SUMU

SUMU

Kuollut lokki lentää,
tiiralla viiraa -  kirkuu vainajan perään;
sen suusta pudonnut sätkivä kala
haukkoo henkeään pätkittäin
saadakseen sanotuksi kuinka hirvittävä tunne
on olla kuivalla maalla
kun hiekka kutittaa niin pirusti nahkaa,
että on nauruun kuollakseen.

Meri ärjyy kun kivinen valli murtaa aaltoa;
vesi pakenee matalalta aavalle ulapalle,
kölien alle,
jotta laivat voivat seilata.

Manalan porteilla on hiljaista,
lautturi lienee tekemässä hankintoja toisaalla;
vain onea sumu ajelehtii verkkaan kolkossa maassa,
suutelee kylmiä kaiverrettuja paaseja,
hipaisee kaatumaisillaan olevaa ristiä,
ei pystyy siihen ja jatkaa matkaa.
Uutta vyöryy mereltä tilalle.

Kylätie on hiljainen,
kullerot huojahtelevat tyvenessä wanhasta muistista,
usva pisaroituu terälehdille sateenkaariksi,
keltainen laulaa upeasti harmaan kanssa.
Sellainenkin kukkii joka ei kuki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!