UKON VAKAT

UKON VAKAT

Ukon vakat olisi tänään,
mutta myöhäistä on myllyyn mennä
jos akat on jo wällyissä.

Lähipiirin naiset kietaisivat huiviinsa väkitukun
Ukon maljoja ennakkoon - €uroviisujen verukkeella
ja joutuivat mittaamaan aallonmurtajan pituutta
ilman aikojaan yöttömässä yössä.

Tuiki tavallinen wanha ukon raato voi vain kuvitella
sitä riekkumista rituaalisessa tanssissa;
ynnä veden pirskottamista ja luotteiden lukua
ja polvistumista kivikehään,
tuossa Ukolle ja Thorille pyhitetyssä karonkassa.

Kaipa nuo riettaat lienevät könynneet konnuilleen,
ukkokultiensa völjyyn - perinteisesti -,
puroa pitkin,
heitellen vettä toistensa päälle.

Tuosta tosin ei sanalla hiiskahdettu - arvaus vain,
arvelija itse kun oli jo sillä erää
matkustanut sinisille Höyhensaarille atimaan.

Neidiskylpyä ei siis ole tarpeen tänään järjestää;
naimaonnen nostattamissauna - kautta Thorin,
sehän menisi siltä osin kyllä hurakoille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

TiHKUN KYNNYKSELLÄ

TiHKUN KYNNYKSELLÄ

On niin onnellisen hauskaa,
että naurattaa koko muun maailman meno;
kokonainen kylä auringon lapsia täynnäns'.

Äärellään kaikki autuus,
hymyilevä - auvoinen huomenen valo;
aina meren suolaisesta mausta
eloon heränneen ruohon vehreään tuoksuun.

Janoisen heinän sateen odotus tihkun kynnyksellä;
kun kaaret jo asettuneet ulapan ylle,
inha riesa - kevään raaka kuivuus - kaikkoamassa.

Silti pilven paltehella ihanainen puunto;
poutaa tekee märän uhasta huolimatta.
Ilma on tiineenä kosteudesta.

Vuoksi täyttyi;
meri ulottuu taas meidän rannasta Alaskaan,
sellainen topos.

Vain onean penseä piikawanhus rantabulevardilla,
lampsimassa apeana yöttömän lenseää upettoa läpi.
Salskeat miehet menneet toisille - antavimmille.

Tundran jumalat avaavat sylinsä,
paljastavat reitin sielujensa ytimiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SiRRiEN SUKU

SiRRiEN SUKU

On aivan sama mihin aikaan keikahdat,
yhtä valoisaa on niin sanotulla wanhan liiton yöllä
kuin päivälläkin.
Valitse itse paras hetki uinahtaa tai älä...

Sateinen pilvisää tekee valosta himmeän varjonsa
ja pilvetön keskiyö pistää kaivelemaan
jostain kolosta nokilasit nokan harjanteelle,
ettei tarvitse koko ajan siristellä.

Kasvu on räjähtämässä.
Kun kunnon herätys tulee märkine sateineen,
alkaa sellainen arktinen wimma
jossa hysteria kukkii muutamassa päivässä.
Elä tässä sitten muka jumalisesti.

Parin päivän ja -boforin lounas toi sirrit;
sai merikotkot williin - einespöytä katettu.
Kolmetoista vastaanottajaa vartoo rannankivillä,
vajaan parinkymmenen kilometrin matkalla.

Kaiken kokoiset, -näköiset ja -väriset -,
kahlaajat siis.
Hopeisina myllertävinä parvina ne riekkuvat
luoteen hylkäämiltä rannoilta taivastanssiinsa.

Vain musta liete jää jäljelle nokittuna.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

PUTOU

PUTOU

Keskiyön unikuva - putousta, putousta,
kahlaamista nilkkoja myöten ryöppyävässä vuossa
veden paineen saadessa jalat hyytelöksi.

Vastavirtaan tarpoo tämä rantakiiski;
änkyräheimon väkevä änkyrä-änkyrä.
Ei mahdu yleiseen kuosiin - suosii vastustamista
ja vastustaa sitäkin kahta sataa.

Jostain aallopin reiästä pilkistää yöttömän aurinko,
punahehkuinen - jyrkästi puolitettuna;
kera mereen kiiruhtavan samettisen nivan.

Ankaria mielikuvia syntyy kameratta,
onnellista hohotusta virrassa seisten,
veden varren talojen akkunoissa kohoaa uudin,
häilähtää verho.

Kielikuvia tallentuu ilman nauhuria pelkästään
tämän alas kaatuvan könkään humussa;
ajatukset ajelehtivat haihattelevina sumussa.
Hurmaantuneen tolkku puuttuu tyyten,
sitten sielu tulee hulluksi - karkaa yöttömään yöhön.

Leijuvan terhenen lahea huntu suutelee
ahavan patinoimia kasvoja,
viimeistelee pittoreskin atmosfäärin kuriositeetilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

LASKEMATTOMAN AURiNGON MAA

LASKEMATTOMAN AURiNGON MAA

Meri on juuri parahultaisesti täyttynyt,
mutta ottaa oitis jo ensimmäisiä haparoivia askeleita
paetakseen takaisin syövereihinsä.
Suruvoitto Haavruua laulaa alakulolla.

Taivas tänään - tällä hetkellä -,
on poikkeuksellisesti hieman normaalia sinisempi.
Vika on silmissä - ei taivaissa,
vapautunut sielu keksii sinisiä kotkotuksia.

Arktisen hysterian lumo yllätti housut kintuissa,
vaikka ne oli varmistettu henskeleillä ylös;
kaikki kauneus yhdellä kertaa.

Mystinen matalalta tuleva valo
joka saa varjot kilometrien pituisiksi viiruiksi;
Viirumaa - koko tundra on viirutettu silloin
kun pitäisi olla keskiyö.

Tuuli pistää pöristimensä suppuun,
viikkaa ne siipispankkojen tavoin
ja asettuu tyveneen.

Hiljaisuus valuu autereen mukana,
käsikädessä tulevat vuorenkuvetta tanssien;
sopuisa pari.
Jotenkin nieleksityttää kaikki tämä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KAKSi MEDUUSAA

KAKSi MEDUUSAA

Tulovettä kyydittää pari boforia öystäetelästä;
puhaltaa tukkaa näkimien verhoksi,
vaikeuttaa hiljaisuuden kuulemista.

Wanhan hipin häilyvistä askelista
syntyy epämääräinen oloista pisteviivaa santaan
lähitulevaisuuden huuhdeltavaksi.

Se on haihattelevan sielun työnäyte;
ei vain mahdu Kiasmaan
ja paikan päälläkin vasta muutama lokki hereillä.

Ne eivät edes ihmettele sik-sakkia tepastelevaa
hippi-riepua - päivittelemisestä puhumattakaan;
paneutuvat leipätyöhönsä suurella pieteetillä.

Selkenee - merisumu saa kyytiä,
horisontin raja piirtyy esiin,
vuoksi lähestyy taidetta kohisevalla tohinalla;
lipoo pian äärimmäistä osaa
ja silottaa rannan sannan.

Iänaikainen tapahtuma ei taiteesta innostu,
nuolaisee kursailematta kerran;
osa sen hetkisiä sielun koukeroita pyyhkiytyy pois.

Kaksi meduusaa ja sininen simpukka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

EESTAAS

EESTAAS

Siinä missä toinen valuu kallasta alamäkeen,
kuten tuo tunturin kylkeen kyllästynyt auer,
ja sitten toisina päivinä päinvastoin.

Siinä samoilla tienoilla
vastavuoroisesti taas toinen elementti,
vaikkapa nyt ihan tavallinen meri,
kapuaa rantaa vastamäkeen,
ja sitten - jokusen tunnin päästä -,
jo laskien myötäleeseen.

Iäinikuista ramppaamista - yhtä ja samaa -,
sanoo joku levoton sielu,
milloin tämä päättyy ja aletaan jollekkin?

Mitään kiihottavaa ei tapahdu,
ei draamaa - kaarista puhumattakaan,
vain tuota eestaas vatvomista.
Paatin unettava jumpsutus.

Kestääkö viikkoakaan erosta - lempohinen,
urbanistisen harmautensa hulinasta,
ennen kuin talttuu - kerää kimpsunsa ja menee?

Sellaista on nähty - tullut tuta,
ei ole mitään tekemistä kun ei tapahdu mitään.
Nousevat peltiseen laatikkoon ja ajavat pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

YÖTTÖMÄÄN

YÖTTÖMÄÄN

Matka yöttömään,
joitakin ykköstunteja - pakkaamista,
lastaamista;
vastaamista eläintarhan uteliaisiin katseisiin.

Koiru istunut porstuan uksella vahtaamassa
siitä saakka kun kameralaukku asettui lähtöasemiin;
myöhäehtoolla.

Kissit kiinniottoa vaille;
niiden juuttaiden kera
pitää osata olla ovelampi kuin ketun,
muuten niitä saa irrottaa pölynimurilla lavitsan alta.

Matka kolisevassa tärisevässä inhottaa heikäläisiä -
jok'ikinen kerta -,
vaikka perillä odottaa kissien paratiisi,
monisokkeloinen puuhamaa kissinluukkuineen;
ja joiden läpi on kuljettava ensimmäisenä päivänä
ainakin sata kertaa eeskahtaalle.
Vain sen takia että ne tuntuu ahtaalle.

Kuljettajan on tyydyttävä unelmaan meren tuoksusta,
aaltojen laulusta yöttömässä yössä,
sarastuksen aikaisista kävelyistä rannan sannalla,
hiljaisuuden ytimessä;
tundramaiseman sisällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

OTE

OTE

Harmaa esiintyy epävarmana,
rakoilua taivaanpiirin peittävässä massassa,
siellä täällä pilkahduksia - pakoilua;
vitivalkoinen tunturin kiire pilkahtaa esiin,
lunta on yhä yläkerran kassassa.

Kaikki talvi ei ole mennyt,
ehtynyt ei vielä viileä voima,
keli hiihtelyyn suorastaan oiva,
jos vain livakat sivakat selkäänsä nakkaa.

Kohta sydän kiihkosta sataa hakkaa - ,
huuto ahtaalle kurkkuun pakkaa,
katse hätäisesti kahtaalle;
eikä lakkaa vasta kun mustalle maalle saakka ehtii
ja sukset karahtaa sulaan.
Vasta silloin huulilta hihkaisu parahtaa;
eipäs jouduttu pulaan.

Yltiöpäisen hurjapään huima ajatus
kokee uudestisyntymisen ankaran onnen,
lukee itsekseen ponnen - uuteen yritykseen yllyttää,
vaikka sielu mokomaa rinnassa hyllyttää.

Riettaus voittaa - älli turhaan sinnitellä koittaa,
intohimo saa otteen;
käännös takaisin mäkeen - se on jäännös.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

ÄHKiMiSEN TAiTO

ÄHKiMiSEN TAiTO

Voihan piessa,
jo toinen takatalvi tälle keväälle
ja yhä vaan yltymään päin.

Kyltymätön talvella tuo himo,
moottoriharrastukseni tuupertuu tallin ukselle,
tunturiin päästäkseen on noustava sukselle;
nojattava vissiin jossain puolivälissä kallasta
kainaloihin soviteltuihin porkkiin - ja ähkittävä.

Ähkiminen on sikälikin mukavaa,
jos ei ole kuuma kuten saunassa tahtoo olemaan;
tällä kelillä tunturiin kamuaminen muistuttaa saunaa,
hyvin pitkälti - etten sanoisi.

Sen sijaan lumisateen sattuessa,
kyllin viileähkössä tienoossa voi ähkiä tovin
ennen kuin alkaa hikeä lykätä kovin.
Useimmiten se haihtuu vinkassa tykkänään pois.

Suomilaisheimon miehen tulee osata ähkiä,
naisihmiset pitävät sellaisesta - toki pieteetillä.
Pääsykokeessakin vaaditaan tätä nykyä tätä kykyä.

Onpa jopa suorastaan liian käsittämätöntä
jotteivat kansalaisopistot ynnä muut tahot
järjestä ähkimiskursseja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SiKÄLÄiSiTTÄiN

SiKÄLÄiSiTTÄiN

Takatalvien talvi tuli ja meni - sen siliän tien;
hyvä ettei sitä tarvinnut vuosikausia vartota,
saattaisi muuten mennä hyvä kesä pilalle
ilman minkään alkamista kunnolla.

Eihän se tietenkään ole takatalven vika;
kyllä sitä syytä on myös sysissä,
ei vain sepissä.

Miesmuistin on todettu viimeisimmissä tutkimuksissa
lyhenevän lyhenemistään
ja ikälisineen kuihtuneen lähes olemattomiin,
niin että tällä erää jopa
normaalisesti täyspäisenä pidetyt wanhan liiton miehet
on alkaneet höperehtiä ihan julkisesti
ilmastoinninmuutoksen syyllisyydestä takatalviin.

Naisihmisillä mokomaa ilmiötä ei ole havaittu -,
muistin lyhenemistä - päin vastoin,
sikäläisittäin on annettu reippain ottein ymmärtää,
että heidän muistinsa ulottuu useissa tapauksissa
yhä kauemmas ja kauemmas menneisyyteen.
Joissakin tapauksissa jopa anopin äitiin saakka.

Tämä ilmiö ei tiettävästi johdu normaalisti
luotettavina pitämien lähteitten mukaan lainkaan
ilmastoinninmuutoksesta, vaan pikemminkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

OiKEASTAAN

OiKEASTAAN

Tuulla viuhottaa,
tekee hyvää Tuulentuvan Viljolle,
viimeksi tavatessa puhui pelkää palturia,
etupäässä puuta heinää.
Kyllä tällä puhaltimella alkaa humeetti seljetä.

Hyvää tämä puhallus tekee itse kullekin,
johan tässä liki päivän verran ennätti tottua
melki kesäpäivän veroiseen tolaan.

Toistakymmentä lämmintä - tyventä tyvenempi,
ilma seisoo - roikkuu tuuliviiri työttömänä;
niin hiljaista että wanha miehen raatokin havahtuu,
kuulee kivien kasvavan,
uudesti syntyvän ruohon mystisen suhinan.

Pilvet seilaamassa taivaanpiirillä omin nokkinensa;
ilman mitään näkyvää tolkkua.
Huilaamassa eeskahtaalle joutessaan;
näin maanmatosen silmistä käsin katsoen.

Oikeastaan olisi ollut hyvä hetki pitkästä aikaa
käydä tunturin kiirellä mittailemassa taivaanpiiriä.
Siellä net sinisimmät ajatukset syntyy - sinen alla.

Luonnollisesti.
Senhän tunnustaa nykyisin länsimainen tiedekin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KOHTU

KOHTU

Ei voi olla pitämättä,
auringon säteet siilaantuvat neulasten läpi,
ulottuvat seinään saakka viiruina.

Saduntuntoinen elämä,
sarastus on tiessään - haihtunut huomeneen,
aamun koi lehahtanut tiehensä,
pakoon pilvettömältä taivaalta porottavaa valoa.

Ottanut mukaansa suden hetkeä seuraavan
lahean autereisen kosketuksen,
kaiken pehmeyden tyyssijan;
ajan jolloin herääminen - virkoaminen elämään,
tapahtuu kuin lämpöisessä kohdussa.

Kaikki on tuolloin lohdullista,
huikaisevan ohimenevä tuokio vain -,
eilisen ja tänän kulminaatiopiste
mutta sittenkin mielen lämmike
joka saa sielun toviksi hykertämään.

Hyvä on aloittaa;
puhaltaa elämänkaari haihatellen suoraksi nuoraksi
ja astella sitä pitkin tanssien todellisuuteen,
ilman ulkopuolisia apuvälineitä.

Se on siinä - harmaan suden nuorallatanssi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

JANOiSiA

JANOiSiA

Riekaleisia hattaroita taivaanpiirillä,
haihattelemaan lähteneitä dissidenttejä;
ovat eri mieltä sarastuksesta huomenen kanssa.

Kuolpuna utuilee aamunkoita vasten,
valo siivilöityy runkojen välistä autereen läpi,
sekaan harhautuneiden yksinäisten koivujen silmut
hamuavat janoisina ilmankosteutta.

Lehtipuun alkukantainen sielu on vironnut,
nesteet kohisevat suonissa,
iänaikainen perimä vaatii yhteyttä valon kera.

Harvinainen lintu istahtaa ritvalle kuuntelemaan,
kääntelee päätään - vääntelee ilmettään;
näkymä rullaa mielipuolisesta hullunkuriseen
ennen kuin se päättää aloittaa laulun.

Utuun pysähtynyt metsä sulauttaa pääsevän äänen,
imaisee sisäänsä,
kiehittelee hiljaisuuden verkkoon
ja on sitten muina miehinä.
Naismetsä muina naisina.

Nokkaansa aukova ihmelintu kummastelee,
ei pihaustakaan julki,
ei - vaikka laulu tuntuu lähtevän sydämensä pohjasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

TULEN PAiKKA

TULEN PAiKKA

Pitkä päivä lähestyy lähestymistään;
on tehtävä uusi tulen paikka,
harpottava viitisenkymmentä askelta etelään,
metsästä joku askel pois esi-isien maiden suuntaan.

Siihen merkki.
Pysyvän symboli kiviympyrällä.
Kunnioituksen riitti.

Wanhan paikan hiiltä on kunnon kokkare;
säilytetty talven yli tähän tarkoitukseen,
poron konttiluuta pätkä - palanen koipinahkaa,
riekon jalka, metson sulka,
talven kuoston kyljessä roikkunut taimenen ruoto
ja kirveellä lyöty kappale hirven sarvea.

Noilla pärjää;
no tuohta ja tervasta sytöksi,
eineeksi jokunen kentällä lojuva kapula.

Tuli kiehiseen - tarjous kapulakekoon
ja kun alkaa hotkimaan,
annetaan maisteltavaksi koko haalittu reperttuaari.

Tässä on yöttömän yön tulen paikka.
Saa syntyä rikkumattomassa hiljaisuudessa;
sanoja ei tarvita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KAKSi KUOSTOA

KAKSi KUOSTOA

Joki kiemurtaa verkkaan kantensa alla,
irrottelee kupeitaan törmistä;
osa kentästä on jo lupaavasti mustumassa.

Se on hetki ennen katteen kuolemaa;
valkoiseksi muuttuessaan
vain västäräkillä on pokkaa istua jään reunalle.
Pyrstöään kastamatta.
Kuovi keksii muuta puuhaa.

Hiljainen huokuminen on aistittavissa,
kuoren alla on nostetta,
sulavesien lauma lisää painetta.

Sitä vastaan on tyhjä pyristää
kun tuntureiden kurut ruokkivat virtaa;
tummuvan kannen selkä taittuu omasta painostaan,
railoja avautuu pitkin ja poikin,
laajimpien yli ei pääse edes wemmelsäären loikin.

Jänkärannalla kaksi toisiinsa kietoutunutta kuostoa
rakastaa elämäänsä aina rojahtamiseensa saakka;
puuskahtava lounas narisuttaa niiden intiimiä syleilyä.

Vieressä tirskuu pökkelö,
onsilosta pujahtaa lapintiainen oksantörölle;
vaatimukset eineestä vaimenevat oitis.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

RiiSiPELLON VARJO

RiiSiPELLON VARJO

No on tämä,
kaikkien siispispankoilla räpsyttelevien lisäksi
nyt on bongattu jo muurarikin.
Alansa huippuammattilaisena antoi neuvoja:
"Ei niin pientä putkea etteikö siinä reikää",
(hyväkokoisen putelin kirkasta laastia nauttineena).

Enää puuttuu maalari - ei tuota ongelmia -,
aika tihiään käy kaupalla teoksiaan esittelemässä,
kuin myös muurarin hanslankarikin.
Hampparin sen sijaan näkee aina katsoessaan
tyvenen kaltion mustaan syöveriin.

Näillä mennään,
parahultaisesti harrastan juuri Zeniä
ynnä siinä sivussa moottoripyörän kunnossapitoa.

Kiertelen prutkutinta sormi suussa - kissin tapaan;
siis silloin jos sille tarjotaan muikun vaihtoehdoksi
kuumaa puuroa.

Päästäkseni Riisipellon varjon sielunkaluihin
on otettava irti tiettyjä elimiä.
Erittäin tietyssä järjestyksessä,
erittäin suurta huolellisuutta noudattaen;
jotta kaikki elimet mahtuvat takaisin sen sisuksiin
sieluansa hiveltyäni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

RASTAS

RASTAS

Ilta erkanee pitkin hampain päivästä,
kaikkialla tuoksuu lämpöisen tuulahduksen jäljiltä;
käsi hamuaa taskusta sitä Liisan salmiakkia.

Rantteen nurmikoksi käsitettävä alue -
tylyhkö talven jäljiltä - lumen lätistämä,
höyryää viimeisiä rippeitään ehtooseen.
Jiernakaisten kuoro säestää.

Jostain rastas ehättänyt vasta paljastuneelle;
loikkii tasajalkaa eeskahtaalle,
räkättää - poukkoilee näennäisen satunnaisesti,
vaikka määrätietoisesti hakeekin einestä
pitkän lentotovinsa päälle.

Tutkailee mahdollisia harhaoppisia matoja;
olisivatko jo nousseet tarjolle - vonkaleet,
kirsin päällä lainehtivaa hulevettä pakoon
hukkumiskuoleman välttääkseen.

Ei ole helppoa maanmatosen elämä,
erkaantua parahilleen muhevasta maasta -
hukkumisen välttääkseen,
päätyen rastaan nokkaan harmista kiemurtelemaan.

Yö hyväilee illan rippeitä,
jostain kantaa laulurastaan huilu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

HERKiSTYS

HERKiSTYS

Tuskin mikään voittaa keväässä
vastasahatun- ja pieteetillä halotun puun tuoksua
joka yhdistyy lievään moottorisahan katkuun.

No tietenkin seuraavan kevään vastaava episodi,
mutta sitä ei nyt lasketa;
se on pikemminkin itsestäänselvyys.

Lämmin lounas - kasvoja suuteleva;
puhaltamassa tien piennarta astujan rintuukseen,
kuovin huutoineen - sorsan narahduksineen.
Poissa on ahava tyyten,
oneinkin mieli herkistyy hymyyn.

Sotkaparin siipien vihellys tuo mukanaan lupauksia;
näkymän vihreistä niituista joen ranta-ahteilla,
häivähdyksen rentukoiden keltaisista kukkameristä,
kuulokuvan sirkuttavista siipiniekoista.

Vähemmästäkin mieli kevenee,
sielu aloittaa tanssinrytkeen
ja huojuttaa koko kehoa.

Vain silminnäkijöiden varalta - koipia soukemmalla -,
ei päästää villiintymään;
saattaisi muutoin meno äityä niin riettaaksi,
että päättyisi pian Pyykkituvan Uutisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

PiiPPOJA

PiiPPOJA

Maa tuoksuu jo;
toki niiltä osin vain
kun lumivaippa on haihtunut Hiitolaan,
silloin tällöin pilkahdellut aurinko porottanut kirsin
ja päästänyt huleveden imeytymään mantuun.

Mutta että kuitenkin.
On se pitkän valkean jälkeen jotain sekin -,
muhevan maan väkevä tuoksu.

Mieli herkistyy - sielun pakkaa vetiseksi,
herkistynyt vietti saa ajattelemaan alvariinsa
kaksikerroksisia toimia lähes yötäpäivää.

Ensimmäisiä elonmerkkejä seinänvierustalla,
vihreitä piippoja kulon seassa;
mirrin heinää - ovat willinä siihen,
ahmivat kuin naudat.

Siinä sitä olisikin selittämistä itselleen -,
jollekin jälkijunaan jääneelle asianharrastajalle;
kauheat sarkofagokset mättämässä ruohoa
aivan ankarimpain kasvisfriikkien tapaan.

Nämät ovat niitä orastavan alkukesän merkkejä;
hullut puheet ja kirjoitukset.
On aina olleet - tietää wanha kansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

YÖMEKOSSA

YÖMEKOSSA

Vaan nyt jo suun muikeeksi vääntää,
heti aamuvarhaalla;
jottako ihmisen lapsella tämmöinen onni olla.

Pakkasta rapsakat kaksi,
kello heti aamusta kolme
ja ensimmäiseksi täytyi hamuta jostain nokilaseja
ennen kuin passasi kamuta wällyn alta huomiseen.

Niin loppukeväistä, niin loppukeväistä - että;
johan tässä kertakaikkisseen huumaantuu,
osaapa pahimmillaan muuttua Anttilaksi
ja rynnätä kulonurmelle tanssahtelemaan.
Ilman kaatioita tietty - silkassa yömekossa.

Vaan onko se edes ihme,
yöttömään yöhön vaivaiset pari viikkoa?
Ne tässä täytyy käpistellä tavalla tai toisella,
sitten ei tarvitse uinua heinäkuun lopulle saakka.

Eipä silti,
ei luontokaan enää juurikaan nuku,
sen verta töpinöissään ollaan jo silläkin perällä;
hereillä lähes koko luomakunnan väki.

Sirkutusta ja lirkutusta oitis sielun täydeltä
kun verannan uksen vain saa raolleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KUOVi SAVOLAiNEN

KUOVi SAVOLAiNEN

Kummasti vain rinnassa hytkäyttää
kun näkee hanhiparvien painavan korkealla pohjoiseen,
sitä ikään kuin äkkää,
että sinnehän sitä itsekin on koko talven uumoillut.

Nytkö alkaa se aika vihdoin koittamaan,
voittamaan muut hupsutukset?

Kuovin ääni on kuultu tälle keväälle;
lienöö kutvaillu tämä epelj joltisennii aekkoo
savolaesessa atmosviärissä,
iän ol niät sitä luokkova - meinnoon aksenttiva,
jotta se kyllä tulj seleväksi missee se on majjaillu.

Ihan päntijönnää vatkutti jiän nokalla:
"Kun kuuletta miun iänen,
elekkee hyvät immeiset mänkö ennee järven jiällen,
se kääp hengellen hupaseks.

Koettakeehan riähkät muisttoo,
jotta hukkumisten ylleisin syy on vesj!"

Kyllä se tuollainen jotenkin sielua koskettaa,
lämmin hulvahdus käy koko kehon yli,
vilistää eeskahtaalle suunapäänä,
hivelee niveliä,
eikä tunnu oikein löytävän pysäköintipaikkaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SELVÄ SUUNTA

SELVÄ SUUNTA

Keväisiä huuruja jänkäalavien yllä,
hötkyilemässä eeskahtaalle;
äkkinäisestä näyttäisi että ilman päätä tai häntää.

Mutta vain näyttäisi - selvä suunta niillä on,
jos vain osaa katsoa;
kesää kohden net menevät - yksi toisensa perään,
sen nyt tunnustaa jo Ameriikan tiedemieskin.

Kulttuurissa tämä toki on tiedetty jo vuosituhansia;
taivaan linnutkin ovat mokoman tienneet iät ja ajat,
siksi alkavat treenata siipispankkojaan oitis
kun pysähtyvät linnunkääntöpiirille.

Haukkaavat siellä huikopalaa
ja kun ovat saaneet maitohapot tykkylihoista pois,
verryttelevät lentämälihakset - hyppäävät siivilleen.
Ovat tuota pikaa Sivistyksen ranta-ahteella,
ensiluokan bongareiden tähtäiltävinä.

Ihan muina töinään - ei hetken rauhaa;
kakatessaankin joutuvat nämät onnettomat
olemaan pitkien silmien ristitulessa.

Länsimaista hapatusta - todetaan lintukansasta;
moneen ääneen yksimielisesti
ja jatketaan turhanpäivästen ohi Ultima Thuleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

iKÄVYSTYNEiTÄ HAUKOTUKSiA

iKÄVYSTYNEiTÄ HAUKOTUKSiA

Julmin kuukausi ei mahtunutkaan paikoilleen;
kenties jonkun lemmon takia tai syystä;
ja sen seurauksena joki keskellä tanhuaa.

Jatkunee parilla ylimääräisellä vuorokaudella,
siltä näyttää tällä erää,
tuo huhtikuun ahnas rietas.

Miesmuistin - taitaa olla nykyisin parisen vuotta,
jälkeen saamme tarkistaa tilastoista,
jatkuvatko huhtikuut pysyvästi vaiko tilapäisesti.

Ainakin se on joltakin kuulta pois - se on varmaa;
tässä urbanistanilaisessa Pessimismilässä
kun näkee ikävystyneitä haukotuksia kirjallisina.

Henkilökohtaisesti epäilen mitä ankarimmin,
että lomakuukausilta,
ellei jopa sitten hellekuukausilta peräti;
niistä se ankarimmin koettaa nipistellä.

Epäillä sopii ihmisen - tunteakin oneutta,
mielen kapeaa apeaa sielunsa munaskuissa,
jos luonnonoikut osuvat sattumoisin
ja sopimattomasti omaan pirtaan.

Naapureista ynnä lajitovereista ei niinkään väliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

LUMETTA

LUMETTA

Rantteella sivaltelee aamuisia varpaita,
niin rapsakka pakkanen jotta ensimmäiset piipat,
sikäli mikäli ovat ehättäneet seinävieruilla näkösälle,
on kyllä jo nyt säilötty ens'talven varalle.

Hyvää se tekee niille -
oppivat varomaan huhtikuun helteitä -,
pelkkää silmänlumetta;
samaan tapaan kuin edustuksellinen demokratia.

Kumma että tuo ihmisten demokratia osaa mieleen,
vielä tänne Arktiseen hysteriaan siirryttyäkin.
Saattaa siinä olla osa harmistustakin
kun näissä maisemissa näkee - ja kohtaa -,
enimmäkseen vain luonnonlakien mukaisia kohtaloita.

Ankaraa mutta yksinkertaista,
väkevämpi syö heikomman ja sillä siisti;
ei valitusoikeutta - ei uutta arpaa.
Inhimillisyys on viikattu nipuksi - mytistetty,
nakattu geenipankkiin alimmaiseksi.

Walpuri.
Urbanistanin toreilla pärisevät torvet,
kuollutta serpentiiniä leijuu tuulen sylissä;
Ultima Thulen tanhuvilla joukaisten trumpetit,
savulta tuoksuvaa taikaa jänkien yllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!