TiHRUiSiN SiLMiN

TiHRUiSiN SiLMiN
 

Valveudun rankisen unisessa kohdussa,
elän tovin puolivalveen venyttelevässä,
ihanassa välimaastossa kuni havahdun virkuksi.

Aistimeni aloittavat rekisteröinnin;
jotain kummaa on sattunut - ei kuulu sinirinnan ääntä, ,
kaikonneet jonnekkin paremmille tanhuville.
Vain kuovimuori - joka Lannanmaassa pakkaa
jo kamppeitaan sonnustautuen matkalle,
huutelee täällä vielä puolisoaan - antaa hoito-ohjeita.

Herätän nuotion,
kestää vain tuokion kun se jo iloisesti loimuaa,
oitis roihuaa wäkevää savua lykäten metsän syliin.
Vaatii nokista kanaa liekkien hyväilyyn.

Tihruisin silmin suostun,
kyyneleet valuvat poskipäitäni - mutta suostun.
Täytän janoisen kanani kaltiosta
ja asetan sen tulen tarjolle.

Valitsen lootuksen ja asetun kuuntelemaan;
räiskeestä voi erottaa erilajisten puiden tarinat.
Mänty tai kelohonka - petäjäkin,
pitävät tyystin erilaista ääntä lörpötellessään,
kuin vaikkapa lahea haapapuu tahi lauhkea leppä,
puhumattakaan näreen ankarista paukahduksista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!