perjantai 16. syyskuuta 2011

USKOVAiSTEN KOKOUS


USKOVAiSTEN KOKOUS

Maapallo pyörii radallaan. Korttitalo on romahtamaisillaan. Ääri €U-uskovaisilla on tapaaminen radikaalien €U-uskovaisten kera kiihko €U-uskovaisella, fundamentalisti €U-uskovaisten pääkaupungissa.

Viimeisenä saapunut ääri €U-uskovainen hämmästelee aulasta juhlasaliin saapuessaan sitä, että muut kokoustavat seisovat cocktail-lasi kädessä - wiinaan persoutuneimmilla rinksu-lasi, puolisääreen ulottuvassa kusilammikossa.

Kohauttaa hartioitaan, mutta ottaa silti tarjotun rinksun ja lahkeita käärimättä astuu kusilammikkoon. Pientä porinaa on ilmassa. Hien helmeilyä otsilla on havaittavissa uskossaan wäkevilläkin, vai johtuneekohan se vain pelkästä kuumasta syksystä, jota ennustavat nykyisin kaikki ennustajat.

Saattaa olla, enpä tiijä.

Wiimeksi saapunut on kotoisin Absurdistanista, yhteiskunnan kermaa, johtavaa omatekoista eliittiä, joka on kavunnut oksalleen väärää totuutta paperilla esitellen.

Tyypillisesti ryiskellään ennen virallisen osuuden alkua, sipistään ja supistaan veljien uskon vahvuudesta jatai horjumisesta. Saapuessaan likemmäs kokoussalin pyöreää pöytää absurdistanlainen huomaa oman nimensä lapussa, aineistopinkan ja sen päällä oudot, paksusankaiset lasit.

4D-lasit, jos oikein tarkkoja ollaan. 

Uusinta uutta. Täyspäisten mahtava keksintö jolla näkee kaiken 4 ulottuvuudessa. Uutta QD-teknikkaa (Qatro Dimension).
Tosiasiassa pelkkää sileää lasia, mutta uskossa wäkevät näkevät niillä mitä vain itse haluavat tai keksivät haluavansa.

Absudistanlainen tarkastelee ensin suu ymmyrkäisenä 4D-laseja; "suattaako ottoo vuan suattaako olla ottamatikki", sovittaa lopulta ne päähänsä ja käännähtää silmäilemään interiöörin atmosfääriä. Näkee tietty lasien läpi muidenkin seisovan kusilammikossa, pätkät haarojaan myöten, pitkät nilkkojaan.
 

Mielessä välähtää; sellainen se vaan globaali maailma on, toisille sitä piisaa pers'haaroihin saakka, toisilla hyvä kun edes varpaat kastuvat, vaikka sentään samassa kusessa ollaan.

Juuri kun absurdistanlainen on kumartumassa uskonveljensä korvan välittömään läheisyyteen ja on kuiskaamassa tämän kuuloelimeen kysymyksen kusessa seisomisen periaatteesta ja ennen kaikkea erityisesti, että miksi tässä lätäkössä seisotaan, saapuu paavi.

Tai siis tässä tapauksessa €uroopan komission johtaja lakeijoidensa ympäröimänä ja liehittelemänä.

Muitta mutkitta tämä koluaa kadeeterin taakse. Kohottaa kätensä, kopauttaa ulkokultaisella nuijalla pöydän kanteen ja ilmaisee pyhän tahtonsa:
"No niin, tervetuloa tänne kaikki maansa myyneet ja isänmaansa petturit. Käykäämme asiaan. Näköjään suurin osa on ehtinyt nauttia tervetuliaismaljansa, sinnikkäimmät - uskossaan wahvat, näköjään useammankin, mutta ei se haittaa, pannaan pikarit siihen akkunan vierustan kukkalaudoille."
 

- Aloitetaan rukouksella. Kääntykää käsinseisontaan ja ottakaa pää kolmanneksi nojaksi permantoa vasten.
- Hyvä. Rukoillaan.
- Kiitooos. Kyllä se piisaa.

- Ja nyt siirrymme varsinaiseen kokoustilaan. Siellä on kaikki tarvittava tilastollinen materiaali. Oman uskonnollisen laitoksemme meille uskollista faktaa kauniissa kansissa. 

Tilasto ei valehtele, olipa kyse mistä tahansa, meidän nikkarimme saavat hyvän näyttämään suorastan pirullisen pahalta tai tarvittaessa päinvastoin.

Siirtyessään kokoustilaan absurdistanlainen huomaa sivusilmällä mustissa seviottipuvuissa seisovia, pääasiassa miehiä; seisovat nilkkojaan myöten tyyninä paskassa. Iloinen puheensorina täyttää tilan.
Nyt ei malta olla enää vieressä siirtyvältä:
"Mitä, hyh-hyh, mitä lempoa nuo oikein tekevät tuolla hyh-hyh?
 

- Komission sihteereitä. Niillä on virkistystauko juuri nyt, normaalisti ne tonkivat tuota paskaa. No paskaa, mutta siitä saa kyllä hyvän korvauksen. Nämä pitävät oikeinkin työstään.

Kokous alkaa ja aikanaan päättyy. Absurdistanlainen ääri €U-uskovainen saapuu kotimaahansa ja heti lentokoneen portailla todistaa koko kansalle paikalle saapuneen runsaahkon median avulla:
"Tämä tulevakaan lama ei koske meitä!"

Ruskeakielisten kuoro toistaa äänet stemmattuna: 

"FANTASTISTA, FANTASTISTA ja FANTASTISTA."
 

Lentoaseman nurkan takaa kurkistaa muutama vaitelias mies. Yksi kääntyy toisiin päin ja toteaa suupielestään:
"Wenn ich €U höre, entsichere ich meinen tussari!"



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi