaen,
haastaen kilpaan menneisyyttä tulevaisuutta vastaan.
Ja juuret opettavat:
Historia on ja pysyy, elettynä, koettuna.
Tulevaisuus vain näkymättömissä, pelkkinä haaveina,
aaveina huterissa mielikuvissa.
Katso taaksesi ja opi.
Oh-show-tah hoi-ne
Yykaakoonee-kuvakotkotus
Wähiin menee ennen kuin loppuu!
Lopussa ovat jo poatsut, mesimarjat ja melkein kaikki kukat,
jopa ruohokanukat.
Jäljellä enää tämä Juniperus communis marjoineen.
PÖTYPUHEiTA
Taikamaasta palatessa - jo kotvan aikaa sitten.
Verkkaan siinä perkkaan sanoja,
mietteitäni sulassa sovussa järjestellen,
potkiskellen tieroja - runoja punoen.
Ja kappas, siinä samassa - yhen äkin,
kuulen sivukorvalla aivan sattumoisin,
tai ereyksissä - kahden kuukkelin juoruilevan minusta.
Laskettavat sujuvasti luikuria,
politikkain tapaan nämä hemmot,
pötypuheita puhuvat lemmot.
Pyrin oikaisemaan - sitä niin yritän, mutta lehahtavat
ja jos eivät milloin lehahda, silloin pyrähtävät.
Kun eivät pyrähdä, livahtavat.
Jotenkin näyttää - eivät osaa päättää,
lehahtaakko vai pyrähtääkkö.
Hermostunutta säpinää,
niin kuin aina kun on huono omatunto.
Huiskautan kädellä ja jatkan humeetin peliä:
Aatokset tyyrpuuriin, eetokset paarpuurin.
Koska en koskaan muista kumpi on kumpi,
minun on alituiseen katsottava pieksujani.
Toisessa niistä punainen paula, toisessa vihreä.
Oh-show-tah hoi-ne
SiTÄ ON VAAN KAiKENLAiSTA
Kovalla tohinalla otsikoihin ja keulauutiseksi noussut sikalentsu on heittäytynyt pirulliseksi. Se ei noudatakaan Suomen virallista lääketieteellistä, oikeaa linjaa kuin joiltakin osin. Vaikuttaa että vieläpä vain niiltä osin kuin se itse haluaa.
Semmoinen pistää tietysti ketä vaan harmiksi, jos on julkiääneen ensin muuta höpötetty. Se panee etsimään jostakin syntipukkia.
Etenkin tiedon vastaanottopuoli on kovin kyseenalaistanut virallisen, paperille präntätyn lentsutotuuden. Tästä on mielensä pahoittanut ja nyt nyreissään oikean tiedon hallussapitäjä, vaikka kun tämän lentsun lyhyttä menneisyyttä viitsii tutkia, niin sylttytehtaan juuret johtavat juuri oikean tiedon tyyssijaan. Sikalentsuahan alettiin heti kohta - kun se ensin keksittiin, markkinoida lintulentsun tapaan.Mutta tämä tästä, kesäpäivän seisaukseen mennessä (21.6.2010 klo 12:29:00) olemme jo sikalentsun suhteen viisaampia. Ruumiit on siihen mennessä laskettu jos niitä sattuu tulemaan ja vastuun ottavat ne joiden imagoon se parhaiten sopii.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tämä orastava kaplakka tiedon oikeellisuudesta on nostanut päätään juuri mainitun letsun tiimoilta. Uskon kuitenkin että kyseessä ei ole luottamuksen puute yksittäiseen lääkäriin tai hoitohenkilökuntaan tai edes organisaatioonkaan vaikka organisaatio alkaa jo tavallisen rupusakkilaisen kohdalla olla hämäränhenkien tyyssija, epämääräinen kasvoton valta joka syytää määräyksiä, hallitsee oikeaa ja määrää väärät.Suurin syy lienee epäilyksiin poliittisen luottamuksen romahtamisessa, sen myötäseurauksista. Suoranaisesta valehtelusta kiinni jääminen, pötypuheiden sujuva lasettaminen suorissa radio ja tv-lähetyksissä vasten kasvoja on se perusta joka johtaa lumipalloilmiön tavoin asiasta seuraavaan ja seuraavaan ja seuraavaan. ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Jok'ikisellä inimisellä on oma kriittinen piste tai kynnys oikeasta ja väärästä, miten sitä kukin haluaa nimittää tai käsittää.Oikeastaan iniminen on hyväntahtoisuudessaan valmis venyttämään tietyin rajauksin oikeaa, samoin kuin väärää, riippuen siitä kuinka hyväksi hän kokee mahdollisen lopputuloksen. Siis suurin osa väkeä.
Se lienee luonnollista, on jossakin suhteessa jopa hyväksyttävääkin, mutta paras olisi varmistaa asia joltakin täyspäiseltä kallonporaajalta. Ennen kuin uskoo veden muutuneen viiniksi.On tietysti olemassa myös ON-OFF särmäinimisiä, ehdottomia KYLLÄ-EI otuksia. Nämä saavat joustavan, suvaitsevaisen epelin pinnan kiristettyä joskus niin tiukalle että sattuu erinäisiä vahinkoja, sellaisia mitkä soisi jättävänsä tekemättä kaikin keinoin. On pirullisen harmillista ettei kallonporauslääketiede ole vielä kehittänyt kertakäyttöisiä purtavia irtokieliä!Itseasiassa oikean etsimisen paradoksi on siinä kun meitä korkeasti sivistyneiden tai ainakin sellaisina itseään pitävien toimesta suoranaisesti kehotetaan etsimään oikeaa, siis totuutta.
Useimmat meistä muistanevat lapsuudestaan että jopa mustakaavutkin markkinoivat etsimään totuutta.Mutta kun sitten tullaankin liian likelle totuutta, se ei olekaan hyvä asia. Totuutta aletaankin varjelemaan, suojelemaan. Etsijä huomaa hyvin sukkelaan että totuus onkin vain harvojen oikeus, oikealla totuudella lunastetaan paikka sosiaalisessa porrasjärjestelmässä.Rupusakin on kyllä suotavaa etsiä oikeaa vaan ei löytää jäljille, liian liki tukkiminen ei ole sopivaa, ei hyväksyttävää, sillä se alkaa uhata portailla olevien järjestystä.Tieto on valtaa vain jos sitä EI OLE kaikilla.Viime päivinä suomalaista rupusakkia on hämmentänyt normaalisti luotettavina pitämiemme tiedotusvälineiden uutisointi, että €U-vapaassa Norjassa Tamiflu-sikalentsu-pillereitä saa vapaasti, ilman "resettiä apteekkiloista".
Suomessa ei. Viimeisimmän oikean tiedon mukaan se aiheuttaisi paniikkia ja turhaa herkkäuskoisuutta pilleriin.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tuorein tieto (YLE-uutiset 5:30) kyseisen lentsun suhteen on että, myös yliopistotasoisen lääketieteen edustajat omaavat erilaisia näkemyksiä Tamiflu-lääkityksen suhteen. Yhteisrintamasta lipsutaan.Rokoteprofessori Timo Vesikari Tampereen yliopiston rokotekeskuksesta moittii ja ihmettelee kun hänen mielestään Tamiflu lääkettä pitäisi jakaa kuten Norjassakin. Vesikari ihmettelee että sitä on varastoitu, mutta sen jakelua pantataan.Saman putiikin tehohoitolääkäri Jyrki Tenhunen on asiasta eri mieltä: Hänen mukaansa vapaa saatavuus tuottaisi liiallisen turvallisuuden tunteen.Istu ja pala. Tämä on tätä. Kaikki ovat oikeassa ja sikalentsu voi hyvin. Ei sille mahda jumalatkaan mitään. Sitä paitsi maailmanloppukaan ei tule ajallaan - 2012, vaan sitä on siirretty aina vuoteen 2220 saakka. Todennäköisesti ahneet eivät ehdi täyttää taskujaan tuohon aiemmin määrättyyn vuoteen mennessä. Siksi kai jatko-aika.
Tervetuloa Absurdistaniin!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
KARKEASSA MAASSA
Ja saajon yllä,
sinisen taivaan sylissä jättimäinen, pyylevä,
juustonkeltainen marraskuu,
kuin tyyneyden, tasapainon ja terveyden perikuva.
Alla käyskentelee ikiaikainen aihkipuiden lauma
jyleine lakkapäineen - kaarnat kilviksi kasunneina.
Juuret kouristaen routaista Äiti Maata.
Edessä ja takana tasainen,
merkkijonojen kirjoma valtaisa valkoinen aava.
Roukkuvien porojen maa - talven maa.
Ja elon mentyä,
kuolemanhiljaisuus, rikkumaton tyyssija,
jonka ainoa erhe on satunnainen korpin kronkku.
Jos karkeassa maassa virheitä on.
Jossain kaukana,
taustan sinertävässä äärettömyydessä,
siintävät tievojen kummut,
tunturien pyöreät laet
kuin kantavan naaraan turvonneet nisät ja nunnut.
Humeetin täyttää kaimo,
se panee purkamaan huulilta äänettömiä sanoja
näkymättömästä muistikuvasta.
Oh-show-tah hoi-ne
PORTAALi
Kohu on laantunut,
orastavan alkutalven pikajuna meni,
tilalla poskia hyväilevä nihkeän vilpas tyven.
Unisen hatara hiljaisuus leijuu pimeyden yllä
valkea untuvawälly on tipotiessään
mustaksi valahtanut synkeä maa tuoksuu ulolle.
Asemalla on hiljaista,
matkustajat nuokkuvat odottaen torkahtamisen iloa.
Lippulunkulla lappu:
Talvi myöhässä, jos tulee avataan kun tulee.
Odotusalissa voi yöpyä. Omat eväät!
Yksinäinen lentsuinen sika hortoilee laiturilla,
löntystelee kuumehouruisena etsien piikkiä.
Naulaa tai porsaanreikää,
johon voisi kyhnyttää kutiavaa sevää,
sierettynyttä kaulaa.
Ei löydä ja se asettuu protestiksi raiteille makaamaan.
Muu väki odottelee kärsineen näköisenä ikään kuin
veronpalautukset olisivat pian tulossa.
Automaatille, se on ulkona savuttomassa tilassa;
alkaa pikkuhiljaa kertyä jonoa,
vaikka alkaa sataa lotisemaan.
Sieltä on ainoa portaali Tavarataivaaseen.
Oh-show-tah hoi-ne
POSTiLAATiKKO
Puhaltaa kuin mies - uhalta lujaa,
lakeaa aapaa Louna-Piekka,
siitä suoraan pitkin rantteen kujaa.
Hormissa harmissaan ujeltaa
kun ei löydä pirttiin käypää väylää.
Pelti eessä.
Koko päivän on tohissut kohissut,
tiedä mille se siitä lopulta alkaa - möyry.
Alkaako talvea tekemhän kirsin sulaksi saatettuaan?
Jättää jängät suliksi ja rytkäyttää päälle lumipeiton.
Postilootalle on tällä kelillä sata kilometriä.
Hämärä suutelee hämärää.
Räntää mäiskii,
läiskii kuin märkää villasukkaa pärstää päin.
Nämät keijut eivät leiu,
net putoavat unssin painoisina mätkyinä otsalle.
Antavat aimo tällin.
Älliä jos on, kannattaa tuisku väistää,
löysätä hinku eteen päin,
ottaa suojaisa sija aihkin siimeksestä, syyä niestaa
ja puun suomasta huomasta varrota
kun kuuro lakkaa.
Oh-show-tah hoi-ne
HiiHTÄJÄVaaran päällä seista johottaa hahmo, porkat kainalossa nojaa ja katselee tasaiseen, päätään verkkaan liikutellen puolelta toiselle. Näyttää enemmän miehenpuolelta jos joku kysyisi kumpi se on. Että ukkoko vaiko akka?Mutta mitä sillä on väliä - on kun on, mikä lie kulkija, niitä riittää - hiljaisuuden hakijoita. Ja tasapainon - sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Saattaa tuo olla kaukaakin, jostain etelän Kurjuudenlaaksosta. Tänne pakoon tullut. Itseään tai urbaania ympäristöään. Jo vain se killa saattaa olla joku paikallinen könsikäskin joka on lähtenyt katselemaan riekon elämän tilannetta tahi vaikka muuten.Jos se olisi joku etelän vares, joku Hannu Ilmari Sorkkonen vaikka, niin sen saattasi hyvinkin uskoa vittuuntuneen pomoonsa ja työmaahansa jossa on pirullinen hiostus koko ajan käynnissä.
Luultavasti tämän Sorkkosen on annettu ymmärtää, että jos paperipinoja ei kerkeä työaikanansa plaaraamaan, niin niitä sopii kyllä ottaa nippu kainaloon tai salkkuun ja kotona betonikopperossa sitten jatkaa sitä hommaa. Työt on hoidettava oli miten oli, uusia on oven taka tupellaan tulossa, jos homma ei lutviinnu.Sittemmin asian hoksattuaan on ehken hakeutunut työterveyshuollon piiriin ja aikansa valiteltuaan saanut sairaslomalapun hyppysiinsä ja lähtenyt lepuuttamaan hermojaan tänne Onnenmaahan ilman isompaa kohkaamista, suurempia rettelöitä.
Ei tämä Sorkkonen ole mahtanut mitään kohtausta järjestää lähtiessään, Kovin säyseältä vakuttaa, ei nykiviä liikkeitä.Sen verran kun on vielä maksamatonta asuntolainaa, että pakoon ei aikuisten oikeasti pääse tämä otus, lieka on ja pysyy vielä liki kymmenen vuotta kaulassa.Jos se nyt edes onkaan joku Hannu Ilmari Sorkkonen. Mene ja tiedä.~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Saattaahan se olla ihan joku muu. Välikauden turisti, jolla jostakin kumman syystä lomat ovat roiskuneet pitkin vuotta, sinne tänne. On sitten vain singelinä lähtenyt rauhallisempiin maisemiin tuijottelemaan jänkien yli vaarojen kallaita.Mikäpä siinä on kunnollisissa ulkorensseleissä maalimaan tuijotella. Kevyt ahava viiltelee poskipäitä saaden ne rusottamaan terveen oloisesti. Mikäpä siinä - on kuulema terveellistäkin.Vain saattaa se olla tuo seisoskelija, pahkeinen vieköön joku paikallinenkin. Ei se perhana mikään ihme ole, tähän aikaan vuodesta kun on parhaimmilleen joutilasta aikaa vaikka hihtohommiin, jos vain kehtuuta riittää.No nyt se kohentautuu, kääntää sukset vinkkeliin ja lähtee tännepäin lykkimään. Pian pääsee taitteen yli ja siitäkö se sitten laskee tuohon lompolon jäälle vai miten tuo meinannee.No Cáscheragga! Tunnenhan minä tämän - Pierahan siinä ite ja noinko se on vielä hyväkuntonen, vaikka ikää on jo herran ties kuinka paljon.Täytyy tässä lähteä laittamaan piisin alle tulta ja pannun kylki sen nuoltavaksi. Kyllä se tänne tulee. Saamma jaakata kaikki kuulumiset läpikotaisin. Taidan kaivaa pullon palowiinaa kielenliukastukseksi. Jääköön yöksi laverille jos väsähtää.Obladii obladaa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
HiENOiNEN PiSTOS
Äkkään pienen pienen yksityiskohdan syrjäsilmään,
puhiseva menotohina keskeytyy.
Tyynnytän askelta pysähdykseen saakka
ja keskityn äimistelemään huomioni kohdetta.
Tuuli on näköjään yöllä käynyt hyiseltä mereltä,
kantanut kosteutta ylämaihin selänteitä pitkin.
Tuokion puhallettuaan kerryttänyt itsensä
jäätyneeseen koivun ritvaan kuurankukaksi
Sisäinen pentuus virkoaa.
Lapsen uteliaisuus tunkee esiin ahavan pureman,
jo ränsistymään päässeen kuoren alta.
HEH - tahtoo tietää,
miltä tuntuu jäätynyt kuurankukka hyppysissä.
Ojennan ja kurkotan paljasta kättä karahkaan.
Vain sormien vähäpätöinen, lämpimämpi kosketus;
kukka menehtyy räpäyksessä pieninä pisaroina,
valuu sormista pivon kautta kalvosimelle
ja hereä taideteos on poistunut tästä maailmasta,
muuttanut olomuotoaan jäisestä kiteestä sulaksi.
Aloittaa jossakin tuntemattomassa paikassa
ikuisesti jatkuvan uuden kiertonsa.
Tunnen hienoisen pistoksen kun jatkan.
Oh-show-tah hoi-ne
