LEiJAT

LEiJAT
 

Eilisen peilit heijastuvat kaltion kuvastimessa.
Lojun pukematta tukevan pahtaan juurella
suurella ahteella - odotan sadetta ilman tanssia.

Ihailen taikaa, tenhoa,
pysähtynyttä tuokiota, lipuvaa venhoa;
mittaan loputonta, ikuista aikaa,
sinistä hetkeä puuntavien pilvien pumpulisylissä.

Suljen luomeni ehtoosta huomeneen,
peijakkaan leijat veivaavat yhä silmissä eeskahtaalle,
pyörien nyörien latvoissa levottomasti,
vatvoen pientä määräävää kättä, hentoa kouraa,
joka haluaa hallita tuulen mukaan kaipaavan lentoa.

Ohuiden orsien rakennelma tanssii oikullisen
arvaamattomasti, haihatellen,
värikkääseen paperiin puettuna,
liimapisaroin tuettuna.

Pienet veijarit leijoineen pitävät hauskaa
kuni vihainen puuska kiskaisee toisen mukaansa,
toisen lannistaa rankka kuuro;
rakeet lävistävät hennon pinnan
ja se syöksyy suinpäin, neuvottomana kamaraan.

Itkuiset suut huutavat sielun kipua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!