Oh-show-tah hoi-ne-ne: SUOMALAiNEN AJAA TUNTURiLLA

SUOMALAiNEN AJAA TUNTURiLLA

Sitä iniminen tulee monasti, ei aina, mutta joskus - tunturin yli ajellessaan miettineeksi, jotta mikä lempo se tässä oikein viehättää. Mikä kehveli se oikein panee ajattelemaan kaiken maailman asioita tähellisyysjärjestyksiin justi tunturin lakea körötellessä.
Ei se vaan ole koskaan selvinnyt ja lieneekö tuo koskaan tulossakaan selvitykseen - mene ja tiedä.

Maailmassa tuntuu olevan erikoisen tärkeitä asioita juuri nyt vaikka kaikille erikseen jakaa. Suuri asioita. Käsittämättömän suuria. Sellaisia joiden mittakaavasta ei tällainen tavallinen rupsakkilainen juurikaan pysty ottamaan sellaista lukua ja tolkkua kun pitäisi ja siksi jättää asian käsittelyn sikseen. Hylkää niille sijoilleen.

Esimerkiksi miljardi - paljonko se on. Nollat tiedetään, ne ei meinaa mitään, mutta se numero kyllä, niiden edessä ja se miten sellainen lausutaan. Se meinaa jotakin.

Ei miljardi kuitenkaan kovin paljon voi olla. Silleen oikeesti. Koska muistelenpa ihan vast'ikään jonkun porukan myöntäneen kolmetoista miljardin vipin jollekkin pers'aukiselle tuuranputkelle.

Ei se voi olla, koska meikäläinenkin on joskus joutunut muutamalle kaverille puhelimessa vippaamaan jonkun satasen kun ovat riekkuneet kapakassa sankarpoikana ja sitten ennättäneet pelimerkit yhenäkin vähiin.
Oitis olen netin kautta tilille rahaa lykännyt sikäli mikäli ovat yhteydet yhteensopineet.

Jo vain sitä saattaa puhelimessakin vipata. Mie olen ainakin antanut ihan ilman vakuuksia, mitä nyt olen vähän arasti kysellyt parasta ennen eräpäivää ja sen semmosta.

Tunturilla ajaessaan, liki neljänsadan metrin korkeudessa vasta alkaa ymmärtää mikä on suurta ja mikä oikein suurta.
Oikeastaan kärrille pääsee kun äkkää tunturin kupeessa semmosen nyky-ruotsinlaivan kokoisen kiven mutikan joka jäljistä päätellen näyttäisi irronneen emänsä kupeesta erilleen.

No kieltämättä. Näyttäähän se nykyaikainen Viking-line hurjan isolta jos seisoo laiturilla iniminen sen kupeella. Helkkarin isolta motlakkeelta näyttää suorastaan.
Mutta kun sen kokoinen mötikkä köllii siinä emätunturin kupeessa, niin oikeastaan se vaan näyttää ei miltään.
Se emänsä on sitä heti kerralla jonkun tuhannen kertaa suurempi. Ihan silmämäärällä vain. Silleen melko huolimattomasti ajaessa niitä vilkastessaan.
Ja semmosia ossaa olla kolmenkymmenen kilometrin pituisen tunturijonon päällä olla monia.

Sitä paitsi se em. kaikki näkyy lähes yhdellä silmäyksellä. Ja näyttää pieneltä. Ja sitä kaikkea muka iniminen, luomakunnan kruunu, hallitsee - jostakin kirjoituspöydän takaa. Lyö leimoja papereihin: "Tämä niemimaa kuuluu teille, tämä teille."
Jakaa osuuksia ja arpoja tuosta vaan - kuin vettä ikään lasiin kaataisi: "Ole hyvä, minä tarjoan."

Levikkeellä loivassa myötäleessä pysähdyimme frouan kera asiaa jahkaamaan. Saattaa se muuten olla niinkin jotta kaiken suuruudenhulluuden takana on tämä nykyinern digi-kulttuuri ja digi-vekottimet - puhelimet ja sen semmoset.
Jos nyky-puhelimeen sanoo kolmetoista miljardia, niin eihän se tunnu juuri miltään, sujahtaa oitis lempohinen kuin tyhjää vaan, toisen korvaan. Se mahtuu heksadesimaaleina menemään ilman halki niin pienenä sujauksena.
Ei sitä pahkeista tuulet eikä muutkaan luonnon voimat pidättele.

Toista se oli silloin muinoin manuaalisena aikana. Silloin kun asiat kulki lankoja pitkin. Jos nyt ei enää viimeisillään, muutoksen rajapinnassa, keskusneidillä alkanutkaan ryittää kolmetoista miljardia kuullessaan, niin ainakin jos siitä sattui pankinjohtajan kera juttelelemaan ja hänelle tarpeensa ilmaisi, niin ainakin se vuoren varmasti sanoi luuriin:
"Vai niin - että sillä tavalla - että sellainen summa???"

Saattoipa tehdä kalenterin reunaan huomautusluonnoksen tohtorille valmiiksi ja pyysi käydä näyttämässä liiketoimintapaikalla naamaria. Vaikka se silkka muodollisuus toki onkin ja pelkkä kuriositeetti.

Kun sitten lopulta päädyimme vuonolle ja jossakin välissä niemen nokasta tuijaamaan pohjoisnapaa joka ei kylläkään näkynyt vaikka siellä se on, niin vasta silloin hokaisimma, jotta se pohjoisnapahan on tismalleen sama juttu kuin se tasasivuinen kolmio jonka kulmien summa on 270º, elikkä jokainen kulma on suorakulma (90º).
Sekään ei näy. Se vaan on olemassa ja sillä siisti. Uskoo ken uskoo.

Vuonon pohjukkaan palatessamme olimme jo päättäneet, ettemme ota emmekä anna kolmentoista miljardin lainaa, vaikka se nyt helppoa tuntuu olevan. Ei se kannata. Niin pieni summa. Pienempi kuin pienehkö täkäläinen tunturi.