AiKA

AiKA

Aika tulee ja menee.
Pysähtyy joskus paikalleen hillittömästi,
jumittuu niin,
että kaikki seisahtuu niille sijoilleen,
muuttuen ikuisuuden kestäväksi harmaaksi hetkeksi.

Hetkessä ryöpsähtää sellaisen hoppuun,
ettei kyytiin meinaa ehtiä
ja osahan tietty;
jää auttamatta rannan autiutta tuijottamaan.
Hölmistyneenä,
sormi kyynerpäätä myöten tungettuna
tuulenhalkaisijan aukkoon suu Hoo-moilasena.

Elämä sinnittelee hetkessä
ja heti kun silmä välttää pujahtaa lempo seuraavaan,
muina miehinä haahuilee,
haihattelee sinne tänne joutavanpäiväisiä,
eikä tunnusta edes olleensa edellisessä,
vaikka totuutta hohtimilla siltä kiskoisi.

Oitis kun tilanne sallii,
aika humahtaa, soljuu kuin huomaamatta,
huomaat tuijottavasi hetteen kuvastimesta
liki kuus'kymppistä vunukkaa.
Ainoat nähtävissä olevat jäljet ovat
ahavoituneiden kasvojen kanjoneissa.

 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!