MUNA
Tundran sydämestä valuu kevättä,
noro lirisee sammaleisten pounujen välistä uralle;
somerikko pitää sille ominaista ääntä,
ei ihka ihan helinää,
mutta pitkin romanttisin hampain niinkin voisi sanoa.
Onhan se kuitenkin yksi sielua koskettavimmista,
mitä talvenjälkisiin lupauksiin kuuluu;
juoksevan veden ääni -
oli se sitten lirinää, lorinaa, kohinaa tai jyrinää.
Sammaleisen pounun poskella valkoinen kivi,
mikä sen tuohon on saattanut -
pakkunutku renkaan alta kivien limistä;
no kaunis muoto - otan talteen -,
josko tuo siitä vielä kasvaisi hyvässä huostassa.
Muna - se onkin suippopää linnun muna,
orpo yksinäinen surullinen maailman muna,
ilman että ympäristössä ketään säksättämässä
sille omistajuuttaan.
Ei mitään pesään viittaavaa;
korsia, pehmikkeitä, syvennystä
tai vähäpätöä painaumaa edes.
Pelkkä kylmä vaalea hylätty ohutpilkullinen muna.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi