PYLLYT
PROLOGi
Launtaiehtoo. Lompakko astuu määrätietoisesti hiekkaista, vähälle kululle jäänyttä tietä täydessä sotisovassa. Laulurastas on asettunut soittotunnilleen kuusen latvaan. Puhaltelee silloin tällöin huomaavasti lauhkeaa ilmaa vasten kasvoja. Pakkaset on menneet. Lounas on kostea kuin lehmän henkäys. Voisi sanoa halutessaan.
Mutta ei virka mitään. Viljo Lompakko jatkaa määrätietoista askellustaan. Kuluneella viikolla Itellan asiamiehelle saapunut kahisematon maastopuku yllään. On kevään kuulas ehtoo, kesän ensimmäisiä orastavia päiviä hehkeydessään ja vielä viikonloppu. Yleinen suomalainen saunomispäivä.
1. luku
Viljo Lompakko herää virkkuna aamuun, lasin läpi kuuluu lintujen konsertti. Valoisaa on tuvassa ilman sähköyhtiötä. Aamistelija sytyttää molemmat kaasut, toiselle nostaa kahvi-, toiselle paistinpannun. Säätelee liekin mieleiseksi ja poistuu ulos.
Rappusaskelmalla pysähtyy tuokioksi haistelemaan ilmaa, mutta olosuhteen huomioon ottaen poistuu pihan perille, kohottaa halattia, nappaa siittä hampailla kiinni ja asettuu tyhjennykselle lievässä haara-asennossa hieman pinnistäen, ettei laske varrettomiin kumiteriin.
Tyytyväinen ilme leviää kasvoilla sitä mukaa kun rakko tyhjenee ja lopulta asianomainen hemputtaa, niin kuin miehet ovat kai tehneet vuosituhanten ajan - wanhemmat miehet. Tuo oppi kulkenee geeneissä ja siirtynee ilman peruskoulun opetussuunnitelmaa sukupolvelta toiselle hiljaisena tietona.
Kylläpä se maailmassa lähes jokainen pojan jolppi jossakin elämänsä vaiheessa on joutunut ja joutuu kuselle aikuisen, jo vanhenevan miehen kera vitelikköön tai saman se passaa vaikka urinaalilla jossakin yleisissä tiloissa.
Kerta siihen vissiin riittää kun oppi jo hyppää toisiin aivoihin. Syövyttää elämän ikuisen kirjanmerkin ja viisauden josta ei sitten laisteta hautaan saakka. Mitä nyt vanhuuden höperöissään tahi juovuspäissään kyllä saattaa pisaroida kengän kärjille tai aamutossun nokat märiksi.
Mutta eipä juututa nyt pihan perille, luonnollisiin toimituksiin, vaikka luonnollinen toimitus on myöskin aamistelu. Sen Viljo Lompakko hoitaa kuriositeetilla. Huippuluokan aamiainen kaikilla terveyskriteereillä mitaten siirtyy isommitta näytelmittä sujuvasti käkättimeen ja päälle siihen vähäeleisesti kiikkustoolissa pari kuksallista kahvia. Lauantaihuomen alkaa olla paikoillaan niiltä osin.
Siirtyminen porstuan rappusille tupakille kuuluun elämisen sääntöön ja siinä samalla ehtii kaavailla päivän menot järjestykseen. Saunapäivä ilman muuta, se on selvä, mutta se on tänä lauantaina erillinen yhtälö joka ratkaistaan eri kaavan mukaan.
Nyt aamutuimaan on käytävä kokemassa haukirysä ja muutama katiska. Käsiteltävä saalis oikeaoppisesti ja huolehdittava korjuuseen. Jos hyvin tulee, muutaman voi kiikuttaa tutuille.
Iltapäivällä on rantteen järjestelyä. Talvikapineita syrjemmälle. Jos häntä hieman polkua raaputtelisi siivommaksi, vähemmän tarvitsisi sisällä huhkia sitten.
Siinä se päivä alkaa ja kuluu päähän mietittyä listaa suorittaen.
1. luku jatkuu...
Iltapäivälle kaartuessa on aika hervahtaa, pihauttaa kohvetta ja ottaa leivänsyrjästä siivu tai pari hiukomisen estämiseksi.
Väistämättä mieleen palaa viime kevään kokemukset, oikein haaroissa juilauttaa, sen verta oli kokemus mieleen ja kai ikuisiksi ajoiksi sinne syöpynyt.
Kaupalla oli nähnyt rouvan tyttärineen. Olivat taas tulleet. Kummallista kun alkukesän vain olivat täällä. Viivähtivät hädin tuskin pari viikkoa ja sitten poissa. Ei elonmerkkiä koko kesänä tai muuna vuodenaikana. Hulkko niiden tupaa kävi katsastamassa muutaman kerran vuodessa ja sillä siisti. Mutta nyt olivat.
Kuumottamaan oli heti alkanut Viljoa kun rouva autuaan tietämättömän hyvät päivät ja huomenet ja näkemiit toivotteli kaupan pihalla. Murrosikäiset tyttäret eivät jääneet milleenkään wanhan ukon tötterön kanssa vaan painuivat farmariin ja kiskoivat ovet kiinni ja lipsuttivat silmät kiinni jäätelöpuikkoa molemmat.
Niin kuumottamaanpa hyvinkin. Viime keväänä oli sattunut nimittäin niin, että Viljo Lompakko aivan sattumalta liikuskeli mökkiläisten läheisyydessä kun sattui oijustaamaan katiskoiltaan heidän tonttinsa liki metsän puolta. Kuinka ollakkaan sitten sattui todistamaan episodia parahultaisesti kun oli saunan takana. Kuuli kuinka tuvan ovi kävi ja naisten kalkatus läheni saunaa. Itse asiassa kulkija nyt vasta havahtui siihen, että sauna tosiaan tuoksu vitelikköön saakka. Astuivat sisään naisväki ja saatuaan kamppeet riivittyä kirmasivat rupatellen ulos pientareelle, poimulehtiä ja apilaa kasvavaan odelmaan kyykylle.
Siinäpä Viljo Lompakon nenän edessä kolme sievää pyllyä tyhjensi rakkoa niitä näitä samalla jutellen. Ja oi-oi-oi kuinka se sihinä kävi Viljon korviin. Tulvi sellaisena sinfoniana, että oikein piti silmänsä kiinni pinnistää, jotta saa kaiken ihanuuden humeettinsa syövereihin talteen.
1. luku jatkuu...
Siitä paikasta, siitä paikasta alkoi Viljo Lompakon sielun laulu, ei mitään, ei mitään niin kaunista, sulosointuista, ihanaa näkyä ollut ikuna peräkamarin pojan silmille suotu ja niin ihanin äänitehostein ja niin luomuna kuin vain olla pystyy.
Kaikki runon ja romantiikan elementit tuossa ihanassa pienessä salaisessa sinisistä sinisimmässä pitsisessä hetkessä, hetkessä jossa ei ilkiöinkään kylän akka olisi löytänyt pahaa sanottavaa.
Kenties ehkä sattumaa olisi hieman näpäytetty pienen pienellä sakolla moisen herkun järjestämisessä. Mutta että tämä olisi kyllä viattomuuteensa vedoten saanut tuomarilta rikkeensä anteeksi viimeistään viimeisellä tuomiolla.
Ja se laulu. Se soi Viljon päässä koko kesän, juilautteli munissa harva se kerta, nosti tuntoja ja mielenkuvia vaikka mihen. Soi syksyn ja soi koko talven. Ei antanut lempolainen iltaisin rauhaa. Ei vaikka millä kurin yritti muistoa mielestä kurkottaa.
Ei auttanut miesten lehdet, ei nettiporna, ei maksulliset kanavat. Puhelintyttökin oli onanoinut itsensä orgasmiin ilman Viljoa kun tyydytettävä oli nukahtanut luuri kourassaan onnellinen hymy naamallaan keskittyneenä muistelemaan sitä ihanaista viime keväistä näkyä.
Lopulta kaikki kaupallinen ja teennäinen sukupuolielämä oli kaikonnut Viljon elämästä. Siitä ei ollut apua kertakaikkiseen. Rahat pois henki ei sielunrauhaa tuonut.
Maaliskuussa Viljo alkoi tehdä suunnitelmaa. Tilasi hyvissä ajoin postimyynnistä naamiointivälineet, niitähän saa nykyisin siviilitkin sotavälinekaupoista. Tilasi huippuluokan kahisemattoman camo-puvun - viimeisintä NATO-tekniikkaa, sitä samaa minkä venäläiset kopioivat itselleen.
Kasvovärejä, kemiallista ja mekaanista hyttys- ja muuötökkä karkotetta, suuntamikin korvakuulokkeineen - vahvistinlaitteella tietenkin, vartalon alla mukautuvan alustan, äänettömän ja kosteuden eristävän.
1. luku jatkuu...
Nyt iltapäivän puuhastelut olivat ohi. Vuorossa kevyt myöhäinen lounas ja valmistautuminen saunaillan koitokseen. Omaan saunaansa oli myös kiikuttanut klapit ja kanniskellut vedet paikoilleen. Sytyttämistä vaille oli se rustinki enää. Mutta sen aika tulisi vasta myöhemmin.
Lounaan jälkeen Viljo poltteli tupakkia porstuan rappusilla, tutulla paikalla. Vilkuili kelloa harvakseltaan ja mietti milloinkahan olisi sopivin aika lähteä jahtaamaan elämyksiä. On suoraan tunnustettava, että Viljon sielu ajeli jo kahta sataa, ellei enempääkin. Mutta eipä ennätetä asioiden edelle.
Kulminaatiopisteen koittaessa Viljo nousi, astui sisälle tupaan. Riisui itsensä alastomaksi ja kävi lataamaan. Ensimmäiseksi aluskerrasto kosteuden ulossiirtävästä materiaalista. Sen päälle camo-housut housunkannattimilla, hiostamattomilla sukilla lahkeet suppuun ja äänettömiin coretex-maihareihin jalkoineen.
Kehon yläosaan camo-puvun takki, tuuletuslunkat auki-asennossa testosteronin varalta.
Peilin edessä käsittely suihkeilla, että saa olla ötököiltä rauhassa sekä naaman maskaus näkymättömäksi.
Ja niin taitava oli Viljo, lienee kovin harjoitellut - ettei huononäköinen olisi ehdoin tahdoinkaan erottanut päätä Viljon harteilta hirsiseinää vasten. Niin oli hyvin maskattu.
Harjoitus tekee mestarin. Tässä tapauksessa näkymättömän. Se lienee poikasiässä jokaisen naisista kiinnostuneen miehenpuolen unelma.
Lopuksi vielä samaa camo-kuosia oleva lakki päähän ja myös maastokankainen varustelaukku olalle ja ulos haastetta kuittaamaan
Nyt olemme siis takaisin tuossa aluntilanteessa. Viljo Lompakko marssimassa määrätietoisesti hiekkaista, vähälle kululle jäänyttä tietä täydessä sotisovassa. Laulurastas on asettunut soittotunnilleen kuusen latvaan. Puhaltelee silloin tällöin huomaavasti lauhkeaa ilmaa vasten kasvoja. Pakkaset on menneet aikaa sitten. Lounas on kostea kuin lehmän henkäys. Voisi sanoa halutessaan.
Mutta ei virka mitään. Viljo Lompakko jatkaa määrätietoista askellustaan. Kuluneella viikolla Itellan asiamiehelle saapunut kahisematon maastopuku yllään. On kevään kuulas ehtoo, kesän ensimmäisiä orastavia päiviä hehkeydessään ja vielä viikonloppu. Yleinen suomalainen saunomispäivä.
Viljo Lompakko on menossa hakemaan uusintaa ihanalle elämykselleen, vaikka totuuden nimissä on myönnettävä, että edellinenkään ei vielä pahoin ole ehtinyt väljähtyä vuoden aikana.
Tietyllä kohdalla tietä vasten tummana erottuva hahmo harppaa syrjään vasemmalle ja liukenee huippupuvussaan näkymättömiin lehtipuiden siimeksessä.
Viivasuora tie jää kaikessa yksinäisyydessään, tyhjyydessään jatkumaan täältä ikuisuuteen, ainakin horisonttiin saakka. Ja se hyvin riittää - kauemmaksi ei tarvitse nähdä. Se on riittävän pitkällä.
Naiset kesämökillä valmistautuvat autuaan tietämättöminä saunomaan, tissiliivejä, sukka- ja pikkuhousuja ripustellaan hajamielisesti tuolin karmeille pieniksi suloisiksi mytyiksi, kyllä ne siitä ehtii korjata pyykkiin sitten kun palataan saunasta ja ollaan rauhoituttu lauantain ehtooseen.
Toki puhtaat alusvaatteet on kullakin laskostettuna sievissä herkissä pinoissa kullakin omansa.
Saunakori purnukoineen odottaa jo malttamattomana oven pielessä. Samoin saunatakkien uhkea rivistö naulakossa.
Viljo on lähestynyt otollisinta kohtaa sotilastekniikoita viljellen ja häntä ei kyllä, se täytyy tunnustaa, huomaa parhaalla tahdollakaan, vaikka siinä lojuu tähysasennossa valppaana kuin boa, mutta samalla näkymättömissä.
Nainen tyttärineen purkautuu pirtistä rantteelle. Äiti ihailee ja hengittää syvälle keuhkoihinsa maaseudunrauhaa ja idylliä, tuoksuja ja linnunlaulua. Kaikkea sitä hyvin runsasmittaisesti mitä kirjoissa ja runoissa asiasta kerrotaan.
Tyttäret tarttuvat äitiään käsipuolesta ja ottavat hoteisiinsa, lähtevät taluttain saunaa kohden. Kipsahtavat sisään pukuhuoneeseen ja eipä kestä toviakaan kun ulos kirmaa naurava tytönhupakkoparvi, äitikin on nyt nuortunut irroittelemaan.
Lähestyy tämä seireenien ryhmä passissa olevaa näkymätöntä Viljoa joka hieman viettävässä maastossa pääsee tuijottamaan yläviistosta pian maailman ihaninta näkyä.
Kolme pyllyä kääntyy katsojaan, kykistyy niin, että kaikki mitä talvisten öiden unelmahuuruissa on kiitänyt ohi silmien utuisena filminauhana on yhen äkin totisinta totta siinä ja nyt.
Kauneutta, kuulautta, suloisuutta, ihanuutta ja puhdasta viattomuutta, ilman kipenettäkään pornoa tai edes rääviä seksiä. Vain kolme suloista pyllyä jouhilautasineen silmien ihailtavina, yksi hieman kehittyneemmän oloinen ja kaksi juuri orastavaa kukkaan puhkeamaisillaan.
Ja niistä kaikista tulvii kullanvärinen hunajainen puro ihanasti, juuri oikeaoppisesti sihisten janoiseen vihreään odelmaan.
Viljon suuntamikki vahvistaa kullankeltaisen sihinän ja se tallentuu Viljon humeettiin runoksi. Lanteissa juilii lähes sietämättömästi ja vaatii rankkaa itsekuria olla ottamassa vastaan tätä elämystä.
Kuri ja tahtotila säilyy loppuun asti ja pidättyvyys saavuttaa korkeimmankruununsa. Siitäkin huolimatta, että kuvatunlaisessa tapauksessa yleensä raadollisesti tapahtuu jotain ihan muuta. Tällä kertaa ei. Tähän on tyytyminen molempien osapuolten hyväksi.
Tätä ihanan herkkää idylliä rikkomatta.
Tehtävän suoritettuaan iloisesti rupatteleva ryhmä kipaisee saunaan ja pian kuuluu ensimmäiset sihahdukset kun löylyn henki sivelee notkeita varsia kostealla kielellään.
Viljo peruuttaa vähin äänin pois, hieman surullisena, mutta kuitenkin onnellisena. Jälleen on sielu ladattuna jollakin sellaisella josta niin monet uneksivat ja haaveilevat.
EPiLOGi
Nainen kertoo tyttärilleen saunassa, että tällä viikolla kylvetäänkin sitten joka ilta, sillä isä on tehnyt kaupat tästä pirtistä yhden vuorineuvoksen kera. Nämä entiset rakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan edustushuvila.
Ja tapahtuu niin kuin rouva sanoi, joka ilta saunotaan. Sama rutiini toistuu joka ehtoo. Tullaan saunalle, juostaan kyykkypisulle, rupatellaan kyykyssä naisten asioista ja sihistään aikansa sekä siirrytään sitten takaisin saunaan.
Surullisinta on, että Viljo Lompakko ei näistä suunnitelmista tiedä koska uneksii omalla tuvallaan eetostaan runollisen hulluuden kiemuraisissa vuoristoradan kurveissa kieputtaen eikä käy siihen viikkoon kaupalla.
Launtaiehtoo. Lompakko astuu määrätietoisesti hiekkaista, vähälle kululle jäänyttä tietä täydessä sotisovassa. Laulurastas on asettunut soittotunnilleen kuusen latvaan. Puhaltelee silloin tällöin huomaavasti lauhkeaa ilmaa vasten kasvoja. Pakkaset on menneet. Lounas on kostea kuin lehmän henkäys. Voisi sanoa halutessaan.
Mutta ei virka mitään. Viljo Lompakko jatkaa määrätietoista askellustaan. Kuluneella viikolla Itellan asiamiehelle saapunut kahisematon maastopuku yllään. On kevään kuulas ehtoo, kesän ensimmäisiä orastavia päiviä hehkeydessään ja vielä viikonloppu. Yleinen suomalainen saunomispäivä.
1. luku
Viljo Lompakko herää virkkuna aamuun, lasin läpi kuuluu lintujen konsertti. Valoisaa on tuvassa ilman sähköyhtiötä. Aamistelija sytyttää molemmat kaasut, toiselle nostaa kahvi-, toiselle paistinpannun. Säätelee liekin mieleiseksi ja poistuu ulos.
Rappusaskelmalla pysähtyy tuokioksi haistelemaan ilmaa, mutta olosuhteen huomioon ottaen poistuu pihan perille, kohottaa halattia, nappaa siittä hampailla kiinni ja asettuu tyhjennykselle lievässä haara-asennossa hieman pinnistäen, ettei laske varrettomiin kumiteriin.
Tyytyväinen ilme leviää kasvoilla sitä mukaa kun rakko tyhjenee ja lopulta asianomainen hemputtaa, niin kuin miehet ovat kai tehneet vuosituhanten ajan - wanhemmat miehet. Tuo oppi kulkenee geeneissä ja siirtynee ilman peruskoulun opetussuunnitelmaa sukupolvelta toiselle hiljaisena tietona.
Kylläpä se maailmassa lähes jokainen pojan jolppi jossakin elämänsä vaiheessa on joutunut ja joutuu kuselle aikuisen, jo vanhenevan miehen kera vitelikköön tai saman se passaa vaikka urinaalilla jossakin yleisissä tiloissa.
Kerta siihen vissiin riittää kun oppi jo hyppää toisiin aivoihin. Syövyttää elämän ikuisen kirjanmerkin ja viisauden josta ei sitten laisteta hautaan saakka. Mitä nyt vanhuuden höperöissään tahi juovuspäissään kyllä saattaa pisaroida kengän kärjille tai aamutossun nokat märiksi.
Mutta eipä juututa nyt pihan perille, luonnollisiin toimituksiin, vaikka luonnollinen toimitus on myöskin aamistelu. Sen Viljo Lompakko hoitaa kuriositeetilla. Huippuluokan aamiainen kaikilla terveyskriteereillä mitaten siirtyy isommitta näytelmittä sujuvasti käkättimeen ja päälle siihen vähäeleisesti kiikkustoolissa pari kuksallista kahvia. Lauantaihuomen alkaa olla paikoillaan niiltä osin.
Siirtyminen porstuan rappusille tupakille kuuluun elämisen sääntöön ja siinä samalla ehtii kaavailla päivän menot järjestykseen. Saunapäivä ilman muuta, se on selvä, mutta se on tänä lauantaina erillinen yhtälö joka ratkaistaan eri kaavan mukaan.
Nyt aamutuimaan on käytävä kokemassa haukirysä ja muutama katiska. Käsiteltävä saalis oikeaoppisesti ja huolehdittava korjuuseen. Jos hyvin tulee, muutaman voi kiikuttaa tutuille.
Iltapäivällä on rantteen järjestelyä. Talvikapineita syrjemmälle. Jos häntä hieman polkua raaputtelisi siivommaksi, vähemmän tarvitsisi sisällä huhkia sitten.
Siinä se päivä alkaa ja kuluu päähän mietittyä listaa suorittaen.
1. luku jatkuu...
Iltapäivälle kaartuessa on aika hervahtaa, pihauttaa kohvetta ja ottaa leivänsyrjästä siivu tai pari hiukomisen estämiseksi.
Väistämättä mieleen palaa viime kevään kokemukset, oikein haaroissa juilauttaa, sen verta oli kokemus mieleen ja kai ikuisiksi ajoiksi sinne syöpynyt.
Kaupalla oli nähnyt rouvan tyttärineen. Olivat taas tulleet. Kummallista kun alkukesän vain olivat täällä. Viivähtivät hädin tuskin pari viikkoa ja sitten poissa. Ei elonmerkkiä koko kesänä tai muuna vuodenaikana. Hulkko niiden tupaa kävi katsastamassa muutaman kerran vuodessa ja sillä siisti. Mutta nyt olivat.
Kuumottamaan oli heti alkanut Viljoa kun rouva autuaan tietämättömän hyvät päivät ja huomenet ja näkemiit toivotteli kaupan pihalla. Murrosikäiset tyttäret eivät jääneet milleenkään wanhan ukon tötterön kanssa vaan painuivat farmariin ja kiskoivat ovet kiinni ja lipsuttivat silmät kiinni jäätelöpuikkoa molemmat.
Niin kuumottamaanpa hyvinkin. Viime keväänä oli sattunut nimittäin niin, että Viljo Lompakko aivan sattumalta liikuskeli mökkiläisten läheisyydessä kun sattui oijustaamaan katiskoiltaan heidän tonttinsa liki metsän puolta. Kuinka ollakkaan sitten sattui todistamaan episodia parahultaisesti kun oli saunan takana. Kuuli kuinka tuvan ovi kävi ja naisten kalkatus läheni saunaa. Itse asiassa kulkija nyt vasta havahtui siihen, että sauna tosiaan tuoksu vitelikköön saakka. Astuivat sisään naisväki ja saatuaan kamppeet riivittyä kirmasivat rupatellen ulos pientareelle, poimulehtiä ja apilaa kasvavaan odelmaan kyykylle.
Siinäpä Viljo Lompakon nenän edessä kolme sievää pyllyä tyhjensi rakkoa niitä näitä samalla jutellen. Ja oi-oi-oi kuinka se sihinä kävi Viljon korviin. Tulvi sellaisena sinfoniana, että oikein piti silmänsä kiinni pinnistää, jotta saa kaiken ihanuuden humeettinsa syövereihin talteen.
1. luku jatkuu...
Siitä paikasta, siitä paikasta alkoi Viljo Lompakon sielun laulu, ei mitään, ei mitään niin kaunista, sulosointuista, ihanaa näkyä ollut ikuna peräkamarin pojan silmille suotu ja niin ihanin äänitehostein ja niin luomuna kuin vain olla pystyy.
Kaikki runon ja romantiikan elementit tuossa ihanassa pienessä salaisessa sinisistä sinisimmässä pitsisessä hetkessä, hetkessä jossa ei ilkiöinkään kylän akka olisi löytänyt pahaa sanottavaa.
Kenties ehkä sattumaa olisi hieman näpäytetty pienen pienellä sakolla moisen herkun järjestämisessä. Mutta että tämä olisi kyllä viattomuuteensa vedoten saanut tuomarilta rikkeensä anteeksi viimeistään viimeisellä tuomiolla.
Ja se laulu. Se soi Viljon päässä koko kesän, juilautteli munissa harva se kerta, nosti tuntoja ja mielenkuvia vaikka mihen. Soi syksyn ja soi koko talven. Ei antanut lempolainen iltaisin rauhaa. Ei vaikka millä kurin yritti muistoa mielestä kurkottaa.
Ei auttanut miesten lehdet, ei nettiporna, ei maksulliset kanavat. Puhelintyttökin oli onanoinut itsensä orgasmiin ilman Viljoa kun tyydytettävä oli nukahtanut luuri kourassaan onnellinen hymy naamallaan keskittyneenä muistelemaan sitä ihanaista viime keväistä näkyä.
Lopulta kaikki kaupallinen ja teennäinen sukupuolielämä oli kaikonnut Viljon elämästä. Siitä ei ollut apua kertakaikkiseen. Rahat pois henki ei sielunrauhaa tuonut.
Maaliskuussa Viljo alkoi tehdä suunnitelmaa. Tilasi hyvissä ajoin postimyynnistä naamiointivälineet, niitähän saa nykyisin siviilitkin sotavälinekaupoista. Tilasi huippuluokan kahisemattoman camo-puvun - viimeisintä NATO-tekniikkaa, sitä samaa minkä venäläiset kopioivat itselleen.
Kasvovärejä, kemiallista ja mekaanista hyttys- ja muuötökkä karkotetta, suuntamikin korvakuulokkeineen - vahvistinlaitteella tietenkin, vartalon alla mukautuvan alustan, äänettömän ja kosteuden eristävän.
1. luku jatkuu...
Nyt iltapäivän puuhastelut olivat ohi. Vuorossa kevyt myöhäinen lounas ja valmistautuminen saunaillan koitokseen. Omaan saunaansa oli myös kiikuttanut klapit ja kanniskellut vedet paikoilleen. Sytyttämistä vaille oli se rustinki enää. Mutta sen aika tulisi vasta myöhemmin.
Lounaan jälkeen Viljo poltteli tupakkia porstuan rappusilla, tutulla paikalla. Vilkuili kelloa harvakseltaan ja mietti milloinkahan olisi sopivin aika lähteä jahtaamaan elämyksiä. On suoraan tunnustettava, että Viljon sielu ajeli jo kahta sataa, ellei enempääkin. Mutta eipä ennätetä asioiden edelle.
Kulminaatiopisteen koittaessa Viljo nousi, astui sisälle tupaan. Riisui itsensä alastomaksi ja kävi lataamaan. Ensimmäiseksi aluskerrasto kosteuden ulossiirtävästä materiaalista. Sen päälle camo-housut housunkannattimilla, hiostamattomilla sukilla lahkeet suppuun ja äänettömiin coretex-maihareihin jalkoineen.
Kehon yläosaan camo-puvun takki, tuuletuslunkat auki-asennossa testosteronin varalta.
Peilin edessä käsittely suihkeilla, että saa olla ötököiltä rauhassa sekä naaman maskaus näkymättömäksi.
Ja niin taitava oli Viljo, lienee kovin harjoitellut - ettei huononäköinen olisi ehdoin tahdoinkaan erottanut päätä Viljon harteilta hirsiseinää vasten. Niin oli hyvin maskattu.
Harjoitus tekee mestarin. Tässä tapauksessa näkymättömän. Se lienee poikasiässä jokaisen naisista kiinnostuneen miehenpuolen unelma.
Lopuksi vielä samaa camo-kuosia oleva lakki päähän ja myös maastokankainen varustelaukku olalle ja ulos haastetta kuittaamaan
Nyt olemme siis takaisin tuossa aluntilanteessa. Viljo Lompakko marssimassa määrätietoisesti hiekkaista, vähälle kululle jäänyttä tietä täydessä sotisovassa. Laulurastas on asettunut soittotunnilleen kuusen latvaan. Puhaltelee silloin tällöin huomaavasti lauhkeaa ilmaa vasten kasvoja. Pakkaset on menneet aikaa sitten. Lounas on kostea kuin lehmän henkäys. Voisi sanoa halutessaan.
Mutta ei virka mitään. Viljo Lompakko jatkaa määrätietoista askellustaan. Kuluneella viikolla Itellan asiamiehelle saapunut kahisematon maastopuku yllään. On kevään kuulas ehtoo, kesän ensimmäisiä orastavia päiviä hehkeydessään ja vielä viikonloppu. Yleinen suomalainen saunomispäivä.
Viljo Lompakko on menossa hakemaan uusintaa ihanalle elämykselleen, vaikka totuuden nimissä on myönnettävä, että edellinenkään ei vielä pahoin ole ehtinyt väljähtyä vuoden aikana.
Tietyllä kohdalla tietä vasten tummana erottuva hahmo harppaa syrjään vasemmalle ja liukenee huippupuvussaan näkymättömiin lehtipuiden siimeksessä.
Viivasuora tie jää kaikessa yksinäisyydessään, tyhjyydessään jatkumaan täältä ikuisuuteen, ainakin horisonttiin saakka. Ja se hyvin riittää - kauemmaksi ei tarvitse nähdä. Se on riittävän pitkällä.
Naiset kesämökillä valmistautuvat autuaan tietämättöminä saunomaan, tissiliivejä, sukka- ja pikkuhousuja ripustellaan hajamielisesti tuolin karmeille pieniksi suloisiksi mytyiksi, kyllä ne siitä ehtii korjata pyykkiin sitten kun palataan saunasta ja ollaan rauhoituttu lauantain ehtooseen.
Toki puhtaat alusvaatteet on kullakin laskostettuna sievissä herkissä pinoissa kullakin omansa.
Saunakori purnukoineen odottaa jo malttamattomana oven pielessä. Samoin saunatakkien uhkea rivistö naulakossa.
Viljo on lähestynyt otollisinta kohtaa sotilastekniikoita viljellen ja häntä ei kyllä, se täytyy tunnustaa, huomaa parhaalla tahdollakaan, vaikka siinä lojuu tähysasennossa valppaana kuin boa, mutta samalla näkymättömissä.
Nainen tyttärineen purkautuu pirtistä rantteelle. Äiti ihailee ja hengittää syvälle keuhkoihinsa maaseudunrauhaa ja idylliä, tuoksuja ja linnunlaulua. Kaikkea sitä hyvin runsasmittaisesti mitä kirjoissa ja runoissa asiasta kerrotaan.
Tyttäret tarttuvat äitiään käsipuolesta ja ottavat hoteisiinsa, lähtevät taluttain saunaa kohden. Kipsahtavat sisään pukuhuoneeseen ja eipä kestä toviakaan kun ulos kirmaa naurava tytönhupakkoparvi, äitikin on nyt nuortunut irroittelemaan.
Lähestyy tämä seireenien ryhmä passissa olevaa näkymätöntä Viljoa joka hieman viettävässä maastossa pääsee tuijottamaan yläviistosta pian maailman ihaninta näkyä.
Kolme pyllyä kääntyy katsojaan, kykistyy niin, että kaikki mitä talvisten öiden unelmahuuruissa on kiitänyt ohi silmien utuisena filminauhana on yhen äkin totisinta totta siinä ja nyt.
Kauneutta, kuulautta, suloisuutta, ihanuutta ja puhdasta viattomuutta, ilman kipenettäkään pornoa tai edes rääviä seksiä. Vain kolme suloista pyllyä jouhilautasineen silmien ihailtavina, yksi hieman kehittyneemmän oloinen ja kaksi juuri orastavaa kukkaan puhkeamaisillaan.
Ja niistä kaikista tulvii kullanvärinen hunajainen puro ihanasti, juuri oikeaoppisesti sihisten janoiseen vihreään odelmaan.
Viljon suuntamikki vahvistaa kullankeltaisen sihinän ja se tallentuu Viljon humeettiin runoksi. Lanteissa juilii lähes sietämättömästi ja vaatii rankkaa itsekuria olla ottamassa vastaan tätä elämystä.
Kuri ja tahtotila säilyy loppuun asti ja pidättyvyys saavuttaa korkeimmankruununsa. Siitäkin huolimatta, että kuvatunlaisessa tapauksessa yleensä raadollisesti tapahtuu jotain ihan muuta. Tällä kertaa ei. Tähän on tyytyminen molempien osapuolten hyväksi.
Tätä ihanan herkkää idylliä rikkomatta.
Tehtävän suoritettuaan iloisesti rupatteleva ryhmä kipaisee saunaan ja pian kuuluu ensimmäiset sihahdukset kun löylyn henki sivelee notkeita varsia kostealla kielellään.
Viljo peruuttaa vähin äänin pois, hieman surullisena, mutta kuitenkin onnellisena. Jälleen on sielu ladattuna jollakin sellaisella josta niin monet uneksivat ja haaveilevat.
EPiLOGi
Nainen kertoo tyttärilleen saunassa, että tällä viikolla kylvetäänkin sitten joka ilta, sillä isä on tehnyt kaupat tästä pirtistä yhden vuorineuvoksen kera. Nämä entiset rakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan edustushuvila.
Ja tapahtuu niin kuin rouva sanoi, joka ilta saunotaan. Sama rutiini toistuu joka ehtoo. Tullaan saunalle, juostaan kyykkypisulle, rupatellaan kyykyssä naisten asioista ja sihistään aikansa sekä siirrytään sitten takaisin saunaan.
Surullisinta on, että Viljo Lompakko ei näistä suunnitelmista tiedä koska uneksii omalla tuvallaan eetostaan runollisen hulluuden kiemuraisissa vuoristoradan kurveissa kieputtaen eikä käy siihen viikkoon kaupalla.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi