LUPATARKASTAJA
Lihakeitto porisi padassa, sekaan oli nakattu muutama pivollinen lanttukuutioita ja merisuola - ei mitään joutavanpäiväisiä gastronomisia kotkotuksia.
Pian loppusuoralla, joukkoon vielä lohkotut potut ja sitten tovi muhitusta löysemmällä tulella.
Savuaromia ei tarvitse tähän lisätä, sekuvaan alkaa särpiä, kyllä se sieltä löytyy. Ja tuntuu suussa, honkapuinen vivahdus. Kuin astelisi kevätaamuna virkoavassa kuolpunassa.
Tämä mitään perinneruokaa, aina se oli samanlaista ollut, iän kaiken tässä hovissa - suurinpiirtein kerran viikossa, läpi vuoden. Puut tosin tulen ahneksittavana saattoivat vaihdella, joten siinä oli kyllä sitä terapeuttien maksua vastaan paasaamaa monimuotoisuutta ihan nokko.
Sopisi kyllä hienohelmoille nirppanokille, sienetkin korkeimmassa jalostusasteessa mitä luomu voi itsessään aikaansaada.
Ilman luomulisää hinnassa. Sitä ei monikaan tule ajatelleeksi, lusikoidessaan jonkun paremman ruokalan kulinaaria sienikeittoa alkuruokana nylkyhintaan.
Tässä edellä mainitussa sopassa ei ole nyljetty muita kuin porovainaa ja sekin vasta kun se oli jo heikäläisten Manalaan matkansa jolkkaamisen aloittanut.
Kymmenellä €urolla kulinaristinen atria kuudelle viipyilevine jälkimakuineen huikaisevassa atmosfäärissä tunturin huiput kiilottaen samaan rahaan. Kuusankain rupattelu ja lirkuttelu kaupanpäälle lähimmän kuoston oksilta.
Jälkiruoaksi nokipannukohvet.
Ei ollut einehtijöillä mitään hinkua lähteä rinneravintolaan maksamaan lämmitetystä tynnörilihaliemestä kiskuriosuuttaan hiihtokeskuksen investoijille. Se osa oli hyvinkin sopuisasti luovutettu Lannanmaan pörröille. Ilman kahta puhetta.
Näin se vaan oli tässä talossa. Vieraaksi osautuville tarjottiin yhtäläisesti, tasa-arvoisesti mitä oli yllin kyllin - elämisen laatua. Ei yksikään kävijä jäänyt paitsi. Kaikki käskettiin pöytään jos sattui oikeaan aikaan paikalle osumaan.
TV-luvan syynääjäkin, joka wiimeiset 15 vuotta oli tehnyt tyhjän reissun huonosti aurattua uraa myöten tänne syönmaahan, 18 kilometrin päähän kaikesta virallisesta sivistyksestä.
Eipä enää ollut vuosikausiin pettynyt kun ei voinutkaan huomautusmaksua kuitata tälle ruokakunnalle.
Oli vuosien saatossa oppinut arvostamaan tämän perän näkemyksiä elämisen laadusta, yhteydestä luontoon ja mielentilan tasapainosta edellisistä seikoista johtuen.
Sitäkin hanakammin kävi maalikylissä kyyhöttävien reppanoiden kimppuun, niiden jotka eivät omaksi eduksi hoksanneet nostaa kytkintä, vaan altistivat humeettinsa jatkuvalle aivopesulle, mitä laatikkoon ahdettu pirunsilmä suolsi ympärivuorokauden.
Siltä kurin oli ajatuksensa asettanut, että kun oikein saa kunnolla muutaman kerran jonkun onnettoman litskuun, niin josko silloin nämä suivaantuvat ja kiikuttavat pahansilmän porstuan porraskulmaan, ikään kuin hänelle kunnianosoitukseksi ja kiitokseksi siitä että humeetti lopulta selkeni.
Uupumatta teki tätä sivistävää kasvatustyötään TV-lupatarkastaja Erkki I. Laapotti (Immanuel). Ja nytkin oli par'aikaa sööröttelemässä 4-veto Nivallaan kohti syänmaan periä. Kuinka osasikaan osautua juuri oikeaan aikaan, parahultaisesti kun isäntäväki oli aloittelemassa einestelyä.
Laapotti rytyytti kartanolle, peruutteli ja käänsi järeärenkaisen maasturinsa kuhmuisen nokan paluusuuntaan. Otti sitten virkasalkun ja nousi Nivasta siljolle. Näki frouan kurkkaavan akkunasta ja nosti välittömästi kättä, neljä sormea törröttäen pystyssä, kasvot voitonriemuisena.
Se oli merkki. Neljä onnetonta oli taas luopunut pirunsilmästä, rapsujen jälkeen, pelastunut. Tai pelastettu varsinkin hänen omasta mielestään.
Kopisteli patiininsa porstuan rappuun ja kävi uksesta pirttiin.
Sisällä oltiin juuri valmistautumassa ulos. Froualla oli leipäkori kädessä, toisessa voitassi, nyökkäsi päällään ja kävi takapihan puolen ovesta ulos. Laapotti seurasi perässä. Asiakirjasalkun jätti vakstuukin päälle pöydänkulmalle.
Nuotion ympärillä, keväisessä auringossa isäntä hoiteli kolmijalasta roikkuvaa soppa-astiaa sekä sen alla loimuavan tulen ylläpitoa.
Lautaset oli katettu kelopölkkyjen päälle ja yhdelle vapaista froua asetti leivän sekä voitassin.
Viitauksella istumaan ja heti kohta kauhomaan höyryävää keittoa lautaselle.
Voi perkele että teki sieluun hyvän olon. Aikuisen, raavaan miehenkörilään piti oikein sinnillä pidätellä, ettei ala akkain tapaan silmänurkat vuotamaan.
Keväinen aurinko, tunturien huiput, selän takana aihkipuinen kuolpuna, pistämätön - tyystin pysähtynyt hiljaisuus. Aistimia hyväili huumaava makuelämys.
Mitä vielä iniminen tähän kaipaisi?
No Laapotin tapauksessa ehken - poikamies; kevyesti runsaan, punaposkisen siipan lyllertämässä saunapolulta raikkaana. Veitikka silmäkulmassa. Kylpytakin helmat löysästi kasattuna leuhahdellen, vihjaten odettavissa olevista aistillista nautinoista.
Sitten kun hiljaisuus asettuu, hämy kiskoo verhot ikkunoihin ja riemunkiljaisut ja volahtelut sittemmin kiirivät läpi hirsisten seinien.
Pian loppusuoralla, joukkoon vielä lohkotut potut ja sitten tovi muhitusta löysemmällä tulella.
Savuaromia ei tarvitse tähän lisätä, sekuvaan alkaa särpiä, kyllä se sieltä löytyy. Ja tuntuu suussa, honkapuinen vivahdus. Kuin astelisi kevätaamuna virkoavassa kuolpunassa.
Tämä mitään perinneruokaa, aina se oli samanlaista ollut, iän kaiken tässä hovissa - suurinpiirtein kerran viikossa, läpi vuoden. Puut tosin tulen ahneksittavana saattoivat vaihdella, joten siinä oli kyllä sitä terapeuttien maksua vastaan paasaamaa monimuotoisuutta ihan nokko.
Sopisi kyllä hienohelmoille nirppanokille, sienetkin korkeimmassa jalostusasteessa mitä luomu voi itsessään aikaansaada.
Ilman luomulisää hinnassa. Sitä ei monikaan tule ajatelleeksi, lusikoidessaan jonkun paremman ruokalan kulinaaria sienikeittoa alkuruokana nylkyhintaan.
Tässä edellä mainitussa sopassa ei ole nyljetty muita kuin porovainaa ja sekin vasta kun se oli jo heikäläisten Manalaan matkansa jolkkaamisen aloittanut.
Kymmenellä €urolla kulinaristinen atria kuudelle viipyilevine jälkimakuineen huikaisevassa atmosfäärissä tunturin huiput kiilottaen samaan rahaan. Kuusankain rupattelu ja lirkuttelu kaupanpäälle lähimmän kuoston oksilta.
Jälkiruoaksi nokipannukohvet.
Ei ollut einehtijöillä mitään hinkua lähteä rinneravintolaan maksamaan lämmitetystä tynnörilihaliemestä kiskuriosuuttaan hiihtokeskuksen investoijille. Se osa oli hyvinkin sopuisasti luovutettu Lannanmaan pörröille. Ilman kahta puhetta.
Näin se vaan oli tässä talossa. Vieraaksi osautuville tarjottiin yhtäläisesti, tasa-arvoisesti mitä oli yllin kyllin - elämisen laatua. Ei yksikään kävijä jäänyt paitsi. Kaikki käskettiin pöytään jos sattui oikeaan aikaan paikalle osumaan.
TV-luvan syynääjäkin, joka wiimeiset 15 vuotta oli tehnyt tyhjän reissun huonosti aurattua uraa myöten tänne syönmaahan, 18 kilometrin päähän kaikesta virallisesta sivistyksestä.
Eipä enää ollut vuosikausiin pettynyt kun ei voinutkaan huomautusmaksua kuitata tälle ruokakunnalle.
Oli vuosien saatossa oppinut arvostamaan tämän perän näkemyksiä elämisen laadusta, yhteydestä luontoon ja mielentilan tasapainosta edellisistä seikoista johtuen.
Sitäkin hanakammin kävi maalikylissä kyyhöttävien reppanoiden kimppuun, niiden jotka eivät omaksi eduksi hoksanneet nostaa kytkintä, vaan altistivat humeettinsa jatkuvalle aivopesulle, mitä laatikkoon ahdettu pirunsilmä suolsi ympärivuorokauden.
Siltä kurin oli ajatuksensa asettanut, että kun oikein saa kunnolla muutaman kerran jonkun onnettoman litskuun, niin josko silloin nämä suivaantuvat ja kiikuttavat pahansilmän porstuan porraskulmaan, ikään kuin hänelle kunnianosoitukseksi ja kiitokseksi siitä että humeetti lopulta selkeni.
Uupumatta teki tätä sivistävää kasvatustyötään TV-lupatarkastaja Erkki I. Laapotti (Immanuel). Ja nytkin oli par'aikaa sööröttelemässä 4-veto Nivallaan kohti syänmaan periä. Kuinka osasikaan osautua juuri oikeaan aikaan, parahultaisesti kun isäntäväki oli aloittelemassa einestelyä.
Laapotti rytyytti kartanolle, peruutteli ja käänsi järeärenkaisen maasturinsa kuhmuisen nokan paluusuuntaan. Otti sitten virkasalkun ja nousi Nivasta siljolle. Näki frouan kurkkaavan akkunasta ja nosti välittömästi kättä, neljä sormea törröttäen pystyssä, kasvot voitonriemuisena.
Se oli merkki. Neljä onnetonta oli taas luopunut pirunsilmästä, rapsujen jälkeen, pelastunut. Tai pelastettu varsinkin hänen omasta mielestään.
Kopisteli patiininsa porstuan rappuun ja kävi uksesta pirttiin.
Sisällä oltiin juuri valmistautumassa ulos. Froualla oli leipäkori kädessä, toisessa voitassi, nyökkäsi päällään ja kävi takapihan puolen ovesta ulos. Laapotti seurasi perässä. Asiakirjasalkun jätti vakstuukin päälle pöydänkulmalle.
Nuotion ympärillä, keväisessä auringossa isäntä hoiteli kolmijalasta roikkuvaa soppa-astiaa sekä sen alla loimuavan tulen ylläpitoa.
Lautaset oli katettu kelopölkkyjen päälle ja yhdelle vapaista froua asetti leivän sekä voitassin.
Viitauksella istumaan ja heti kohta kauhomaan höyryävää keittoa lautaselle.
Voi perkele että teki sieluun hyvän olon. Aikuisen, raavaan miehenkörilään piti oikein sinnillä pidätellä, ettei ala akkain tapaan silmänurkat vuotamaan.
Keväinen aurinko, tunturien huiput, selän takana aihkipuinen kuolpuna, pistämätön - tyystin pysähtynyt hiljaisuus. Aistimia hyväili huumaava makuelämys.
Mitä vielä iniminen tähän kaipaisi?
No Laapotin tapauksessa ehken - poikamies; kevyesti runsaan, punaposkisen siipan lyllertämässä saunapolulta raikkaana. Veitikka silmäkulmassa. Kylpytakin helmat löysästi kasattuna leuhahdellen, vihjaten odettavissa olevista aistillista nautinoista.
Sitten kun hiljaisuus asettuu, hämy kiskoo verhot ikkunoihin ja riemunkiljaisut ja volahtelut sittemmin kiirivät läpi hirsisten seinien.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Kohta peritään pihapuumaksu, maisemamaksu, pihapieneliömaksu, pihalintumaksu ym. Yhteiskunta palkkaa jokaiselle kodille oman tarkastajan. Maksamme veroina tarkastukset mutta luonto ei hyödy perityistä rahoista mitään. Luontoa käytetään hyväksi kaikenlaisten maksujen lisäämiseksi. Pitäisi olla ehkä yhteinen katseluvero johon kuuluu myös TV-lupamaksu maisemakatselun lisäksi. Heh.
VastaaPoistaAnonyymille:
VastaaPoistaTuntuu kuin jossakin olisi paja jossa sorvataan alvariinsa uusia veroja.
HEH itelles.
Hyvä tarina! Nyt olen ollut 4 vuotta ilman töllötintä enkä sitä törkylaatikkoa enää kaipaa.
VastaaPoistaHyvää kevään jatkoa sinne syvänmaille!
http://cheburashka.vuodatus.net/
Jounille:
VastaaPoistaSama maku täällä siihen lååtaan.
Terviisistä kiitän. Panemma talthen!