KESKiHiNTAiNEN MATKAiLUAUTO
Keskihintainen matkailuauto pörrää Lapin teitä, hiljentelee suon vierissä kuin jotain hakien. Keski-ikäinen, keskituloinen ja keskiluokkainen herra ja rouva Keski-Pohjanmaalta (Mellersta Österbotten), tarkemmin ottaen Uusikaarlepyystä, siinä näköjään on matkalla pohjoiseen.
Äkin rouva Jessica Ylva Erin Sörsselsson korottaa ääntään ja heti perään, välittömästi, pyytää kultivoituneesti avopuolisoaan, kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbackaa kiiruusti, mahdollisimman nopeasti pysäyttämään auton jos se vain suinkin on edes mahdollista tämän hintaluokan autolle.
Einar Ole jupisee, painaa poljinta, hieman selän takan kolisee, mutta auto pysähtyy suhtkoht piakkoin. Einar Ole jupisee ja kääntyy kurkkaamaan selkänsä taitse. Huomaa Jessican matkamuisto- ja koristeosion rymähtäneen tuhannen pillun päreiksi kokolattiamatolle. Edelleen pyörätuvan koristeeksi ostetun tulppaanikimpun lojuvan sikin sokin matolla.
Ovat solahtaneet maljakosta samaa kyytiä veden kanssa joka täyttä häkää imeytyy lattiamattoon. Einar Ole jupisee - vaassi piru pitäsi muistaa laittaa roskapussiin matkan ajaksi.
Jessica rouva avaa oven, laskeutuu raviin ja låmpsauttaa åven kuuluvasti kiinni. Palaa hetken kuluttua, kapuaa takaisin ja toteaa:
"Suopursuja - luulisin".
Einar Ole jupisee.
Kirjastonhoitaja E. O. Djupsjöbacka on sillä välin ehtinyt kasata arvotavarat, asettaa tulppaanit ja läntätä vielä pyyhkeen matolle, sanomalehden päälle. Vääntyy kuskinpukille ja alkaa tekemään lähtöä ja jupisee.
Pian mennä körötellään laillista satasta, sillä sellainen kyltti on auton takaseinän kulmassa ja kovempaa tuskin tarvinneekaan näillä teillä päästä. Hengestään on päässyt moni vähemmälläkin kaahaamisella.
Keskihintainen matkailuauto huristaa Sevetin tietä, Inarinjärven luoteisrantaa, seutuja jossa sanotaan olevan hirviä tiheämmässä kuin poroja. Ja sitä myötä karhuja tietty myös. Einar Ole jupisee.
Torkahtanut Jessica-rouva havahtuu, kääntelehtii, virkistyy siitään ja oitis pyytää hiljentämään mikäli se suinkin mahdollista on näille rakkineille. Vaati sittemmin välitöntä pysähtymistä ja kamuaa ulos ja palaa, pyytää Einar Olea pysäköimään auton seuraavalle mahdolliselle levikkeelle tai levähdyspaikalla tai mihin vain johon on suinkin mahdollista. Einar Ole jupisee.
Auto lähtee ja kuinka ollakkaan, kurvan takaa avautuvan suoran puolivälissä on kuin onkin levike. Tyhjä vielä kaiken lisäksi. Sinne.
Autokoti kaartaa levikkeelle ja hytissä saamien ohjeiden Einar Ole alkaa asentaa autoa taukoamista varten. Jessica-rouva sillä välin jo pukee maastokuvioista hellemekkoa, tissiliivejä ynnä samaa kuosia olevia pikkareita. Jopa saappaat ovat maastokuvioiset.
Joku uusikaarlepyyläinen IN-juttu se.
Pujahtaa ulos, sanoo mennessään Einar Olelle menevänsä tarkastelemaan hillatilannetta läheiseen jänkään ja kehottaa Einar Olea seuraamaan pikimmiten perässä, sikäli mikäli hommiltansa vain ennättää. Einar Ole jupisee.
Rouva poistuu takavasemmalle aiemmin mainittuun jänkään.
Kun Einar Ole vihdoin on saanut kärryn vaateriin ja ilmastoinnin päälle eli läpituuletuksen avatuista akkunoista hyttysverkko-toiminne päällä, hän pukeutuu kotimaisiin kiinassa teetettyihin metsäkamppeisiin ja jupisee. Kampeaa sitten itsensä levikkeen reunalle ja tähyää jänkään. Akkaa ei näy. Jessica on poistunut näköpiiristä. Einar Ole jupisee.
Sitten jängän keskivaiheilla, parin-kolmensadan päässä liikahtaa jokin. Kun Einar Ole tarkentaa, huomaa sen Jessica-rouvan somaksi camo-pyllyksi, Rouva itse on kumartuneena hillatutkimuksen pariin. Einar Ole jupisee.
Einar Ole lähtee tarpomaan vitelikköä, osin suopursua, osin vaivaiskoivua. Satamiljoonaa räkkä-epeliä seuraa huntuna perässä. Einar Ole jupisee. Kun pääsee Jessica-rouvan tykö, saa perustavaa laatua olevan, kattavan oppitunnin hilloista, muuraimista, supuista ja lakoista, linteistä ja valokeista. Einar Ole jupisee.
Aivan yleisellä tasolla tiedetyn normitiedon mukaan muudan kontio on perustuen hiljaaliikkumistaitoonsa päässyt äänetönnä lähestymään hilla-luentoa pitävää Jessica-rouvaa ja alvariinsa jupisevaa kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbackaa.
Kun rouvan tiedot yltävät sille tasolle, että kontiotakin alkaa suorastaan hämmästyttää, siltä karkaa harmistunut: "HÖH!"
Rouva Jessica Ylva Erin Sörsselsson sekä avopuolisonsa kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbacka käännähtävät ihmetyksestä kummallaan äänen suuntaan. Käyvät jäykiksi, valahtavat sitten veltoiksi, unohtavat hillan tieteellisen nimen (Rubus chamaemorus), vaikka se on niin helppo ja lähtevät äkkipikaa pinkomaan kohden keskihintaista matkailuautoa. Einar Ole jupisee.
Utelias kontio rymyää perässä kevyttä ravia. Ei ahmiakseen turisteja, ne maistuvat kyllästysaineineen ja Ohveineen pahalta, vaan silkasta viattomasta uteliaisuudesta.
Tässä urheilulajissa selvästi riskimpi Einar Ole painaa Jessican ohi ja jupisee, huomaa jängässä töppyrän, sillä muutaman aihkipuun. Oijustaa sinne ja kapasee ensimmäisen latvaan. Jessica seuraa, kapuaa perässä niin, että kädet tavoittavat Einar Olen pohkeet. Ylemmäs ei enää pääse.
Kontio pysähtyy toviksi puun alle ihmettelemään, punoo päätään ja alkaa sitten kamuta ylös. Kun kuono ulottuu Jessica-rouvan camo-mekon alle, siltä pääsee huokaus, taitaapa hieman huipatakin. Silmät tihruuntuvat, veikeä pilke ilmestyy silmäkulmaan. Kontio nuolaisee huuliaan huolimattomasti ja pitkä lämmin kieli hipaisee vahingossa Jessica-rouvan reisiä.
Rouva vavahtaa, sävähtää, sitten puistattaa. Hirvittävä ajatus hiipii kuin salakavala sumu jostakin Tuonelan mailta humeettiin ja vie ensin sanattomaksi. Sitten Jessica saa vihdoin kauhusta suljetut huulensa sen verta raolleen, että saa kuiskattua avopuolisolleen, kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbackalle:
"Hej, Nyt se nuålee minua. SIELTÄ!"
Einar Ole jupisee:
"Sano että sulla on pää kipiä!"
Äkin rouva Jessica Ylva Erin Sörsselsson korottaa ääntään ja heti perään, välittömästi, pyytää kultivoituneesti avopuolisoaan, kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbackaa kiiruusti, mahdollisimman nopeasti pysäyttämään auton jos se vain suinkin on edes mahdollista tämän hintaluokan autolle.
Einar Ole jupisee, painaa poljinta, hieman selän takan kolisee, mutta auto pysähtyy suhtkoht piakkoin. Einar Ole jupisee ja kääntyy kurkkaamaan selkänsä taitse. Huomaa Jessican matkamuisto- ja koristeosion rymähtäneen tuhannen pillun päreiksi kokolattiamatolle. Edelleen pyörätuvan koristeeksi ostetun tulppaanikimpun lojuvan sikin sokin matolla.
Ovat solahtaneet maljakosta samaa kyytiä veden kanssa joka täyttä häkää imeytyy lattiamattoon. Einar Ole jupisee - vaassi piru pitäsi muistaa laittaa roskapussiin matkan ajaksi.
Jessica rouva avaa oven, laskeutuu raviin ja låmpsauttaa åven kuuluvasti kiinni. Palaa hetken kuluttua, kapuaa takaisin ja toteaa:
"Suopursuja - luulisin".
Einar Ole jupisee.
Kirjastonhoitaja E. O. Djupsjöbacka on sillä välin ehtinyt kasata arvotavarat, asettaa tulppaanit ja läntätä vielä pyyhkeen matolle, sanomalehden päälle. Vääntyy kuskinpukille ja alkaa tekemään lähtöä ja jupisee.
Pian mennä körötellään laillista satasta, sillä sellainen kyltti on auton takaseinän kulmassa ja kovempaa tuskin tarvinneekaan näillä teillä päästä. Hengestään on päässyt moni vähemmälläkin kaahaamisella.
Keskihintainen matkailuauto huristaa Sevetin tietä, Inarinjärven luoteisrantaa, seutuja jossa sanotaan olevan hirviä tiheämmässä kuin poroja. Ja sitä myötä karhuja tietty myös. Einar Ole jupisee.
Torkahtanut Jessica-rouva havahtuu, kääntelehtii, virkistyy siitään ja oitis pyytää hiljentämään mikäli se suinkin mahdollista on näille rakkineille. Vaati sittemmin välitöntä pysähtymistä ja kamuaa ulos ja palaa, pyytää Einar Olea pysäköimään auton seuraavalle mahdolliselle levikkeelle tai levähdyspaikalla tai mihin vain johon on suinkin mahdollista. Einar Ole jupisee.
Auto lähtee ja kuinka ollakkaan, kurvan takaa avautuvan suoran puolivälissä on kuin onkin levike. Tyhjä vielä kaiken lisäksi. Sinne.
Autokoti kaartaa levikkeelle ja hytissä saamien ohjeiden Einar Ole alkaa asentaa autoa taukoamista varten. Jessica-rouva sillä välin jo pukee maastokuvioista hellemekkoa, tissiliivejä ynnä samaa kuosia olevia pikkareita. Jopa saappaat ovat maastokuvioiset.
Joku uusikaarlepyyläinen IN-juttu se.
Pujahtaa ulos, sanoo mennessään Einar Olelle menevänsä tarkastelemaan hillatilannetta läheiseen jänkään ja kehottaa Einar Olea seuraamaan pikimmiten perässä, sikäli mikäli hommiltansa vain ennättää. Einar Ole jupisee.
Rouva poistuu takavasemmalle aiemmin mainittuun jänkään.
Kun Einar Ole vihdoin on saanut kärryn vaateriin ja ilmastoinnin päälle eli läpituuletuksen avatuista akkunoista hyttysverkko-toiminne päällä, hän pukeutuu kotimaisiin kiinassa teetettyihin metsäkamppeisiin ja jupisee. Kampeaa sitten itsensä levikkeen reunalle ja tähyää jänkään. Akkaa ei näy. Jessica on poistunut näköpiiristä. Einar Ole jupisee.
Sitten jängän keskivaiheilla, parin-kolmensadan päässä liikahtaa jokin. Kun Einar Ole tarkentaa, huomaa sen Jessica-rouvan somaksi camo-pyllyksi, Rouva itse on kumartuneena hillatutkimuksen pariin. Einar Ole jupisee.
Einar Ole lähtee tarpomaan vitelikköä, osin suopursua, osin vaivaiskoivua. Satamiljoonaa räkkä-epeliä seuraa huntuna perässä. Einar Ole jupisee. Kun pääsee Jessica-rouvan tykö, saa perustavaa laatua olevan, kattavan oppitunnin hilloista, muuraimista, supuista ja lakoista, linteistä ja valokeista. Einar Ole jupisee.
Aivan yleisellä tasolla tiedetyn normitiedon mukaan muudan kontio on perustuen hiljaaliikkumistaitoonsa päässyt äänetönnä lähestymään hilla-luentoa pitävää Jessica-rouvaa ja alvariinsa jupisevaa kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbackaa.
Kun rouvan tiedot yltävät sille tasolle, että kontiotakin alkaa suorastaan hämmästyttää, siltä karkaa harmistunut: "HÖH!"
Rouva Jessica Ylva Erin Sörsselsson sekä avopuolisonsa kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbacka käännähtävät ihmetyksestä kummallaan äänen suuntaan. Käyvät jäykiksi, valahtavat sitten veltoiksi, unohtavat hillan tieteellisen nimen (Rubus chamaemorus), vaikka se on niin helppo ja lähtevät äkkipikaa pinkomaan kohden keskihintaista matkailuautoa. Einar Ole jupisee.
Utelias kontio rymyää perässä kevyttä ravia. Ei ahmiakseen turisteja, ne maistuvat kyllästysaineineen ja Ohveineen pahalta, vaan silkasta viattomasta uteliaisuudesta.
Tässä urheilulajissa selvästi riskimpi Einar Ole painaa Jessican ohi ja jupisee, huomaa jängässä töppyrän, sillä muutaman aihkipuun. Oijustaa sinne ja kapasee ensimmäisen latvaan. Jessica seuraa, kapuaa perässä niin, että kädet tavoittavat Einar Olen pohkeet. Ylemmäs ei enää pääse.
Kontio pysähtyy toviksi puun alle ihmettelemään, punoo päätään ja alkaa sitten kamuta ylös. Kun kuono ulottuu Jessica-rouvan camo-mekon alle, siltä pääsee huokaus, taitaapa hieman huipatakin. Silmät tihruuntuvat, veikeä pilke ilmestyy silmäkulmaan. Kontio nuolaisee huuliaan huolimattomasti ja pitkä lämmin kieli hipaisee vahingossa Jessica-rouvan reisiä.
Rouva vavahtaa, sävähtää, sitten puistattaa. Hirvittävä ajatus hiipii kuin salakavala sumu jostakin Tuonelan mailta humeettiin ja vie ensin sanattomaksi. Sitten Jessica saa vihdoin kauhusta suljetut huulensa sen verta raolleen, että saa kuiskattua avopuolisolleen, kirjastonhoitaja Einar Ole Djupsjöbackalle:
"Hej, Nyt se nuålee minua. SIELTÄ!"
Einar Ole jupisee:
"Sano että sulla on pää kipiä!"
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
HYVÄ SINÄ!!
VastaaPoistavatukka
Vatukalle:
VastaaPoistaNo-joo, minäpä minä ja joku muukin.