JUHANNUSTANSSiT
Juhannuksesta on otettu kolme askelta syksyä päin. Reinhold Bühler, joskus muinoin Suomen Lappiin asettunut saksalaisturisti jaksaa yhä ihmetellä paikallisten otusten intoa wiinalliseen juhannukseen.
Vaikka onkin itsekin oluesta kuulun Baijerin seudun liepeiltä ja siis liemiin mieltynyt myös, niin eipä juurikaan koskaan muista hän sellaisilla menoilla varustetun heimon kera Juhannuksen tiimoilta temmeltäneen - EI, tämän pikkukylän örvellys oli kyllä luokassaan ihan sitä parasta A-ryhmää.
Siihen tulokseen oli Rainhold tullut moniaisten Juhannus-ryyppykekkereiden jälkeen. Ei kahta puhetta siitä ollut. Asia vain pani mietityttämään yhä, vuosien jälkeenkin, vaikka raittiusuralle Hannelooren myötä kääntynyt elämä pysytti hänet erosta pienen suomalaiskylän Jussin-karonkoista.
Eilen aamulla oli kuitenkin sattunut huomaamaan, että ruokapöydästä puuttui makkaralisuke ja niin hän oli polkaissut akantappajalla varustetun Sündappinsa käyntiin sekä poikennut kyläkaupalle makkarajahtiin.
Oli huomannut poistuessaan oven pielessä ilmoituksen tanssiorkesterin saapumisesta ehtoolla kyläyhteisön ylläpitämälle kesälavalle. Kun siitä kotio palattuaan oli Hanneloorelle ohimennen maininnut, niin tämähän oli siitä tulen purstonsa alle ottanut, alkanut häntä, wanhaa miestä, tansseihin rillaamaan.
Toppuutella oli Reinhold yritellyt, mutta kun minkä päähänsä saa sinnikko iniminen, ZIZZOZ....
Eikä Hanneloore tässä tapauksessa mitään poikkeusta vertaisistaan tehnyt, vaikka oli heimoltaan hunni, vaan oli nimenomaan perusteellisesti edellä kuvatun kaltaisensa.
Ja lopultahan Reinholdin oli suostuttava, ei siltä tanssi-pirun riivaamalta enää saanut rauhaa - Mein gott, luvattava oli lietsuun lähtö ja sillä siisti.
Syötyänsä ja levättyänsä, alkoi sonnustautuminen etenkin Hannelooren suhteen. Retonkia kaiveli komerosta ja vaihteli peilin eessä, keekoili ja puolisolta makua tivasi. Reinhold luki aikansa kuluksi Homerosta, vastaili raukeana, itsellä kun oli pukuetiketti selvä jo heti ensimetreiltä.
Vaan Hanneloorelta sitä kysyttävää piisasi. Oli nääs niin harvassa ne juhlat tällä perällä joihin täytyi sonnustautua ja itsensä tällata, että kun kerta alkoi, niin sitten perusteellisesti sitten. Lopulta kuitenkin puettavaa löytyi sopivasti.
Ehtoolla, perisuomalaisittan saunottuaan ja huilattuaan kohven ja radionkuuntelun merkeissä valmistautuivat karonkalle lähtöön. Kun aika sitten koitti, kamusivat Zündappin selkään täysissä pytingeissään. Hanneloore akantappajaan ja Reinhold satulaan suitsista kiinnipitämään ja vauhtia säätämään.
Pääsivät tanssilavalle, parkkeerasivat ja tuttuja nyökytellen hivuttautuivat katon alle parketin äärelle. Orkesteri aloitti Tonavan aalloilla ja pianpa pari kiiti antaumuksella permannolla muiden rohkeimpien kera.
Jalat alkoivat vertyä ja pikku hiljaa tanssinkipinä ja -viehätys palasivat Reinholdinkin humeettiin, Hanneloore nyt oli aina ollut perso, aina ensi tapaamisesta saakka, tanssipeleihin ja kieputteli vielä nykyiselläänkin, etenkin usein ehtoota kohti mentäessä milloin minkäkinlaisia piruetteja ja immelmannejaan. Oikein hetkutti joskus että.
Vaan nyt kyllä siivosti asettui vasten, hartaasti tuli lantiolle liki, painatteli, ei sentään niin riettaasti, että siitä luterilaisen protestantin kunnia olisi vaarantunut. Mutta juilauttipa vain mukavasti nivusissa. Sen taidon Hanneloore kyllä osasi, kotoisin kun oli sattumoisin Hampurin lähistöltä, Huredorffin seudulta.
Hyvin sujui ilta, ei siinä mitään, normaalia juopuneiden solkkausta ja kähinää, ryypin tarjoamisia, makkaraa ja kohvetta, saksalaista marssimusiikkia, jota täkäläiset kutsuivat jostakin luojan oikusta humpaksi.
Yleistä seuranpitoa siis, mitä nyt Reinholdin saatua parahultaisesti tanssipykälän päälleen, hänen toivomuksesta soitettu ja osattu Saksanpolkka sekä pari tangoa: Hiljainen kylätie ja Punatukkaiselle tytölleni. Hanneloore sattumoisin oli punatukkainen.
Pitkästä aikaa hauskaa oli molemmilla niin, että aivan hikeen saakka kastuivat parketilla pyörähdellessään.
Kun tuli poislähdön aika ja olivat sööröttelemässä kotiin päin, niin jopa tuntui vilvoittavalta lappilainen yötön yö kun ehättivät kotitielleen ja siitä kartanolle. Hannelooren rinnat tuntuivat selkeinä selkään.
Reinhold ajoi Zündappinsa suojan alle. Peitteli vielä varmuuden vuoksi presulla. Hanneloore oijusti saunan suuntaan.
Sen verta oli saanut tanssi kutinaa, että Reinhold lähti naisensa perään. Pujahti akkunan taa ja kurkisti. Hanneloore kykyllään soikon päällä, retongit kainaloissa, vamppu jalkain välissä selin pesemässä diskohikeä.
Pylly niin houkuttelevasti kutsuen, että Reinhold Bühlerin silmissä suorastaan vilisi. Otsasuonet pullistuivat kun veri alkoi kohisemaan suonistossa sitten oikein vilkkaimman päälle.
Teufel, että osasikin juilia mukavasti. Kääntyi pois vähin äänin ja kiiruhti pirttiin. Kylpyhuoneen kaapista kaiveli Kölninvesi pullon, siveli sillä kasvojaan, pyyhkäisi kainaloitaan, riisuutui sitten yöttömän yön valossa kelteisilleen ja asettui pirtinoven eteen matolle vastaanottamaan omaa hemaisevaa Hannelooreaan. Asennossa ja jäykkänä.
Kun puoliso ja froua astuu sisään vähissä pukein, leninki laskostettuna käsivarrella ja erittäinkin hehkeänä pyllysillään, napsauttaa Reinhold paljaat kantapäänsä yhteen, nyökkää koko ylävartalolla kohteliaasti ja sanoo kotokielellään:
"Seien Sie eine gute Ehefrau und liebenden Ehemann, zu Ihren Diensten."
Loppu sujuu kuten kotimaisessa 50-luvun filmissä; heinälato, koski, myrskyyn yltyvä tuuli ja ukonilma salamoineen.
Aamulla kaksi lempeästi toisiaan silmäilevää rakastavaista käsikädessä lojumassa siksin sokin pelmuutetuilla lakanoilla kaikki vaatteet päällä, tukka kammattuna ja kaikin puolin onnellisen näköisinä.
Päättävät syödä sitten uudelleen herättyään pannullisen paistettuja kuhpakkeja. Jos malttavat.
Vaikka onkin itsekin oluesta kuulun Baijerin seudun liepeiltä ja siis liemiin mieltynyt myös, niin eipä juurikaan koskaan muista hän sellaisilla menoilla varustetun heimon kera Juhannuksen tiimoilta temmeltäneen - EI, tämän pikkukylän örvellys oli kyllä luokassaan ihan sitä parasta A-ryhmää.
Siihen tulokseen oli Rainhold tullut moniaisten Juhannus-ryyppykekkereiden jälkeen. Ei kahta puhetta siitä ollut. Asia vain pani mietityttämään yhä, vuosien jälkeenkin, vaikka raittiusuralle Hannelooren myötä kääntynyt elämä pysytti hänet erosta pienen suomalaiskylän Jussin-karonkoista.
Eilen aamulla oli kuitenkin sattunut huomaamaan, että ruokapöydästä puuttui makkaralisuke ja niin hän oli polkaissut akantappajalla varustetun Sündappinsa käyntiin sekä poikennut kyläkaupalle makkarajahtiin.
Oli huomannut poistuessaan oven pielessä ilmoituksen tanssiorkesterin saapumisesta ehtoolla kyläyhteisön ylläpitämälle kesälavalle. Kun siitä kotio palattuaan oli Hanneloorelle ohimennen maininnut, niin tämähän oli siitä tulen purstonsa alle ottanut, alkanut häntä, wanhaa miestä, tansseihin rillaamaan.
Toppuutella oli Reinhold yritellyt, mutta kun minkä päähänsä saa sinnikko iniminen, ZIZZOZ....
Eikä Hanneloore tässä tapauksessa mitään poikkeusta vertaisistaan tehnyt, vaikka oli heimoltaan hunni, vaan oli nimenomaan perusteellisesti edellä kuvatun kaltaisensa.
Ja lopultahan Reinholdin oli suostuttava, ei siltä tanssi-pirun riivaamalta enää saanut rauhaa - Mein gott, luvattava oli lietsuun lähtö ja sillä siisti.
Syötyänsä ja levättyänsä, alkoi sonnustautuminen etenkin Hannelooren suhteen. Retonkia kaiveli komerosta ja vaihteli peilin eessä, keekoili ja puolisolta makua tivasi. Reinhold luki aikansa kuluksi Homerosta, vastaili raukeana, itsellä kun oli pukuetiketti selvä jo heti ensimetreiltä.
Vaan Hanneloorelta sitä kysyttävää piisasi. Oli nääs niin harvassa ne juhlat tällä perällä joihin täytyi sonnustautua ja itsensä tällata, että kun kerta alkoi, niin sitten perusteellisesti sitten. Lopulta kuitenkin puettavaa löytyi sopivasti.
Ehtoolla, perisuomalaisittan saunottuaan ja huilattuaan kohven ja radionkuuntelun merkeissä valmistautuivat karonkalle lähtöön. Kun aika sitten koitti, kamusivat Zündappin selkään täysissä pytingeissään. Hanneloore akantappajaan ja Reinhold satulaan suitsista kiinnipitämään ja vauhtia säätämään.
Pääsivät tanssilavalle, parkkeerasivat ja tuttuja nyökytellen hivuttautuivat katon alle parketin äärelle. Orkesteri aloitti Tonavan aalloilla ja pianpa pari kiiti antaumuksella permannolla muiden rohkeimpien kera.
Jalat alkoivat vertyä ja pikku hiljaa tanssinkipinä ja -viehätys palasivat Reinholdinkin humeettiin, Hanneloore nyt oli aina ollut perso, aina ensi tapaamisesta saakka, tanssipeleihin ja kieputteli vielä nykyiselläänkin, etenkin usein ehtoota kohti mentäessä milloin minkäkinlaisia piruetteja ja immelmannejaan. Oikein hetkutti joskus että.
Vaan nyt kyllä siivosti asettui vasten, hartaasti tuli lantiolle liki, painatteli, ei sentään niin riettaasti, että siitä luterilaisen protestantin kunnia olisi vaarantunut. Mutta juilauttipa vain mukavasti nivusissa. Sen taidon Hanneloore kyllä osasi, kotoisin kun oli sattumoisin Hampurin lähistöltä, Huredorffin seudulta.
Hyvin sujui ilta, ei siinä mitään, normaalia juopuneiden solkkausta ja kähinää, ryypin tarjoamisia, makkaraa ja kohvetta, saksalaista marssimusiikkia, jota täkäläiset kutsuivat jostakin luojan oikusta humpaksi.
Yleistä seuranpitoa siis, mitä nyt Reinholdin saatua parahultaisesti tanssipykälän päälleen, hänen toivomuksesta soitettu ja osattu Saksanpolkka sekä pari tangoa: Hiljainen kylätie ja Punatukkaiselle tytölleni. Hanneloore sattumoisin oli punatukkainen.
Pitkästä aikaa hauskaa oli molemmilla niin, että aivan hikeen saakka kastuivat parketilla pyörähdellessään.
Kun tuli poislähdön aika ja olivat sööröttelemässä kotiin päin, niin jopa tuntui vilvoittavalta lappilainen yötön yö kun ehättivät kotitielleen ja siitä kartanolle. Hannelooren rinnat tuntuivat selkeinä selkään.
Reinhold ajoi Zündappinsa suojan alle. Peitteli vielä varmuuden vuoksi presulla. Hanneloore oijusti saunan suuntaan.
Sen verta oli saanut tanssi kutinaa, että Reinhold lähti naisensa perään. Pujahti akkunan taa ja kurkisti. Hanneloore kykyllään soikon päällä, retongit kainaloissa, vamppu jalkain välissä selin pesemässä diskohikeä.
Pylly niin houkuttelevasti kutsuen, että Reinhold Bühlerin silmissä suorastaan vilisi. Otsasuonet pullistuivat kun veri alkoi kohisemaan suonistossa sitten oikein vilkkaimman päälle.
Teufel, että osasikin juilia mukavasti. Kääntyi pois vähin äänin ja kiiruhti pirttiin. Kylpyhuoneen kaapista kaiveli Kölninvesi pullon, siveli sillä kasvojaan, pyyhkäisi kainaloitaan, riisuutui sitten yöttömän yön valossa kelteisilleen ja asettui pirtinoven eteen matolle vastaanottamaan omaa hemaisevaa Hannelooreaan. Asennossa ja jäykkänä.
Kun puoliso ja froua astuu sisään vähissä pukein, leninki laskostettuna käsivarrella ja erittäinkin hehkeänä pyllysillään, napsauttaa Reinhold paljaat kantapäänsä yhteen, nyökkää koko ylävartalolla kohteliaasti ja sanoo kotokielellään:
"Seien Sie eine gute Ehefrau und liebenden Ehemann, zu Ihren Diensten."
Loppu sujuu kuten kotimaisessa 50-luvun filmissä; heinälato, koski, myrskyyn yltyvä tuuli ja ukonilma salamoineen.
Aamulla kaksi lempeästi toisiaan silmäilevää rakastavaista käsikädessä lojumassa siksin sokin pelmuutetuilla lakanoilla kaikki vaatteet päällä, tukka kammattuna ja kaikin puolin onnellisen näköisinä.
Päättävät syödä sitten uudelleen herättyään pannullisen paistettuja kuhpakkeja. Jos malttavat.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Mukavaa riimittelyä ja kuvakin on mukavasti historiaa...
VastaaPoistaTervehtien.. Eko... Kuusamosta..
Ekolle:
VastaaPoistaNo-joo, hieman livahti riimiä, kuva on suntai-päivältä.
Terviisiä takaisin Kuusamoiseen.
Kerro Taiskallekkin, puuhastelee siellä kesätiatteria.