SALMiAKKi

SALMiAKKi

Rutakka ote lumipeitteestä ja;
PUiSTELE!
Helman alta paljastuu tumma,
muhevalle tuoksuva maa.

Aurinko kamuaa siinä tuoksinassa taivaanpiirille,
käy heleänä helottamaan,
poraa lumirippeisiin mikroreikiä
jotka romahduttavat viimeisetkin holvit
ja saavat kinokset kuohumaan.

Siinä se päivä hupenee - hyvää tehdessä,
tekee hyvää omallekin sielulle;
tummina kutvailleet pilvet väistyvät
kun väkevä mullan tuoksu käy ankarana haistimiin.

Kuulimet tukkii jiernakaisten kiihkeä järrrrr,
seassa jokunen hakolinun hereä helähdys,
mutta päälimmät terviiset tuo joukaisen trumpetti,
ei kahta puhetta.

Penkat vajuvat silmissä,
norot pyrähtävät juoksuun muuttuen puroiksi;
joen kanteen avautunut uoma imee janoonsa
kaiken rannoilta tursuvan huleveden.

Salmiakki puuttuu - muu kaikki on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

ZENROKKA

ZENROKKA

Otetaan yksi kevät,
pari hyvin sulanutta - mutta vielä kohmeista,
kilon kahta puolta olevaa hirvenlihamötikkää
ja valmistetaan lauantain zen.

Kattila olkoon melko suuri - kernaimmin yli kuin alle
ja kaikki tapahduttava aamunkoissa,
tarkalleen sarastuksen aikaan
kun kultainen juova ilmestyy mystisesti,
silti pieteetillä taivaanpiirille.

Ainahan se on tullut - iänkaiken - ei siinä mitään,
mutta jotenkin sen vartominen,
se on ikään kuin lisämauste - rikka rokassa.

Sitä paitsi rokkaahan tässä ollaan laatimassa,
sikäli mikäli sialta luikahtaa pieru,
kylläkin vasta suden hetken jälkeen - sehän lie selvä.

Kronologinen järjestys kun on tärkeä,
siksi kukolta kiskotaan teippi nokasta vasta viimennä;
juuri ennen siivutetun lihan käristämistä - voissa.

Lihan perään lanttukuutiot - ripaus Lootin vaimoa
ja maustepippurit kattilaan -, muhitetaan koko päivä,
varttia vaille lisätään suikaloitu pottu.
Ei sen kummempaa - sitten syödään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

TEELMÄ

TEELMÄ

Uutta surmaa,
purunnut yön kepeässä sikeydessä;
ritvoilla huteran unelias huntu,
mustilla katteilla kuultava hurme jo tippasee pois.

Hehkeän kesän varmin merkki,
wanhan tukahduttava uusi puhdas,
talven yli odotettu lupaus,
joka vihdoin leijuu seisahtaneen hiljaisuuden sisällä.

Äänetönnä,
laheassa ytimessä niin mukautuneena,
että vain sen kuulimilleen totuttanut äkkää.
Hiljaisuuden zen.

Metelittömän erottaminen metelistä on teelmä,
mielen edistyksellisen kehittämisen seuraus,
sielun ajan pysäyttäminen;
sen täydellinen kyseenalaistaminen omin luvin.

Ei ole aikaa - ei ole meteliä,
aalto ei etene ilman aikaa;
seurauksena täydellinen hiljaisuus.
Laajin käsitettävissä oleva vapaa temmellyskenttä.

Kerta kaikkiaan viimeinen tilaisuus
kahlitsemattoman älyn huikentelevaisille eetoksille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

PARMAS

PARMAS

On ilta,
ehtoon laitimmaiset säteet kurottautuvat ujoina,
entävät juuri ja juuri maan utuisen piirin yli.

Ympärillä hunnuttu kevään morsian;
yllään lahea halo hipelöimässä sfäärien ääriä
laajana kaarena avaruuden rajoilla.

Tuuli on mennyt matkoihinsa;
minkä sille voi - ihasteltava vain hetkeä -,
kevään ihanan sietämätöntä keveyttä,
valtoimenaan haihattelevien eetosten leveyttä.

Poissa ryöttäsyntisen paatos,
haihtunut kuin lempeä tuhahdus Saharaan
kevään aina uusiutuvassa ihmeessä.

Saarnat saarnattu,
sormet ehtyneet osoittelussa,
heristäminen purrut omaan nilkkaan;
elä tässä jumalisesti
kun sielussa riettaan hentoinen entoinen olo.

Avaruuden syvänsinisen suonnan päällä
pilvenlonkien viimeinen puunto,
ennen unen valtaa - ennen yön armasta parmasta -,
ottaa otteen karmasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

OODi SUKKAMEHULLE

OODi SUKKAMEHULLE

Hyppy tuntemattomaan;
kiihottaa - saa humeetissa kummallisia oikkuja,
sateen pieksämä kupsuava lumi yllättää.
Sataa vettä.

Niin vakaa pinta,
huutaa lempeää yllytyshullua astumaan,
toisella askeleella jo polveen saakka läpi.
Vettä sataa.

Varsi hörppää soseista nietosta,
sen verta reilusti nielee,
että tyhjättävä on;
kauhallinen tuoksulunta - oodi sukkamehulle.

Sataa kahta sataa,
viistosti,
metsä sihisee mustana;
märkiä variksia roikkuu oksilta,
ovat ripustettu nilkoista pyykkipojilla.

Rännit lotisevat jossain,
nännit törröttävät teepaidan alla kevään kiimasta,
raa'an julma ja rietas huhtikuu käy kipiään hipiään,
ne on teipattava laastareilla.

Muuten kovin kesäistä - vain kesä antaa odottaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

TUSINOiTA

TUSINOiTA

Kaksitoista lintua keväällä,
somia kaikki;
saattoi niitä uiveloita olla toki enemmänkin.

Kaksitoista kevättä keväässä
hereitä kaikki;
joka kuulle vähintään yksi - paitsi lokakuulle.

Kaksitoista tuulta kevääseen
eri suunnista kaikki tyynni;
aurinkoa katsottu valokuvista.

Kaksitoista sadetta keväänä
rännän märkiä nästyykejä kaikki;
wanhan surmia - enin osa lunta kuolee.

Kaksitoista pakkasta keväälle
lutusia kaikki,
jos wanhat merkit pitävät paikkansa karstanteesta.

Kaksitoista huomenta kevääksi,
siinä on kaikki;
yksi tuli kaupanpäälle tinkaamatta.

Kaksitoista runoa keväästä,
valmiita kaikki;
yöttömään yöhön noustessa puettu ja läpi luettu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KEiKKA

KEiKKA

Koivun kyljestä,
pikkiriikkisestä pömpelistä,
purskahti ulos Hepsankeikka.

Ei se räkki ollut, eikä västäkään,
vaikka samoissa väreissä - suurin piirtein,
hyvin pitkälti.

Tämä oli jotenkin pirtsakampi - pyllerömpi;
ylisti oitis ritvalle kipsahdettuaan kevättä,
täysin kurkuin lauloi muka Ukko ylijumalalleen,
samalla kuin vilkuili
ja piti silmäpeliä naapurikäkkärän suuntaan.

Siellä puikkelehti kaikkien aikojen primadonna,
nosti riettaasti pyrstöä - vilautti reittä,
oli milloin ylösalaisin,
vuoroin alasylöisin.

Somalta se näytti luojansa ylistäjän silmään,
niin viehkeän kiehtovalta,
että veri veti naapurikäkkärään teerenpeliin.

Siinä sitten kauaa mennyt
kun kaksikerroksinen helikopteri räpytteli ilmassa,
sellaisella intensiteetillä - näytti ohikulkijasta,
jotta naimisiin menevät sitten tuon päälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

HEKUMA

HEKUMA

Vuonolla puhaltaa uhalla kovalla,
ronskilla otteella kurittaa raskasta vettä;
jäneksiä tummilla harjoilla,
pahtaan kohdatessaan mahtava ryöppy,
suolaista tihmoo tuulen tuomana
vastarannankiisken kasvoille.

Päästävä kuitenkin on,
satoi eli paistoi,
sen verta juhlavaa tämä lounas,
ounasteluttaa - yltyykö vaiko kyltyy.

Kallio vapisee jalkain alla meren iskuista,
sielu vapisee hekumasta päällä,
riettauden ryöttäsynti värisyttää,
huojuttaa ohimennen;
se mitä oli juuri huulessa tulossa,
häipyy tuulessa
ja on matkalla Huippuvuorille.

Tasavahvaa tohinaa,
puhaltaa auringon takaa,
harsuinen pilvi mataa meren yllä,
veden sävyt kilpailevat mielen kuvitusta vastaan;
tuollaista ei voi keksiä.

Juovuttaa - ei voi luovuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

ZEN PiLLEiSTÄ PUSSiSSA

ZEN PiLLEiSTÄ PUSSiSSA

Kammanvuoren yksinäisyydessä,
taivaanpiiriä mittaillen
kun itse antanut suurieleisesti tuulelle luvan puhaltaa
ihan mistä se vain haluaa.

Murehtimatta tyyten - ellei lainkaan,
tuottaako se jolle kulle mielipahaa,
tai onean apeaa kapeaa mieltä,
tai suun mutrua.

Sitä paitsi niin tarkkaa mittatyötä että;
ei siihen kellosepän vermeillä kykene - ei pysty,
välystä tulee niin saatanasti
jo oitis muutaman valovuoden matkalla.

Meikäläisellä varaa nanomittareihin ikinä;
länsimaista hapatusta,
eikä tämän elämän aikana ainakaan.

Mutta jos kuudennessa ulottuvuudessa joskus,
saati kahdeksannessa - silloin julkituon tarkan mitan;
sopii sitten avaruuden laajentua taas roppakaupalla.

Nyt ei muuta kuin pillit pussiin ja alas rantaan.
Se on mittaamattoman taivaanpiirin zen.
Ei se siitään muutu,
mittasi eli ei - se vain on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

PEKONi

PEKONi

Wanha kokenut pekonisti nautiskelee,
ei edes kyhää paistamaan jaloa lihojen lihaa,
ellei aterimiksi ole saatavilla pitkäpiikkisiä -,
niin sanottuja wanhan liiton haarukoita.

Jos on vain moderneja - jonkun hulttiosuunnittelijan,
jonka mielen oikusta kalun piikit lyhennetty minimiin,
koko juhlallinen akti kannattaa tyssätä tyyten.
Sellaisia ei voi kelpuuttaa tähän jaloon hetkeen.

Pekonin nauttimisen alfa ja omega:
Vaivattomuus.
Haarukka-annoksen tulee olla sopiva - täsmä.

Ja niitä sitten kerralla riittävästi nautintoon,
ilman että jatkuva välilihaleikkaussuorite
ikävällä tavalla keskeyttää himon täyttymisen.

Suupalan leikkailu paremmiston tapaan yksitellen
ja sen suuhun vienti hillitysti - mukapieteetillä,
se on suorastaan barbaarisen pöyristyttävää,
tekopyhyyttä - kultivaattumia;
sillä todistetaan se mistä muut vasta ounastelevat.

Ah pekoni, slanina, flæsk, szalonna, lardo, boczek...
tuo brittinerouden äärimmäinen huipentuma;
vaan lieneekäänkö heillä muuta varteenotettavaa?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

RAUTULASSA

RAUTULASSA

Lokkiparven rähäkkä havahduttaa - unihiekka varisee,
paluu tolalle - seinän suomalle lämpöiselle huomalle,
on sukkela - silti nuokututtaa yhä.

Jääkenttien huima laulu - tuulen alituinen tuiverrus
soi vielä kotvasen korvamatona,
vaikka paluusta ja onnellisesta lopusta jo hyvä tovi.

Pienikin saalis - päivän lounas - lohduttaa;
mitä sitä lähteä merta edemmäs kalaan
kun kerran ääreltäänkin onnistaa.

Se ei ole suinkaan jänis,
se joka siiman toisessa päässä kiskoo.
Rautu se on - punamahainen vonkale,
vonkale ainakin saajansa mielestä
ja se kyllä riittää.

Suurimmat - hät'hätää punnitut - muttei ylös saadut,
yleensä putoavat;
irtoavat viime hetkellä koukusta pois,
solahtavat hyvästelemättä takaisin Ahtolaan.

Ne taas
jotka pitkin hampain suostuvat jäämään saaliiksi,
kasvattavat painoaan aina saajan kuolemaan saakka.
Se on sellainen - se kalamiehen onni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

KUMiSAAPPAAT

KUMiSAAPPAAT

Herkullinen hetki,
lähes täydellinen tilaisuus tehdä luomusyntiä;
neitseellisen koskematon santainen ranta,
vuorovesi palaamassa.

Tuuli lähes tyven - eikä ketään inhimillistä hereillä;
tai mistä sen tietää vaikka jo joku täkäläinen
kamunnut toisen selkään aamunkoissa.
Niin on selviä kevään merkkejä,
useat lokitkin kaks'kerroksisia.
Miksei siis inhimillinen viikinkikin.

Joka tapauksessa olettamuksella:
Ei ketään näkemässä ulkosalla...

Kumisaappaat imeytyvät kinttuihin kuin itsestään,
ottavatten pitävän otteen,
alkavatten kiskoa uksesta porstuan läpi rantteelle.

Tarvitseeko sitä sen kummemmin hullu olla;
tilaisuus tekee varkaan
ja siispä askeleet kohti ulappaa.

Pian jälkivana piirtää kantapäitä koskemattomaan,
tautisen hyvä olo.
Vuoksi nuolaisee syrjähypyt siloksi,
niin yksinkertaisen kaunis synti se on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

RAPARPERi

RAPARPERi

Mikä oraalle nousseen huhtikuun aamu;
herätä nousevan vuoroveden laiskaan kohinaan,
pukata Höyhensaaresta venho veteen
ja meloskella silmät sikkurallaan maihin.

Siinä sarastus hiipimässä koillisen puolesta,
muka vaivihkaa,
salassa vuoren takana,
putkahtamista vaille.
Silmiä ripistelyttää.

Sininen yhtyy kultaisen kautta mereen,
lokeilla jo ensimmäinen palaveri meneillään
kun jalat - höyryävä kuksa kourassa -,
etunenässä hivuttautumassa ulos;
haistelemaan,
maistelemaan meren houkuttavaa tuoksua,
tuulen laulua.

Merihurakoita nokka tuuleen;
lienee viimekesäinen pari
tahi niiden jälkeläisiä,
osautuneet näille santaisille rannoille.

Ajassa tässä ollaan,
viime huhtikuun nelimetriset kinokset sulaneet pois;
uusia ei luvassa, mutta raparperi kyllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

MONALiiSA

MONALiiSA

Kaukana,
jossain etäänperällä santainen ranta,
hyisen vuoroveden siloksi huuhtelema;
odottaa kumisten kantapäiden jälkiä
louhet kahtapuolta aaltoin iskuista kumisten.

Tuttu tola - tuoretta menneisyyttä;
hyvään muistiin syöpynyttä onnea,
sitä mitä otetaan annoksittain esiin
ja muistellaan salaperäinen Monaliisa-hymy
ahavoituneessa kartassa.

Ah - humiseva maailmanlopun ääri ja alku;
oudosti samassa somassa pisteessä kinttujen alla,
takana vankka tunturin hahmo,
edessä rannaton ulappa kiehuvana myllerryksenä.

Ja tuuli huuhtelemassa humeettia,
tuulettamassa sielua
joka yrittää riehumalla pyristellä irti;
lennähtää lokkiparven mukana saaliinjaolle.

Arktiseen valoon parahultaisesti sulautumassa
murtajan aukosta merelle puksuttava troolari.
Vaikka kuin yrittäisi olla kuulematta,
pinnistellenkin,
sitä vain on kuulevinaan Haavruuan laulun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

HUUTO

HUUTO

Tunturit valaistuvat varhain,
paluu kadotuksesta alkaa tuntua todelta,
uskottavalta.

Tänään jo sielun hellintää lumisen huostassa,
paapomista hiljaisuuden syvässä unimaassa,
hurinoiden ja pörinöiden ulottumattomissa.

Kuulimet herkistyvät,
alkavat tunnistamaan äänettömyyden aistillisuuden,
kiskovat sitä sisään haistinten tapaan,
nyt - vasarain ja alasinten väliin maisteltavaksi.

Hyvältä tuntuu,
sietämättömän hyvältä tämä hiljaisuuden retriitti,
valkoisen mannun kattaessa alustan
jolla uudesti synnytään tähän tenhon maahan.

Arktisen hysterian ties monesko kosketus,
yhä vain syvältä sielusta kouraisee;
tuulen lounainen huuto saa vapisemaan innosta,
värisemään yhteyden herkästä hipaisusta.

Huomisen yö rannalla - maailmanlopussa -,
enteilee yhä vain oireiden vahvistumisesta - huutoa,
väkevöitymistä ankaran meren äärellä,
jylisevien tyrskyjen kurimuksissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

AAMUTOiMiA

AAMUTOiMiA

Päivä urkenee sellaisena kuin keväinen on,
hieman sarastusta,
kultainen rantu koillisen suunnalla.

Siellä kamppaillaan valon ja synkkyyden tahdosta;
väkevämpi halu taivaanpiirillä voittaa
ja harmahtavan lammaslauman ylle syntyy kaje.

Sitten kuin varkain - ounastelijan huomaamatta,
vilahtaa pilven lonkien lomasta kultainen kiekko.
Tuokion - siinä sitä ollaan - huhtikuun huomenessa,
ennen kuin kissaa ehättää tuvassa sanoa.

Aamutoimia ja toimia aamulla,
frouan reisi pilkottaa rohkeasti wällyn liepeen alta;
yhen äkin pilkkiminen vaikuttaa erikoisen turhalta,
suorastaan jonniinjoutavalta hupsutukselta.

Kykkiä nyt - herra isä - umpuilmassa jäällä
kun voisi oitis riipiä vihonviimeisetkin räsyt yltään,
pujahtaa hopusti wällyn uniseen völjyyn;
tutkimaan pieteetillä,
mutta samalla myös suurella hellyydellä,
uinuvan naisen hameenalisen kiehtovaa elämää.

Typerän jäällä kukkumisen sijaan - tällä säällä -,
harrastaisikin paneutumista varsinaiseen asiaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

SUUDELMA

SUUDELMA

Lähes täydellisyyttä havitteleva sielun kutitus
hipoo aina hulluuden riettaille porteille.
Se on taivaita suuteleva kokemus
tässä yltäkylläisyyden huumaavassa maassa;
ikuisen - kyltymättömän elämänjanon ankara alku.

Pilvisessä lounatuulessa makoilu järven jäällä;
pähkähullujen himoniekkojen yltiöpeli
kun pari jalkaa selkäpiitä alempana,
hyisessä vedessä,
möyrivät tuikeat jänkäkoirut,
töytäilevät harrit raisussa hääkiimassaan,
seassaan pulleat willit taimenet reeskalle ahneina.

Ja niiden lomaan hädin tuskin mahtuen
punamahaiset jättiraudut melskaamassa;
poukkoileva assuparvi perässään.

Ahtolan suuri keväthurma,
aurinkoa odotetaan ehtoon loppuun saakka;
uveavantojen huokaukset pursuvat terhenenä,
levittäytyen haikeina huuruina aavan ulapan ylle,
saaret harsuunsa kiehtoen,
huikean tunnelman esiin liehtoen.

Oi julma huhtikuu - kaikkien pilkkijöiden äiti;
tule ja suvaitse väkevä lykkysi meille!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

LUMETTA

LUMETTA

No mikäs täällä - ylhäällä ollessa -, menettelee
kun viitsii olla edes jonain;
piakkoin ehken ehommalla - suorastaan aitiopaikalla -,
töllistelemässä meren yli lounaan puoleen.

Eipä tarvitse olla ennustaja,
sen kummemmin kuin näkijäkään,
samaa yönmustaa - likaista puoluepeliä -,
typerysten kustannuksella,
lumetta joka huipentuu aktiin puolen kuun jälkeen.
Kaikki voittavat - paitsi äänestäjät.

Tuon vallanhimoisen hirviön silo,
rautainen ulkokuori lienee toiminut muinoin,
politiikan kasvojen luomistyön harjoituskappaleena.

Nyt makaa vain näkymättömänä vallanytimenä;
imee voimavaroja ja resursseja äänestäjistään
kuin hillitön syöpä valloilleen karanneena.

Vaietun hyvävelijärjestelmän osasista koostuva
monikerroksinen kuori jakaa ja pehmentää iskut,
muuntaa miniatyyrimurtumiksi ympäri julkikuorta
jolloin isoja halkeamia ei synny.

"Sinä senkin käpynastakka!" - sanoo froua
ja paiskaa taimenella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

JALO WiLLi

JALO WiLLi

Sielu,
se vaeltelee tyytyväisenä pitkin jänkiä;
uskaltautuu jo heittämään leikkiä elämästä,
irvailee ja vitsailee kuolemasta,
pelleilee kuin vihapuheesta syytetty käräjätuvassa.

Tunturin päällä voi huoletta roimasta,
antaa kyytiä suvakeille, paremmistolle,
sitruunavuituille - ihan kaikelle -,
etenkin poliittiselle korrektiudelle.

Siellä on sellainen jumala
joka yhtyy kaikkien omien uskoviensa mielipiteisiin
lihaa säästämättä - uskosta tinkimättä.

HEH - jos vain ite haluaa;
voi huoletta haistattaa vuittua kaikille kermaperseille,
pakkoruåtsittajille ja jasperpääkkösille;
ilman että leimataan natsiksi, jutkuski, mustalaiseksi,
nekruksi, persuksi, teuvohakkaraiseksi
ja niin edelleen - mitä niitä nyt onkaan.

Kun sitten aikanaan palaa ihmisten ilmoille,
sitä yleensä kantaa naamallaan tyytyväisen otuksen,
niin sanotun jalon willin myhäilevää ilmettä,
mikä suuresti lohduttaa - etenkin -,
kynsiään hiovan paremmiston olemusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

ÄKKÄÄMiSTÄ

ÄKKÄÄMiSTÄ

Kylläpä se olo alkaa pikkuhiljaa korjaantumaan;
parantumisen sukkela ihme.

Selittämätönkin järjellisesti kai,
mutta toimii kuin toimii,
Urbanistanin vähitellen hiipuessa mielen kuvista;
haamuja lienevät alun alkaenkin olleet...

Tilalle on hivuttautumassa aavojen laulu,
poromiesten wanhalla jäljellä,
heti tunturikoivuvyöhykkeen läpi päästyä.

Pian on tilaa ajatella;
sen verta löysät raamit edessäpäin,
että kaikenlaiset - karvaisetkin ajatukset,
mahtuvat niine hyvineen seilaamaan,
kukaan ei ahdista - ei tule sanomaan:
"Noin ei saa ajatella."

Tunturin kuvetta seilatessa on itsellinen,
ei voi tehdä ajatusrikosta.
Sitä tunnutaan olevan suunnittelemassa
vallan pönkittämiseksi.

Tunturin kiirellä - ympäriinsä katsellessa,
sen vain yhen äkin jotenkin äkkää,
tuulen soittaessa suruvoittona lounasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

TAiVAALLiSEN RAUHAN AUKiO

TAiVAALLiSEN RAUHAN AUKiO

Vain lempeä kiskaisu narusta,
ei edes ryyppyä juhlan kunniaksi,
niin käynnistyy keväinen päivä,
autereisena - raittiina;
jumalat puhuvat.

Asenne kaikin puolin suopeana tulevalle,
elämältä tuoksuva nuoskavalkoinen ympärillä,
ummenkulkijan lähes unettava rupatus,
punaisen kissan tyytyväinen kehräys,
äksyys ja sypäkkyys piilossa kuoren alla.

Kaikki tarvittava alkaa olla kasassa,
viime hetken tarkistuksia unohduksen eliminoimiseksi;
turha eeskahtaalle rahtaus saa ilman pilaantumaan,
korottaa helposti vee-käyrää.

Tuli - hyvän mielen edellytys,
kahvihetken ydin -,
se on pantu jo alulle ennen ennen pitkää.

Muhii omassa osastossaan.
Paikkaa kössinturkiaan hehkumalla,
saumoista tihisee ulos eksyneitä savukiehkuroita.

Nooh - enempäsä tunteen kohottamiseksi,
kuin lähtökiimaa vaivihkaa vahvistaen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

HYVÄ PÄiVÄ

HYVÄ PÄiVÄ

Se auvoisuus mikä tähän aamunkoihin liittyy,
se on jostain toisesta ulottuvuudesta;
sarastus - äärettömän rajoilta kurottava rantu,
taivaanpiirin kuultava uurros yön ja päivän välissä.

Sisin altistuu valmistumaan sielunlinnun sijaksi,
sulkemaan sen kiihkeänä hoiviinsa;
kaikki tässä erinomaisessa huomenessa.

Tulee hyvä päivä;
ties monennenko elämäni ensimmäinen loistopäivä,
häivääkään ei harmaista,
puhtaan valkeaa kristallinkirkkaan sinisen alla.
On hyvä olla.

Hiljaisuus leijuu tyvenen yllä;
katsoo minne katsoo,
hopeisia hölyn-pölyjä tanssimassa auringolle,
omaan tahtiin.

Kaikki säännöt on liiskattu,
palautettu saantitodistuksella,
mustassa kuoressa elämän nitistäjälle.

Elämä palaa kehään - eheytyy,
rynnii vapautetun sielun haihattelevalla wimmalla
ja laulaa juopuneen rietasta renkutusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

LOiKKA

LOiKKA

On myönnettävä nöyränä,
muttei sentään häpeillen:
Taannoinen hätäpaskaloikka Arktiseen hysteriaan,
Ultima Thulen parmaan armaaseen hoivaan,
oli vain silkka nykyajan kopio ikiwanhasta;
muudaan runoilija Simonideksen tempusta hänen
ennen muinoin sattuneesta laivansa haaksirikossa.

Kun muut matkustavaiset haalivat omaisuuttaan;
pakkasivat ja pukkasivat,
runoilijan ketku loikkasi kalliolle ja pelastui.
Hänen kaikki omaisuutensa oli hänen päässään.

Tämän ajan loikka vakaalle maaperälle,
tästä poliittiseen mätään hukkuvasta yhteiskunnasta;
siis vain pelastuakseen,
tulee tehdä Simonideksen tapaan;
kaikki omaisuus omassa päässä.

Poliittinen mätä tursuaa siinä lilluvien
piruparkojen itse sitä huomaamatta ja tuhoaa
kuin syöpä suomilaista elämisen kulttuuria.

Katumattoman harhaoppisen
tai ryöttäsyntisen erottaminen on mahdotonta.
Politiikasta on tullut irstas konsti estää ihmisiä
perehtymästä asioihin, jotka koskevat heitä itseään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

HULLU MiKÄ HULLU

HULLU MiKÄ HULLU

Runoilijan ujoin,
melkein rujoin - lähes lempein sanoin
punon hempein lausein kuultavaksi sen min' näen.

On meno kiihtynyt,
en viihtynyt enempää
kuin mitä rakkauden kohtelias väkipakko määrää.

Liikaa epäonnistunutta minä-minä-sivistystä;
toinen toistaan parempaa,
hääräämässä toisarvoisten ajatusten sekamelskassa,
suunapäänä,
ilman päätä tahi häntää.

Se on ikuisuutta - ajan päättymätön rietas rappio;
ei alkua ei loppua,
hirveää hoppua ehtiä, että ehtii pysähtyä.

Ei ole aikaa - eikä se kulu;
kylähullujen haaveilema Perpetuum mobile,
se on ollut iät ja ajat läsnä - jos on osannut katsoa.
Siksi hullu mikä hullu - voissa paistainkin.

Kuinka rikkaaksi tulee neropatti
joka keksii myydä laseja joilla näkee ajan;
jos sitä on olemassa tässä ulottuvuudessa?
Kuinka rikkaaksi harmiton joka ei keksi?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!

MUKA-LAPPi

MUKA-LAPPi

Neljäs matka Muka-Lapin Kemiin on ehtymässä,
yhä täällä vaan äimistellään virallisella taholla
syytä mustikkamaalaisten vähäisyyteen.

Kukaan ei rohkene kertoa suoraan,
että täyspäiset kuolevat Muka-Lapin rajoille.
Nauruun.

Ja ne jotka eivät kuole,
viilettävät konstilla jos millä,
sellaista hoppua yli tahi ohi sinne minne sielu halajaa.

Sillä näinhän on:
Vuoden alusta kolmekymmentäyhdeksän,
silmänkääntötemppu - Perä-Pohjola taiotaan Lapiksi.
syntyy poliittinen Lappi;
hyväuskoisten höppänöiden Muka-Lappi.
Yritys hyvä kymmenen - jopa Meri-Lappi.

Vuosien saatossa on tullut akkiloitua,
kuinka pitkälle "pitkätukkaista" voi jymäyttää,
kuinka kauan kestävät ilmaan piirretyt kulissit?

Ehken pari kolme hyvähköä miesmuistia,
mutta edes silkalla valheella ei pitkälle pötkitä,
pää vetävän käteen tulee jossain vaiheessa.
Sellaista elämä vain on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!