HUUTO
Tunturit valaistuvat varhain,
paluu kadotuksesta alkaa tuntua todelta,
uskottavalta.
Tänään jo sielun hellintää lumisen huostassa,
paapomista hiljaisuuden syvässä unimaassa,
hurinoiden ja pörinöiden ulottumattomissa.
Kuulimet herkistyvät,
alkavat tunnistamaan äänettömyyden aistillisuuden,
kiskovat sitä sisään haistinten tapaan,
nyt - vasarain ja alasinten väliin maisteltavaksi.
Hyvältä tuntuu,
sietämättömän hyvältä tämä hiljaisuuden retriitti,
valkoisen mannun kattaessa alustan
jolla uudesti synnytään tähän tenhon maahan.
Arktisen hysterian ties monesko kosketus,
yhä vain syvältä sielusta kouraisee;
tuulen lounainen huuto saa vapisemaan innosta,
värisemään yhteyden herkästä hipaisusta.
Huomisen yö rannalla - maailmanlopussa -,
enteilee yhä vain oireiden vahvistumisesta - huutoa,
väkevöitymistä ankaran meren äärellä,
jylisevien tyrskyjen kurimuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi