KiVELiÖ KUTSUU
Se oli tuppurainen ilma. Maanrajasta muutama metri sumeaa. Muistan sen vieläkin hyvin, selvästi kuin pläkki. Ja muutenkin outo ehtoo, aurinko tuli kiiloina pilven lomista oliivinvihreäksi taittuneena vaikka oli jo hyvän matkaa kevättä.
Niin - syksyinen valo, italialainen valo kuin suoraan jostakin Tavianin veljesten elokuvasta.
Tyyntä, ei oksan värähdystäkään. Tinttien illan viimeiset pyrähtelyt pihapuissa erottuivat selkeästi lasista vilkaistessa.
No hällä sen väliä. Kaikki oli pakattu ja pukattu varhaisaamuista herätystä varten. Tarkistettu öljyt ja hihnat, polttoaineet kelkasta; tarvittavat työkalut ja korjaustarpeet. Ahkio tyhjätty lumesta. Järjestetty uudelleen. Sytykepussi täytetty ja moottorisahan tankki ja lisäksi mukaan vielä kolme tankillista sahapensaa. Kulju päälle odottamaan kaaristamatta aamun viimeisiä, verkkopaljua lähinnä.
Myöhemmällä sitten iltapalaa ja uutisten kuuntelua. Tai pikemmin säätietojen. Kirkastuvaa lupasi. Ei muuta kuin lavitsalle, lyhty sammuksiin ja suunta Höyhensaarille.
Aamuyöstä, suden hetkellä havahtuminen. Vilkaisu akkunaan. Puiden latvat erottuivat jo taivaankanteen. Se tuntui sopivalta hetkeltä nousta ylös. Tuntui vilpoiselta tassutella keittiösivulle. Hetken mielijohteesta päätin lykätä tulen oikeaan hällaan ja laittaa aamiaisen siinä enkä kaasulla, kuten tavallisesti.
No sytykkeet ja puut olivat halkolaatikossa valmiina tietty, joten ei muuta kuin toimeen. Pian rätisi iloinen liekki ja muutama savulonkero ulottui lunkan ulkopuolelle ja maustoi aamuista atmosfääriä. Vasta siinä vaiheessa hoksasin mennä kurkistamaan mitä näyttää mittari. ZiZZoZ! Kaksikymmentäkaksi astetta. Joo-o, tosiaan kirkastuvaa, vilkaisin akkunasta paremmin yläviistoon, taivas vielä tähdessä toistaiseksi, ei minkäänlaisia utuja näkynyt vaeltelemassa taivaanpiiriä.
Nooh, ei tämä mitään suunnitelmia muuta. Kaikki on pakattu sillä silmällä, tämän nähden. Pukeutua vain häätyy nyt aamulla eri tapaan kuin mitä eilinen näytti neuvoksi. Ei kahta puhetta, näin mennään.
Palasin keittiösivulle, otin kaapista voipaperiin käärästyä palvattua siansivua, veistelin niibillä siivuja pannulle lämpiämään. Asettelin ne toiselle puolikkaalle, toiselle kopistin pari kananmunaa seuraksi. Kiskaisin pannun lauhemmalle tulelle sivuun. Karkiaisen ruislimpusta muutama tolkun siivu ja voita päälle. Siinä koko aamiainen. Tietysti kahvin kera laitettuna.
Sitä ei tavallinen kaupunkilaisnirppanokka usko miten pitkälle tuollaisella annoksella pötkiikään ilman jatkuvaa nälän kaiherrusta navassa. Pitkälle sanon minä. Pitkälle puolisen yli heilauttamalla.
Aamistelin siinä kaikessa rauhassa, toki on myönnettävä että jonkinlainen kiherrys kävi humeetissa. On selvää että näin keväällä edessä saattaa olla muutakin kuin pelkkää ajamista jänkiä myöten.
Sulaa vettä saattaa jo löytyä yllättävästäkin paikasta ja silloin on aina vitsit vähissä.
Kertailin vielä kuksa kourassa läpi listaa - homma hoidossa. Kello läheni puolta viittä, aloin pukemaan ja sonnustautumaan ulkoiluun. Sitten, viime silmäys. Kaasu oli kiinni. Tuli sammunut hällasta, joten peltikin kiinni ja menoksi.
Ranteelle astuessa pakkanen tuntui kirpakkana. Ajattelin että vielä kiristyy auringon noustessa muutaman pykälän, mutta alkaa sitten laskea.
Vielä viimeiset puuhastelut ja Liksistä ryyppy päälle, muutama houkuttelu, sitten kiskaisu. Heti pörähti käyntiin, hieman lämmittelyä jotta jää tyhjäkäynnille. Sitten kelkan rivakka puistelu ja selkään, pykälä silmään ja menoksi.
Jukšajavri ja sen laidalla, vaaran rinteessä, kammi odottaa.
Niin - syksyinen valo, italialainen valo kuin suoraan jostakin Tavianin veljesten elokuvasta.
Tyyntä, ei oksan värähdystäkään. Tinttien illan viimeiset pyrähtelyt pihapuissa erottuivat selkeästi lasista vilkaistessa.
No hällä sen väliä. Kaikki oli pakattu ja pukattu varhaisaamuista herätystä varten. Tarkistettu öljyt ja hihnat, polttoaineet kelkasta; tarvittavat työkalut ja korjaustarpeet. Ahkio tyhjätty lumesta. Järjestetty uudelleen. Sytykepussi täytetty ja moottorisahan tankki ja lisäksi mukaan vielä kolme tankillista sahapensaa. Kulju päälle odottamaan kaaristamatta aamun viimeisiä, verkkopaljua lähinnä.
Myöhemmällä sitten iltapalaa ja uutisten kuuntelua. Tai pikemmin säätietojen. Kirkastuvaa lupasi. Ei muuta kuin lavitsalle, lyhty sammuksiin ja suunta Höyhensaarille.
Aamuyöstä, suden hetkellä havahtuminen. Vilkaisu akkunaan. Puiden latvat erottuivat jo taivaankanteen. Se tuntui sopivalta hetkeltä nousta ylös. Tuntui vilpoiselta tassutella keittiösivulle. Hetken mielijohteesta päätin lykätä tulen oikeaan hällaan ja laittaa aamiaisen siinä enkä kaasulla, kuten tavallisesti.
No sytykkeet ja puut olivat halkolaatikossa valmiina tietty, joten ei muuta kuin toimeen. Pian rätisi iloinen liekki ja muutama savulonkero ulottui lunkan ulkopuolelle ja maustoi aamuista atmosfääriä. Vasta siinä vaiheessa hoksasin mennä kurkistamaan mitä näyttää mittari. ZiZZoZ! Kaksikymmentäkaksi astetta. Joo-o, tosiaan kirkastuvaa, vilkaisin akkunasta paremmin yläviistoon, taivas vielä tähdessä toistaiseksi, ei minkäänlaisia utuja näkynyt vaeltelemassa taivaanpiiriä.
Nooh, ei tämä mitään suunnitelmia muuta. Kaikki on pakattu sillä silmällä, tämän nähden. Pukeutua vain häätyy nyt aamulla eri tapaan kuin mitä eilinen näytti neuvoksi. Ei kahta puhetta, näin mennään.
Palasin keittiösivulle, otin kaapista voipaperiin käärästyä palvattua siansivua, veistelin niibillä siivuja pannulle lämpiämään. Asettelin ne toiselle puolikkaalle, toiselle kopistin pari kananmunaa seuraksi. Kiskaisin pannun lauhemmalle tulelle sivuun. Karkiaisen ruislimpusta muutama tolkun siivu ja voita päälle. Siinä koko aamiainen. Tietysti kahvin kera laitettuna.
Sitä ei tavallinen kaupunkilaisnirppanokka usko miten pitkälle tuollaisella annoksella pötkiikään ilman jatkuvaa nälän kaiherrusta navassa. Pitkälle sanon minä. Pitkälle puolisen yli heilauttamalla.
Aamistelin siinä kaikessa rauhassa, toki on myönnettävä että jonkinlainen kiherrys kävi humeetissa. On selvää että näin keväällä edessä saattaa olla muutakin kuin pelkkää ajamista jänkiä myöten.
Sulaa vettä saattaa jo löytyä yllättävästäkin paikasta ja silloin on aina vitsit vähissä.
Kertailin vielä kuksa kourassa läpi listaa - homma hoidossa. Kello läheni puolta viittä, aloin pukemaan ja sonnustautumaan ulkoiluun. Sitten, viime silmäys. Kaasu oli kiinni. Tuli sammunut hällasta, joten peltikin kiinni ja menoksi.
Ranteelle astuessa pakkanen tuntui kirpakkana. Ajattelin että vielä kiristyy auringon noustessa muutaman pykälän, mutta alkaa sitten laskea.
Vielä viimeiset puuhastelut ja Liksistä ryyppy päälle, muutama houkuttelu, sitten kiskaisu. Heti pörähti käyntiin, hieman lämmittelyä jotta jää tyhjäkäynnille. Sitten kelkan rivakka puistelu ja selkään, pykälä silmään ja menoksi.
Jukšajavri ja sen laidalla, vaaran rinteessä, kammi odottaa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Se on killa anhiton kuje tuo.
VastaaPoistaOK'lle:
VastaaPoistaJo vai se killa onki. Mutta tullee kallaaki.