VALO
Valo keikkuu halona kuolpunan yllä,
pimeä perääntyy vastentahtoisesti - pitkin hampain,
hämärän tieltä.
Vielä saavat siimekset otteen yön syöveristä,
kiskovat lopulta pimeän päälleen
ja nielaisevat valon.
Alkaa kuitenkin jo olla parahultaisesti niitä aikoja
kun yö tekee päätöksen poistua - näillä seuduin,
omille teilleen hyväksi toviksi -,
jotakuinkin tarkalleen kuukauden kuluessa.
Vaikka toisaalta yleisesti on tiedossa,
voimiahan se vain vaipuu keräämään,
jonnekkin yöttömän yön takamaille;
ottaakseen sitten taas kerran - ikiaikainen tapa,
valon ja kesän ankariin pihteihinsä
ja ahdistaa ne tyyten lysyyn loppuvuodesta.
Haikeus on ihmismielen vaikeus;
haikailu ja kaipailu,
nytkin - valon ja lämmön ollessa tarjolla.
Pitäisi jaksaa odottaa - tämä kohtaaminen -,
isommin kohkaamatta yhtyä yhdeksi,
ikään kuin liukumalla sisään tunteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi