RiiSTOSTA JA SORROSTA

RiiSTOSTA JA SORROSTA

Vielä kotvanen
ja pääsen astumaan mereni rantaa
vereni suonissa kiihkosta kohisten,
vuokset ja luoteet jaloissa tohisten vimman lailla.

Vailla korneja normeja,
vääntöä säännöistä,
vapaana kirjoittamattomien lakien ankeista paineista.

Moraali on köytetty - suukapuloitu,
nakattu oneaan louheen Pohjan akalle syötiksi.
Sielu riistosta ja sorrosta vapaana - piru vieköön;
haihattelee riekkuen - sen tavat tuntien,
jossain lisääntymiskiimaisessa lintuparvessa.
Ei tule alas edes tuliluikun uhalla.

Näillä mennään:
"Met runoilijat olemma ihan normaalia porukkaa,
meidät saa hirttää,
harkittuani -, kiitos - mieluummin ryöstää;
ainoa omaisuutemme on päässä.

Se vain on erikoista;
kun met menemmä kolleegalle.
niin sekin luulee ihan samaa –
vaikka met kaikki normaalit tiedämme,
että ei se ole normaali."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!