JÄTiT

JÄTiT

Puhtaan valkeita,
pikkupakkasen karaisemia hankia;
niitä näkee yhä siellä täällä,
toki varistajaisten roskilla kuorrutettuina,
vaikka kevät on jo kyllä kurottanut kyntensä,
iskenyt raastaen Arktiseen hysteriaan.

Tuntureiden kiiret,
pohjoispuolen takamaat,
heillä eletään vielä ankaraa talvea.

Jättien hohtava valkeus ulottuu yli jänkämaiden,
erottuu sinistä taivaankantta vasten;
huippujen muodot siintävät jopa oikeastaan
parhaimmillaan koko vuodenkierrossa.

Tähän aikaan niissä on sitä mystistä tenhoa eniten;
monin verroin kerroin - ja väkevästi jyleämpää ,
kuin mitä sateisen kesäpäivän harmaaseen,
taivaanpiiriin näkymättömiin yhtyvissä laeissa.

Sitä saattaa kesällä huristaa samojen seutujen ohi,
sen ensimmäistäkään tunturia huomaamatta;
näin on monelle käynyt - kertovat jälkikäteen.

Mutta luminen taakka harteillaan saavat katsojansa
tuntemaan outoja uhan sekaisia kaipauksia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!