perjantai 22. huhtikuuta 2011

PiLLUPÄREiTÄ


PiLLUPÄREiTÄ

Pitkäperjantailla ja pillupäreiden puuhantaprosessilla on vuosituhantinen suomalais-ugrilainen perinne. Tosin tuo mustakaapujen pääsiäiseen liittyvä pitkäperjantai on tuontitavaraa vain niukin naukin tuhannen vuoden takaa kun taas suomalais-ugrilainen tapa on ikiaikainen.
Molempia yhdistää kuitenkin yksi asia, perusperiaate - otollisen ajan laskeminen.
 
Mainittakoon tässä, että normaalinen, perinteisen kattopäreen pärepuu kaadetaan jo talvella, mieluummin tammikuulla, kun puu on kuolleessa tilassa.

Sen sijaan pillupäreiden ottoon valmistautuminen, kuten myös laskeutuminen pääsiäiseen lasketaan kuusta seuraavasti:
Kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai on pääsiäinen, mutta pillupäreillä saman kriteerin päivä on  jo perjantai, siis eräänlainen aatto,  joka on se varsinainen toimintapäivä, johtuen perinteisen saunomisajankohdan vakiintumisesta muinoin lauantaiksi.

Koska parahultaisesti vaalien jälkeisenä päivänä, maanantaina 18. kuluvaa kuuta ja -vuotta, oli täysikuu, niin tänään perjantaina 22. huhtikuuta on pärehommiin ryhdyttävä mikäli niitä mielii frouansa iloksi saattaa Ukonjuhlassa. Entisiä on meilläkin vain kahmalollinen kaikki tyynni,  itse asiassa parhaat päältä vietynä.

Onneksi on somimoilleen rapsakka pakkanen, joten karstannetta pitkin tässä on hyvä lähteä kuolpunaan valitsemaan vitukepuita.
Jos joku tästä innostuu omaa frouaansa ilahduttamaan niin huomautanpa, että kuolpunaan (tai metsään) saavuttaessa on muistettava pysähtyä. On tehtävä kynsitulet tervastikuista ja savun läpi puhaltaen lausuttava yhdellä uloshengityksellä panosanat:
"Painu pois pershenki, tule vilpoinen vituke, painimeksi pillun päälle, rohtimeksi raon etehen."
Vasta tuon jälkeen on sopivaa astua kuolpunan sisään.

Käkkäräiset aihkipuut eivät sovi; pitää olla ahnaasti kasvavaa nuorta puuta, hoikkaa ja soukkaa, vähäoksaista ja suoraa ns. "kynttiläpuuta", joissa ei ole yhtään lenkoa tai lylyä. 
Sitä on oltava tyvestä ainakin parin sylen mitta. Paksuutta kaatokohdassa 4", mieluummin 5". Ensimmäisen sylen kohdallakin vielä  3½"-3".
 
Täällä Ultima Thulessa on useimmiten tyytyminen yhteen syleen - sahamiesten sanoin kuusjalkaseen. Loppu menee polttopuuksi.
Onneksi täällä sentään näilläkin vaatimattomilla resursseilla  pystyy olemaan vihreempi kuin kokonainen Vihreä puolue yhteensä näissä luomuasioissa. Kuten nyt tässäkin vituke-asiassa.
Meillä ei peflettejä osteta niiden monimutkaisen, energiataloudellisesti suuren hukan takia. Aito luomu on sentään sitä luomua johon kaupunkivirheet eivät ikuna kykene.

~~~~~~~~~~~~
Paljonko pitää olla runkoja katsottuna siihen kuuluisaan mittaan "tuhannen pillun päreet"?

Optimi tapauksessa tällä perällä, siis jos löytää 5" tyvipuita em. edellytyksin, saadaan pillupäreitä seuraavasti:
Kuusjalkasesta 3 pölkkyä a´25kpl ja 3 pölkkyä a´20kpl elikkä yhteensä ka 90 pärettä. Käytäntö on osoittanut, että ka 70 ehtaa pärettä.
 
Tästä pääsemme purkamaan yhtälön. Tuhannen pillupäreen varaston saavuttamiseksi tarvitsemme siis 1000 jaettuna 70 = 14,3 pölkkyä. Käytännössä kannattaa ottaa 15 pölkkyä.

Kun on aamupäivä kierrelty arvioimassa puita ja tietty merkitty jokainen ehdolle pantu, niin puolisen jälkeen otetaan konesaha ja huitastaan asianomaiset nurin ja pätkitään saantokohdistaan poikki.
 
Ne saavat kuivua paikoillaan kevääseen - aina kesäkuulle asti, Ukonjuhlan alle, jolloin tulee paras höyläysaika - lämmin ilma ja jolloin niitä tarvitaan morsius ym. muihin riitteihin vihityn lihan lisäksi.

Tässä kohtaa on huomautettava, että höylääminen on myöhäsyntyinen teollistumisen ajan tuoma länsimainen hapatus, warhemmin päreet aina kiskottiin.

~~~~~~~~~~~~
Muutama sananen tai pari vitukkeiden historiaa:
Pillun päreitä käytettiin vielä ennen itsenäistymisen aikaa, ennen laudeliinojen keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä olosuhteet tuohon ajast'aikaan olivat hygienian kannalta erittäin puutteelliset, josko edes hygienia-sanaa oli keksittykään, mutta silloisten kansaparantajien wiisaus oli havainnut pillupäreet oivalliseksi käytännöksi.

Pillun päreet eli nämä "vitukkeet", kuten niitä tuolloin kutsuttiin tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan.
 
Vöyrimmät isännät tosin panivat renkinsä kiskomaan rouvillensa päreet lempeämmästä haapapuusta. Muotoilun ja sovittamisen toki ymmärrettävistä syistä hoitivat kuitenkin itse - etupäässä, koska frouan takapäästä oli kyse.
 
Korkeimmalle tämä vitukekulttuuri levisi Åbossa, jossa ruåtsalaislähtöiset siniveriset kiskottivat frouviensa vitukkeet omenapuusta.
Tiedetäänpä vanhimmista historiankirjoista lukea, että jaloimmat herrat kiskottivat jopa kalliista tuontipuusta kanelista, yltiöpäisimmät jopa santelista.

Meillä frouan kera tyydymmä ihan tavalliseen suomalaiseen mäntyyn. Juuri niin. Siihen samaan johon politikat ovat hakkaamassa päätään par'aikaa.
 
Jostakin sattui silmääni, että aina Epsanjaa ja Portugalia myöten kasvaa tämä oivallinen mäntypuu. Tulevaisuus on siis siltäkin osin turvattu jos suomalainen päänhakkuupuu ehtyy kesken leikin.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Painu pois pershenki, tule vilpoinen vituke, painimeksi pillun päälle, rohtimeksi raon etehen!

torstai 21. huhtikuuta 2011

suklaa




RUNOTORSTAi NUKKUU


RUNOTORSTAi NUKKUU

Puron iloinen solina jossain jalkain seutuvilla,
syvän kurun hiiskumattomassa tyvenessä;
se koskettaa - värisyttää sielua.

Jäätikköön syöpyneissä uomissa,
monimutkaisissa sokkeloissa sihisevän lumen alla
noro jatkaa taivaltaan äitinsä syliin.

Oidipuksen lailla yhtyessään aloittaa
iättömän kiertokulkunsa uudestisyntyneenä,
pinnalla liehuvana huuruna
ja ensimmäisen hyvän tuulen mukana asettuu
taivaankaarelle pumpuliksi.

Kevät puskee wäkevänä päälle.
Kutittaa ihoa hipaistessaan,
pistää karkuuntuneen mielen tanssimaan villiä
tunturin kallaassa.

Auringon porottama pälvi on suopea,
avosylin vastaanottaa ensimmäisen laiskurin
loikomaan hilaamalleen taljalle;
mittaamaan maailman leveyttä suklaa suussa.

Runotorstai nukkuu talviuntaan,
jotenkin sen herättäminen tuntuu raa'alta,
vetäköön sikeitä huhtikuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

ESiLEiKKi


ESiLEiKKi

Huomenen hiljaisuus,
autereisessa maassa piilee yksinkertaisuuden kauneus;
kaksi harmaata tasoa sulautuu horisontissa yhdeksi.
Sielun auvoinen maisema eetoksineen.

Hetken rauha eilisen pauhaamisen jälkeen,
mustat luurangot,
ne orastavaa kajoa vasten sojottavat seesteisinä;
odottavat mielikuvitusta puikkelehtimaan lomiinsa.

Yksityiskohtia myöten erottaa harottavat neulaset,
siemenensä varistaneen kävyn harittavat suomut,
pakkasen räjäyttämät rispaantuneet tuohet,
kylkiin arpeutuneet tummat juomut.

Yksinäinen korsi huojahtelee,
kai muistelee yhä ohi mennyttä puhallusta.
Tuuli on tarttunut siihen lähtemättömästi
ja kuihtuu pois yhtä jalkaa korren kera
vasta vihreän päästessä voitolle.

Tämä on esileikkiä uudelle elämälle,
entistä lämpimämpiä päiviä toisensa sijaan,
sadetta lempeänä lämpöisenä huntuna
valoa joka muuttuu yöttömäksi yöksi.

Jäätelien ryskettä virran ahteella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. huhtikuuta 2011

SARASTUKSEN HETKELLÄ


SARASTUKSEN HETKELLÄ

Yksinäinen jiernakainen ryystää etuvasemmalla,
mistä lie tämä horisko maahanmuuttaja
hieman etuajassa tänne ehättänyt;
puuskaisen luoteisen vilttoon räntäsateeseen
ja nyt aamunkoin hetkellä pakkaselle kiristyvään
pikkutalveen.

Ryystää lakkapään nokassa,
nyökkää tuulen tahtiin
ja taas ryystää;
alkuasukkaat pyrähtävät ihmettelemään
lemmensankarin sitkeää konserttia.

Kyllästyvät pian,
keväässä, takatalvisessakin,
on parempaakin tekemistä;
keskittyvät toisiensa silmäilyyn - lemmenkipiät.
Väliin silmittömään takaa ajoon sakeassa oksistossa.
Nämä  paikalliset hupsut.

Poistuvat lopulta jängän suuntaan
kaksikerroksista lentoa harrastaen,
kuin muinaiset ilmojen sankarit kaksitasoineen.

Koiruilla tuli valmista,
vielä muutama penkan tarkistus, koiven nosto,
sitten kiireetön köpötys uksen raosta pirttiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. huhtikuuta 2011

MANTELiTUMAKKEEN PÄÄHÄNPiSTOS



MANTELiTUMAKKEEN PÄÄHÄNPiSTOS

Maailmaan joka oli jo ennestäns' täpötäynnä, syntyi joka päivä uusia tarpeettomia, eilispäivänä taas kerran ihan roppakaupalla lisää.
 
Rauno E. M. (Einari Makarias) Reppana sadatteli. Sulki muovisen, lasisilmäisen laatikon, josta näkyi kuva ja kuului ääni, manuaalisesti painokytkimestä. Hän pelkäsi palon alkavan hetkellä millä hyvänsä, jos laite jäisi omine valtoineen päälle. Noista teknisistä vempaimista kun ei tiedä. Liian monta selittämätöntä tupsahdusta on sattunut tilastojen mukaan.
 
Sitä paitsi tilastot eivät suojele, kierrä tai kaarra yksityistä erityistä henkilöä vaikka se kuin eläisi kohdalleen - vaikka pilkulleen. Kohtalo osaa sattua silti paikalleen - tulla pyytämättä ja anomatta vaikka edellisestä onnettomuudesta olisi vasta vain hetki.
Tästä oli yksineläjä
Rauno E. M. (Einari Makarias) Reppanalla kokemuksia warhemmalta ajalta, jo ajalta ennen €U-uskovaisten ristiretkeä Suomeen.

Rauno pöyhi makuukset, kauhoi varimassa olleesta kattilasta annoksen vettä pannuun ja pisti tuokioksi kaasulle. Kun alkoi porahtelemaan, väänsi ortodoksisesti venttiilin nollille, kaasi veden kaakaopedillä pohjustettuun mukiin. Nosti kipon pöydän kulmalle ja lähti piipahtamaan piipillä ulkona. 
 
Tietysti hän sitä ennen mennessään pujotti porstuan pimeässä nokialaisista varttamalla terätyt koipiinsa. Tähän käyttötarkoitukseen Nokiaa saattoi kyllä kernaasti suosittaa. 
Pihan perillä rimputteli wanhempien miesten tapaan tovin saadakseen viimeisetkin tipat hyödynnettyä. Laski samaan syssyyn pahentunutta ilmaa.
Palattuaan hörppi jäähtyneen kaakaon, huuhteli mukin ja jätti likoon tiskipöydän kulmalle.

Tulisijassa hehkui vielä pieni kytö, ohut savun kiehkura kiemurteli hormiin. Rauno E. M. istahti rahille. Kääräisi tottuneesti sätkän käsipelissä. Muikisti huuliaan ja tökkäsi tötterön sijalleen, kurotti kekäleen ja antoi sytön.
 
Posket lommoilivat ja tasaantuivat vuoron perään, tupsuttamista oli enemmän kuin aktiivipolttamista tämä hartaushetki, mutta ei ollut raaskinut lopettaa mukavalta tuntuvaa tapaa sen vuoksi, että sellaista suorastaan käskettiin tehdä.
Tuhkasarvi törrötti jo kaareutuvana kun hoksasi karistaa, kiskaisi vielä muutaman savun ja nakkasi pätkän menemään.

Eipä siinä sen kummempaa, pienessä tuvassa, lähes keskiyöllä, yksin eläjä. Nousi rahilta, kuopaisi muniaan ja kääntyi lavitsan suuntaan. Köllistyi päiväpeiton virkaa tekevälle harmaalle villahuovalle. Pelmuutti pieluksen pöyheäksi ja kävi pitkälleen.
 
Siinä jatkoi, selkäpiiltä käsin, tummia katto-orsia tuijotellen nukkumatoimien keskeyttämää akkilointia seuraamansa vaalitoimituksen ääntenlaskennan tuloksista.
 
Eikä tullut sen viisaammaksi vaikka kuin tulosta pohti. Ei tullut ja lopulta nukahti henkisesti haavoittuneena ensin kevyeeseen, sitten syvään uneen. 
Nopeiden silmänliikkeiden univaiheen (Rapid Eye Movement)  alkaessa alkoi ottaa ääneen kantaa tuloksesta. 
 
Toviksi aikaa sitä pysähtyi permannolla eeskahtaalle juoksenteleva metsähiiri kuuntelemaan, mutta kun sanailu kävi siivottomaksi, suorastaan törkeäksi panetteluksi, se ensin punastui, kipaisi  sitten nopeasti koloonsa. Tukki kolonsa suun heinätukolla ja jäi odottamaan taivaankannen putoamista.
 
Niin voimallista oli Rauno E. M. (Einari Makarias) Reppanan reagointi viime kädessä, siis kun tolkku ei ollut kontrolloimassa käytöstä poliittisesti korrektiksi.

Aamulla, herättyään, tulen ja nokipannun ääressä tuores uni yhä muistissaan, mietti Rauno E. M, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Ah - miten ne kiinalaiset sanovatkaan - kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

SYNTiSEN MUSTA


SYNTiSEN MUSTA

Tuli tauko ja tuli;
säveän paisteen sijaan kärttyisä tuuli pilven alla,
keveä vihmova sade märkää vettä,
joka vasta sadattelemalla suostui
muuntumaan vaakasuoraksi rännäksi.

Vähemmälläkin sitä ajautuu tulen ääreen,
takaraivossa hiljainen vietti, muistuma,
takauma tunnelmasta,
tuoksuista, liekkien kielekkeiden juoksuista
puiden lomista puikkelehtien.

Ah lämpöä, hehkua joka ottaa,
tempasee selkäänsä ja vie mukanaan;
kaikessa yksinkertaisuudessaan hereä ilmiö,
syöpynyt jo lapsena oudolla tavalla kiehtovana mieleen.

Irti pääsyä ei ole, on tehtävä tuli,
haalittava sytykkeet, vuoltava kiehiset,
varattava kyltymättömän ruokintaan
riittävästi ainesta.

Koko koreuden kruunaa liekkien yllä killuva pannu,
syntisen musta, armon tuovaa juomaa täynnä.

Lahea tervaksen tuoksu hivelee haistimen seutua,
yhtyy kahvin aromiin ja vain on.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. huhtikuuta 2011

HAASTE


HAASTE

Hiljaisen, jäätyneen veden yli hyklyn ohut ääni,
ei sille paikkaa valtavalla jäätasangolla;
liki metrinen teräsjää kahlitsee allaan hyllyvän.

Muutama musta kivennokka hajasijoitettuna,
toisaalla saari tai saariryhmä;
pistävät esiin lakeudesta.
Rannan louhikoiset niemet piirtävät arpia valkeaan.
Siellä - mustassa on hyklyn paikka.

Soukan salmen puristama vesi erottuu tummana,
orkosen yllä kiertää hulkki siivet viheltäin,
tekee laskeutumista - kai kauhistelee kylmää vettä
kun peräpeili hipoen kapaisee jyrkkään nousuun
ja häviää pisteenä jokisuun sulaan.

Puolipilvinenkin korventaa marraskettä,
ahavan purema naamarustinki alkaa vähitellen
muistuttaa puolipitoista pieksun pohjaa.

Massa jalkain alla käy puolisella sihisemään;
kämmensyrjän korkuiset sohjotornit
romahtavat niille sijoilleen.

Sielun syövereitä ravistava isku jään alla!
Jonniijoutavat haihattelut keskeytyvät
tappaja-harrin esittämään haasteeseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 15. huhtikuuta 2011

ZENiLÄiSET HiLLOMUNKiT


ZENiLÄiSET HiLLOMUNKiT

Kaksi zeniläistä munkkia, Tao Te Timong ja Tao Te Jyrking kulkivat routavaurioisella tiellä Palmusunnuntaita kohden. Nuori Suomi-neito asteli vastaan liukastellen kelirikossa ja yritti päästä talon suojaan.
Koska tie oli röppöisä, otti toinen munkeista, Tao Te Timong, Suomi-neidon syliin ja kantoi hänet turvaan.

Munkkien jatkaessa matkaa Tao Te Jyrking sanoi:
"Rikot sääntöä, mehän emme saa koskea naiseen."
 

Tao Te Timong vastasi: 
"Mehän jätimme hänet jo kauan sitten, mutta sinä näyt kantavan häntä yhä vieläkin."

~~~~~~~~~~~~

Hyvin monelta taholta on vähätelty €uron tulevaa kohtaloa eli romahdusta. Todisteita kestämisen puolesta on ladottu enemmän kuin Suomen kokoisen pienen maan tontilla sopii olemaan. 


Viime päivinä asiaa on vaalikiimassa perusteltu jopa sillä, että varsinaisesti uuden eduskunnan, uusien edustajien on alettava heti pikimmiten hoitamaan monia muita Suomen sisäisiä asioita ja ongelmia jotka ovat parahultaisesti etusijalla ja siis tärkeimpinä ohi tuon huojuvan €uron ja romahduksen partaalla olevain Portugalin, Kreikan ja Irlannin.
 

Niinpä niin, aivan, mutta kun joka hemmetin suomalaiseenkin ongelma-asiaan näytetään tarvittavan tuota samaista kuilunpartaalla huojuvaa €uroa. Ikään kuin mikään ei olisi kiinni varsinaisesti hallituksen halusta, tahdosta tai puolueen tai viime kädessä kansanedustajan.

Kun työttömyys ei korjaannu, sosiaaliturva kohoa, taitettu indeksi eheydy, tie parane tai mikä vaan, niin perussyynä on kuitenkin ei tahto vaan rahanpuute; syntipukki €uro ja sen riittämättömyys.
 

Silti, senkin uhalla, että em. asioista joudutaan tinkimään heimolaisten onnettomuudeksi, lisää velkaa on otettava ja annettava muualle; silläkin uhalla, että omat paikalliset ongelmat jäävät hoitamatta, todistelee €urouskovaisten blokki.
 

Ja heimo ihmettelee. Hiemankin mustikkamaiden nettimediaan vilkaistuaan kun huomaa, että koko €uroleiri on leviämässä kuin Jokisen eväät. 

Tästä em. karonkasta Turusen pyssyn lailla itseään täynnä olevalle Kävelevälle Kataistrofille ei mainostoimisto ole muistanut kertoa ja tämä nalkuttaa ja vatvoo kuin pahainen hameniekka samaa asiaa, jonka jokainen tollokin nykypäivänä osaa tarkistaa netistä ja on heti kärryillä missä mennään. Mooses Lipposen sokea Reettakin.

~~~~~~~~~~~~

Katselin tuota "eijajuu kinastelua" illalla. Kakrut hiekkalaatikolla. 

Arhinmäestä kehittyy muutamassa vuodessa Orhinmäki kunhan käy Otavassa tai Oriveden opistoilla hiomassa puhetekniikkaa. Siinä vaiheessa kun luopuu vihreydestään, alkaa saada joukkoja taakseen.

Urpilainen on parantanut esitystä syksystä lähtien kuin sika juoksuaan. On ehkä karistanut wanhojen setien päällystakit hartioiltaan ja uskaltaa olla avoin, vapautunut ja rento. Tytöttely on loppunut.

Kataisen läpeensä sliipatun ulkokuoren alta paljastui aika helposti hontelo, epävarma pojan jolppi, jolle on vakuutettu kummisetien taholta, että kyllä sinä pärjäät ja saat pesää kun teet näin ja näin. Epävarmuus paljastui hermostuneen naurahtelun ja toiston, toiston ja toiston takaa. Hänen tapauksessaan käsien viuhtomista tarvittiin oman itsevarmuuden tueksi, ei niinkään avoimen kuvan luomiseksi.

Itse asiassa naurahtelu ja toistelu oli niin silmiin pistävää, että sen varmaan havaitsi sellainenkin tarkkailija vaistollaan joka ei ole koskaan kuullutkaan sosiaalisista viesteistä. Minä kävelisin ennemmin kuin ostaisin tuolta mieheltä auton.


Soini rönötti kuin Herodes jakkarallaan, puhui vähän mutta sellaista kursailematonta johon juuri muut kuin Anni ja Paavo eivät rohjenneet puuttua.  
Kiviniemen ja Kataisen vaikeneminen (Katainen huulta purren) ilmaisi, että lisää kiusallisia soini-argumentteja ei haluttaisi millään kurin tuoda enää etenkään Soinin latelemana keskusteluun.
 

Mari Kiviniemen jatkuva käden vieminen leukaan tai suulle paljasti hänet useaan otteeseen puhumasta epätotta tai muunneltua totuutta. Toki hän totta puhui niin hyvin kuin taisi, se vaan paljastui. Hallitsematon kehon kieli paljastaa.
 

Ruåtsilaisesta kansan puolueesta ei ole pahaa sanottavana. Eikä hyvää. Saavat mennä jos jonkun paikan keksivät. Eivätpähän pyöri jaloissa. 

Virheistä olen jo aiemmin todennut että oli  Luojan (luonnon) virhe/oikku, että koko firma on perustettu.

Lupaukset on nyt annettu ja ensimmäiset pettymykset tulevat heimolle tarjolle heti hallitusneuvotteluista uutisoitaessa. 

Valta maistuu hyvälle ja huonotkin selitykset takinkäännöistä heitetään puolihuolimattomasti olan yli pureskelematta nieltäviksi.
 

Peli on heimon osalta pelattu neljäksi vuodeksi. Lumedemokratia jatkuu. Siihen on tyytyminen ellei vihan pistämä sakki nouse kadulle. Eikä nouse, en usko. 

Nykyisellä byrokratian hienosäätömekanismilla rupusakin vitutuskäyrä pystytään pitämään sillä tasolla, että se ei nouse kaiken henkilökohtaisen menettämisen uhan yläpuolelle. 
Lain, normien ja sääntöjen kunnioittaminen jatkuu pässinpäiden johdolla lammaslaumassa. Samoin munien puristeleminen. 
Aivopesty heimo on nöyrä, se ei nouse kusetuskoneistoa vastaan.

€uroilla voi ostaa sängyn, muttei unta, tai kellon muttei aikaa.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ah - miten ne kiinalaiset sanovatkaan - kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea!

torstai 14. huhtikuuta 2011

hällä väliä




HÄLLÄ VÄLiÄ


HÄLLÄ VÄLiÄ

Vaellan syvissä mietteissä auvoista sielunmaisemaa
haihattelevan ajatusvuoni lempeänä seurauksena.
On orastava kevät,
siipiniekat pukeutuneet taattiin tyyten;
vissistä syystä.

Huojuva polku jota talsin,
tahtoo väliin mennä menojaan;
silmät-kiinni-matkani muistuttaa sokean hapuilua.
mutta liike on tärkeintä - eteenpäin meno,
muulla hällä väliä,
tuleen ei saa jäädä makaamaan.

Vääjäämättömästi kuin kalma eläväiselle,
näitä sanoja tipahtelee perä perään;
vain vähän on järjestyksen muuttamista,
suurin piirtein kohdalleen syntyvät tyhjästä.
Tuomaria ei tarvita.
Eikä viemäriä.
Vähiten juomaria.

Muutamaa on tönäistävä hymysuin - olehan siinä;
liian innokkaasti pukkaa ja useaan kertaan.

Lopulta laitan sen hattuhyllylle odottamaan,
tai pölyttymään ajan harmaan seitin alle.
hällä väliä - uusia rakkaita lilluu humeettivesi pullollaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (7.)


KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (7.)

Piekana piirtää rataa taivaanpiiriltä maanpiirille,
siirtää eetoksen tunturin yksinäiseen hiljaisuuteen,
kiiren päällä pelmahtavaan kiirunaan
joka jäykistyy liikkumattomaksi kinoksen nokaksi.

Huuto kiirii,
riipii kontiaisten ja sopuleiden selkäpiitä,
karauttaa tuskanhien,
juoksuttaa kusiaisia
ja panee kaivautumaan kivenkolosta turpeeseen.

Pian ketään ei ole paikalla laikukkaalla kupeella,
vain tasainen hiljaisuus,
väliin kasahtelevine hangen räystäkkeinä.
Pulmusetkin vielä tien ravien pälvillä
ja hyvien ihmisten rantteilla jyvästelemässä;
jo hyvästelemässä lyhyen tapaamisen jälkeen.

Tämä on hyvä hetki sielun matkustaa,
näkyy kauas rajan taa.
Ennakkoluulottomasti voi leiskauttaa yli,
kukaan ei tarkista mielikuvitukselta passeja,
koukkaus sinne tai tänne onnistuu,
ilman maastoliikennelupaa.

Havahdun tuulen tönäisyyn - kierähdän,
hattu tuiskahtaa kallaaseen ja vierii pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. huhtikuuta 2011

TÄTÄ SE ON


TÄTÄ SE ON

Yöpakkasen jäljet näkyvät kaikkialla minne katsoo;
puiden hentoisia ritvoja huuruissaan,
asetelmia jotka hetkessä,
auringon säteen sietämättömän kepeästä hipaisusta
muuttuvat kiiltäviksi mustiksi hopeisine pisaroineen.

Riitteeseen karahtaneiden lätäköiden kartat,
kuin jostakin mielikuvitusmaailman toiselta laidalta.

Pakkasen hyydyttämä vitskutus,
joka tunkeutuu kohmeisen hiljaisuuden läpi heti
kun ensi säteet kutittavat taivaanpiirin yli;
natvaakan kosiolaulu ja itsensä ylistys
männynlatvasta ensimmäisten joukossa,
karmiininpunainen parmas viltossa valossa hehkuen.

Tätä se on.
Pohjoinen verkkainen,
hoputon,
kiirehtimätön tunnelma ilman kireitä kasvoja,
elämisen orastaviin ääniin sekoittuneena rantteella.

Kylän raitilla työhönsä kiiruhtavan auton hurina,
porokellon kalkatus,
yskivän ja köhivän peltipailakan ensimmäiset lupaukset
innostua vielä hankikannolle,
vaikka iltapäivä kuluukin kuohuvassa soseessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. huhtikuuta 2011

SAMA SANOiKSi PUSERRETTUNA



SAMA SANOiKSi PUSERRETTUNA

Tänään ei taida syntyä kummostakaan tarinaa. Noi-taakan nuoli osui äkin yllättäin selkäpiihini vaikka kärsimysviikkoon oli vielä pari tuiki tavallista, oivallista kalastusviikkoa jäljellä tuolloin  kun yltiöpäisesti kurkotin ja nostin ahkiota kuormasta. 
Ja sehän nyt selvääkin selvempi, että minä itse olin tilanteeseen aivan syytön. Myös poliittisesti.

Tiedän, tiedän - onhan koulussa jo heti Lumisodan jälkeen humettiin istutettu siemen, että iniminen ei ole rana eli nostokurki. 
Ja hyvin se on itänyt kuin myös kasvanutkin, mutta vahinkoja sattuu ukon tötteröille. Iän myötä humeetti alkaa hapristumaan ja se mikä vielä eilen oli tuoreena humeetissa, ei välttämättä tänään ole siellä lainkaan tai jos onkin, niin wahvassa homeessa.
 

Kipeäksi raadon vihlaisi lempo niin, jotta toiminut olen haavoitettuna enkelinä kokonaisvaltaisesti viikonlopun yli ja yhä näyttää, että kärsimysnäytelmä vaan jatkuu. Onneksi sentään antaa nukkua sen vähän minkä Höyhensaarimaailmaa tarvitsen.
Kyllä minä hyvin runsaasti ymmärrän että lähes kaikki pitävät draamasta, mutta tähän minä nyt en itse haluaisi tämän enempää osallistua.

Kiroilemista, sadattelua, manailua on niin pirun vaikea estää tekstiin tulemasta, sen verta näpeästi sieppaa. Tässä menee moniaita hyviä juomustuspäiviä hukkaan tämän takia venkoillessa. 

Jotenkin vain tuntuu, että kiroilu auttaa. 

Itse asiassa tunnen sangen monta hyvää, oivallista, erinomaista  kiroilijaa joilta sadattelu sujuu kuin vettä vaan. Se on rumaa, vulgääria - ei korrektia, sanovat hienot minkkiturkkiset akat ja koukistavat pikkirilliään, hörppäävät valkaistua viiniä  pikareistaan ja hivuttautuvat näiden tuhmien poikien läheisyyteen.
 

Muuankin hurjapäinen ammattiveljeni hamasta nuoruudestani uskoi runsaan sadattelun auttavan joka paikkaan. Etenkin jos oli vielä Valmetin lippalakki jostain - vaikkapa omasta päästä heittää peliin, siis maahan ja talloa sitä ja samalla karjua: 
"Voi tuhannen perkelettä, saatanan, saatanan, saatana!". 

Vaan niinpä vain Valmetti useimmiten karahti kiveltä pois seuraavalla yrittämällä ja homma jatkui.

Onneksi suolivyöllä kiristetty vaimon ammattiliiton kiiltokuvalehti selkäpiille taitettuna toimii tällä erää oivallisena rangan tukena. Ropit pitävän huolen, ettei särky tee tyyten levottomaksi, vaikkakin mitään täyspäistä ei kyllä tänään synny, sen verta juilivan tuntuu. Onko muutoin syntynyt ilman kipuakaan - sitä äsken kiikkustoolissa harkitsin.

Nenäliinan kokoisia räntäläystäkkeitä mättää taivaan täydeltä harmaata mielentolaa somasti täydentäen. Ei tuonne osaa päästää koirujakaan. Pidätelkööt poudempaan hetkeen.

Tässä istun ja kykötän - omnia mea mecum porto - kannan kaiken omani itsessäni. Jos en pian pääse vaivastani näette loppuviikosta häkkiin vangitun kotkan (suden)  lentävän. Häkkeineen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei. Tämä on.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

RiiPPi


RiiPPi

Metsä on pysähtynyt,
lakkapäiden lomitse erottuu aamunkoi taivaanpiiriltä;
jyhkeät aihkit seisovat kahtapuolta panoraamaa
kuin antiikin pylväät.

Vastavalon kursailematon mustavalkoasetelma
riipii joutavat yksityiskohdat,
tekee katsomisesta helppoa,
sillä ainoa joka muuttuu on valo;
kultainen viiva muuntuu pilvien puunnosta rusoksi,
vaaleanpunaiseksi taivaaksi muiden unelmien joukkoon.
Erillisiä laseja ei tarvita.

Tunnetila muuttuu,
epävakaan, levottoman unen tuomat jännitteet
asettuvat omille paikoilleen,
sijoittuvat sijoilleen ja ovat.

Uusi tilanne, näkemys ja näkökulma;
selkää kaivertava kipu,
turhanpäiväinen, mutta reaaliaikainen riippi,
se on kannettava pystypäin,
kun kerran tyhmyyksissään menee kurkottamaan.

Kipu seuraa karstanteella köpöttelevää raihnaista
joka jätti sielunsakin verannan kaiteelle;
päästäkseen kevyemmällä taakalla etenemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. huhtikuuta 2011

JÄÄTYNYT TAULU


JÄÄTYNYT TAULU

Kuu on julma - aivan erityisesti huhtikuu;
lämmittää lounaisilla henkäyksillään maan piirin,
soseuttaa lumen - herättää,
antaa vinkin ensimmäiselle ruohon piipalle
vihertää kivijalan povessa.

Vähitellen paljastuvat mannut
yhä laajemmaksi eheämmäksi mustaksi;
tuoksuvaksi lupaukseksi tulevasta.

Kultaisen kehrän hyväilyssä
kirsin vangitsemat kivetkin lämpenevät niin,
että kollottavat sen kynsistä irronneina.
Kevään herkistämä sielu odottaa niiden heräämistä
puiden lempeän huojunnan siimeksessä.

Ja yöllä sitten;
lupausten kevät muuttuu arktiseksi helvetiksi,
kipakan pakkasen hyydyttämäksi pysähdykseksi.
Soseiset lumikentät muuttuvat hetkessä
kantaviksi karstanteiksi,
seviksi joiden rikkomiseen ei kantapää riitä.

Vihertävät eilisen lupaukset häämöttävät
jäähuurun alta - poissa on lempeä henkäys,
kaikonnut lintujen laulu,
huhtikuu on jäätynyt taulu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 8. huhtikuuta 2011

VAiTELiAS NELJÄS MiES


VAiTELiAS NELJÄS MiES

Pohjanmaan Miina-neiti oli päässyt viikolla kuulemani mukaan ja mediatietojen perusteella oikeaan asiaan, jonkinmoisiin kurkistusneuvotteluihin. Ensin tietty syvennyttyään nokinaamaisten merirosmojen kalustoon ja sitä myötä sitten, tehtyään virallisen ilmoituksen halusta diskudeerata näiden rosmojen kera.
Nii-in - vaikka merirosmot puhuvatkin ylipäänsä vain piraattikieltä ja Miina suomea.
Onneksi rivollit puhuvat vielä sentään sellaista yhteistä kieltä jota jokainen päivettynytkin ymmärtää.

Miinan epäilyn olivat herättäneet piraattien oudohko käytös; pakoon luikkiminen kesken laivanupotusleikin. Sittemmin ja kun se oli jonkun aikaa seurattuaan ojentanut kyseistä sakkia Boforsin 57 millisellä yleiskeulatykillä (70 Mk1) ja roimauttanut perään vielä pari sarjaa herhiläisiä 12,7 millisillä moottorikivääreillä (tuplat), oli piraattipaatin ruumasta löydetty yhen äkin jumala ja alettu sitä rukoilemaan.

Sitä seuranneessa kaplakassa ja partaalta loikkimisessa ja välittömästi heti sen jälkeen sitten, Miinan tavoitettua nämä yltiö- ja hurjapäiset sarkarpojat, ne oli shanghaiattu parhaasen piraattityylin Suomen tontille ja alettu tivaamaan selitystä luikuripelille.

Piraattipaattiin YK:n mandaatilla tehdyssä samanaikaisesti suoritetussa esitutkintaiskussa oli löydetty raskauttavaa todistusaineistoa, vaikka Suomessa syyllinen on vasta kun sen tuomioistuin siksi todistaa.


Todisteluettelossa sijalla:
1. liehuu merirosmolippu, musta, valkealla silkkipainossa painettu pää ja sääriluut ristissä alla. (tod. nök. kiinal, huonolaatuinen, rispaantunut)
 

2. rääkyy vittuileva, karskia merimiesslangia käyttävä papukaija tai -heikki, sukupuolesta ei selkoa, haistattaa kaikilla kuudella kielellä sujuvasti. 
Molemmista jaloista roikkuu palmikoitu ohut köysi. Kun purseri nykäisi sitä vasemmasta, se sadatteli Obamaa, kun oikeasta se haukkui Bin Ladenia. Molemmista nykäistessä se lensi persielleen.
 

3. killuu takaraivon kautta ylle puettava ja siitä otsalle, silmänpäälle asetettava silmänpeitin, musta soikeahko, (Armanin vanhempi malli)
 

4. klenkkaa hihnoilla vyötärölle kiinnitettävä balsapuinen puujalka, (ei se yksi) puukkosahan jäljet tunnistettavissa, sekä muutama tylpähköllä teräesineellä suoritetun hivautuksen kolo, myös erinäisiä sekalaisia/hajanaisia vuolemia. Nahkapehmustinta paikattu maitoliimalla huomattavan tökerösti.
 

5. roikkuu henkarissa kaluunatakki. Musta, paikattu, kultadubleenapeilla, kirjaillut mansetit sekä epoletit, tampin napeista toinen hukkunut.
 

6. on aito messinkinen 4-osainen kasaan painuva, teleskooppimallinen pitkäsilmä (20 x 50)
 

7. huotrassa kuljetettava käyrä sapeli, (esitutkinnan mukaan turkkilainen, mutta terä luultavasti damasti-takoinen)
 

8. vahvasti raudoitettu, lukittu aarrearkku, siihen todennäköisesti kartalta ensisijaisesti vaikuttava töherrys (esitutkintaa johtava purseri tosin epäilee kyllä sitä Salvador Dalin maalaukseksi pikemmin, sen verta epäselvästi kuvattuna on reitti). Mutta tämä tästä.
 

9. väkipyssy, tyhjä, sankkireikään lyöty hevosenkenkänaula?

Muuta havaittua, mahdollisesti syyllisyyteen vaikuttavaa:
- identifiooitu on jäsenistä Bill ja yks Morrison ynnä muudan Silmälappu-Tom.
- kapteeni väittää olevansa joku lemmon William Kidd, s. Skotlannista, Dundeen kaupungista ja että on muka brittien suojeluksessa, muutoin näyttelee mykkää jos sille puhuu somalia.
- aluksen päällemaalatun nimikyltin alta erottaa vielä hämärästi sen entisen nimen; Adventure Galley.

Tässä kaikki tällä erää. Syylliset pidetään pidätettyinä, suihkutetaan, pestään ja valkaistaan, täisaunotetaan ja tuuletetaan pahat hajut pois sekä pannaan kotouttamiskurssille.


Koska kyse on kuitenkin inhimillisistä otuksista, heidän sallitaan harrastaa perinteisiä merirosmopelejään, esim. lankkuleikkiä; 10 tikkua lankulla - tosin silmälläpidon alaisena.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Omnia mea mecum porto.

torstai 7. huhtikuuta 2011

heijastuksia




HANKiKANNOLLA


HANKiKANNOLLA

Olen uhrannut yhden viattoman käkkärän auringolle,
riipinyt siltä oksat oman mukavuuteni tähden;
tehnyt turhaksi sen - kenties,
jopa vuosikymmenten sitkeät ponnistelut elämästä
ankarissa elinolosuhteissa tunturin kupeessa.

Nyt se ponnistelee häpeällisesti nöyrrytettynä
peräpääni alla estääkseen nuoskan lumen
kastelevan vaikutuksen - vaiti, tyytyen kohtaloonsa,
omistautuen osaansa.

Heijastukset peilaavat jättimäisestä kentästä,
hohkaavat välkkyviä säteitä
äärettömästä määrästä lumikiteitä;
muuntuvat yhteisesiintymisellään kiloksi,
johon tuijottamiseen silmä helposti kyltyy
väistyen muualle.

Samat hehkuvan kentän säteet - loiste,
saa talven ja ryysyjen alta esiin kuoriutuneen
kalpeimmankin nahkan ottamaan väriä,
ahmimalla suorastaan - etten sanoisi.

Niin, että herkkähipiäisimmät punoittavat
ja ahavan parkitsemat tummenevat entisestään
mustemmiksi menninkäisiksi;
murjaaneiksi suorastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (6.)


KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (6.)

Keikkuen tulee - otatellen ounastellen,
hioo puuskittain selkosen pintaa,
lempeästi henkäilee,
heittäytyy väliin tyyten tyveneksi.

Kevät, luonnon vaihdevuodet;
kuumia ja kylmiä aaltoja,
pörräävien hormoonien wimmaista sekamelskaa
ilmatila sakeanaan.

Hetkessä lentävät perperit, lyyssit ja tikkurit sevälle;
paljaat kalpeat käsivarret kypsyvät sukkelaan
kullanruskeiksi rapeiksi.
Yltiöpäillä punottaa nahka
ja uppiniskaiset vaipuvat tuskaiseen lumisokeuteen.

Kovin vaikuttaa
että nousuviikolla kuulee jo jiernakaisen ryystön,
joukaiset ovat nääs tulleet, olleet virrassa tovin
ja hulkit viipottavat viheltävin siivin vedenpintaa.

On aika törmiäisten tulla tälle perälle
kun naisväki asettaa koturnit.
Mutta kyllä kelpaakin,
lumi on tuolloin muuttunut kupsuavaksi massaksi
joka lysähtää katseesta,
sulaa pois - on oitis matkalla mereen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 5. huhtikuuta 2011

RiHVELi


RiHVELi

Kirjoitan ilmaan tekstiä,
haparoivin sormin koukeroin taivaanpiirin rihvelille;
hajamielisesti,
silloin tällöin suttuja pyyhkien,
vastuuttomasti haihatellen,
väliin onnesta nyyhkien.

Mielikuvitukseni loikkasi jokunen tovi sitten
Tanssimasaaren ahteelle;
humpailkoon siellä,
eipähän ole tiellä.

Punon runoa lumoontuneena Jullamon jäällä,
Aittasaaren lanteella;
peltipailakan päällä teepaitasillani loikoen.

Katselen siintäviä metsiä,
auringon kiloa vaarojen kallailla.
Varjojen sineä parmaissa,
kurujen pohjilla.

Huikaisevan valon läpi kuulen tuulen alta hiljaisuuden,
sen äänettömät sanat koskettavat,
suorastaan riipaisevat kylmät väreet hipiälle,
pörhistävät karvani
ja se mikä tulvii aistimista sisään humeettiin,
syöpyy iäksi sinne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 4. huhtikuuta 2011

OPERAATiO SAVUSTUS



OPERAATiO SAVUSTUS

Ramstetti tuli jängästä. Oikeastaan oli tullut jo eilen illalla myöhällä, mutta yöpässyt Lörssösen kammilla sen yön, koska ei ollut isompata hoppua mihenkään yösyämmellä.
Ranteelle jyrähytti Linksillään. Majoitusliikkeessä oli käynyt tullessaan saunomassa ja nyt sillä oli seviottipuku päällä. Ja kypärä. Ja ajorukkaset. Oli sen verta leuto, jotta selvisi niillä vetimillä.

Tyroksilaatikon nosti riksiltä ja tömäytti porraspieleen kinoksen päälle. Katsoi sillä silmällä pirttiin, että tiesin siinä olevan rautua. Ramstetilla oli selkosissa paikkansa, tähän aikaa kevättä aina rautua. Nytkin oli viivähtänyt toista viikkoa hyvän matkaa.
 

Outo se oli - hieman, yksinään kulki, ei huuellut menoistaan. Jos joku teki sen kera lähtöä, niin eipä mennyt kauaa kun sillä muuttui suunnitelmat ja se ei lähtenytkään. No eipähän tarvinnut sanoa ei kysyjälle. Kun sitten kysyjällä oli edessä muuta puuhaa, Ramstetille kuin ihmeen kautta siunautui rakonen jossa pujahtaa omille teilleen.
Semmonen otus se tämä kylämies.

Kamusi jo porstuassa. Sysäsin muutaman kalikan hällan kitaan ja kauhoin varinutta pannuun, huljautin perät laskiämpäriin ja latasin uudella veellä pannun ja laitoin sen liedelle.
 

Tervehdittiin käsipäivää ja kierrätin sen istumaan kahvipöydän kulman taakse. Tähellisimmät joristiin pois ja sitten kun ensimmäiset kupposet oli juotu plörön kanssa, siirryimme uunin liemun eteen raheille polttelemaan.
Molemmilla kiverävartinen. 


Mukavasti lämmitti plörö ja uunin suu. Ensimmäiset haiut syvälle, hitaasti, puhumatta - pidätellen, sihuuttaen sitten pois.
Nyt alkoi hiljainen harvatahtinen keskustelu. Ei kummempia asioita, mielipiteen vaihtoa, säähavaintoja. Saaliin arviointia ja muuta.Väliin löysät plöröt sanan juoksuttamiseksi, pirtti iltapäivän auringossa sinisessä savussa sisältä hämärästi erottuen.
 

Juttu luisti, väliin oli tehty reilummat annokset, mutta kaiken kaikkiaan hyvin sävyisästi rupattelu sujui. Ei kahta puhetta. Ei poikkipuolista sanaa.
Niin se yleensä meillä meni.

Muuaalla huussireissulla vilkaisin tyroksilaatikkoon, rautuja olivat, kilon kahtapuolta, kymmenkunta. Valmiiksi peraatuna niin kuin aina Ramstetilla. Se ei perkeitä selkosista rantteelle raahannut.
Nostin lootan varmuuden vuoksi varjon puoleen. Pakkasta oli muutama pykälä. Hyvin ne siinä pärjäisivät. Tänään tissutellaan ja huomenna savustetaan ne talteen.

Ehtoo oli jo pitkällä kun havaihdumme hiukomiseen. Siirryttiin jälleen pirtin pöydän tykö. Nostelin siihen kaapista ruisleipää, voipaketin ja mustikkasoppaa päälarin.
Porstuan kontturista hain puoliksi syödyn savustetun sianliikkiön, pistin sen leikkuulaudalle. Siinä kaikki. Aloimma täydentämään vatsan esittämiä puutteita.

Kyllä tuommoisella tehoiskulla äkkiä saa mahalaukun vaiti. Pari leivän ylistä viipaletta, sille kuormaksi kunnon kerros voita ja kuormapeitoksi puolentuuman paksunen siivu sian pöystiä.
Ei kaipaa juurikaan mitään monimutkaisempaa kommervenkkiä. Tuolla hyvä. Mustikkasopalla huuhdellaan muru kurkusta.

Kuuntelimme yhdeksän uutiset radiosta ja kun ei kummempaa ollut, teimme yömyssyt ja hurautimme ne käkättimeen.
Sitten kömmittiin kumpainenkin wällynsä alle. Toinen toiselle sivulle pirttiuä. Toinen toiselle. Ramstetilla oli meillä vakipaikka ja omat oli makuukset tuonut silloin kun oli sovittu asiasta.

Ei sen kummempaa. Aamulla aloitettaisiin savustus. Ramstetin omat myös samaan syssyyn että pääsisi niitä ehtoolla kaupittelemaan.
Huomenna ei plörön plöröä. Olisi oikea työpäivä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

ME REPPANAT


ME REPPANAT

Kihisevä sade ripisee kasvoille
leuto puhallus on saanut pitävän otteen talvesta;
selkä on taittumassa - surullinen tuuli tanssii.

Menneen ikävöinti, kaiho ja haikeus,
kurkottaa ujosti päätään
kokemusten karaisemassa humeetissa.

Joka tapauksessa,
kiihtyisipä talvi nyt vielä tuota tuonnempana
minkälaiseen rynnistykseen tahansa;
tuhon siementä kylvetään par'aikaa,
kostea uutuus syöpyy syvälle sevän läpi.
Lämpöenergia muuttaa lumisokerin rakenteen.

Yöpakkaset tuovat lapsuuden riemut esiin,
hankikannolla vaellettiin sinne minne ei sivakoimalla
viitsinyt umpisella lähteä.

Pitkiä, pitkiä matkoja potkureilla, pyörän remoilla;
uhkarohkeasti me reppanat.
Oikein hyvän kodin lapset mopoilla.

Joskus henkensä kaupalla
kun etupyörä varoittamatta hangen läpi
ja itse turvalleen karkeaa sevää vastaan.
Naama raamuilla kuin ilveksen kera kisan käynyt.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ei PiRUKAAN


Ei PiRUKAAN

Lumiräntää tuo nyt pilven varjon alla tuuli,
purkaa kuormansa karstanteelle - talven häntää,
poraa itsensä läpi karkean sevän
ja pian koko hanki muistuttaa jauhosihtiä.

Jos siihen tuimasti katsoo,
koko silmiinpistävä koreus romahtaa hetkessä,
jäljelle jää vain karkeakiteinen sohjo;
seuraavan kerran vilaistessa näkyy jo äiti maa.

On kuitenkin ottanut selkäänsä uuden linnun,
puhtaan pulmusen - etelän henkäys.
Valkoisin siipispankoin se vilkuttaa terviisiä,
pyrähdellessään pälvistä parvina matkalla tunturiin.

Säde vekkuli osautuu haistimeen,
heijastuu jonkun tipan kautta sisemmäs syöveriin
ja hipaisee kutitusta
kun silmät sirhottaen tuijotan einestävää parvea.

ZiZZOZ mikä hetki,
kusiaiset kipaisevat selkärankaa pitkin piihin,
riipivät karvat pörhölleen ja samoin tein takaisin.

Sietämätöntä - en kestä, en kestä, en kestä.
Vesi tirsuu silmistä - lopulta pelastava aivastus;
kauemmin tätä ei kestäisi pirukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 1. huhtikuuta 2011

ABORTTEERAUS


ABORTTEERAUS

a) Tiinehtyminen; kännissä, pöllyssä, laiskuuttaan, kiiman huumassa, omaa huolimattomuuttaan jopa tyhmyyttään - niin sanotusti leväperäisesti, sellaistakin nykymaailmassa esiintyy ja sattuu. Ja syytä tässä vaihtoehdossa on niin sysissä kuin sepissä. 
Väärin ruiskutettu sanoisi tuohon tulipalopäällikkö.

b) Tiinehtyminen draamassa; vastentahtoisesti - väkivallan uhalla sodassa, rikoksena kadulla tai kotosalla. 

Tämä on saanut poliittisen keskustelun lainehtimaan myrskynä vesilasissa nimenomaan Suomen olosuhteissa. 
Tässä lakeja, normeja, määräyksiä erinomaisesti noudattavassa inimisyhteisössä vs. moneen muuhun Takapajulaan.

Niin kiivaana, että itse lapsi (sikiö) on huuhtoutunut pesuveden mukana pois.
 

Omituista tässä on juuri se itse substanssi, abortti, raskauden keskeytys. Kuka siitä päättää? Meillä Absurdistanissa siitä päättää nykykäytännöllä tiinehtynyt tai tiinehtyneeksi itseään epäilevä humeettinsa ja tolkkunsa rajoissa. 

Kirjoitan tähän jälkeen nyt itsestään selvyyksiä, joku sanoo, mutta teen sen kaiken hulvatun varalta silti.

Abortteeraus-nappien kipaisu apteekista ei isompia luvanantajia kaipaa yli 15-vuotiaalta. Senkus vaan loikkaa lavitsalta, pukee jonkun verran säädyllisyyttä ylleen ja loikkii tiskille. Siinä kaikki. Katumuspillerit eli jälkiehkäisytabletit saa apteekista ilman lääkemääräystä.
 

Pidemmälle edenneissä tapauksissa joutuu ymmärrykseni mukaan edelleen menemään terveyskeskuspalvelujen äärelle, koska kyseeseen tulee tuolloin kliininen toimenpide viime kädessä.
On erittäin ymmärrettävää että raiskauksen tai väkisinmakuun yhteydessä henkinen tola ja järkytys ehkä estävät tuon em. jälkiehkäisypillereiden käytön.
 

Näissä molemmissa yllä mainituissa tavoissa on yksi yhteinen, merkittävä tekijä. Molemmissa abortteerauksesta päättää keskeytystä tahtova itse, tai tahtova ja tohtori (2kpl), ei Soini iänkuun päivänä, eikä persut.
 

Vastuu keskeytyksestä jakaantuu siis kolmelle, joista kaksi on puolestaan vastuussa vain THL:lle, joka viimeaikaisten uutisointien mukaan ei ole jumala tai jumalankaltainen olento.

Tuon tosiasian edessä Soini voisi korkeintaan evätä oman mahdollisen raskauden keskeytyksensä, jos sellaiseen tilaan olisi onnistunut jollakin katolisen jumalansa ihmeellä onnistunut hankkiutumaan. No onhan noita sattunut; Mariakin - pyhästä hengestä.
 

Tässä Soini-skenaariossa nyt kuitenkin saattaisi hällä itselläänkin mieli loppupeleissä muuttua, norsu kun sieltä olisi kaiketi tulossa - kärsä näkyy, ainakin fysiologisissa miesten kaavakuvissa.
Tuskinpa sellaista epäotusta tänne €uvostoliittolaiseen Suomeen enää kaivattaisiin muiden kummajaistemme seuraksi. Onhan meillä nykyisin mm. raaka jalopeura joka muistuttaa ruunittua urosleijonaa, koirapoliisi joka muistuttaa ihmistä jne. jne.

Missään tapauksessa Soinilaiset eli persut eivät kykene, eivät pysty estämään niitä oikeuksia jotka yksilöllä, tässä nimenomaisessa asiassa naisella, tytöllä, on oman tiineytensä suhteen. Se on lakiin kirjattu ja siinä pysyy. 


Olisi poliittinen itsemurha lähteä tuota muuksi muuttamaan. Sitä paitsi katolinen jumala ei itsemurhaa salli. Se on synti.
 

Kaikki asiaan liittyvä keskustelu on hömppää, tosiasian välttelyä, sivuraiteelle viemistä, sillä kynnyskysymykseksi näissä vaaleissa näyttää nousevan suomalaisen rupusakin nimissä tehtävä lainananto ja takaukset sakemannien ymm.  vilunkipankkien pelastamiseksi €uvostoliiton omia lakeja ja sopimuksia vastaan toimien. 

Sitähän nyt ei ymmärrä Sokea-Erkkikään, että normaalisesti hyvinkin pikkutarkkaa lain noudattamista, jopa pilkunnussimista edellyttävät €U-uskovaiset nyt, tässä velkatakuuasiassa ovat tyystin toista mieltä.

On kovin outoa, että aborttiasiassa mielipiteen vapaus sallitaan kaikille muille porukoille, jopa muille katolilaisille, paitsi yhdelle miehelle jonka nimi sattuu olemaan joku Timo Soini.
 

Tuollaista ajojahtia voi hyvin kutsua rasismin kaltaiseksi sortamiseksi.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä on 17.4.2011 tai sitä ennen.