SAMMALVARPiO

SAMMALVARPiO

Jäämeren viileä suudelma on ohi,
taivaan putoaminen niskaan taitaa siirtyä,
sillä taivaanpiirillä on kiilottaa kultainen reunus,
keskiyöllä näkee lukea pirtissä
ja porstuassa tarkenee kalsongeissa ilman turkkia.

Tavallisen harmaan ja lyijynharmaan lomaan,
johonkin veden ja taivaan välimaastoon,
suurin piirtein jotakuinkin,
on muodostumassa kultaisen kehrän elvyttämänä,
wanha perinteinen värimaailma.

Ne puut jotka eivät tuiskahtaneet nurin
viikon koillisen puhallukseen,
oikaisevat koukkuisen selkänsä
ja ojentuvat jälleen raapimaan taivaanpiiriä.

Lapin äkkipikakesä iskee kuin miljoona hyttystä;
siinä missä kurun varjossa hohkasi eilen vielä hanki,
ovatkin nyt puhjenneet taianomaisesti - yhen äkin,
sammalvarpion hennon valkeat kukkakellot.
Ällistyttää - asetelma aivan kuin ihme ja kumma.

Kun kapuat niitä huomenissa katsomaan taas,
jäljellä vain kellastuneet rippeet kauniista ihanasta.
Iholla tuntuu kostea luoteinen;
enteilee räntäsadetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!