lauantai 30. heinäkuuta 2011

SANANi


SANANi

Runotarhaani johtaa aivan erityinen,
omituinen monipolvinen polku,
jolle päästäkseen on joka ainoa kerta
avattava humeetin veräjästä ulku:
vähintään yksi josta pujahtaa,
toisinaan kaksi että mahtuu.

Mutta sitten kun kerran sille saa jalkansa asetettua,
tunne on huumaava;
askel anturan alla tuntuu tukevalta,
ikään kuin kalliota astelisi samanaikaisesti puolimetriä
mannun päällä leijuen keijujen tapaan.

Sielu vilahtaa oikopäätä karkuteille,
tarkastelemaan uudesta perspektiivistä
niitä tunturimaisemia, jänkiä ja järven ulapoita,
suomaiden selkiä pitkin myötäileviä skaideja
jotka ulottuvat polultani silmänkantamattomiin.

Kauniit, ihanat ja rakkaat sanani ovat vapaasti,
huiskin haiskin, pitkin puutarhaani,
sillä niin tahdon;
niille kaiken vapauden suoda ja tuta.

Ja vasta sitten kun itse poimin niitä runokoriini,
asettelen ne siihen omasta mielestäni
parhaassa mahdollisessa järjestyksessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

6 kommenttia:

  1. Sykähdyttävän kaunis kohtaaminen! Näin voi tapahtua vain korkeuksissa. Kova kivi ja untuvaiset pumpulipilvet.
    vatukka

    VastaaPoista
  2. Sykähdyttävän kaunis kohtaaminen! Näin voi tapahtua vain korkeuksissa. Kova kivi ja untuvaiset pumpulipilvet.
    vatukka

    VastaaPoista
  3. Vatukalle:
    Aivan. Sen voi nähdä vain paikan päällä.

    VastaaPoista
  4. Hyvin kuvattu Oh-show-tah hoi-ne-ne! Minusta on aina vaikea kuvata sitä omituista tapahtumaa, kun runo syntyy. Kiitän!

    VastaaPoista
  5. Onnenpuulle:
    Minä kiitän sinua kommentistasi. Kiitos.
    Ehkä runosta on jotain apua, siellä rivien välissä.

    VastaaPoista
  6. Ainahan se, rivien välissä, meinaan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi