perjantai 8. huhtikuuta 2011

VAiTELiAS NELJÄS MiES


VAiTELiAS NELJÄS MiES

Pohjanmaan Miina-neiti oli päässyt viikolla kuulemani mukaan ja mediatietojen perusteella oikeaan asiaan, jonkinmoisiin kurkistusneuvotteluihin. Ensin tietty syvennyttyään nokinaamaisten merirosmojen kalustoon ja sitä myötä sitten, tehtyään virallisen ilmoituksen halusta diskudeerata näiden rosmojen kera.
Nii-in - vaikka merirosmot puhuvatkin ylipäänsä vain piraattikieltä ja Miina suomea.
Onneksi rivollit puhuvat vielä sentään sellaista yhteistä kieltä jota jokainen päivettynytkin ymmärtää.

Miinan epäilyn olivat herättäneet piraattien oudohko käytös; pakoon luikkiminen kesken laivanupotusleikin. Sittemmin ja kun se oli jonkun aikaa seurattuaan ojentanut kyseistä sakkia Boforsin 57 millisellä yleiskeulatykillä (70 Mk1) ja roimauttanut perään vielä pari sarjaa herhiläisiä 12,7 millisillä moottorikivääreillä (tuplat), oli piraattipaatin ruumasta löydetty yhen äkin jumala ja alettu sitä rukoilemaan.

Sitä seuranneessa kaplakassa ja partaalta loikkimisessa ja välittömästi heti sen jälkeen sitten, Miinan tavoitettua nämä yltiö- ja hurjapäiset sarkarpojat, ne oli shanghaiattu parhaasen piraattityylin Suomen tontille ja alettu tivaamaan selitystä luikuripelille.

Piraattipaattiin YK:n mandaatilla tehdyssä samanaikaisesti suoritetussa esitutkintaiskussa oli löydetty raskauttavaa todistusaineistoa, vaikka Suomessa syyllinen on vasta kun sen tuomioistuin siksi todistaa.


Todisteluettelossa sijalla:
1. liehuu merirosmolippu, musta, valkealla silkkipainossa painettu pää ja sääriluut ristissä alla. (tod. nök. kiinal, huonolaatuinen, rispaantunut)
 

2. rääkyy vittuileva, karskia merimiesslangia käyttävä papukaija tai -heikki, sukupuolesta ei selkoa, haistattaa kaikilla kuudella kielellä sujuvasti. 
Molemmista jaloista roikkuu palmikoitu ohut köysi. Kun purseri nykäisi sitä vasemmasta, se sadatteli Obamaa, kun oikeasta se haukkui Bin Ladenia. Molemmista nykäistessä se lensi persielleen.
 

3. killuu takaraivon kautta ylle puettava ja siitä otsalle, silmänpäälle asetettava silmänpeitin, musta soikeahko, (Armanin vanhempi malli)
 

4. klenkkaa hihnoilla vyötärölle kiinnitettävä balsapuinen puujalka, (ei se yksi) puukkosahan jäljet tunnistettavissa, sekä muutama tylpähköllä teräesineellä suoritetun hivautuksen kolo, myös erinäisiä sekalaisia/hajanaisia vuolemia. Nahkapehmustinta paikattu maitoliimalla huomattavan tökerösti.
 

5. roikkuu henkarissa kaluunatakki. Musta, paikattu, kultadubleenapeilla, kirjaillut mansetit sekä epoletit, tampin napeista toinen hukkunut.
 

6. on aito messinkinen 4-osainen kasaan painuva, teleskooppimallinen pitkäsilmä (20 x 50)
 

7. huotrassa kuljetettava käyrä sapeli, (esitutkinnan mukaan turkkilainen, mutta terä luultavasti damasti-takoinen)
 

8. vahvasti raudoitettu, lukittu aarrearkku, siihen todennäköisesti kartalta ensisijaisesti vaikuttava töherrys (esitutkintaa johtava purseri tosin epäilee kyllä sitä Salvador Dalin maalaukseksi pikemmin, sen verta epäselvästi kuvattuna on reitti). Mutta tämä tästä.
 

9. väkipyssy, tyhjä, sankkireikään lyöty hevosenkenkänaula?

Muuta havaittua, mahdollisesti syyllisyyteen vaikuttavaa:
- identifiooitu on jäsenistä Bill ja yks Morrison ynnä muudan Silmälappu-Tom.
- kapteeni väittää olevansa joku lemmon William Kidd, s. Skotlannista, Dundeen kaupungista ja että on muka brittien suojeluksessa, muutoin näyttelee mykkää jos sille puhuu somalia.
- aluksen päällemaalatun nimikyltin alta erottaa vielä hämärästi sen entisen nimen; Adventure Galley.

Tässä kaikki tällä erää. Syylliset pidetään pidätettyinä, suihkutetaan, pestään ja valkaistaan, täisaunotetaan ja tuuletetaan pahat hajut pois sekä pannaan kotouttamiskurssille.


Koska kyse on kuitenkin inhimillisistä otuksista, heidän sallitaan harrastaa perinteisiä merirosmopelejään, esim. lankkuleikkiä; 10 tikkua lankulla - tosin silmälläpidon alaisena.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Omnia mea mecum porto.

torstai 7. huhtikuuta 2011

heijastuksia




HANKiKANNOLLA


HANKiKANNOLLA

Olen uhrannut yhden viattoman käkkärän auringolle,
riipinyt siltä oksat oman mukavuuteni tähden;
tehnyt turhaksi sen - kenties,
jopa vuosikymmenten sitkeät ponnistelut elämästä
ankarissa elinolosuhteissa tunturin kupeessa.

Nyt se ponnistelee häpeällisesti nöyrrytettynä
peräpääni alla estääkseen nuoskan lumen
kastelevan vaikutuksen - vaiti, tyytyen kohtaloonsa,
omistautuen osaansa.

Heijastukset peilaavat jättimäisestä kentästä,
hohkaavat välkkyviä säteitä
äärettömästä määrästä lumikiteitä;
muuntuvat yhteisesiintymisellään kiloksi,
johon tuijottamiseen silmä helposti kyltyy
väistyen muualle.

Samat hehkuvan kentän säteet - loiste,
saa talven ja ryysyjen alta esiin kuoriutuneen
kalpeimmankin nahkan ottamaan väriä,
ahmimalla suorastaan - etten sanoisi.

Niin, että herkkähipiäisimmät punoittavat
ja ahavan parkitsemat tummenevat entisestään
mustemmiksi menninkäisiksi;
murjaaneiksi suorastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (6.)


KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (6.)

Keikkuen tulee - otatellen ounastellen,
hioo puuskittain selkosen pintaa,
lempeästi henkäilee,
heittäytyy väliin tyyten tyveneksi.

Kevät, luonnon vaihdevuodet;
kuumia ja kylmiä aaltoja,
pörräävien hormoonien wimmaista sekamelskaa
ilmatila sakeanaan.

Hetkessä lentävät perperit, lyyssit ja tikkurit sevälle;
paljaat kalpeat käsivarret kypsyvät sukkelaan
kullanruskeiksi rapeiksi.
Yltiöpäillä punottaa nahka
ja uppiniskaiset vaipuvat tuskaiseen lumisokeuteen.

Kovin vaikuttaa
että nousuviikolla kuulee jo jiernakaisen ryystön,
joukaiset ovat nääs tulleet, olleet virrassa tovin
ja hulkit viipottavat viheltävin siivin vedenpintaa.

On aika törmiäisten tulla tälle perälle
kun naisväki asettaa koturnit.
Mutta kyllä kelpaakin,
lumi on tuolloin muuttunut kupsuavaksi massaksi
joka lysähtää katseesta,
sulaa pois - on oitis matkalla mereen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 5. huhtikuuta 2011

RiHVELi


RiHVELi

Kirjoitan ilmaan tekstiä,
haparoivin sormin koukeroin taivaanpiirin rihvelille;
hajamielisesti,
silloin tällöin suttuja pyyhkien,
vastuuttomasti haihatellen,
väliin onnesta nyyhkien.

Mielikuvitukseni loikkasi jokunen tovi sitten
Tanssimasaaren ahteelle;
humpailkoon siellä,
eipähän ole tiellä.

Punon runoa lumoontuneena Jullamon jäällä,
Aittasaaren lanteella;
peltipailakan päällä teepaitasillani loikoen.

Katselen siintäviä metsiä,
auringon kiloa vaarojen kallailla.
Varjojen sineä parmaissa,
kurujen pohjilla.

Huikaisevan valon läpi kuulen tuulen alta hiljaisuuden,
sen äänettömät sanat koskettavat,
suorastaan riipaisevat kylmät väreet hipiälle,
pörhistävät karvani
ja se mikä tulvii aistimista sisään humeettiin,
syöpyy iäksi sinne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 4. huhtikuuta 2011

OPERAATiO SAVUSTUS



OPERAATiO SAVUSTUS

Ramstetti tuli jängästä. Oikeastaan oli tullut jo eilen illalla myöhällä, mutta yöpässyt Lörssösen kammilla sen yön, koska ei ollut isompata hoppua mihenkään yösyämmellä.
Ranteelle jyrähytti Linksillään. Majoitusliikkeessä oli käynyt tullessaan saunomassa ja nyt sillä oli seviottipuku päällä. Ja kypärä. Ja ajorukkaset. Oli sen verta leuto, jotta selvisi niillä vetimillä.

Tyroksilaatikon nosti riksiltä ja tömäytti porraspieleen kinoksen päälle. Katsoi sillä silmällä pirttiin, että tiesin siinä olevan rautua. Ramstetilla oli selkosissa paikkansa, tähän aikaa kevättä aina rautua. Nytkin oli viivähtänyt toista viikkoa hyvän matkaa.
 

Outo se oli - hieman, yksinään kulki, ei huuellut menoistaan. Jos joku teki sen kera lähtöä, niin eipä mennyt kauaa kun sillä muuttui suunnitelmat ja se ei lähtenytkään. No eipähän tarvinnut sanoa ei kysyjälle. Kun sitten kysyjällä oli edessä muuta puuhaa, Ramstetille kuin ihmeen kautta siunautui rakonen jossa pujahtaa omille teilleen.
Semmonen otus se tämä kylämies.

Kamusi jo porstuassa. Sysäsin muutaman kalikan hällan kitaan ja kauhoin varinutta pannuun, huljautin perät laskiämpäriin ja latasin uudella veellä pannun ja laitoin sen liedelle.
 

Tervehdittiin käsipäivää ja kierrätin sen istumaan kahvipöydän kulman taakse. Tähellisimmät joristiin pois ja sitten kun ensimmäiset kupposet oli juotu plörön kanssa, siirryimme uunin liemun eteen raheille polttelemaan.
Molemmilla kiverävartinen. 


Mukavasti lämmitti plörö ja uunin suu. Ensimmäiset haiut syvälle, hitaasti, puhumatta - pidätellen, sihuuttaen sitten pois.
Nyt alkoi hiljainen harvatahtinen keskustelu. Ei kummempia asioita, mielipiteen vaihtoa, säähavaintoja. Saaliin arviointia ja muuta.Väliin löysät plöröt sanan juoksuttamiseksi, pirtti iltapäivän auringossa sinisessä savussa sisältä hämärästi erottuen.
 

Juttu luisti, väliin oli tehty reilummat annokset, mutta kaiken kaikkiaan hyvin sävyisästi rupattelu sujui. Ei kahta puhetta. Ei poikkipuolista sanaa.
Niin se yleensä meillä meni.

Muuaalla huussireissulla vilkaisin tyroksilaatikkoon, rautuja olivat, kilon kahtapuolta, kymmenkunta. Valmiiksi peraatuna niin kuin aina Ramstetilla. Se ei perkeitä selkosista rantteelle raahannut.
Nostin lootan varmuuden vuoksi varjon puoleen. Pakkasta oli muutama pykälä. Hyvin ne siinä pärjäisivät. Tänään tissutellaan ja huomenna savustetaan ne talteen.

Ehtoo oli jo pitkällä kun havaihdumme hiukomiseen. Siirryttiin jälleen pirtin pöydän tykö. Nostelin siihen kaapista ruisleipää, voipaketin ja mustikkasoppaa päälarin.
Porstuan kontturista hain puoliksi syödyn savustetun sianliikkiön, pistin sen leikkuulaudalle. Siinä kaikki. Aloimma täydentämään vatsan esittämiä puutteita.

Kyllä tuommoisella tehoiskulla äkkiä saa mahalaukun vaiti. Pari leivän ylistä viipaletta, sille kuormaksi kunnon kerros voita ja kuormapeitoksi puolentuuman paksunen siivu sian pöystiä.
Ei kaipaa juurikaan mitään monimutkaisempaa kommervenkkiä. Tuolla hyvä. Mustikkasopalla huuhdellaan muru kurkusta.

Kuuntelimme yhdeksän uutiset radiosta ja kun ei kummempaa ollut, teimme yömyssyt ja hurautimme ne käkättimeen.
Sitten kömmittiin kumpainenkin wällynsä alle. Toinen toiselle sivulle pirttiuä. Toinen toiselle. Ramstetilla oli meillä vakipaikka ja omat oli makuukset tuonut silloin kun oli sovittu asiasta.

Ei sen kummempaa. Aamulla aloitettaisiin savustus. Ramstetin omat myös samaan syssyyn että pääsisi niitä ehtoolla kaupittelemaan.
Huomenna ei plörön plöröä. Olisi oikea työpäivä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

ME REPPANAT


ME REPPANAT

Kihisevä sade ripisee kasvoille
leuto puhallus on saanut pitävän otteen talvesta;
selkä on taittumassa - surullinen tuuli tanssii.

Menneen ikävöinti, kaiho ja haikeus,
kurkottaa ujosti päätään
kokemusten karaisemassa humeetissa.

Joka tapauksessa,
kiihtyisipä talvi nyt vielä tuota tuonnempana
minkälaiseen rynnistykseen tahansa;
tuhon siementä kylvetään par'aikaa,
kostea uutuus syöpyy syvälle sevän läpi.
Lämpöenergia muuttaa lumisokerin rakenteen.

Yöpakkaset tuovat lapsuuden riemut esiin,
hankikannolla vaellettiin sinne minne ei sivakoimalla
viitsinyt umpisella lähteä.

Pitkiä, pitkiä matkoja potkureilla, pyörän remoilla;
uhkarohkeasti me reppanat.
Oikein hyvän kodin lapset mopoilla.

Joskus henkensä kaupalla
kun etupyörä varoittamatta hangen läpi
ja itse turvalleen karkeaa sevää vastaan.
Naama raamuilla kuin ilveksen kera kisan käynyt.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ei PiRUKAAN


Ei PiRUKAAN

Lumiräntää tuo nyt pilven varjon alla tuuli,
purkaa kuormansa karstanteelle - talven häntää,
poraa itsensä läpi karkean sevän
ja pian koko hanki muistuttaa jauhosihtiä.

Jos siihen tuimasti katsoo,
koko silmiinpistävä koreus romahtaa hetkessä,
jäljelle jää vain karkeakiteinen sohjo;
seuraavan kerran vilaistessa näkyy jo äiti maa.

On kuitenkin ottanut selkäänsä uuden linnun,
puhtaan pulmusen - etelän henkäys.
Valkoisin siipispankoin se vilkuttaa terviisiä,
pyrähdellessään pälvistä parvina matkalla tunturiin.

Säde vekkuli osautuu haistimeen,
heijastuu jonkun tipan kautta sisemmäs syöveriin
ja hipaisee kutitusta
kun silmät sirhottaen tuijotan einestävää parvea.

ZiZZOZ mikä hetki,
kusiaiset kipaisevat selkärankaa pitkin piihin,
riipivät karvat pörhölleen ja samoin tein takaisin.

Sietämätöntä - en kestä, en kestä, en kestä.
Vesi tirsuu silmistä - lopulta pelastava aivastus;
kauemmin tätä ei kestäisi pirukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 1. huhtikuuta 2011

ABORTTEERAUS


ABORTTEERAUS

a) Tiinehtyminen; kännissä, pöllyssä, laiskuuttaan, kiiman huumassa, omaa huolimattomuuttaan jopa tyhmyyttään - niin sanotusti leväperäisesti, sellaistakin nykymaailmassa esiintyy ja sattuu. Ja syytä tässä vaihtoehdossa on niin sysissä kuin sepissä. 
Väärin ruiskutettu sanoisi tuohon tulipalopäällikkö.

b) Tiinehtyminen draamassa; vastentahtoisesti - väkivallan uhalla sodassa, rikoksena kadulla tai kotosalla. 

Tämä on saanut poliittisen keskustelun lainehtimaan myrskynä vesilasissa nimenomaan Suomen olosuhteissa. 
Tässä lakeja, normeja, määräyksiä erinomaisesti noudattavassa inimisyhteisössä vs. moneen muuhun Takapajulaan.

Niin kiivaana, että itse lapsi (sikiö) on huuhtoutunut pesuveden mukana pois.
 

Omituista tässä on juuri se itse substanssi, abortti, raskauden keskeytys. Kuka siitä päättää? Meillä Absurdistanissa siitä päättää nykykäytännöllä tiinehtynyt tai tiinehtyneeksi itseään epäilevä humeettinsa ja tolkkunsa rajoissa. 

Kirjoitan tähän jälkeen nyt itsestään selvyyksiä, joku sanoo, mutta teen sen kaiken hulvatun varalta silti.

Abortteeraus-nappien kipaisu apteekista ei isompia luvanantajia kaipaa yli 15-vuotiaalta. Senkus vaan loikkaa lavitsalta, pukee jonkun verran säädyllisyyttä ylleen ja loikkii tiskille. Siinä kaikki. Katumuspillerit eli jälkiehkäisytabletit saa apteekista ilman lääkemääräystä.
 

Pidemmälle edenneissä tapauksissa joutuu ymmärrykseni mukaan edelleen menemään terveyskeskuspalvelujen äärelle, koska kyseeseen tulee tuolloin kliininen toimenpide viime kädessä.
On erittäin ymmärrettävää että raiskauksen tai väkisinmakuun yhteydessä henkinen tola ja järkytys ehkä estävät tuon em. jälkiehkäisypillereiden käytön.
 

Näissä molemmissa yllä mainituissa tavoissa on yksi yhteinen, merkittävä tekijä. Molemmissa abortteerauksesta päättää keskeytystä tahtova itse, tai tahtova ja tohtori (2kpl), ei Soini iänkuun päivänä, eikä persut.
 

Vastuu keskeytyksestä jakaantuu siis kolmelle, joista kaksi on puolestaan vastuussa vain THL:lle, joka viimeaikaisten uutisointien mukaan ei ole jumala tai jumalankaltainen olento.

Tuon tosiasian edessä Soini voisi korkeintaan evätä oman mahdollisen raskauden keskeytyksensä, jos sellaiseen tilaan olisi onnistunut jollakin katolisen jumalansa ihmeellä onnistunut hankkiutumaan. No onhan noita sattunut; Mariakin - pyhästä hengestä.
 

Tässä Soini-skenaariossa nyt kuitenkin saattaisi hällä itselläänkin mieli loppupeleissä muuttua, norsu kun sieltä olisi kaiketi tulossa - kärsä näkyy, ainakin fysiologisissa miesten kaavakuvissa.
Tuskinpa sellaista epäotusta tänne €uvostoliittolaiseen Suomeen enää kaivattaisiin muiden kummajaistemme seuraksi. Onhan meillä nykyisin mm. raaka jalopeura joka muistuttaa ruunittua urosleijonaa, koirapoliisi joka muistuttaa ihmistä jne. jne.

Missään tapauksessa Soinilaiset eli persut eivät kykene, eivät pysty estämään niitä oikeuksia jotka yksilöllä, tässä nimenomaisessa asiassa naisella, tytöllä, on oman tiineytensä suhteen. Se on lakiin kirjattu ja siinä pysyy. 


Olisi poliittinen itsemurha lähteä tuota muuksi muuttamaan. Sitä paitsi katolinen jumala ei itsemurhaa salli. Se on synti.
 

Kaikki asiaan liittyvä keskustelu on hömppää, tosiasian välttelyä, sivuraiteelle viemistä, sillä kynnyskysymykseksi näissä vaaleissa näyttää nousevan suomalaisen rupusakin nimissä tehtävä lainananto ja takaukset sakemannien ymm.  vilunkipankkien pelastamiseksi €uvostoliiton omia lakeja ja sopimuksia vastaan toimien. 

Sitähän nyt ei ymmärrä Sokea-Erkkikään, että normaalisesti hyvinkin pikkutarkkaa lain noudattamista, jopa pilkunnussimista edellyttävät €U-uskovaiset nyt, tässä velkatakuuasiassa ovat tyystin toista mieltä.

On kovin outoa, että aborttiasiassa mielipiteen vapaus sallitaan kaikille muille porukoille, jopa muille katolilaisille, paitsi yhdelle miehelle jonka nimi sattuu olemaan joku Timo Soini.
 

Tuollaista ajojahtia voi hyvin kutsua rasismin kaltaiseksi sortamiseksi.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä on 17.4.2011 tai sitä ennen.

torstai 31. maaliskuuta 2011

jatkuu




KÄVELEN VARJOJEN PÄÄLLÄ


KÄVELEN VARJOJEN PÄÄLLÄ

Sula vesi lirisee ränneissä lannan puolella,
mustan huovan paljastuminen jatkuu tasaiseen;
lumen alta paljaana jo puolisen metriä.

Kevät etenee suurilla pieksuilla,
tosin silloin tällöin ottaa aimo askeleen taapäin,
mutta huomenna;
sitä pitemmällä loikalla kiiruhtaa eteen käsin.

Tyyni tyyneksi muuttuu - tuuli tuuleksi,
aurinko asettuu ajaksi.
Vuosituhansien eetokset hyökyvät myrskyinä ohi;
nolottaa etten aiemmin käynyt niitä läpi.

Nyt - yöpakkasen kirskuessa jalkain alla,
kävelen varjojen päällä - tallon puiden runkoja,
jotka eivät minusta piittaa tuon taivaallista.
Huojuvat seuraavassa tuulessa konsanaan,
kuin ei mitään olisi sattunut,
minua ei olisi ollutkaan - iänkuun päivänä.

Mitään kummallista ei tapahdu,
poron paskat syöpyvät jäähän, elämä jatkuu;
kuoleva kuosto jatkaa törröttäen kuolemistaan,
vemmelsäären jäljet jatkavat matkaansa,
Tuonelan varjo helminauhana takanaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

HYÖRiNTÄÄ


HYÖRiNTÄÄ

Tyven ja lämmin tuokio.
Ehtyvän nuotion tuoksuvat rippeet,
sininen, tervainen haiku.
Siinä vieressä pölkyllä katson runomaiseman yli,
kurkistan horisontin taakse.

Keväisiä päiviä,
ensimmäisiä pälviä, poutapilven hälviä.
kiiriviä joutsenten lauluja taivaanpiirillä.

Kuulaita aamuvarhaan tauluja utuineen,
harmaita latoja, kurkien huutoja, tulvivia jääpatoja;
muistojen häiviä kesästä kinosten keskellä.
Virran ahteella jääpahtaalla niksautteleva koskikara.

Valo lisääntyy niin vikkelään,
että oitis koittaa Lilja
ja herääminen yöttömään yöhön.

Vaan vielä on heräämättä elämän ihme,
ensimmäinen vihertävä ruohonkorsi seinustalla,
hangen silmässä, vaikka ilma jo elämää täynnä.

Piruetteja ja immelmanneja,
puiden oksilla hyörintää;
jatkuvat pyrähtelyt, pörhistelyt ja kahakat,
kaikki lupauksia tulevasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 29. maaliskuuta 2011

KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (5.)


KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (5.)

Jääpuraan läpi valo osuu silmään,
on kahden vaiheilla tai neljäntoista;
joku pieni lintu hosuu,
pyrähtelee pöntön ja kolon väliä,
istahtaa vierusoksalle
ja laulaa sydämensä kyllyydestä ylistystä keväälle.

Laskeudun portaan partaalle eväälle,
könötän kyynerpäiden varassa,
mutustelen voikuormalla höystettyä leivän suikaletta,
jossa täkkinä Metsästäjä-kangista sentin siivu.

Toisessa kourassa läikähtänyt kuksa,
kihelmöivä sormi osoittaa aurinkoon,
tai lintuun,
tai puraaseen;
pääasia että kipu jo hellittää.

Suu mussuttaa kyrsän kappaletta vaiti,
samaan tahtiin linnun nokan avausten kera.
Ei ole varmaa sivullisesta kumpi laulaa,
mutta ettei niin kävisi,
suljen käkättimen ja keskityn nautintoon.

Hyvin laulaa tirpunen - tunteella;
muuttolinnuista, ruohonkorsista, kukkasista,
pesästä - sylilapsista Lapin kesässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 28. maaliskuuta 2011

KiVELiÖ KUTSUU



KiVELiÖ KUTSUU

Se oli tuppurainen ilma. Maanrajasta muutama metri sumeaa. Muistan sen vieläkin hyvin, selvästi kuin pläkki. Ja muutenkin outo ehtoo, aurinko tuli kiiloina pilven lomista oliivinvihreäksi taittuneena vaikka oli jo hyvän matkaa kevättä. 
Niin - syksyinen valo, italialainen valo kuin suoraan jostakin Tavianin veljesten elokuvasta.
Tyyntä, ei oksan värähdystäkään. Tinttien illan viimeiset pyrähtelyt pihapuissa erottuivat selkeästi lasista vilkaistessa.

No hällä sen väliä. Kaikki oli pakattu ja pukattu varhaisaamuista herätystä varten. Tarkistettu öljyt ja hihnat, polttoaineet kelkasta; tarvittavat työkalut ja korjaustarpeet. Ahkio tyhjätty lumesta. Järjestetty uudelleen. Sytykepussi täytetty ja moottorisahan tankki ja lisäksi mukaan vielä kolme tankillista sahapensaa. Kulju päälle odottamaan kaaristamatta aamun viimeisiä, verkkopaljua lähinnä.

Myöhemmällä sitten iltapalaa ja uutisten kuuntelua. Tai pikemmin säätietojen. Kirkastuvaa lupasi. Ei muuta kuin lavitsalle, lyhty sammuksiin ja suunta Höyhensaarille.

Aamuyöstä, suden hetkellä havahtuminen. Vilkaisu akkunaan. Puiden latvat erottuivat jo taivaankanteen. Se tuntui sopivalta hetkeltä nousta ylös. Tuntui vilpoiselta tassutella keittiösivulle. Hetken mielijohteesta päätin lykätä tulen oikeaan hällaan ja laittaa aamiaisen siinä enkä kaasulla, kuten tavallisesti.

No sytykkeet ja puut olivat halkolaatikossa valmiina tietty, joten ei muuta kuin toimeen. Pian rätisi iloinen liekki ja muutama savulonkero ulottui lunkan ulkopuolelle ja maustoi aamuista atmosfääriä. Vasta siinä vaiheessa hoksasin mennä kurkistamaan mitä näyttää mittari. ZiZZoZ! Kaksikymmentäkaksi astetta. Joo-o, tosiaan kirkastuvaa, vilkaisin akkunasta paremmin yläviistoon, taivas vielä tähdessä toistaiseksi, ei minkäänlaisia utuja näkynyt vaeltelemassa taivaanpiiriä.

Nooh, ei tämä mitään suunnitelmia muuta. Kaikki on pakattu sillä silmällä, tämän nähden. Pukeutua vain häätyy nyt aamulla eri tapaan kuin mitä eilinen näytti neuvoksi. Ei kahta puhetta, näin mennään.

Palasin keittiösivulle, otin kaapista voipaperiin käärästyä palvattua siansivua, veistelin niibillä siivuja pannulle lämpiämään. Asettelin ne toiselle puolikkaalle, toiselle kopistin pari kananmunaa seuraksi. Kiskaisin pannun lauhemmalle tulelle sivuun. Karkiaisen ruislimpusta muutama tolkun siivu ja voita päälle. Siinä koko aamiainen. Tietysti kahvin kera laitettuna.

Sitä ei tavallinen kaupunkilaisnirppanokka usko miten pitkälle tuollaisella annoksella pötkiikään ilman jatkuvaa nälän kaiherrusta navassa. Pitkälle sanon minä. Pitkälle puolisen yli heilauttamalla.

Aamistelin siinä kaikessa rauhassa, toki on myönnettävä että jonkinlainen kiherrys kävi humeetissa. On selvää että näin keväällä edessä saattaa olla muutakin kuin pelkkää ajamista jänkiä myöten.
Sulaa vettä saattaa jo löytyä yllättävästäkin paikasta ja silloin on aina vitsit vähissä.

Kertailin vielä kuksa kourassa läpi listaa - homma hoidossa. Kello läheni puolta viittä, aloin pukemaan ja sonnustautumaan ulkoiluun. Sitten, viime silmäys. Kaasu oli kiinni. Tuli sammunut hällasta, joten peltikin kiinni ja menoksi.

Ranteelle astuessa pakkanen tuntui kirpakkana. Ajattelin että vielä kiristyy auringon noustessa muutaman pykälän, mutta alkaa sitten laskea.

Vielä viimeiset puuhastelut ja Liksistä ryyppy päälle, muutama houkuttelu, sitten kiskaisu. Heti pörähti käyntiin, hieman lämmittelyä jotta jää tyhjäkäynnille. Sitten kelkan rivakka puistelu ja selkään, pykälä silmään ja menoksi.

Jukšajavri ja sen laidalla, vaaran rinteessä, kammi odottaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

TAiKASÄRViN


TAiKASÄRViN

Kuuntele luoteisen ujellusta koko päivä,
anna sydämesi viehättyä siitä laulusta
joka tulee kiveliöiden yli aavojen ulapoiden tyköä;
hytisyttää päivän kaartuessa kehoasi niin,
että iho hipoo kylmiä vaatteita.
Se on lähdön hetki.

Siristäin näit urien umpeutuvan vähä vähältä
ja silti piirtyvän nyt yhä arpina vastavaloon;
auringon siltaa kotiin palatessa.

Vaikka tuuli on huuhdellut vaatteitasi pitkän päivän,
aistit yhä vaatenaulakosta nuotion savun tenhon
kun istahdat kiikkustooliin ulkoluita hieman kolotellen,
mutta kylläisenä,
tovi sitten vatsaan saatetusta hehkuvasta särpimestä.

Se raukea tunne - kuin maailma olisi tullut etappiin,
lumotun tiensä puolitiehen;
tervaksen tuoksu aistimissa vie väkisin.

Tempaa selkäänsä ja lennättää takaisin jängälle,
silmäluomet valahtavat,
aiottu sana katkeaa puolesta
ja kevätahavan pieksämät kasvot nuukahtavat.

Tarvitaanko hyvään päivään muuta?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 26. maaliskuuta 2011

TiHUTYÖ


TiHUTYÖ

Pahaenteinen hiljaisuus - tyyntä myrskyn edellä,
riutat kököttävät tarkaten kuoston lakkapäässä;
koko armeija valmiina liitoon
kunhan ensimmäinen saa kohotettua rohkeutensa.

Varovaisuus on tässä lajissa valttia - elämänpelissä;
antaa syödä rauhassa ettei tule itse syödyksi.

Niin se menee myös ihmisillä,
asiat vain on kääräisty inhimillisyyden koreaan kuoreen
ja käsitteet meikattu soreiksi
jotta syöminen ei ole sitä mitä se on.

Alhaalla nietoksessa siirrytään ahmimaan
takajalan suuria lihaksia - luomua,
pää ja verinen kaula vapautuvat.

Vatsalaukkua kaihertava ahneus lähettää
jatkuvaa sähkösanomaa riuttaparven humeettiin;
lopulta kriittinen piste ylittyy.
Ensimmäiset siipispankot levähtävät;
kuuluu korahdus ja kahahdus.

Kokomustat kuoleman viimeistelijät liitävät
vapautuneeseen osaan ruhosta.
Silmät esinnä hupenevat makoisiin suihin,
sitten katoaa kieli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 25. maaliskuuta 2011

HARAKOiNTiRYHMÄ! APUA!


HARAKOiNTiRYHMÄ! APUA!

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvää ja ihanaa. Olen sallinut itseni panna merkille, että löytyyhän heimon ehdolle vaatimista ehdokkaista sentään edes jotain häpyä ja selkärankaa, sillä vaalirahoituksesta, lahjonnasta ja korruptiosta ei ole juuri kukaan ole ottanut esille toinen toistaan tiukempaa asennetta. 
Oikeastaan koko lahjusvaaliraha-keskustelu on haudattu kuin yhteisestä sopimuksessa hiljaisuuden yöhön.
Saammeko me nyt vihdoin ja viimein maailman ensimmäisen korruptiosta vapaan eduskunnan?

Moisesta hiljaisuudesta ja sanomattomista sanoista voisi tyhmempi päätellä, että nyt on kaikilla esille pannuilla puhtaat jauhot pussissa, eikä mitään kytköksiä ketkuihin ja roistokopliin enää ole, vaan kaikki  entisetkin, rahaa vastaanottaneet ja maksua vastaan edustaneet ovat lähtemässä mukaan puhtaalta pöydältä.
Minusta se on suorastaan soman herttaista vaikkakaan korruptiovapaaksi ei siis ole vielä yksikään ehdokas tällä erää julistautunut.

Toistaiseksi säätiedotus on luvannut viilenevää ja niinhän se kai pitkässä juoksussa onkin vielä näin maaliskuun lopulla - tilastot kertovat. Miesmuistin mukaan (n. 2 vuotta) satelee joutavat, ylimääräiset lumet pilvistä pois, ettei niitä tarvitse kylmänä suihkuna heleään kevääseen varistaa.
Vasta Portugalin huhtikuu, itseasiassa sen puolivälin jälkeinen aika on se kohta jolloin odotettavissa on mitä suurimmalla varmuudella lämpenevää. Tuolloin on vaalien tuloksesta päästy jo sen verta kärryille, että ensimmäiset lämpimät yhteydet hallitusyhteistyöstä on tunnusteltu.
 

Tilanne voi lämmitä hetkessä helteeksi saakka sillä persuslaiset ja Soini joutuvat näyttämään heille uhrautuneelle ja yltiöpäiselle äänestäjäkunnalle oikean karvansa. Kiveen hakattu ei ole pitääkö pulju lupauksensa.

Tuosta hetkestä riippuu paljon koko Soinin putiikin tulevaisuus. Povattu on kyllä jo etukäteen ties vaikka minkälaista kohtaloa, eikä niistä yhtäkään ole noin vain poissuljettavissa. Opportunismi ja vallanhimo kun ovat tarttuvia pääntauteja, eivätkä erottele puolueita. Niihin sairastuttuaan niistä on vaikea päästä eroon vaikka olisi vilpitöntä haluakin - toisaalta kukapa vilpittömyyteen enää jaksaa uskoa tässä menossa.
 

Ne kuuluisat hyödylliset idiootitkin ovat vihdoin ja viimein alkaneet kyseenalaistaa kaikenkarvaiset lupaukset ja uskonnollisuuden tapainen hurmoshenkisyys on katoamassa poliittisista manöövereistä korrektiivisuuden suohon. Rämettymässä läpitunkemattomaksi ympäripyöreiden sanojen viidakoksi josta tavallinen rupusakkilainen ei ota mitään selkoa.

uro on juuri parahultaisesti lankeamaisillaan syteen tai saveen, uppoamassa keinottelijoiden suohon. Kovaa maata ei näy millään suunnalla. €urouskovaisten kädet on sidottu tulevan salailuun, oman vallanhimonsa takia, vaikka todellisuus häämöttää jo horisontissa. 

Samalla heidän politiikkansa on muuttunut hengettömiksi toisteluiksi, jonniijoutavaksi hölynpölyksi, mantroiksi jotka saavat jo pikkuhiljaa naurettavia piirteitä. Käytettävissä on vain nippu toinen toistaan huonompia konsteja.

Kunpa tavallinen rupusakki ymmärtäisikin, että haavoittumimpia politikat ovat juuri itsetuntonsa suhteen. Vaikka jokainen heidänlaisensa paksunahka arvostelua kestääkin tavallista paremmin, on heidänkin itsetunnossaan omat heikot kohtansa johon kiilaamalla kyllä härkäpäisinkin katainen tai kivimäki haihtuu tiehensä. Vähintäänkin siinä vaiheessa kun kuulijakunta alkaa nauramaan ääneen. 
Naurunalaiseksi joutuminen on pahin jama mihin politikka voi iänkuun päivänä päätyä.
Jospa joskus vielä suohon nauramisesta tulisi uusi kansanhuvi. Se olisi ainoa fyysisesti väkivallaton keino päästä haitallisista loisista eroon.

Ah, kuinka niin mielelläni katsoisin myös kun 4-5 akan tomera muinaissuomalaisia perinteitä edustava harakointi-ryhmä marssisi puoluepamppujen kerman eteen ja nostaisi tv-kameroiden todistaessa hameensa ja pyllistäisi paljastuneet häpynsä suomalais-ugrilaisen heimon puolesta ja suojaksi pahaa vastaan.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä on 17.4.2011 tai sitä ennen.

torstai 24. maaliskuuta 2011

kuva ja prosessi


Kuvausprosessi ei ole järin kaksinen:
- kamera yleensä aina käsillä
- etupäässä sattumanvaraisia kuvia sattumanvaraisesti,
laiskuus on hyve
- esivalinta heti pc-näytöllä jo kortista - sekunda delete
- vähän fixausta vuoden 1994 PSP:llä ver 3.11
(enimmäkseen rajausta ja tee-se-itse kehystystä)
- joskus Picnikillä
- ei isompia ammattilaisen tai friikin vinkeitä
- useimmiten CopyFree - ahneus on pahe.

~~~~~~~~~~~~~~~~



OMATEKOiNEN KOOMiKKO


OMATEKOiNEN KOOMiKKO

En ole runoilija - en sinne päinkään;
pelkkä yksinäinen susi outojen sanojen viidakossa;
hortoilen eeskahtaalle silkan vaistoni varassa.

Teen pilaa oikeista - palavista,
eetoksensa voimalla oodeja sepustavista runoilijoista
huojuvalla moraalillani tanssien.
Väsään irvikuvia huvikseni, aikani kuluksi,
säännöllisesti - kuin ikään leipätyössä;
mutta ilman apurahaa, viiniä, olutta tai muuta
asiaan kuuluvaa kaapua ylläni.

Olen yksinkertainen, omatekoinen koomikko
ja nauran vain itselleni aamuisin keittiössä - heittiö,
saadessani sisäisen tyydytyksen ilkiöteolleni.

Ilkeilen nälkätaiteilijoille
jotka osaavat kirjoittaa yltiöpäisiä sepustuksia
apurahahakemuksiinsa paremmin kuin runojansa;
kai mieluumminkin saadakseen harhailla
räytyen viinin- ja oluenhuuruisessa maailmassa
valittamassa ymmärryksen puutetta.

Ilveilen minkkiturkkisten akkojen piirittämille
vaaleanpunaisille, pitsiin puetuille puppeleille
jotka syövät kädestä ja naivat pyynnöstä
jotta tädeillä on kulttuuria.

(Runotorstain 200. aihe: Runo)

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

HARRiMASSA


HARRiMASSA

Höyryävä kahvi pölkyn päällä vartoomassa,
tuoksuu kiehtovasti,
kilvan nuotiosta läikähtelevän tervaisen savun kera.
Silmät lumpsahtelevat, ajatus karkaa villiin.

Hyvän matkaa tätä päivää on eletty,
taivallettu tietöntä umpista poronkusema tolkulla,
sitten lopulta kohvaisen jään selällä.

Ensimmäiset terän mittaiset reiät,
koukistajat maitohapoille - hiki:
sohjon sorkkiminen, vieheen laskeminen ja loitsu.
Nyt on kaikki pelissä...

Ikuisuuden kestävä minuutti - kärsimättömästä tuntuu,
että se pahkeinen vielä oikein tahallaan vitkastelee,
niitä lemmon loppusekunteja mataessaan.

Ei varoitusta - hirrrrrveä ISKU,
käsi tempaa vaistomaisesti vastaan.
Myrkky ryntää vereen ja siinä samassa sätkii jo
jättiläisharri karstanteella, kaikki ne ovat - jättiläisiä.

Silmä punnitsee, ylikiloinen;
hopulla veden silmään uutta namia tarjolle.
Heti kiskaisee toinen ahnas raju.
Sekin jäälle. Helpottaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne