torstai 8. syyskuuta 2011

ORANSSi TANSSi


ORANSSi TANSSi

Pelkkiä uusia ounastelevia tuntemuksia tulevasta,
pimeä saa voimaa joka ainoa ehtoo tästä eteen;
yön avartuessa hämärän syleilyyn.

Itse asiassa sitä on tapahtunut pikkiriikkisin,
lähes huomaamattomin askelin;
aina siitä saakka kun yö saapui pitkän päivän jälkeen.

Taivaanpiirien oranssi tanssi kuohuttaa;
liekkimereksi yltyvä näytelmä esiripun virkaa tekevän
pilviverhon ratketessa haltioittaa rinnan,
saa liikuttumaan kyyneleen verran.

On lämmintä - siimeksiä kasvaa iltaisin joka puolla,
kuin kuunaan sieniä sateella;
loukot loukottuvat, syöverit syvenevät
ja kuu täyttymäisillään matalalla idän puolessa.

Tämä hetki tekee luppoisesta aihkikosta taikametsän.
Valloilleen päästetty mielikuvitus oitis hoksaa
henget ja haltijat kuikkimassa puiden suomista huomista.
Aaveet leijuvat haaveen lailla aarnivalkeiden lomassa,
somassa sovussa menneisyyden haamujen kera.

Vain Lapinpöllön vertahyytävä, kammottava kiljaisu
ja tola muuttuu hetkessä kauhuelokuvaksi
jonka pääosassa itse.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi