MERiEMÄ
Oikeinkin tuntuu somalta omalta tanhualta katsoa
kun aurinkomaailma tekee tuloaan;
nousun ensimmäisiin portaisiin kuuluva rusotus -
sarastuksen ensiaskel on täpärästi ohitettu.
Verkkaan liukuen taivas värjäytyy punaiseen,
Vaigatsin suunnalla keltuainen erottuu jo lievänä,
mutta selkeästi erottuvana.
Wanhan Kurtin jäälin suojaverkko somistaa näkyä,
ilmenee mustana ristikkona huomenta vasten,
lokkisakki on vielä "tyst";
havahtuu pystyyn ja siipispankoilleen
vasta ensipaatin käynnistyessä.
Jäämeri on hiljaa,
no se tavanomainen vuoroveden eeskahtaus kyllä,
sehän on ihmiselukan mittapuussa ikuista,
veden liike lienee keksitty ennen aikaa
ja loppuneekin vasta joskus ajan ehtymisen jälkeen.
Suolavesi,
sen äärellä aamussa huomaa äkin olevansa ei mitään,
ei edes vaatimattomista vaatimattomin pölyhitunen
verrattuna meriemän valtavuuteen.
Nöyristelemättä nöyrtyy niillä jalansijoilla.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi