perjantai 25. maaliskuuta 2011

HARAKOiNTiRYHMÄ! APUA!


HARAKOiNTiRYHMÄ! APUA!

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvää ja ihanaa. Olen sallinut itseni panna merkille, että löytyyhän heimon ehdolle vaatimista ehdokkaista sentään edes jotain häpyä ja selkärankaa, sillä vaalirahoituksesta, lahjonnasta ja korruptiosta ei ole juuri kukaan ole ottanut esille toinen toistaan tiukempaa asennetta. 
Oikeastaan koko lahjusvaaliraha-keskustelu on haudattu kuin yhteisestä sopimuksessa hiljaisuuden yöhön.
Saammeko me nyt vihdoin ja viimein maailman ensimmäisen korruptiosta vapaan eduskunnan?

Moisesta hiljaisuudesta ja sanomattomista sanoista voisi tyhmempi päätellä, että nyt on kaikilla esille pannuilla puhtaat jauhot pussissa, eikä mitään kytköksiä ketkuihin ja roistokopliin enää ole, vaan kaikki  entisetkin, rahaa vastaanottaneet ja maksua vastaan edustaneet ovat lähtemässä mukaan puhtaalta pöydältä.
Minusta se on suorastaan soman herttaista vaikkakaan korruptiovapaaksi ei siis ole vielä yksikään ehdokas tällä erää julistautunut.

Toistaiseksi säätiedotus on luvannut viilenevää ja niinhän se kai pitkässä juoksussa onkin vielä näin maaliskuun lopulla - tilastot kertovat. Miesmuistin mukaan (n. 2 vuotta) satelee joutavat, ylimääräiset lumet pilvistä pois, ettei niitä tarvitse kylmänä suihkuna heleään kevääseen varistaa.
Vasta Portugalin huhtikuu, itseasiassa sen puolivälin jälkeinen aika on se kohta jolloin odotettavissa on mitä suurimmalla varmuudella lämpenevää. Tuolloin on vaalien tuloksesta päästy jo sen verta kärryille, että ensimmäiset lämpimät yhteydet hallitusyhteistyöstä on tunnusteltu.
 

Tilanne voi lämmitä hetkessä helteeksi saakka sillä persuslaiset ja Soini joutuvat näyttämään heille uhrautuneelle ja yltiöpäiselle äänestäjäkunnalle oikean karvansa. Kiveen hakattu ei ole pitääkö pulju lupauksensa.

Tuosta hetkestä riippuu paljon koko Soinin putiikin tulevaisuus. Povattu on kyllä jo etukäteen ties vaikka minkälaista kohtaloa, eikä niistä yhtäkään ole noin vain poissuljettavissa. Opportunismi ja vallanhimo kun ovat tarttuvia pääntauteja, eivätkä erottele puolueita. Niihin sairastuttuaan niistä on vaikea päästä eroon vaikka olisi vilpitöntä haluakin - toisaalta kukapa vilpittömyyteen enää jaksaa uskoa tässä menossa.
 

Ne kuuluisat hyödylliset idiootitkin ovat vihdoin ja viimein alkaneet kyseenalaistaa kaikenkarvaiset lupaukset ja uskonnollisuuden tapainen hurmoshenkisyys on katoamassa poliittisista manöövereistä korrektiivisuuden suohon. Rämettymässä läpitunkemattomaksi ympäripyöreiden sanojen viidakoksi josta tavallinen rupusakkilainen ei ota mitään selkoa.

uro on juuri parahultaisesti lankeamaisillaan syteen tai saveen, uppoamassa keinottelijoiden suohon. Kovaa maata ei näy millään suunnalla. €urouskovaisten kädet on sidottu tulevan salailuun, oman vallanhimonsa takia, vaikka todellisuus häämöttää jo horisontissa. 

Samalla heidän politiikkansa on muuttunut hengettömiksi toisteluiksi, jonniijoutavaksi hölynpölyksi, mantroiksi jotka saavat jo pikkuhiljaa naurettavia piirteitä. Käytettävissä on vain nippu toinen toistaan huonompia konsteja.

Kunpa tavallinen rupusakki ymmärtäisikin, että haavoittumimpia politikat ovat juuri itsetuntonsa suhteen. Vaikka jokainen heidänlaisensa paksunahka arvostelua kestääkin tavallista paremmin, on heidänkin itsetunnossaan omat heikot kohtansa johon kiilaamalla kyllä härkäpäisinkin katainen tai kivimäki haihtuu tiehensä. Vähintäänkin siinä vaiheessa kun kuulijakunta alkaa nauramaan ääneen. 
Naurunalaiseksi joutuminen on pahin jama mihin politikka voi iänkuun päivänä päätyä.
Jospa joskus vielä suohon nauramisesta tulisi uusi kansanhuvi. Se olisi ainoa fyysisesti väkivallaton keino päästä haitallisista loisista eroon.

Ah, kuinka niin mielelläni katsoisin myös kun 4-5 akan tomera muinaissuomalaisia perinteitä edustava harakointi-ryhmä marssisi puoluepamppujen kerman eteen ja nostaisi tv-kameroiden todistaessa hameensa ja pyllistäisi paljastuneet häpynsä suomalais-ugrilaisen heimon puolesta ja suojaksi pahaa vastaan.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä on 17.4.2011 tai sitä ennen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi