AAMUNKOiTTO
Tuuli nousi yöllä Kyynelvuonossa sellaisiin mittoihin, että Ruusperi virkosi ja nousi lavitsaltaan, ojentelehti, änkesi sitten kulahtaneet kumikengän terät koipiinsa ja lampsi rantteen poikki rantaan tarkistamaan veneen kiinnitysköydet.
Tuuli kävi rantaan päin, eikä venettä viitsinyt ehdoin tahdoin kolhia. Ei edes Ruusperi, vaikka kaikki täällä hänen kalamajassaan ei ollutkaan ihan niin maar viimesen päälle kohdallaan. "Pientä korjaamisen ja ehostamisen varaa täytyy olla, jotta olisi puuhasteltavaa silloin kun joku sattuu osautumaan tälle perälle", sanoo Ruusperi.
Köydet tarkistettuaan, narujahan laivoissa ei ole lukuun ottamatta pyykkinaruja - ja ilmaa haisteltuaan, palaa takaisin kömmännäänsä ja on sitten kahden vaiheilla jatkaakko vielä unen helman alle pyrkimistä takaisin vaiko muuta. Vilkaisee kelloon ja toteaa itsekseen, että muuta - kyllä tässä voisi jo kuksallisen kohvetta tirauttaa ja miettiä samalla tulevan huomenen edesottamuksia.
Kurkottaa pahvilaatikosta syttöjä ja täyttää niillä kaminan tulipesää, tuikkaa tulen ja lisää melko heti perään muutaman tanakamman klapin silkasta myötätunnosta.
Kun homma näyttää sujuvan, siirtää pannua likemmä piipun juurta ja kierähtää sitten lavitsan kulmalle ja pistää tupakiksi.
Tekemättömät työ soljuvat puolittain suljettujen silmien takana humeetissa. Automaatti jakaa niitä tähellisiin ja vähemmän tähellisiin. Ohjaa samalla toiset toiseen pilttuuseen ja toiset toiseen ikuisesti tyhjentymättömään ja täyttymättömään.
Hymähtääpä tuo sitten itsekkin ääneen todetessaan ajatuksensa sisällön oikein pitkän matikan oppien mukaan. Nooh - sellaista se vain on, maanmatosen elämä, kyllähän sitä itselleen mieluisia hommia mieluiten tekee ja vastenmielisempiä vain pitkin hampain, josko ollenkaan jos oikein niikseen alkaa.
Tokihan jokunen onnenpotkun saanut mokoma tai vöyriin kotiin muuten sattumoisin syntynyt voi teettää ne ikävät asiat maksua vastaan toisilla.
Tässä Ruusperin tapauksessa tuo vain ei ollut mahdollista. Kaikki piti itse tehdä - ne mitkä täytyi. Lapsetkin nuoruudessa, ei ollut varaa haikaroihin eikä muihin hyväosaisten kotkotuksiin.
Siinä kohvetta odotellessa muotoutuu päivän työlista. Ihan ensimmäiseksi on vesottava ja siistittävä ranta-ahtee kaikesta ylimääräisistä putipuhtaaksi. Etenkin korkeita verkkoja siirrettäessä puoleen taikka toiseen, alapaulaan on alkanut takertua vaikka mitä ylimääräistä jonniinjoutavaa. Sen kanssa on sitten tuppurointia verkkoja laskettaessa.
Kun siitä savotasta pääsee yli, on lähdettävä selaamaan verkot, ainakin - tai jos ovat paskaset, on otettava pois, että saa ne perattua puhtaaksi.
Ja tietysti jos sattuu Ahtolassa kaikki olemaan hyvin, niin tottahan valtakunta lahjoittaa muutaman kalan einespöytään. Ne on sitten perattava ja tehtävä alkuvalmistelut riippuen siitä mitä niistä laitetaan; paistetaan, savustetaan vai keitoksiko ne.
Kun se homma on tehty, niin iltapäivällä on hieman hiljasempaa. Ei maaliman kiireet ja hoput lopu tekemällä.
Kahvipannu osoittaa virkoamisen merkkejä ja tuhauttaa annoksen höyryä nokasta. Ruusperi lisää hökeet, kiehauttaa ja hämmäyttää. Pistää sitten seisottumaan toviksi vielä.
Siinä ajassa kun päiväsuunnitelma on valmis, valmistuu kohvekin ja sen nauttiminen voi alkaa.
Kuksa kourassaan Ruusperi tuumii, että piruako tässä enää itseään ojentamaan, ottaa vaan kassaran kouraan ja huitasee vesakon siliäksi ennen kun aurinko alkaa porottamaan niskaan ja laiskamato käy porautumaan sieluun.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
