SUONENiSKiJÄN ViiKATETANSSi
Suoneniskijä havahtui huumastaan kylmään todellisuuteen. Juhlat oli juhlittu, rempseä meno ohi taas kerran. Pinttyneessä makuupussissa päällysvaatteissaan - UPOn pikkumusta kylmänä tietty.
Parin porontaljakerroksen päällä ja alla sentään tarkeni vaikkei pilkkeistä tietoakaan. Edes harmaata aavistusta vielä. Puhumattakaan kokonaisista halkaisemattomista pölkyistä.
Elämä kerrassaan vailla mitään tarkoitusta. Syksy kääntymässä talveksi, asumuksen virkaa toimittava parakki hatara kuin tuulenpesä. Hyvä ettei linnut lentäneet läpi.
Nooh - kyllä niitä joltakin saa pahimpaan viluun ja hätään sitten. Puita.
Elämään väsynyt silmä tuijotti tympeentyneenä avohyllyn kulmalla auki repsottavaan kaurahiutalepakettiin. Yhteiskunnan apua vähävaraisille. Ei nyt syöminen kiinostanut vaikka hiukoi. Elimistö kiljui alkoholia, viinaa - pontikkaa, kiljua tai sahtia. Pääasia, että nupin saisi turvoksiin. Juhlan päälle vielä yhdet juhlat.
Jo tässä olikin kohta puoli tuntia ehtinyt pers'aukisuudesta, nälästä, vilusta ja köyhyydestä kärsiä. Mihinkä sitä nyt sitten tällä kunnolla suuntaisi iskunsa? Maailmaan palaminen otti päähän, hieman vitutti oma itsekin, mutta kun laittoi pehmustetta väliin - muutaman viinaryypin, niin jopahan lakkasi lempo kolkuttamatta.
Kaikki muuttuu positiiviseksi. Ne tuhannet ja tuhannet vipit pitkin monenkirjavaa tuttavapiiriä. Turisteja ja kulkumiehiä ei edes kannattanut laskea. Niitä oli paljon eikä ne olleet ongelma. Ongelma oli, että oli pulaa turisteista ja kulkumiehistä.
Nämä välikaudet ne olivat kauheimmat. Joutui turvautumaan täkäläisiin woimavaroihin. Piti aina jaksaa muistella, ettei heti peräkanaa sattunut tolvamaan saman tutun pakeille suonta iskemään.
Jotain oli sentään elämän varrella opittu - mutta kyllä taito elämään vain ihka omilla siivillä puuttui. Itsetunto antoi periksi suoranaisen kerjäämisen, anelun suhteen. Viinahimo - se on keeneissä, oli kuullut jonkun turistitohtorin sanoneen terassilla.
Sepä se nyt. Viinamato kalvamassa sisukaluja niin, että pakosta tässä on tormistauduttava. Mahaa juilii, kaurapöperö saa nyt jäädä, mutta mihinkä sitä lähtisi siivua hakemaan. Saatana että tämäkin alkaa muistuttaa jo työtä. Kohtako tämän verottaja keksii ja alkaa vaatia tästäkin siivua?
Kettunen, Saviperä, Sumelius. Äh - niillä on tilipäivä vasta 14. tienoilla. Rensujeff, Kiimamaa... Kiuttu, ...Rensujeff, justiinsa. Siitä onkin jo useampi aika kun sen luona piipahdin. Sinne tässä on oijustauduttava.
Suoneniskijä pukkaa porontaljat yltään. Sovittelee vetoketjun auki pussista ja pujottelehtaa pois. Koivet solahtavat kärsineisiin nahkasaappaisiin. Maastokuvioinen lyyssi leijailee kummituksen lailla pään yli ja laskeutuu harteille loimeksi. Housuja ei tarvita, eikä housunkannattimia - ne ovat jo valmiiksi yllä, samoin villasukat, jotka pujahtivat oitis ensimmäisinä saappaiden sisään.
Könöttää siinä lavitsan reunalla turissaan. Kädet leuan alla, kyynerpäät pöngättynä polviin. Harmaan tikkurin kaula-aukko ammottaa harallaan kuin bordellin henkilökunnan jalkoväli. Tukka harallaan, sänkisenä hylkiönä. Kävelevänä varoituksena lapsille ja nuorisolle. Paremmiston ständinä rupusakille.
Saa lopulta niin paljon aikaiseksi, että nousee siitä tolpilleen. Kaivelee muniaan, nokkaansa, sitten peltitörppöä tovin, kuni keksii muutaman savun sätkän pätkästä. Sytkärin suhteen sentään on tällä erää omavarainen.
Nyt on kaikki. Sukimista ei tarvita, hattureuhka päähän hellan reunalta ja matkaan.
Miehen romu suuntaa kulkunsa Rensujeffille. Kiertelee ja kaartelee polkuja pitkin Rensujeffin huushållin laitamille. Jää metsän reunaan seuraamaan pihapiiriä. Nälkä kurnii suolistossa - kiljuu pöperöä.
Taksi pörähtää pihaan, hälisevät penikat nousevat siihen ja se häipyy lastin kera rantteelta. Rensujeffi astuu pirtistä. Pysähtyy portaiden alapäähän ja katselee huomenta.
Suoneniskijä metsänlaidassa, puiden siimeksessä äkkää, että taitaa alkaa hommiin tuo Rensu, täytyy seurata mille alkaa. Siinä voi olla sitten sauma iskeä. Nyt ei passaa edes sätkää sytyttää, huomaa lempolainen, että tarkkaillaan.
Kun nyt vain ei alkaisi satamaan - lähtee sisälle ja alkaa vaikka akkansa kansa pelmuamaan. Tiedä näistä.
Mutta ei hätää, aikansa kaavailtuaan Rensu harppoo ranteen yli pilkkomakoneelle. Virittää sen ja pöräyttää käyntiin, pistää sitten toimeksi. Pari mottia näkyy olevan pölkkyjä halottavaksi - hyvinkin raavaan miehen rupeama, kolmen neljän sätkän paikka. Kolmen nyt vähintäänkin.
Tilaisuus on koittanut. Hetki lyönyt. Suoneniskijä ottaa peruuttamattoman askelen. Rensujeff on menettänyt pelin. Olipa älynnyt jäädä akkansa villoja pöllyyttämään kun lapsistakin pääsi, eikä suinpäin rynnännyt ranteelle itseänsä tyrkylle panemaan.
Noh - oma viaton vikansa, mistäpä hänelle herra olisi suonut kyvyn aavistaa nämä suoneniskijäin aprikoinnit ja yllätykset.
Suoneniskijä pataroitsee muina miehinä Rensun tykö, huiskauttaa kättä ja tarttuu oitis työhön, alkaa lappamaan Rensulle pölkkyjä halkomapöydälle, kääntyessään nakkaa syntyneen pilkkeen kekoon. Rensulle jää pelkkä koneenkäyttäjän rooli.
Homma etenee vauhdilla, syystäkin kyllä, wiinamato kaivertaa humeettia niin perskeleesti, silmissä vilahtelee kipeniä ja muita äärettömän avaruuden tähtiä sumun keskellä. Sinnillä jaksaa jatkaa kuni viimeinen pölly on kourissa, viimeinen sylys sylissä, loputkin säipät kursittuna pivoon ja siitä keon juurelle.
Rensu pysäyttää laitoksen. Pyyhkäisee nokkansa kalvosimeen ja kaivaa tupakit. Tarjoaa suoneniskijälle käärön ja yhdessä kiskaisevat posket lommollaan riinpiissin nortista savut syvälle keuhkojen syövereihin.
Suoneniskijä on pyörtyä - niin saatanan hyvää tekee humeetissa kunnon valmissavuke.
Keskustelu alkaa ja ailahtelee niissä näissä, miesten asioita, ei niistä passaa kovin lelettää - hirvistä ja muista saaliista. Palaa sitten kylän asioihin, sosiaaliseen puoleen kuin huomaamatta, suoneniskijän taitavasti johdattelemana. Rensujeff ei huomaa mitään, ei ansaa mies parka. Ei muista emonsa opetuksia:
"Missä risu, siinä vipu. Missä laukku, siinä loukku."
Rensun mieli herkistyy havaitsemaan toisen kurjan tolan, tietää miehen, tuntee historian ja näkee nyt päältä:
"Kiitokset ny sulle vaan Jykä kun satut paikalle ja jeesasit tuon pölkkykasan kera.
Henna Lyydia on sitä hyödyntänyt sen täytisen satarosenttisesti ja pitänyt jalakojaan visusti ristissä sen aikaa kuni saan nuo puut halottua ja tuosta korjuuseen."
Ottaa pers'taskusta plåmpuukin ja alkaa kaivaa sieltä vaivan palkkaa.
Suoneniskijä ehättää välipuheelle:
"Mitä sinä nyt suotta höpäjät wanha veikko, eihän tuosta nyt vaivaa ollut ja hyvä että saat taas akkasi siihen malliin, että pääset sitä kellistämään."
- Ei, kyllä minä sulle jotain kaivan, osta vaikka sixpäkki ja kessupussi.
- Annahan olla! Tai... oikeastaan jos oikein haluat jeesata, niin voisin ottaa sinulta kyllä satasen lainaan, olisi tässä tiedossa muudan pieni hankinta, varsin edullinen, jos voin sen käteisellä maksaa. Toimitan sinulle rahan takasin heti kun pystyn.
Peli seisahtaa. Vain hetkeksi.
Rensujeff tajuaa tarttuneensa syöttiin. Nielaisseen sen kitaansa niin syvälle, että mahdoton sylkäistä takaisin. Olisi pitänyt pitää mölyt mahassa ja kaivaa parikymppinen ja pistää se tuolle Jykälle kouraan ja sillä siisti - eikä päästää sitä välipuheineen tähän soppaan.
Pakkohan se nyt on vippi antaa kun vielä näki, että pätäkkää on kukkarossa. "Toimittaa minulle rahan takasin heti kun pystyy", voihan perkesaatavit, tuo mies ei ole iän kuun päivänä vielä pystynyt toimittamaan kellenii mitään.
Velkaa on jokaiselle kyläläiselle tämä helevetin syöttiläs, ei kahta puhetta.
Vaiteliaana Rensu kaivaa satasen ja ojentaa suoneniskijälle. Tämä keksii oitis asiaa kylälle ja kohta jo oijustaa sivuryöppyä riihen nurkan taitse kylälle päin.
Itse pistää rukkaset koneen päälle ja kääntyy pirttiin päin. Harppoessaan miettii ja toivoo Henna Lyydialta positiivista suhtautumista sänkyasioihin, johan tästä on satasen edestä kärsitty.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
