sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

MiNUN SiLTANi


MiNUN SiLTANi

Merenpinnan tasolla maailma loppuu horisonttiin,
sen takana näkymätön sietämätön kaikkeus, satumaa,
ilmiö joka antaa luvan ja oikeuden muokata itseään
jokaiselle sielunsa avaruuden mitalla.

Rannan kivillä - kiviä nakellessa,
tutkimusmatkailijan kiihkosta kiehuvat veret
korventavat suonistoa - kummaa ainetta;
nostavat jotakin salaista, outoa painetta.
Tuntuu että päälaki lennähtää pian osaksi
aavan meren tuolla puolen sijaitsevaa vuorta.
Varmuuden vuoksi aloitan lähtölaskennan.

Kiviä nakkelemalla synnytän uutta maata ilman kipuja,
hallussani on ikiliikkuja;
maan tekeminen paljastaa yhä uusia kiviä,
joita nakkelemalla synnytän taas uutta maata.
Tämä prosessi on ikuinen,
haihattelevan mielikuvituksen liitto avaran sielun kera.

Teen runoista sillan ja sanoista kaiteet,
jatkan sitten kuivin jaloin matkaa meren yli.
Valitsen parhaita mahdollisia vapaita sanoja;
taltutan ne parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.
Se on minun siltani,
astukoon sille ken haluaa,
se on minun siltani.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

3 kommenttia:

  1. Epistola 2 siis alkaa. Tervemenoa.

    VastaaPoista
  2. Ajatusten silta kantaa yli tuntureiden, meren rantaan säkeet.
    vatukka

    VastaaPoista
  3. OK'lle:
    Hyvin runsaasti siltä vaikuttaa kyllä, mutta, kyllä...

    Vatukalle:
    Jotenkin tuo meri vaan kummittelee...
    Ehkä puheet ja keskustelut talosta meren rannalla
    vaikuttaa siihen. Mene ja tiedä tai istu ja pala.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi