KAHDEN MAAiLMAN VÄLiSSÄ

KAHDEN MAAiLMAN VÄLiSSÄ

Haileat, utuiset aamut,
elämisen ihanan viehkeä runo;
valumassa puolelta toiseen sijaansa etsien,
löytäen aina vain eteenpäin,
kunnes haihtuu,
vaihtuu kajeeksi idässä.

Hereät autereet leijuvat niittuin yllä,
hipovat laheina huntuina kahden maailman välissä,
kuin tyhjää ei mitään ja sittenkin näkyvissä.
Muu maailma haamuina tällaisina syysaamuina,
jossakin epämääräisessä sisällä ja taustalla.

Sielläpä niin,
omassa erinomaisuudessaan,
salaperäisen mystisessä kauneudessaan,
huntuin alla;
toinen maailma odottaa väistymistä,
huutaa ääneti tuulta puhaltamaan usvan.
Yllä toinen vartoo kajeen muuntumista huomeneksi.

Valo voittaa kasteisen autereen,
piirteet selkenevät, kontrasti palaa,
maailma saa takaisin muotonsa.

Satumetsät haaveineen haihtuvat toviksi syrjään
palaten taas aaveineen illan hämyssä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!