KUNNANLÄÄKÄRi
Maanantaiaamu, syyskuun 12. päivä ja vuosi on 1960. Kunnanlääkäri Rossi on herännyt hyvissä voimin, hyvällä tuulella. Takana on onnistunut viikonloppu metsästyksen merkeissä. Ei honteloa oloa, vaikka muutaman ryypin oli ottanutkin metson ammuttuaan pitkältä matkalta Valmetin Tapiolla.
Sitä - matkaa, sitä oli oikein miehissä askelin mitattu. Ja kyllä, 70 askelta oli ampumasijalta, petäjän kyljestä, matkaa saaliiseen. Siihen oli kukko toisen petäjän juurelle kumahtanut nokka sammaleeseen tupsahtaen.
Osansa oli tietty 4mm lyijyhauleista koostuneella tämmingillä joka oli hopulla rapissut metsokukon siipispankkoihin ja kaulaan. Kukaan piru semmosta tälliä kuolematta kestä. Sydämen semmoinen kerralla halttaa ja kun kerran veri humeetista lakkaa, niin siinähän alkaa kynnet, koukkuisemmatkin, oksassa lipsumaan. Kyyti maahan urkenee hallitsemattomana ryminänä oksiston läpi.
Nyt oli kukko riippumassa aitassa. Se oli ensimmäinen huomiokuva Rossin herätessä. Seuraavaksi huomio kiinnittyy tohtorinnan pyllyyn joka törröttää kyllä sopivan houkuttelevasti. Peittoa on karannut ja yöpaidan helma sen verran kohonnut lanteen päälle, että se mikä hieman kurkistaissa näkyisi, käväisee mielessä ja houkuttaa.
Itseasiassa itselläänkin tuntuu libidon heräävän ja kurkistelevan housun kangasta vasten. Käsi ottaa jo liikahduksen oikeaan suuntaan, mutta hurjapäisen kamppailun itsensä kera voittaa kunnanlääkärin wanha, rutinoitu tahto muutamasta velvoitteesta ja suoritteesta heti aamusta. Ne on tehtävä heti ensimmäiseksi virkahuoneessa.
Willojen pöllyytys saa nyt jäädä.
Jos tähän nyt jäisi tohtorinnan kera pelehtimään, niin se väistämättä johtaisi sellaiseen huumaan ja juhlalliseen toimitukseen, että sen päälle pitäisi kiskaista pilliklubi ja ottaa sitten päälle pikku torkut.
Niinpä vielä tuokion lojuttuaan pahnoilla, nousee, asettelee jalkansa tohveleihin ja nousee ylös. Pujottaa aamutakin ja vyöttää, poistuu makuukamarista hiljaa, vielä kerran luoden katseen vaimon somaan pyllyn nypykkään.
Huokaa oven suljettuaan. Arkinen aherrus. No joo. Näin nyt tänä aamuna. Josko illalla muistaisi, niin sittenhän tuota voisi vaikka uudella innolla rynnistää mikäli rouvalla ei särkisi päätä.
Rossi napsauttaa toilettiin mennessään sähkölevyn päälle, nostaa sille pannun ja jatkaa aamutoimilleen huussiin.
Tehtävät suoritettuaan kiskaisee katonraja-huuperin kohisemaan ja saapuu keittiöön parahultaisesti kun piika rapisuttaa takaoven lukkoon avainta ja kohta pujahtaa sisälle punaposkisena.
Niiata niksauttaa kunnanlääkärille huomenet, ottaa naulasta esiliinan, sitaisee sen vyötäisilleen ja alkaa laittaa aamiaista. Rossi on kiepahtanut ja noutanut eteisestä sanomalehden, oikoo sen ja alkaa ensisilmäillä aviisia.
Kuuluu vaimea älähdys, samassa kapsahdus lattialta. Rossi käännähtää katseen lehdestä ja huomaa piian konttasillaan lattialla - jotain on pudonnut, sitä etsii. Lyhyehkö hame on kohonnut vyötäisille niin, että valkoiset paljaat kintut näkyvät, samaa väriä olevat reidetkin jotka päättyvät vaaleanpunaisten pumpulikaatioiden rajaamina herkulliseksi näkymäksi. Niin somaksi, että loppunäkymä, siellä esiripun takana on helppo osata arvioltakin.
Rossia juilauttaa. Pitää rykiä olematonta vihnettä kurkusta, että tuo hepsankeikka hoksaisi nousta ennen kuin pidättäytyminen käy liian työlääksi.
Ei tämmöstä wanhakaan konkari sentään näin suurina annoksina kestä heti aamusta. Joku raja se pitää luojalla olla inimisten kiusaamisessakin, vaikka värkit niille töin on annettu.
Ja sitä paitsi - mitähän piika ajattelisi jos osaisi ajatuksia lukea. Entä froua - korville suomisi ja pitäisi vähintäänkin vuoden lakon. On sen sen verta tuittupäinen ja sinni.
Piika saa aamiaisen aikaiseksi; pekonia ja munia, tukevaa kahvia, Lappalais-Topin riihirukiista ja Tolvasen Hertan kirnuvoita jota saa etsiä suolarakeitten seasta.
Mutta jumalattoman hyvää ja terveysvaikutteista isolle miehelle joka tulee vihaisen kärttyisäksi kauravelli-litkuista ja muista nykyajan kotkotuksista jo kun ajatteleekin niitä.
Syötyään kunnanlääkäri nousee, luo haikean silmäyksen piian pyrstöön, tassuttelee sitten makuukamariin ja läpsäyttää frouaa takamukselle. Ei herää eikä kuule kun Rossi sanoo siirtyvänsä virkapuolelle taloa.
Ensimmäisenä vastaanotolle saapunut, nuori punasteleva murrosikäinen likka, kertoo epäilevänsä keuhkoissansa olevan vettä. Rossi ottaa stetoskoopin ja kuuntelee, pyytää hengittämään syvään. Ei kuule mitään - laittaa käden otsalle ja kysyy sitten kulmakarvoja kohautellen:
"Jaahas, ja että mistä syystä neiti olettaa sitä vettä olevan? Kertoo tarkemmin."
Neitokainen punastuu yhä helakammin ja supisee toisesta suupielestään:
- No kun en mie oikein ilikiä sannoo...
- Kertoo nyt, on tässä muutakin tekemistä kun nuo tutkimukset eivät tämmää.
- No kun myö ehtool' oltii Anssin kans' meiän heinälavos'. Ensin kisattii ja oltii hippasil' ja kun se sitte hyppäs miu kera heinäkassaa ja se sittä siin' äkist' kuappas syllii' ja otti takkaa päin kiin', tarras' tissilöihi ja puristel' niit'.
No pirkules - miultha suoraa sannoin kastu kaatiot huarost' ihan litimäräks'. No miehä pökäsin siit koht'siltää saunal kahtomaan ja sen samon tein kottii.
Yön mietin, en uskaltant' sannoo eis emolleikaa, vaan aamul' het' tänne lähätin, etten kerkiä kuolla tuperkellii, niinko se Laamase Mossu.
Totiseksi venähtää Rossin naama, pyörittelee kynää sormissaan, hiplaa papereita pöydällä. Sitten ryhdistyy, käskee neitokaista odottamaan. Nousee itse ja poistuu huoneesta vastaanottoapulaisen tykö.
Selostaa asian, tämäkin punastuu, mutta ottaa komennosta vaarin ja lähtee selvittämään tyttösen kera naisten kesken elämän ihmeellisyyksistä tohtorin huoneeseen.
Rossi poistuu ulkokautta virkatiloistaan. Pysähtyy toviksi ihastelemaan syksyistä värien kirjoa- jotenkin herkistää. Nousee sitten porstuasta keittiöön ja laittaa piian kauppa-asioille kesken tiskin.
Itse ripustaa virkatakkinsa naulakkoon, keventää vaatetusta ja hipsii makuukamariin.
Sitä - matkaa, sitä oli oikein miehissä askelin mitattu. Ja kyllä, 70 askelta oli ampumasijalta, petäjän kyljestä, matkaa saaliiseen. Siihen oli kukko toisen petäjän juurelle kumahtanut nokka sammaleeseen tupsahtaen.
Osansa oli tietty 4mm lyijyhauleista koostuneella tämmingillä joka oli hopulla rapissut metsokukon siipispankkoihin ja kaulaan. Kukaan piru semmosta tälliä kuolematta kestä. Sydämen semmoinen kerralla halttaa ja kun kerran veri humeetista lakkaa, niin siinähän alkaa kynnet, koukkuisemmatkin, oksassa lipsumaan. Kyyti maahan urkenee hallitsemattomana ryminänä oksiston läpi.
Nyt oli kukko riippumassa aitassa. Se oli ensimmäinen huomiokuva Rossin herätessä. Seuraavaksi huomio kiinnittyy tohtorinnan pyllyyn joka törröttää kyllä sopivan houkuttelevasti. Peittoa on karannut ja yöpaidan helma sen verran kohonnut lanteen päälle, että se mikä hieman kurkistaissa näkyisi, käväisee mielessä ja houkuttaa.
Itseasiassa itselläänkin tuntuu libidon heräävän ja kurkistelevan housun kangasta vasten. Käsi ottaa jo liikahduksen oikeaan suuntaan, mutta hurjapäisen kamppailun itsensä kera voittaa kunnanlääkärin wanha, rutinoitu tahto muutamasta velvoitteesta ja suoritteesta heti aamusta. Ne on tehtävä heti ensimmäiseksi virkahuoneessa.
Willojen pöllyytys saa nyt jäädä.
Jos tähän nyt jäisi tohtorinnan kera pelehtimään, niin se väistämättä johtaisi sellaiseen huumaan ja juhlalliseen toimitukseen, että sen päälle pitäisi kiskaista pilliklubi ja ottaa sitten päälle pikku torkut.
Niinpä vielä tuokion lojuttuaan pahnoilla, nousee, asettelee jalkansa tohveleihin ja nousee ylös. Pujottaa aamutakin ja vyöttää, poistuu makuukamarista hiljaa, vielä kerran luoden katseen vaimon somaan pyllyn nypykkään.
Huokaa oven suljettuaan. Arkinen aherrus. No joo. Näin nyt tänä aamuna. Josko illalla muistaisi, niin sittenhän tuota voisi vaikka uudella innolla rynnistää mikäli rouvalla ei särkisi päätä.
Rossi napsauttaa toilettiin mennessään sähkölevyn päälle, nostaa sille pannun ja jatkaa aamutoimilleen huussiin.
Tehtävät suoritettuaan kiskaisee katonraja-huuperin kohisemaan ja saapuu keittiöön parahultaisesti kun piika rapisuttaa takaoven lukkoon avainta ja kohta pujahtaa sisälle punaposkisena.
Niiata niksauttaa kunnanlääkärille huomenet, ottaa naulasta esiliinan, sitaisee sen vyötäisilleen ja alkaa laittaa aamiaista. Rossi on kiepahtanut ja noutanut eteisestä sanomalehden, oikoo sen ja alkaa ensisilmäillä aviisia.
Kuuluu vaimea älähdys, samassa kapsahdus lattialta. Rossi käännähtää katseen lehdestä ja huomaa piian konttasillaan lattialla - jotain on pudonnut, sitä etsii. Lyhyehkö hame on kohonnut vyötäisille niin, että valkoiset paljaat kintut näkyvät, samaa väriä olevat reidetkin jotka päättyvät vaaleanpunaisten pumpulikaatioiden rajaamina herkulliseksi näkymäksi. Niin somaksi, että loppunäkymä, siellä esiripun takana on helppo osata arvioltakin.
Rossia juilauttaa. Pitää rykiä olematonta vihnettä kurkusta, että tuo hepsankeikka hoksaisi nousta ennen kuin pidättäytyminen käy liian työlääksi.
Ei tämmöstä wanhakaan konkari sentään näin suurina annoksina kestä heti aamusta. Joku raja se pitää luojalla olla inimisten kiusaamisessakin, vaikka värkit niille töin on annettu.
Ja sitä paitsi - mitähän piika ajattelisi jos osaisi ajatuksia lukea. Entä froua - korville suomisi ja pitäisi vähintäänkin vuoden lakon. On sen sen verta tuittupäinen ja sinni.
Piika saa aamiaisen aikaiseksi; pekonia ja munia, tukevaa kahvia, Lappalais-Topin riihirukiista ja Tolvasen Hertan kirnuvoita jota saa etsiä suolarakeitten seasta.
Mutta jumalattoman hyvää ja terveysvaikutteista isolle miehelle joka tulee vihaisen kärttyisäksi kauravelli-litkuista ja muista nykyajan kotkotuksista jo kun ajatteleekin niitä.
Syötyään kunnanlääkäri nousee, luo haikean silmäyksen piian pyrstöön, tassuttelee sitten makuukamariin ja läpsäyttää frouaa takamukselle. Ei herää eikä kuule kun Rossi sanoo siirtyvänsä virkapuolelle taloa.
~~~~~~~~~~~~
Ensimmäisenä vastaanotolle saapunut, nuori punasteleva murrosikäinen likka, kertoo epäilevänsä keuhkoissansa olevan vettä. Rossi ottaa stetoskoopin ja kuuntelee, pyytää hengittämään syvään. Ei kuule mitään - laittaa käden otsalle ja kysyy sitten kulmakarvoja kohautellen:
"Jaahas, ja että mistä syystä neiti olettaa sitä vettä olevan? Kertoo tarkemmin."
Neitokainen punastuu yhä helakammin ja supisee toisesta suupielestään:
- No kun en mie oikein ilikiä sannoo...
- Kertoo nyt, on tässä muutakin tekemistä kun nuo tutkimukset eivät tämmää.
- No kun myö ehtool' oltii Anssin kans' meiän heinälavos'. Ensin kisattii ja oltii hippasil' ja kun se sitte hyppäs miu kera heinäkassaa ja se sittä siin' äkist' kuappas syllii' ja otti takkaa päin kiin', tarras' tissilöihi ja puristel' niit'.
No pirkules - miultha suoraa sannoin kastu kaatiot huarost' ihan litimäräks'. No miehä pökäsin siit koht'siltää saunal kahtomaan ja sen samon tein kottii.
Yön mietin, en uskaltant' sannoo eis emolleikaa, vaan aamul' het' tänne lähätin, etten kerkiä kuolla tuperkellii, niinko se Laamase Mossu.
Totiseksi venähtää Rossin naama, pyörittelee kynää sormissaan, hiplaa papereita pöydällä. Sitten ryhdistyy, käskee neitokaista odottamaan. Nousee itse ja poistuu huoneesta vastaanottoapulaisen tykö.
Selostaa asian, tämäkin punastuu, mutta ottaa komennosta vaarin ja lähtee selvittämään tyttösen kera naisten kesken elämän ihmeellisyyksistä tohtorin huoneeseen.
Rossi poistuu ulkokautta virkatiloistaan. Pysähtyy toviksi ihastelemaan syksyistä värien kirjoa- jotenkin herkistää. Nousee sitten porstuasta keittiöön ja laittaa piian kauppa-asioille kesken tiskin.
Itse ripustaa virkatakkinsa naulakkoon, keventää vaatetusta ja hipsii makuukamariin.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Rossi on valinnut oikean tien.
VastaaPoistaOK'lle:
VastaaPoistaLavealla tulee usein pettymyksiä, siksi tuttu.