HELMiMERi

HELMiMERi

Ripaus haihtuvaa, läpikuultavaa auerta leijuu niitun yllä;
herkkyyden viimeiset rippeet hatarina nöyhtinä,
erkanemassa toisistaan hyvästejä jättäen,
sulautumassa orastavaan päivään.

Yksi kesäyön huumaava juhla on ohi, tanssit tanssittu,
maahiset ja menninkäiset keijuineen poistuneet,
untuvainen parketti väistyvi huomenen tieltä.

Järven kuiskaava tuulen henki tunkee sen liepeen alle.
Kun seuraavan kerran käännähdän katsomaan,
viimeinen silosääri vilahtaa metsän siimeksessä.
Hete metsän reunassa iskee silmää - hieraisen omiani.

Haihtunut on väki, samoin taika - kuin onni konsanaan,
jäljellä yön syleilemä kostea ävär,
poimulehtien matto kastepisaroineen - helmimeri.
Auringonsäteet heijastuvat aikansa;
noustakseen valokimppuna taivaanpiirille.

Huomenen ensimmäinen taikahetki on ehtymässä,
päätymässä arkeen ja tavallisiin puhteisiin,
Vielä tovin soi rastaan huilu niin kovin tohkeissaan,
sitten pillit pussiin, on alettava puuhailla aamiaista.

Kesäyön unelma päättyy,
ensimmäinen kalamies puksuttaa laiturin ohi apajilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!