ViRKAHEiTTO JUMALA

ViRKAHEiTTO JUMALA

Istun iltaa vasten auringonsiltaa,
Ukko on tehtävänsä tehnyt,
kumissut uhkaavasti - kolikärryjä vetänyt perässään,
hivuttautunut pitkin taivaanpiiriä puolelle kannelle
tumman ja valkoisen kirjavaksi röykkiöksi,
joka murisee, jyrisee ja kolisee.

Ka siitäpä on hyvä aloittaa jyske ja räiske,
ei ole juurikaan vastaanpanijoita,
suurin piirtein saa yksin asiaansa harrastaa;
tämä muinaisten jumala,
turvallisuusviranomaisilla on nyt muuta pähkäiltävää.
Ukkonen ja salaman sivallukset ovat pelkkä detalji,
hiusmartoa myöten läpikotaisin kasteleva rankkasade
pelkkä kiusa - tuulenpuuskat piristävä henkäys
väkivallanmonopolin astaloita teroitettaessa.

Sinne haipuu,
vaipuu pohjoisen syliin Ukkosen reuhake,
Jäämeren meren päälle;
lopun kiukkunsa reuhaamaan vähintäänkin nolona,
sillä kuuroksi ja höppänäksi käynyt
wanha koiranraatokaan ei enää panikoi.
Lojuu kuistilla korvaansa lotkauttamatta.

Istun iltaa vasten auringonsiltaa,
Ukko on tehtävänsä tehnyt.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!