KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (3.)

KEVÄÄN SEITSEMÄN HETKEÄ (3.)

Kevät on kuin nousuvesi,
mutta tyyten päinvastoin mokoma vastarannankiiski;
vajoa luoteena öisin alas syvälle pakkasen puolelle,
kohoaa sitten kiihkeänä vuoksena,
kohta kultaisen kurran kavutessa taivaanpiirille.

Samaa rataa jatkaen murtuu talven valta,
taittuu selkä, Pentin päivältä lopullisesti;
kinokset lysähtävät kuin huomaamatta
juoksevan lumen päällä.

Eräänä varhaiskevään aamuna huomaat
satunnaisesti jalkaasi penkalle nostaen;
anturan kestää.

Varovasti nojaat sevälle,
lisäät pintapainetta epäuskoisena,
odottaen koko ajan murtumista - ei murru;
sydämessä läikähtää,
uskonpuutteessa hivutat toisen jalan hangelle
ja tunnustellen vaihdat sijoja.

Onnellinen ilme levähtää kasvoille,
pian kävelet lumen päällä kuin se eräs veden.

Ehkäpä hänet kohdatessasi huiskautat kättä
ja toivota hyvät huomenet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!