HiRVi

HiRVi

Huikaisevan häikäisevä syysaamu,
terhen leijuu lomittain tumman kuvastimen yli,
hipaisee pintaan näkymättömän jäljen
jota auringon ensisäde tavoittelee.

Maailman ensimmäinen sivu aukeaa koskemattomana,
viattomana puhtoisen neitsyen tapaan;
koskea saa katsomalla.

Ranta-ahteen tulisijalla liekit käyvät kamppailua
viimeisistä ruuanmurusista,
haiku kiemurtelee tietämättä mihin tyvenessä mennä,
osuu uneksijan haistimeen joka vaistomaisesti,
lumouksen rikkoen,
kurottaa takakäteen,
hamuaa honkaisen eineen ahmittavaksi
ja palaa nojaamaan karkeisiin kouriinsa.

Loitompaa katsoen näyttää jokseenkin
kuin kädet kasvaisivat leuasta,
ulottuvat polviin ja nojaavat reisiin.

Levolliset kasvot lepäävät kourakupissa,
sielu on pyrähtänyt haihattelemaan,
lekuttelee tuulihaukan kera maanpiirin yllä.

Vasta-ahteella hirvi aamukävelyllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!