TOSiAAN

TOSiAAN

Ohuiden korentojen päissä soreat hupsut tupsut,
maa on villahahtuvista tehty,
niin kepeistä lepeistä,
että lukuisat pörräävät helikopterit
niille istahtaessaan keinuvat kuin meren mainingeilla.

Taivaanrannan täydeltä kuohkeita lampaita
koukeroisine lonkineen hyväilemässä utuisia lumivuoria.
Pilven palteella lekutteleva piekana;
riikki-kiikaa pahtaalla poikiaan vahtaavalle puolisolle.

Oivassa karvassa oleva repolainen solisee loivaa,
kivikkoista tunturin kuvetta äänettä;
piiloutuu väliin kivien sisään,
mutta putkahtaa sitten iloisesti esiin
mahanalus täynnä jalkoja.

Arktinen valo sivelee maailmaa untuvan läpi,
hivelee mieltä - koskettelee,
kutittaa niin syvältä ettei yllä raapia
muulla kuin huokailevilla sanoilla.

Vielä viimeinen häivähdys,
kuni tunturin hahmo ahmaisee,
käy auringon yli ja päivä on ohi yöttömässä yössä.

Hämärä on maa - uni sijansa saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!