KARUSSA
Suljen näkimet,
ripistän luomet tiiviisti naama kiprullaan;
Urbanistanista voi paeta lapsen konstein
sen alkaessa käydä sielun päälle.
Karkumatka on riitti - kikkavitonen,
se on ádjagas,
häilyväistä haahuilua unen- ja valveen rajamailla;
sivullisista tolkuttomana,
mutta silti aju tukevasti eetoksen sylissä.
Se on hyvää puuta - suosittelen vakavasti;
tanssin ja sinfonian suruvoitto yksissä kansissa,
leijuntaa mystisessä viidennessä,
jopa kuudennessa ulottuvuudessa,
kaikkien myyttien myytissä.
Jo muutamassa tovissa rypyt laukeavat,
vielä elossa sinnittelevä raato herpaantuu,
sielu kevenee - aukenee nielu,
ottamaan vastaan ahnaasti iänwanhoja
arktisen hysterian tenhoavia takaumia.
Ja saattaapa toki siinä hössäkässä
onnen vuolas noronen purkautua ihan äkin yllättäin;
saaden silmäkulmat tulvimaan,
kristallit valumaan ahavan paahtamia uurteita pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi