TiiNEHTYNYT HiRVi
Tuli yhen äkin mieleen muudan Issakainen. Sille tapahtui entisessä elämässään kaikenlaista. En tiedä elääkökään enää, vaikka aikanaan oli sinnikko, oikea peto henkissä pysyttelemään.
Juolahti vain eilen hiasella vallantietä söörötellessä Ontrei jostakin humeetin sopukoista kun ylivuotinen mulli kaikessa rauhassa riipi pajukkoa tien poskessa liikenteestä vähät välittämättä.
Säpsäytti lempo kun niillä on näihin aikoihin tapana käy'ä holtittomiksi - vasikan motlakkeilla.
Emä antaa kyi'in niille, karkottaa völjystään kun uutta pakkaa pukkaamaan. Nämä pahkeiset eivät sitten tiiä, minne mennä tai tulla, vähän niin kuin Kolumbus aikoinaan saikkaili pitkin meren selkää ja löysi lopulta Intian. Alkuasukkaiden onnettomuudeksi.
Hyvää tuuria lienee, ettei osunut Itämerelle. Wiikingit olisivat panneet lihoiksi, niillä kun oli kummia hupia (Orm Punainen) ulkomaalaisten kera.
Mutta Issakaisen Ontreihin palatakseni uudemman kerran - alkaa eetos lipsua, ei pysy sivistyneiden kielellä kontekstissa. Näköjään.
Ontrei oli metänmies, sai lähes kaiken eineen metästä. Tiiättä mitä tarkoitan kun luette rivienvälitkin. Ja oli se kalamieskin, ehoton saamamies mille vain alkoi.
Kerrankin se oli näin kevään korvalla uutta haulikkoa ostelemassa, sattui nimismiehellä nimismiehen kera nokikkain kun oli ostolupaa hankkimassa.
Nimismies tunsi Issakaisen kotkotukset kateellisten ja ilmiantajien kautta, niinpä kysäisi:
"Tietääkös se? Ja muistaakos se Ontrei Issakainen millon koppelon rauhoitusaika päättyy?"
Johon Otrei livautti silmät kirkkaana vastauksen:
"Ka sillonhase, sillonhase kun mie löysään liipasimella kurkan. Silloin se päättyy siltä epeliltä. Rauhotusaika."
Eikä siitä sen kummempaa tullut. Laajasieluinen nimimies ei ainuttakaan juttua nostanut kun tiesi että mies tarpeeseensa.
Vain mitenkähän olisi käynyt jonkun nykybyrokraatin kera - niskassa istuisi se syöpäläinen kun punkki, verta lutkuttamassa ja valtion varoja joutavanpäiväseen hukkaamassa.
Mutta anhiton inokkuus metsästyshommiin kääntyi yhdessä vaiheessa Issakaista vastaan. Onni lähti tauolle ja jätti Ontrein yhtenä syksyisenä hirvenmetsästysyönä pikku huppelissa somassa seurassa muutaman huumaavaan silmänräpäyksen ajaksi ilman huolenpitoa. Siinä sitten ehti tapahtua vahinko.
Ontrei pelmuutti lakanoita tuohon aikaan yhden Irma-Irmelin kera. Asustivat samaa pirttiä susiparina ja viljelivät sitä tietty myös. Jälkeläisiä ei kuulunut, lieneekö ehkäisyä käyttänyt Irma-Irmeli vaiko... no sitä ei tiedetä eikä enenpää.
Kuitenkin kevään korvilla, olisiko tuo ollut helmikuun loppua sinä vuonna. Ontrei oli aamusta käynyt hiihtämässä verkoilla. Saanut matikoita ja nyt iltapäivällä puolisen päälle kiskoi nokosia pirtin puusohvalla, raanun päällä rojottain.
Kuuluu koputus porstuasta käsin. Irma-Irmeli vilkaisee nukkuvaan Ontreihin ja kipsahtaa sitten ovelle. Avaa.
Kuuluu kuinka henkeä vedetään oikein syvään. OIKEIN SYVÄÄN. Ja sitten pidätellään.
Irma-Irmeli harppoo mustuneena Ontrein tykö ja mojauttaa kämmenellä torkkuvaa korvalle ja supattaa suupielestä:
"Mees ny ovelle käppyrä, siellä on nuori hirvilehmä joka väittää olevansa sulle tiineenä. Tätä tehessäskö sinä onneton tunari kokonaiset kaks viikkoa viime syksynä siellä kämpällä kortteeria pidit? Koppeloa kyllä silmään osut ja hirveä niskaan, muttet mulukkuas kumituppeen satuta... (loput sanat kirjoitettu näkymättömällä musteella)"
Ontrei meni ovelle keskustelemaan hirven kanssa asiasta ja Irma-Irmeli alkoi keräämään kamppeitansa. Ehtoolla homma oli selvä. Kamppeet Rautiaisen ranssiitissa ja peräkärryssä. Rautiaisen peräkärrin valot loittonemassa tilustietä vallantielle päin.
Siihen päättyi se episodi, eikä enempiä morsioita tiedetä olleen. Uskoi kerrasta, että se on Herrasta.
Siinäpä se vilahteli vielä Issakainen mielenpäällä kun kuikuilin koppeloita tienposkesta. Ei sattunut yhtään silmään enää. Taitavat istua jo pesällään.
Niin ja sitten puolen tunnin päästä kapasi Kettujoesta vettä tippuva sonni tielle ja yli. Kamusi vilttoa taimikkorinnettä näkymättömiin.
Huomasiko hiasea. En ehtinyt kysyä, painelin syäntä takasin kurkkutorvesta omalle tontilleen. HUI SAATANA!
Juolahti vain eilen hiasella vallantietä söörötellessä Ontrei jostakin humeetin sopukoista kun ylivuotinen mulli kaikessa rauhassa riipi pajukkoa tien poskessa liikenteestä vähät välittämättä.
Säpsäytti lempo kun niillä on näihin aikoihin tapana käy'ä holtittomiksi - vasikan motlakkeilla.
Emä antaa kyi'in niille, karkottaa völjystään kun uutta pakkaa pukkaamaan. Nämä pahkeiset eivät sitten tiiä, minne mennä tai tulla, vähän niin kuin Kolumbus aikoinaan saikkaili pitkin meren selkää ja löysi lopulta Intian. Alkuasukkaiden onnettomuudeksi.
Hyvää tuuria lienee, ettei osunut Itämerelle. Wiikingit olisivat panneet lihoiksi, niillä kun oli kummia hupia (Orm Punainen) ulkomaalaisten kera.
Mutta Issakaisen Ontreihin palatakseni uudemman kerran - alkaa eetos lipsua, ei pysy sivistyneiden kielellä kontekstissa. Näköjään.
Ontrei oli metänmies, sai lähes kaiken eineen metästä. Tiiättä mitä tarkoitan kun luette rivienvälitkin. Ja oli se kalamieskin, ehoton saamamies mille vain alkoi.
Kerrankin se oli näin kevään korvalla uutta haulikkoa ostelemassa, sattui nimismiehellä nimismiehen kera nokikkain kun oli ostolupaa hankkimassa.
Nimismies tunsi Issakaisen kotkotukset kateellisten ja ilmiantajien kautta, niinpä kysäisi:
"Tietääkös se? Ja muistaakos se Ontrei Issakainen millon koppelon rauhoitusaika päättyy?"
Johon Otrei livautti silmät kirkkaana vastauksen:
"Ka sillonhase, sillonhase kun mie löysään liipasimella kurkan. Silloin se päättyy siltä epeliltä. Rauhotusaika."
Eikä siitä sen kummempaa tullut. Laajasieluinen nimimies ei ainuttakaan juttua nostanut kun tiesi että mies tarpeeseensa.
Vain mitenkähän olisi käynyt jonkun nykybyrokraatin kera - niskassa istuisi se syöpäläinen kun punkki, verta lutkuttamassa ja valtion varoja joutavanpäiväseen hukkaamassa.
~~~~~~~~~~~~
Mutta anhiton inokkuus metsästyshommiin kääntyi yhdessä vaiheessa Issakaista vastaan. Onni lähti tauolle ja jätti Ontrein yhtenä syksyisenä hirvenmetsästysyönä pikku huppelissa somassa seurassa muutaman huumaavaan silmänräpäyksen ajaksi ilman huolenpitoa. Siinä sitten ehti tapahtua vahinko.
Ontrei pelmuutti lakanoita tuohon aikaan yhden Irma-Irmelin kera. Asustivat samaa pirttiä susiparina ja viljelivät sitä tietty myös. Jälkeläisiä ei kuulunut, lieneekö ehkäisyä käyttänyt Irma-Irmeli vaiko... no sitä ei tiedetä eikä enenpää.
Kuitenkin kevään korvilla, olisiko tuo ollut helmikuun loppua sinä vuonna. Ontrei oli aamusta käynyt hiihtämässä verkoilla. Saanut matikoita ja nyt iltapäivällä puolisen päälle kiskoi nokosia pirtin puusohvalla, raanun päällä rojottain.
Kuuluu koputus porstuasta käsin. Irma-Irmeli vilkaisee nukkuvaan Ontreihin ja kipsahtaa sitten ovelle. Avaa.
Kuuluu kuinka henkeä vedetään oikein syvään. OIKEIN SYVÄÄN. Ja sitten pidätellään.
Irma-Irmeli harppoo mustuneena Ontrein tykö ja mojauttaa kämmenellä torkkuvaa korvalle ja supattaa suupielestä:
"Mees ny ovelle käppyrä, siellä on nuori hirvilehmä joka väittää olevansa sulle tiineenä. Tätä tehessäskö sinä onneton tunari kokonaiset kaks viikkoa viime syksynä siellä kämpällä kortteeria pidit? Koppeloa kyllä silmään osut ja hirveä niskaan, muttet mulukkuas kumituppeen satuta... (loput sanat kirjoitettu näkymättömällä musteella)"
Ontrei meni ovelle keskustelemaan hirven kanssa asiasta ja Irma-Irmeli alkoi keräämään kamppeitansa. Ehtoolla homma oli selvä. Kamppeet Rautiaisen ranssiitissa ja peräkärryssä. Rautiaisen peräkärrin valot loittonemassa tilustietä vallantielle päin.
Siihen päättyi se episodi, eikä enempiä morsioita tiedetä olleen. Uskoi kerrasta, että se on Herrasta.
Siinäpä se vilahteli vielä Issakainen mielenpäällä kun kuikuilin koppeloita tienposkesta. Ei sattunut yhtään silmään enää. Taitavat istua jo pesällään.
Niin ja sitten puolen tunnin päästä kapasi Kettujoesta vettä tippuva sonni tielle ja yli. Kamusi vilttoa taimikkorinnettä näkymättömiin.
Huomasiko hiasea. En ehtinyt kysyä, painelin syäntä takasin kurkkutorvesta omalle tontilleen. HUI SAATANA!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi